Himottaa! Haluttaa!

Taistelen täällä Kreetalla himojeni ja halujeni vallassa.

Blogiani mahdollisesti kurkkivan Englantilaistuneen Herrasmieheni ei ole nyt syytä säikähtää. Kreikkalaiset gigolot tai muutkaan adonikset eivät ole saaneet minua sekaisin, vaan nyt puhutaan minulle tyypillisimmistä himoista -kosmetiikkaan liittyvistä, nimittäin.

Olen pysynyt täällä uskollisena -niin Englantilaistuneelle Herrasmiehellenikin kuin lupaukselleni siitä, etten osta yhtään lisää kosmetiikkaa. Nyt minun uskollisuuttani kuitenkin koetellaan.

Paikallisessa pikkumarketissani silmiini sattui nimitäin aivan sattumalta useampi tuote, joita himoitsen nyt hulluna.

Ensinnäkin näin Nivean Smooth Body Oilia. Yksinkertainen ja simppeli sisältö, joka olisi varmasti omalle kuivalle iholleni omiaan.

Le Petit Marseillaisin karitevoita ja hunajaa sisältävä hoitoaine näytti sisältönsä puolesta myös todella lupaavalta ja kiinnostavalta.

Tämän lisäksi näin erään todella mielenkiintoisen L’orealin hiusnaamion.

En ole vielä ostanut mitään, mutta suunnittelin huomenna meneväni paikallisiin pikkusupermarketteihin uudelleen vilkuilemaan niiden tuotetarjontaa. Yritän olla ostamatta mitään, mutta nuo kolme mainitsemaani tuotetta kiinnostavat minua todella kovasti. Näin jälkikäteen harmittaa myös hieman, etten katsellut pari päivää sitten Iraklionissa näkemällä isolla edullisen kosmetiikan osastolla tuotteita sen tarkemmin.

Suurinta päänvaivaa minulle aiheutta pohdinta siitä, ostaisinko täältä jotain, mitä ei meiltä päin helposti saa, vai yrittäisinkö vaan yhä edelleen malttaa sinnitellä kosmetiikkaostoksieni kanssa siihen asti, että pääsen muuttamaan parin kuukauden kuluttua Lontooseen ja keskittäisin tarpeellisiksi tulevat hankintani sinne.

Kyllä ovat taas suuret murheet. Auttakaa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Osta ihmeessä, entä jos noita ei saa sit missään vaiheessa suomesta tai briteistä? 😛 Pieni repsahdus sallitaan aina 😀

  2. 3

    hanna sanoo

    Kyllä mun mielestä matkalta on ihan oikeutettua ostaa tavaraa, jota ei sitten kotoa saa! Ja Lontoohan tulee olemaan sun koti, pääset sinne aina uudestaan ja uudestaan (kuin myös Helsinkiin ja Tukholmaan), Etelä-Eurooppaan taas et! Ei se maailma muutamaan lomaostokseen kaadu, osta vaikka vaan yks jos meinaa tulla paha mieli.

    …t. armoton materialisti, pitäis ehkä olla vaan hiljaa 😀

  3. 4

    sanoo

    Osta! Jos kerran himoitset vaan kolmea tuotetta, joita jopa tarvitsetkin tällä hetkellä, jotka eivät edes maksa tai paina paljoa, kannattaa ehdottomasti ostaa! Muuten jää harmittamaan, nimim. kokemusta todellakin löytyy…. Parempi pienet ostokset kuin totaalikielto. 🙂

    PS. Matkakuume kasvaa ihan hirveesti näitä matkajuttuja katsellessa ja lueskellessa!!! Hemmetti!

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Joo kyllä lomalta saa jotain pientä ostaa! Jos vaikka juuri semmoista, mitä sitten kotikulmilta ei löydy. Ihan vaan muutama tuote, niin ei ole edes paha repsahdus.

    Mieti nyt jos meet Lontooseen kosmetiikkavarastot täysin tyhjänä, niin miten sä siellä sitten huomaatkin kahmineesi säkkitolkulla (myös heräteostos-) tavaraa ihan vaan siksi että sä "oikeesti tarttit niitä".

    Kyllähän laihduttajakin voi joskus juhlissa ottaa palan kakkua, miksei kosmetiikkadieetillä voisi nauttia pienen palan herkkua myös? Varsinkin näin spessutilanteessa kun oot yksin lomalla, sen kunniaks.

  5. 6

    sanoo

    Haha, ma tilanne liippaa sinänsä samasta aiheesta. Oma mies lähdössä lomalle Lontooseen ja yritän epätoivoisesti googlettaa ja keksiä mitä ruikutan sieltä tuliaisiksi :oD Mokomat lomailijat, olis niin mahtava päästä ite tsekkaan tarjontaa.

  6. 7

    Anonyymi sanoo

    Tottakai ostat 🙂 Noi on sitäpaitsi vielä sellaisia mitä ei tarvitse ikuisuuksia kulutella pois. Tai sitten viet tuliaisiksi äidillesi ja testailet siellä 😉

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Tulee ihan mieleen näistä matkapostauksista oma taannoinen Kreetan reissu, mutta itse asiaan: osta vain 1-2 tuotetta ja valikoit ne kaikista tarpeellisimmat/pakko-ostaa- tuotteet!

  8. 9

    Anonyymi sanoo

    Noihan ei oikeastaan ole kosmetiikkaa.. Eikös kosmetiikka tarkoita enimmäkseen meikkejä? Porsaanreikä, jos löytyis! 🙂

  9. 10

    sofia sanoo

    sun pitäis ehottomasti ostaa! kuitenki alkaa myöhemmin kaduttaa ku ei noit suomestakaan saa..:-D. ja se on varmaa et tuut noita käyttämään jo ehkä hyvin piankin 😉

  10. 11

    Anonyymi sanoo

    Toi Nivean öljy on muuten erinomaista kuivalle iholle! ja tuoksuu ihanalle…

  11. 12

    Anonyymi sanoo

    Osta pois, yksi tai kaksi tuotetta, niin on sitte jotain tuliaisia itsellekin sieltä Kreikasta. c: Ja jos noi vaikuttaa lupaavilta, niin varmasti tuut kuluttamaan loppuun, niin ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa nurkissa pyörivistä käyttämättömistä puteleista. <: Ja näitähän et välttämättä Lontoosta saa, niin kannattaa hankkia ne etelän mailta ja sitten voit lontoossa säännöstellä ostoksiasi pidemmälle aikavälille – se on maailman tuskaisin tunne, kun alkaa kaduttaa ettei ostanut jotain jostain, minne ei lähiaikoina pääse enää uudestaan. xd ja jos tuntuu liian pahalta repsahdukselta, älä osta kaikkia kolmea, osta vaikka vain yksi. (: kyllä pieniä hemmotteluja lomalla tarvitaan !

  12. 13

    sanoo

    tuo nivean vartaloöljy on IHANA, eli jos et itsellesi tuo niin mä voisin ainakin pullon ottaa. (; Omani ostin italiasta ja säästelen sitä "erikoistarkoituksiin" el erittäin kuiviin hetkiin. Ja tuoksukin on miellyttävä!

  13. 14

    sanoo

    Mulla on tuota hoitoainetta Ranskasta. Parasta ikinä. Tekee vaalennetun korppuisan fledan pehmeäksi ja ihanaksi. Ton sarjan voiteet yms. Jyrää myös marieclairessa. Ostan heti kun pääsen Ranskaan. Sopii liukkaalle hiuksistolle täydellisesti. Noissa on samoja aineosia kun occitanen jutuissa, mutta ovat edullisempia. Et kadu.

  14. 15

    sanoo

    Osta vaan ja käy tutkimassa tarjontaa! Me halutaan tietää lisää noista tuotteista ja noitahan ei välttämättä saa edes Lontoosta ja voit pitää niitä tuliaisina 🙂 Englantilaistuneelle Herrasmiehellekkin vaan mielenkiintoista kosmetiikkaa tuliaisiksi ja vanhemmille kans 😉

  15. 16

    sanoo

    Ei kukaan saa tietää, jos ostat pari kivaa tuotetta… 😉 ja sit Lontoossa pidät tiukempaa kuria itsellesi… Sitä paitsi, eihän ihmiset ruokadiettejäänsäkään(paitsi mä pidän keliakiadieettini ihan terveyden takia :D) lomalla pidä, joten eihän sun tarvitse pitää kosmetiikkadieettiäkään 😉

  16. 17

    Anonyymi sanoo

    Tsekkaapas Korresin tuotteita, niitä saa Kreikasta puolet halvemmalla kuin muualta Euroopasta, tosi kivoja meikkejäkin :). Melkein joka apteekista löytyy, toinen tutustumisen arvoinen sarja ihon ja hiustenhoidon puolelta on Apivita, myös apteekeista.

    Nyyti

  17. 18

    Anonyymi sanoo

    Mun oli pakko tuon otsikon vuoksi laittaa Ripsipiirakan Sanni soimaan 😀 En tiedä oliko tuo otsikkosi kiskaista siitä, mutta kuitenkin 🙂 Oi aikoja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *