Heel Genius

Olin viime vapaillani melkoisen laiska rasvailemaan jalkojani ja töihin päästyäni sen kyllä huomasi jalkojeni ihosta.

Jalkapohjani ja kantapääni eivät olleet enää ollenkaan niin pehmeät kuin normaalisti ja muutamasta kohdasta päkiää ihon pinta oli jopa hieman paikoitellen lähtenytkin.

Kaivoin kaapistani esiin jalkavoiteeni. Laitan töissä aina yöksi jalkoihin jalkavoidetta aivan kuten tein silloinkin, kun minulla vielä oli koti. Nyt kun olen ollut kesän ajan kodittomana ja hhuidellut vapaajaksoni milloin missäkin, on jalkojen ihon hoitamista tullut aina hieman laiminlyötyä vapailla ollessa.

Hyvä jalkavoide auttaa kuitenkin paljon vahinkojen korjaamisessa ja niin auttoi myös tälläkin kertaa.

Tottakai taas Soap & Glorya. Merkin Heel Genius Footcream on osoittautunut loistavaksi jalkojeni elvyttäjäksi silloin, kun jalkani kaipaavat erityistä pehmennystä.

Tehokkaasti kosteuttavia ja pehmittäviä aineita sisältävä jalkavoide ei tunnu rasvaiselta, mutta jättää iholle yöksi ihanan suojaavan kerroksen tehden jaloistani aamuksi ihanan pehmeät ja sileät. Muutaman yön käytön jälkeen jalkani olivat jälleen hengissä ja loppupassista jo aivan ihastuttavan tuntuiset.

Kun ottaa kuitenkin huomioon myös sen, että teen työtä jalkojeni päällä monta tuntia päivässä ja kävelen muutenkin vapaa-ajallani pitkin laivaa, on jalkojen iho usein kovalla koetuksella. Siksi onkin erityisen tärkeää pitää jaloista hyvää huolta.

Jalkavoide kehottaa sujauttamaan jalkoihin yöksi vielä puuvillasukat, mutta itse olen saanut hyviä lopputuloksia aikaan ilman sukkiakin. Jos kuitenkin tahtoo oikein intensiivistä tehohoitoa, saa sukista loistavan lisäavun.

Vaikka tuotteessa lukeekin sen sisältävän myös paljon inhoamaani mentholia, on sitä onneksi niin pieni määrä, ettei voide tee mitään viilentävää tai virkistävää vaikutusta jalkoihin.

Pidän tästä jalkavoiteesta todella paljon ja on ollut jälleen ihana huomata, ettei rakastamani Soap & Glory pettänyt minua tälläkään kertaa!

Onko joku muu sattunut kokeilemaan tätä tuotetta? Mikä on suosikkijalkavoiteenne tällä hetkellä?

Soap & GLoryn tuotteitahan ei saa Suomesta, mutta niitä voi tilata netin kautta suomeksi toimivan JT Beauty Outlet -verkkokaupan kautta.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minun jalkojeni pelastaja on helosanin jalkavoide. Olen tooooodella laiska jalkojen hoitaja, mutta tuo pitää jalat kunnossa.

  2. 2

    sanoo

    Kiitti tästäkin vinkistä! Itse olen jaloillani pitkään päivittäin työni takia ja kantapäät&jalat on välillä todella kuivat. Tätä täytyy kokeilla kun nykyinen jalkavoiteeni loppuu.

  3. 3

    sanoo

    Kuivat karheat jalat on aivan kauheat, niita en kesta yhtaan.
    En ole ikina kokeillut tuota kyseista voidetta, enka minakaan ole mikaan mentholin rakastaja. Pitanee kokeilla seuraavaksi.
    Omaksi suosiksi on noussut, True Blue Spa
    Cracked Heel Treatment, mika kuorii kuivia kantapaita hieman Glycolic Acidin avulla, mutta on samalla hyvin paksu hoitava rasva. Ja ei mentholia 🙂
    Ei taida saada Suomesta mutta jos ikina on Usassa pain liikkeella, kannattaa kokeilla 🙂

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    ku loreal on lancomen omistaja ja chanel(meikit) on bourjoisin omistama nii tiiätkö kuka omistaa diorin meikit? ja onko diorille tulossa uutta meikkivoidetta?

  5. 5

    sanoo

    En ole kokeillut Soap & Gloryä. Suosikkejani ovat tällä hetkellä Scholl K+ ja Dermosil Karbamidijalkavoide. Molemmat sisältävät n. 20 % ureaa. Yön jälkeen tuntuma on tehohoidettu, jotenkin kuin voide olisi pureutunut ihoon paremmin kuin ohuissa voiteissa.

  6. 6

    Lentsu sanoo

    Kesällä en tykkää rasvata jalkoja, mut apuna silloin halkeileville kantapäille ja paksulle iholle apteekista saatava ACOn jalkapuikko. Aivan loistotuote! Parina iltana kun laittaa nii huomaa jo et iho on pehmeä.

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Silloin kun innostun rasvaamaan jalkani n.1krt/vko. Käytän Dermosil Classic body lotionia. (hajustettua versiota) Ihoni rasvainen. Mutta välillä pintakuiva. Ikää kohta 31v.
    -MarsuPilami.-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *