First Clue: It’s solid and smelly

Sain töistä joku aika sitten kaksi kivaa juttua:


Nämä kaksi korumuotoon taiteiltua ihanuutta ovat Marc Jacobsin voidemaisia hajuvesiä.

Hajuvesifirmat tekevät nykyään usein suosikkituoksuista kiinteitä parfymeja ja taiteilevat niiden pakkauksista korujen ja avaimenperien muotoisia, jolloin niistä saadaan samalla eräänlaisia keräilyesineitä.

Voidemaiset hajuvedet ovat siitä mukavia, että ne eivät (yleensä ainakaan) sisällä alkoholia, eli niitä voi käyttää huoletta kesällä auringossakin ilman pigmenttiläiskien pelkoa. Ne ovat tuoksultaan vahvempia kuin vartalovoiteet ja usein jopa lähes yhtä vahvoja kuin itse EdT:t tai EdP:t, joista ne on tehty, eli mistään tuoksujen kevennetyistä versioistakaan emme nyt täysin puhu. Pehmeämpiä nämä saattavat tuoksultaan toki olla suihkuteltaviin sisaruksiinsa verrattuina.

Voideparfymeista saa eniten irti niitä pulssikohdille hieromalla, eli esimerkiksi ranteet ja korvantaukset ovat hyviä paikkoja. (Jälkimmäinen tosin vain silloin, kun ne on pidetty puhtaina, sillä hikeen, likaan ja muihin möhmöihin sekoittuessaan parfymien tuoksut eivät ole enää parhaimmillaan…)

Tämä ensimmäinen näistä omistamistani on Daisyn voidemainen versio, joka kulkee kauniissa sormuksessa.

Mainitsinkin pari päivää sitten Daisyn Eau So Fresh -versiosta puhuttaessa, etten ole tämän alkuperäisen suuri fani (vaikka kovasti tahtoisinkin olla). Tykkään tämän tuoksusta näin pehmeän voidemaisena, mutta vain silloin tällöin käytettynä.

Rakastan isoja sormuksia ja voisin hyvinkin käyttää tätä mötikkää (joka muuten painaa!) sopivan asun kanssa sopivassa tilanteessa.

Toinen kiinteä parfymi olikin sitten Lola.

Tykkäsin Lolasta kovasti heti sen tultua myyntiin, mutta jotenkin olen pikkuhiljaa alkanut kyllästyä sen superkukkaisuuteen. Jotenkin varsinkin näin kesää kohti mentäessä kaipaisin jotain hieman freesimpää.

Pehmeänä iltatuoksuna tämä kuitenkin menee edelleen hyvin.

Lolan kiinteä parfymi tulee käsikorussa, joka kaikessa massiivisuudessaan (ja tonnin painossaan…) tuntuu olevan ehkä hitusen liikaa jopa minullekin.

Lolasta tulikin muuten mieleeni, että rakastan sen varsinaisen hajuveden pulloa, joka on niin kamala ja mauton, että onjo suorastaan upea ja sisustuselementtinäkin aivan mieletön!

Myös Lush tekee voidemaisia parfymeja, joiden pakkaukset eivät ole yhtä prameita kuin esimerkiksi nämä Marc Jacobsin, mutta joiden tuoksut kyllä ovat oikein mukavia.

Onko teillä kokemuksia kiinteistä, voidemaisista parfymeista?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mulla on Lushin kiinteätuoksu Sakura, mutta en kauheasti ole sitä käyttänyt, kun ei se tuoksu oikein sovikaan omaan nenään ja sen käyttäminen on jotenkin todella mutkikasta (pitääkö purkkia itsessään hangata ihoon vai yrittää sormella siirtää kovaa tuoksua).

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    voisitko virve tehdä diorin uudesta addict-kiiltopunasta postauksen jos olet sellaista hankkimassa…? 🙂 tai onko jollain muulla kokemusta tuotteesta?
    -emppu

  3. 3

    sanoo

    Minulla oli Lushin American Cream, ihan ok tuoksu mutta meni todella nopeasti vanhaksi (= ei kestänyt edes vuotta…)! Tuoksu siis kovettui ja jotenkin härskiintyi purkkiinsa, liekö sitten niin että voidetuoksutkin pitäisi säilyttää jääkaapissa tai jotain. Itse käytän todella monia tuoksuja samanaikaisesti joten en todellakaan kykene koluamaan edes sitä Lushin pikkupurkillista läpi alle vuodessa.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    haha mulla on kyllä yks kokemus body shopin kiinteästä hajuvedestä :D. mun sisko oli ostanut sellasen itelleen ja halusin kokeilla sitä, kun luulin et se on huulirasva, kun sellasessa purkissa se oli :-D. sit laitoin sitä huulille vaikka sisko käski olla laittamatta :D. sit mulle tuli hirvee hengenahdistus ja järkytys kun purkin takanakin luki, ettei missään nimessä huulin saa laittaa :-D. onneks selvisin tosta jutusta ja ei se tainnutkaan niin vaarallista olla :P.

  5. 5

    sanoo

    Onpas kivan näköisiä. Hei muuten, tee video-postaus taas lushin saippuoista, mitä sulla tällä hetkellä on ja mitkä on sun lemppareita(ja kerro vähän joistakin) 😀 Ei tietenkään IHAN pakko ole! 🙂

  6. 8

    Anonyymi sanoo

    Tää on nyt täysin ohi aiheen, mutta pakko kysyä. Onko sulla Virve tietoa, että onko Lumenen rauhoittava kosteusnaamio lopetettu?!? Oon sitä yrittänyt useasta eri kaupasta ja vielä viideltä eri paikkakunnaltakin etsiä, muttei ole ollut missään. Ei sellaisessakaan kaupassa jossa se on ainakin aiemmin ollut valikoimassa. Onko joku ostanut sitä lähiaikoina?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *