Virve avautuu: hotellien susip*skat hiustenkuivaajat

Viimeisten reissun päällä vietettyjen viikkojen ajan mielessäni pyöri paljon ja erityisen usein yksi suuri kysymys: Miksi hotelleissa on aina aivan surkeat hiustenkuivaajat?

Ostolakossa Virve Vee Hotellien Hiustenkuivaajat

Minusta on tullut valtava hiustenkuivaajasnobi. Vaatimukseni hyvän hiustenkuivaajan suhteen olivat toki melko korkealla jo ennenkin, sillä minulla on melko paksu tukka, joka ei todellakaan kuivu hetkessä. Kun sitten keväällä sain blogin kautta testiin Dyson Supersonic -hiustenkuivaajan sai se minut ymmärtämään toden teolla, kuinka tärkeä hyvä fööni minulle on ja kuinka en enää koskaan tahdo elää huonon föönin kanssa. Paitsi että hyvä fööni säästää aikaa, säästää se myös hiuksiani ja molemmat näistä asioista ovat minulle tärkeitä.

Harmikseni tämä ymmärrys hyvän föönin henkilökohtaisesta tärkeydestä tapahtui kuitenkin vasta kun olin lähes 10 000 km päässä omasta Supersonic-hiustenkuivaajastani.

Ostolakossa Virve Vee Hotellien Hiustenkuivaajat

Yksi viimeisimmistä asioista, joihin tahdon käyttää lomaillessani aikaa on hiusten föönaus. Varsinkin uima-altaalla varustettuihin aurinkoisiin kohteisiin matkustaessa monet uivat paljon ja fööni tulee siksi erittäin suureen tarpeeseen.

Ostolakossa Virve Vee Hotellien Hiustenkuivaajat

Miksi jokaisessa hotellissa on siis aina aivan surkea fööni, joka ei yletä tehoissaan edes keskivertoon vaan tuntuu lähinnä siltä, että joku hönkisi minua kohti? Kuinka kukaan saa sellaisella vekottimella ikinä hiuksiaan kuivaksi? Hotellien föönien kanssa hiusten kuivaamiseen saa käyttää usein aivan valtavan kauan aikaa eikä tukka koskaan ole lähelläkään kuivaa edes siinä vaiheessa, kun huoneessa alkaa haista palaneen käry siinä määrin, että föönin sammutus alkaa tuntua turvallisimmalta vaihtoehdolta.

Ostolakossa Virve Vee Hotellien Hiustenkuivaajat

Eikö hyvien föönien sijoittaminen hotelleihin olisi loistavaa pr-toimintaa?

Hyvin suurella osalla ihmisistä ei ole hajuakaan, mitä tarkoittaa hyvä fööni ja kun he pääsevät kokeilemaan sellaista ensimmäistä kertaa elämässään yllättyvät he suuresti, kuinka paljon nopeammin (ja usein jopa vähemmällä kuumuudella) se kuivaa hiukset kuin äidiltä kotoa poismuuttaessa saatu 80-luvun perintöfööni. Varmasti se insipiroisi uuden föönin ostoon ja hyvien föönien myyminen hotelleihin tukkuhinnalla hyödyntäisi sekä niiden valmistajia että hotellia, jonka asiakkaat olisivat taatusti tyytyväisiä siitä, että saatavilla olisi kerrankin hyvä fööni.

Ostolakossa Virve Vee Hotellien Hiustenkuivaajat

Minun päähäni ei mahdu, miksi hotellien föönien annetaan olla niin ala-arvoisia. Eikö kukaan muka koskaan valita niistä? (No okei, en minäkään valita muuten kuin täällä blogissani.) Vai ovatko kaikki vain yleisesti tyytyväisiä siihen, että hotellissa on saatavilla edes jonkinlainen hiustenkuivausta avittava vekotin? Vai eikö niin harva vain ole tietoinen paremmasta? Vai kantavatko kaikki muut aina orjallisesti omaa fööniä mukanaan?

Ostolakossa Virve Vee Hotellien Hiustenkuivaajat

Mitä mieltä te olette hotellien hiustenkuivaajista?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Itse kuulun klaaniin, joka ei juurikaan välitä millainen fööni on kohteessa. En edes kotona omista fööniä, sillä sen kerran kun föönään, lainaan miehen omaa matkafööniä. Silloin tosin tuskastelen että hemmetti se on p*aska, mutta tämä kun tapahtuu ehkä kerran pari vuodessa en ole antanut asialle enempää ajatusta. Mutta samaa mieltä olen siitä että mikäli hotelli tarjoaa tälläisen palvelun, olisi sen laitteen hyvä olla edes käyttökelpoinen ja nopea. Hyvä pr-rako toisin sanoen!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  2. 2

    Laura sanoo

    Luonnonkihara ja erittäin paksu tukkani ei onneksi tarvitse fööniä. Kun hiukset pesee illalla, muhittaa niitä tovin Aquis hiuspyyhkeessä ja menee nukkumaan kosteilla kutreilla, ne ovat yleensä aamulla kuivat. Aikaa menee, mutta kuivaus hoituu nukkuessa ja hiuksia vahingoittamatta.

    Inhoan, kun kampaajat tahtovat yleensä aina föönata hiukseni. Mikä meteli ja kuiva, kuuma käryävä haju! Miksi kampaajat eivät ammattilaisina käytä Dysonin superfööniä? Sehän maksaisi nopsasti itsensä takaisin nopeampana -> enemmän päitä päivässä? Ja olisihan se asiakkaallekin huippua!!! Ehdottomasti hotellien kannattaisi varustaa huoneensa edes kohtalaisen laadukkailla fööneillä, koska monelle se on tärkeä varuste hotellihuoneessa. Mutta itselle täysin turha kapistus.

    • 2.1

      Juuli sanoo

      Mun kampaaja on ostanu sellasen!! Kävin just tällä viikolla 😀 Oli ihanaa.

  3. 3

    Jaana sanoo

    Kirosin tätä samaa asiaa juuri kuluneella viikolla hotelliföönillä päätäni kärventäessä. Omat hiukseni ovat sellaiset luonnonsekavat (?) ja huono fööni tekee kaameaa jälkeä.

    Onkohan huonojen föönien valintakriteerinä edullisuus, toiset kun kuulemma ottavat hotelleista mukaansa kaiken pyyhkeitä myöden…?

    • 3.1

      Virve Vee sanoo

      Mutta toisaalta kyllä hotellit myös lähettelevät helposti perästä laskuja, jos joku varastaa sinne kuuluvia juttuja, joten luulisi, ettei tämäkään sitten loppujen lopuksi olisi niin iso vaiva. 🙂

  4. 4

    J sanoo

    Mietin kanssa, että jos olisi hyvät föönit niin varastaisiko ihmiset niitä enemmän? 😀

    • 4.1

      Virve Vee sanoo

      Mutta toisaalta kyllä niistä varastetuista peitoista ja pyyhkeistä (sekä tyhjennetyistä minibaareistakin) velotetaan, eli ei kuitenkaan kauhean kannattavaa pölliä hotellihuoneesta yhtään mitään. 🙂

  5. 5

    aj sanoo

    Olen samaa mieltä, että hotellien pitäisi satsata hiustenkuivaimiin! Maksoimme paljon viiden tähden hotellista (Trump International – joo, ennen presidentinvaaleja jne… *nolostunut*) ja hiustenkuivaaja oli SURKEA, en saanut hiuksista kuivia millään! Yhdessä veronalaisessa b&b:ssä oli yllätyksekseni tehokas fööni. Siinä ei ollut virtanappulaa eikä muistaakseni tehon säätöäkään, pistoke seinää ja huima pöhinä alkoi 😀

  6. 6

    sanoo

    Kuulostaa aika järkyttävältä… Hyh! Voin näemmä olla iloinen että oma paksuhko tukka kuivuu sen verran nopeasti että fööniin (jonka äitini on saanut about 12(?)-vuotiaana…) tulee tartuttu vain pari kertaa vuodessa. Tulevalla Prahanmatkalla voisi testata huvin vuoksi hotellin fööniä (ja luultavimmin käräyttää hiukset samalla… ).

  7. 7

    hanneh sanoo

    Ja joskus ne hotelliföönit on kaiken huipuksi viritetty jonkun kirjoituspöydän laatikon reijän läpi, ettei kukaan vaan varastaisin niitä. Kuivaa siinä sitten tukkaan jonkun metrin pituisen johdon päässä kyykkien 😀

  8. 8

    sanoo

    Mä vaihtelevasti kanniskelen omaa fööniä mukana xD Riippuen kohteesta + mikä matkan tarkotus. En ainakaan toistaseks oo ihan niin tarkka föönsitä, mutta ei niillä hotellien fööneillä tuu mistään mitään… Hämmentävin mitä luin joskus oli se, että joku varasti kokonaisen sängyn hotellista. Heh! Itse hamstraan aina suihkumyssyt (kengät niiden sisään ja laukkuun ja käytän niitä värjätessä hiuksia, niin voin tehdä samalla muutakin ilman että väri valuu selkää pitkin) sitten AINA nämä ompelupakkaukset 😀 Ne on ihan MUST mukaan otettavat ja nyt niitä onkin töissä ja käsilaukussa varalta jos sattuu joku vaate katastrofi…

  9. 9

    Heidi sanoo

    Föönejä hotelleissa ollut monenmoisia.
    Ehkä se ei ole prioriteetti #1 hotelleille minkälainen fööni huoneessa on, onhan se föönin olemassa olo siellä maksuton lisäpalvelu.
    Ehkä hotelleissa ajatellaan loogisesti, että hän joka kaipaa hiuksilleen erikoisfööniä, kuljettaa sen mukanaan.
    Toivottavasti hotellit jatkossakin käyttävät rahansa johonkin muuhun kuin fööneihin, fööni helppo kuljettaa mukana verrattuna moneen muuhun hotellihuoneessa olevaan.
    Vähän kyllä epäilen, kuinka monen hotellissa olon mukavuuteen föönin laadukkuus vaikuttaisi. Kuinka moni edes huomaisi jos hotellissa olisi jonkun kriteerien mukainen paras fööni. Makujakin on monia.

  10. 10

    cara sanoo

    Ei, ei ihmiset kyllä koskaan valita fööneistä. Kokeneilla matkaajilla taitaa olla omat mukana tai sitten asiakkaat tyytyvät hotellin fööniin.

    Ja vaikka föönin kuinka johdostaan pulttaisi seinään, uusia tehokkaita föönejä lähtisi taatusti kävelemään asiakkaiden mukaan. Kyse ei ole silloin siitä, etteikö niistä saisi rahoja takaisin asiakkaalta laskutuksen myötä, vaan että uuden saamisessa kestää. Tavaraa ei voi kauheita määriä pitää varastossa ja huonevarustelu on kuitenkin huoneissa oltava sama eli tuotteet täytyy tilata.

    Terv. vastaanottovirkailija

  11. 11

    pallonenä sanoo

    Ihanaa kun joku vihdoinkin ottaa tämän asian esille, loistava juttu ja tulee todella tarpeeseen!

    Sekä hotellien että risteilyalusten föönit on ihan jumalattoman kammottavia, inhoan niitä sydämeni pohjasta! Föönin pitää olla kunnollinen, koska etenkin helteisissä kohteissa tai huonosti tuulettuvissa hyteissä ei voi olla mitään hirveämpää kuin fööni, joka ei millään kuivaa hiuksia kun puhallusteho on niin huono, mutta silti käräyttää päänahan melkein rakoille. Tuollaisen föönin käytön jälkeen on niin hiki, että pitäisi mennä samantien uudestaan suihkuun ja koko ruljanssi alkaisi alusta. Ilmastoidussa hotellissa sentään jäähtyy jossain vaiheessa, mutta hytissä ei millään.

    Mainituista syistä olen päätynyt pitämään mukana aina omaa fööniä ja se on pysyvästi lähtövalmiina kosmetiikkalaukussa. Pienenkin föönin pitää puhaltaa kunnolla ja tuottaa sekä kylmää että haalean lämmintä ilmaa sen kunnolla lämpimän lisäksi juuri siksi, että ihan kuumalla asetuksella ei välttämättä lomaolosuhteissa halua föönata.

    Kiitos siis Virve, kun laitoit tämän postauksen ”tulille” niin pääsin hönkimään ilmoille tämän kommentin sieluni syvyydestä ja anteeksi kommentin pituus 🙂

  12. 12

    A sanoo

    Ah, täysin sama ärsytys! Aika monessa hotellissa olen elämäni aikana ollut, eikä kertaakaan ole hyvää hiustenkuivaajaa tullut vielä vastaan. Vain toistaa surkeampia viritelmiä.

    Jos jossain maailmassa on joku disainhotelli jossa on dysonit, niin heti sinne!

  13. 13

    Jenna sanoo

    New Yorkissa oli eräässä hotellissa Ghd fööni ja suoristusrauta! 😀 Koskaan ennen en ole törmännyt vastaavaan. Eikä niitä oltu pultattu minnekään kiinni 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *