Hei, me erotaan!

Toisin kuin otsikosta voisi luulla, ei tämä ole mikään parisuhdetta koskeva postaus. Minä olen edelleen rakastuneempi kuin ikinä ja liitelen pilvilinnoissa vaaleanpunaiset lasit silmillä laskeutuen kuitenkin niistä tänään sen verran alas, että kykenen kirjoittamaan muuntyyppisestä eroamisesta. Mikäpä olisikaan nimittäin mukavampi tapa viettää pikkujouluaikaista lauantai-iltaa kuin omassa rauhassa kotona vartalovoideanalyysin parissa (ihan puolin ja toisin)!

Kerroin jonkun aikaa sitten, kuinka ostin kolme erilaista Nivean vartalovoidettani voidakseni nyt oikein kunnolla ja ajatuksella keskittyä vertailemaan, onko niiden välillä tosiaankin huomattavia eroja.
Kaksi selkeästi erilaista koostumusta olenkin jo esitellyt aiemmin ja tänään on vuorossa kolmas, joka myös poikkesi aiemmin esillä olleesta kaksikosta.

Sinipulloinen Rich Nourishing Body Moisturiser oli lilapulloisen Irresistibly Smooth Body Lotionin tapaan kuivalle iholle suunnattu voide, joka koostumusta oli rikastettu tuotelupauksen mukaan manteliöljyllä.
Oletin tuotteen olevan koostumukseltaan kolmikosta se kaikkein paksuin, sillä pakkauksen ”skin feelin” -merkintä kertoi sen olevan täyteläisin.
Tuotteen koostumus kuitenkin yllätti minut hieman, sillä se oli itseasiassa juoksevampaa ja löysempää kuin ”Skin feeling” -asteikon puoliväliin sijoittunut Irresistibly Smooth Body Lotion. Tästä huolimatta koostumus oli silti rasvaisemman ja öljymäisemmän tuntuista.
Selitys tähän löytyi tuotteen sisällysluettelosta, jossa tehokkaasti kosteutta alleen lukitseva mineraaliöljy komeili heti veden jälkeen listattuna. Ilmankos voide tosiaan tuntui lukitsevan kosteutta iholle tehden siitä pehmeän.
Tämän voiteen mukana tulee ihan erityinen vinkki kuivaihoisille: voidetta levitetään päivittäin koko vartalolle, jonka jälkeen sitä levitetään uudelleen vielä toinen kerros kuivemmille alueille. Ihan hyvä idea!
Rich Nourishing Body Moisturiser tuntui kosteuttavan ja ravitsevan kuivaa vartaloni ihoa loistavasti, joten se todellakin lunasti lupauksensa tehokkaasta kosteutuksesta ja sen pitkäkestoisuudesta. Se levittyi iholle hyvin, jäi omaan makuuni juuri mukavasti tuntumaan iholla ja oli tuoksultaan melko tyypillisen niveamainen, eli minusta sopivan neutraali.
Tämä viimeiseksi kokeilemani versio nousi kuivan ihoni suosikiksi näiden kolmen kaveruksen joukosta, sillä se oli täyteläisempää ja rasvaisempaa kuin kevyin valkopurkkinen Express Hydration Body Lotion, mutta silti Irresistibly Smooth Body Lotionia ohuempaa ja juoksevampaa. Tästä huolimatta se kuitenkin tuntui kosteutus- ja hoitotehojensa puolesta kolmikosta kaikkein parhaimmalta kuivalle iholleni.
Oli oikein mukavaa todeta, että näillä kolmella tuotteella oli käytössä todella selkeä ero, siillä niin hassulta kun se voi jonkun korvaan kuulostaakin, niin minusta tuntuu paljon vartalovoiteita käyttävänä, että monilla edullisemmilla linjoilla on tarjolla aivan liikaa samantyyppisiä vartalovoiteita. Minun pienen tytön päätäni tämä yltäkylläinen tarjonta saattaa joskus jopa sekottaa, joten on ihanaa, että Nivea ainakin menee selkeällä linjalla näiden kanssa.
Tuntuuko kenestäkään muusta koskaan, että yhden markettimerkin vartalovoidevalikoimaa katsoessa on todella vaikeaa ymmärtää, mitä eroja sen kaikilla vartalovoidevariaatioilla oikeasti konkreettisesti onkaan?
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Hyvä ja selkeä postaus-sarja! 🙂 Koska kyllä se pää menee sekaisin siellä markettien hyllyjen välissä 🙂 Nyt tiedän itsekin mitä lähden kaupasta hakemaan ja jos se ei tunnukaan omalle iholleni hyvältä, niin tiedän mihin kannattaa vaihtaa 🙂 Lisää tällaisia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *