Fenty Beauty by Rihanna – saatavilla ihan kohta!

”Kuinka hölmöläinen pidetään jännityksessä?”

”Noh?”

”Kerron sulle huomenna!”

Fenty Beauty Rihanna

Tämä nerokas vitsi oli yksi lapsuuteni suosikkeja ja palasi jälleen mieleeni kun bongasin, että Rihannan jo muutaman vuoden ajan odotettu meikkimerkki saapuu myyntiin tulevana perjantaina 8.9.2017.

Joka puolella mainostetaan, että Fenty Beauty -nimeä kantava merkki on saatavilla silloin Sephoroista ja voitte olla varmoja, että myös meikäläinen ryntää täällä Tukholmassa Sephoraan lounastaukoon mennessa hypistelemään tuotteita.

Fenty Beauty Rihanna Sephora

Hämmentävintä on kuitenkin se, että niin odotettu kuin Fenty Beauty onkin, ei kukaan oikeastaan tiedä, millaisia tuotteita se sisältää. Julkisuuteen ei nimittäin ole tippunut oikeastaan mitää tietoa tai kuvia koko merkistä vielä ja Fenty Beauty on pysynyt hyvin salaperäisenä tuotteidensa suhteen. Itse olen nähnyt vain Fenty Beautyn Instagram-tilillä yhden klipin, jossa vilahti uusi huulikiilto. That’s it. 

Sephora Fenty Beauty Rihanna

En siis edes tiedä, mitä odotan, mutta odotan sitä ihan yhtä jännittyneenä kuin kaikki muutkin ja olen valmis ryntäämään Sephoraan heti perjantaina. Käteni saattaa olla ovenrivassa kiinni jo heti aamulla, mikäli julkisuuteen ehtii vain tihkua vähänkin jotain kiinnostavaa lisätietoa Fenty Beautyn tulevista tuotteista!

Fenty Beauty Rihanna 8.9.2017

Kuka muu odottaa Fenty Beauty by Rihanna -tuotteita yhtä uteliaana?

Kommentit
  1. 1

    Anne sanoo

    Satun olemaan sopivasti Espanjassa Sephoran lähettyvillä juuri sopivasti. Mitään en tästä aiemmin tiennyt, enkä varsinaisesti meikkaakaan niin paljon, että ostoskoriin jotakin kannattaisi hamuta. Mutta silti alkoi mielessä käydä pikkuinen pohdinta, että jospa sitä kuitenkin ahtautuisi Sephoraan perjantaiaamuna… Eli ainakaan tätä hölmäläistä ei ollut vaikea innostaa mukaan 😉

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      Kuulin huhun, että merkillä olisi ainakin tulossa meikkivoide, jossa on 40 (!!) sävyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *