Hemaisevan seksikäs pörrötön pää

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut käytössä eräs Yves Rocherilta blogin kautta kokeiluuni saama hiustuote ja olen mieltynyt siihen pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Smoothing 48H Anti-Frizz Milky Serum on nimensäkin mukaisesti maitomainen hiustenhoitoseerumi, joka hoitaa ja pehmittää hiuksia vähentäen niiden pörröisyyttä.
Lähes kaikki omistamani hiuksia siloittavat seerumit ovat aina melko öljymäisiä tai öljymäisen silikonisia. Niiden annostelun kanssa saakin olla tarkkana, ellei halua kutreistaan jopa hieman klähmäisiä tai hiustenlatvoistaan omiksi piikkinipuiksi eriteltyjä osioita. 
Tämä kosteisiin ja puhtaisiin hiuksiin levitettävä hoitomaito on kuitenkin ihan eri tavaraa. Se hoitaa ja pehmittää hiuksia, muttei jätä niitä yhtään öljyisen tuntuisiksi. Tuote on tarkoitettu ihan erityisesti käytettäväksi ennen föönausta, mutta olen levittänyt sen hiuksiini myös silloin, kun en ole edes ollut aikeissa föönata ja saanut siitä mukavaa pehmitysapua.
Föönin kanssa yhdistettynä hiuksiin syntyy sileää ja pehmeää jälkeä ja pörröisyys vähenee selvästi. Kuivuttuaan hiukset ovat ihanan pehmeät ja sileät ja pörröisyys on selvästi helpottanut, vaikkei tuote edes sisällä silikoneja (joita en itse siis millään lailla välttele).
Käytän tätä itse hiuksia siloittavana ja pehmittävänä hoitotuotteena, jonka kuitenkin yhdistän vielä esim. John Friedan 3-Day Straight -suihkeeseen ihan piikkusuoraa sileyttä havitellessani. Tämä ei siis varsinaisesti suorista hiuksia, mutta nimenomaan hoitaa ja pehmentää niitä vähentäen sisältämiensä öljyjen avulla hiusten pörröisyyttä.
Itselläni on melko paksuhko tukka, mutta uskoisin tämän sopivan loistavasti myös ohuemmille hiuksille juurikin tämän öljyttömän tuntuisen koostumuksen ansiosta. 
Riittoisa maitoseerumi löytyy Yves Rocherin sivuilta tämän affiliate-linkin takaa
Onko teillä jotain erityisiä suosikkituotteita hiusten pörröisyyden taltuttamiseen?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Suosikkini on tuo John Friedan 3 day straight 🙂 Tiedätkö mistä sitä saa enää Suomesta? Täällä päin Sokos ainakin lopetti myymästä John Friedaa ja Kicksiä ei enää ole…

  2. 2

    sanoo

    Alfaparf merkin Semi Di Lino Moisture sarjan Split end recovery fluid! Ihan mahtava tuote! Kevyt koostumus ja siloittaa hiuksien pituudet ja latvat lätistämättä tai rasvoittamatta 🙂 ja tätä voi käyttää sekä kuiviin että kosteisiin hiuksiin. Usein tulee lisäiltyä päivän mittaan ihan vaan miellyttävän tuoksun vuoksi (:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *