Gucci-luksusta!

Jouduin vähän aikaa sitten todella vaikean päätöksen eteen.

Gucci Lipstick

Olin saanut kesällä töiden kautta lahjaksi setillisen Guccin meikkejä, joita olin kuitenkin toistaiseksi tyytynyt vain katseellani ihastelemaan. En raaskinut koskea niihin tai ottaa niitä vielä käyttöön sillä halusin, että ensimmäinen kertamme on täydellinen. En halunnut pilata sitä hätäilyllä tai kiireessä tehdyllä hätäisellä sutimisella, vaan halusin nauttia siitä. Tämän vuoksi esimerkiksi huulipunan ensimmäinen kokeilukerta odotti vuoroaan useamman kuukauden.

Gucci Lipstick

Guccin huulipuna on jokaista yksityiskohtaa myöten aivan täydellinen taideteos. Hylsy on arvokkaan painava, se on koristeltu guccimaisesti ja  jopa itse huulipunaan on painettu merkin logo. Jo punan ensimmäinen kokeilukerta sabotoisi punan painatuksen.

Gucci Lipstick

Monien huulipunien kohdalla saatoin reippaasti kokeilla niitä huulilleni, kuvata ne blogia varten ja aintaa sitten eteenpäin, mutta tämän punan kohdalla en ollut varma, mitä tekisin. Tarvitsisinko enää yhtään punaista huulipunaa? Tämähän olisi aivan ihana lahjakin, pitäisikö minun vaan antaa tämä eteenpäin? Toisaalta olisiko pikkasen ylellistä maalata huulensa koko joulun Guccin huulipunalla? (Ja olisiko tämän kaiken yhden huulipunan pohdintaan käytetyn ajan voinut käyttää jotenkin paremmin?)

Päätin, että antaa mennä. Tai no, sen jälkeen päätin, että entäs jos ei annetakaan mennä, sillä mitäs jos puna onkin väärän punainen eikä sitten sopisikaan minulle? Onneksi kuitenkin sen jälkeen päätin, että antaa nyt vaan ihan oikeasti mennä, tässä on kuitenkin kyseessä vain yksi huulipuna, oli se Guccia tai ei.

Gucci Lipstick

Sinne meni se logo, mutta ei se mitään, sillä itse puna oli juuri niin guccimaisen täydellinen ja ylellinen kun sen vain saattoi odottaakin olevan. Puhtaan punainen Iconig Red -sävy liukui huulilleni silkkisen pehmeänä sekä jätti niille ihanan kevyen ja pehmeän tunnun. Shimmerittömän punan  kosteuttava koostumus toi huulille kauniin kiillon ja kesti huulilla erinomaisesti. Eipä siis todellakaan harmittanut, että tämä jouluisa puna tuli korkattua, sillä siitä tulli minun tämän vuoden kuusijuhlani hittituote.

Gucci Lipstick

Palaillaan noihin muihin Guccin meikkeihin toiste!

Gucci Lipstick

Löytyykö joltakin muulta aarrekätköistään Guccin huulipuna?

 

Kommentit
  1. 2

    Laura sanoo

    Apua miten upeilta Guccin meikit näyttävät, mistäköhän niitä saisi hankittua? 🙂

  2. 3

    sanoo

    Kerrassaan upean sävyinen puna. Ei löydy Guccin punia täältä, mutta ymmärrän tiettyjen tuotteiden hilloamisen spesiaalitilanteita varten. 😉

  3. 5

    sanoo

    Mulla on Guccilta 3 usd pipo, ja nyt Sydneyn lentokentältä ostettu miniatyyri paketti Guccin tuoksuja 40aud. Malta oottaa että pääsen vihdoin hifistelemään jotain niin ylellistä ku Gucci..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *