Etude House – What’s the thing?

*Sis. mainoslinkkejä

Minulle yksi tärkeä osa uusiin kosmetiikkatuotteisiin tutustumista on saada käsitys tuotemerkistä ja sen ideasta. Aluksi varsin tylsiltäkin vaikuttaneet tuotteet voivat herätä mielessäni eloon aivan uudella tavalla ja saada minut kiinnostumaan täysillä, jos tuotemerkissä on joku erityinen, mielenkiinnon herättävä juttu.

Töissä kollegani jaksavat aina nauraa, kun tivaan minulle uusien tuotemerkkien puheeksi noustessa mikä niiden ”the thing” on, mutta jos tuotemerkissä ei ole jotain erityistä, ei se tavallisesti saa minua syttymään.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (13)

En taatusti ole ainoa, joka ajattelee näin ja olen huomannut sen esimerkiksi töissä asiakkaiden käyttäytymisessä. Kun tuotemerkkien yhteyteen on kirjoitettu tarina tai niitä esittelevä teksti, myyvät ne myös paremmin. En ole ainoa, joka tahtoo tietää, mikä brändin ”the thing” on ja kuulla, mihin tuotteisiin erityisesti kannattaa tutustua.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1

Koska varsinkin aasialainen kosmetiikka on täynnä kiehtovia tuotemerkkejä, jotka eivät välttämättä ole länsimaalaisille täysin tuttuja, innostuin ajatuksesta esitellä tarkemmin brändejä, joista olen itse ollut erityisen kiinnostunut. Joskus kiinnostuksen voivat nimittäin herättää yksittäiset tuotteet, mutta kun tuotemerkistä tietää enemmän, tahtoo sen tuotteisiinkin usein myös tutustua laajemmin. Jokaisella tuotemerkillä ei ole taustallaan upeaa tarinaa, mutta moni tuotemerkki voi silti aueta aivan uudella tavalla, kun siitä saa kuulla hieman enemmän.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (9)

Yksi tunnetuimmista eteläkorealaisista kosmetiikkamerkeistä on taatusti Etude House. Aasian L’Oréaliksi laajan tuotemerkkikirjonsa vuoksi kutsutun Amore Pacific -yrityksen alaisuuteen kuuluva Etude House tunnetaan paitsi innovatiivisista tuotteistaan myös suorastaan nukkekotimaisista ja äärettömän suloisilta näyttävistä myymälöistään.

etude-house-ostolakossa-virve-vee-

Etude House tekee kauneudenhoidosta hauskaa ja jopa satumaisella tavalla taianomaista. Merkin ideologian mukaan meikkaamisen ei pitäisi olla vain päivittäinen rutiini ja merkin kekseliäät tuotteet tekevätkin siitä suoranaista leikkiä. Veikeät tuotteet ja tuotepakkaukset saavat hymyn huulille ja tuotemerkki on erityisen tunnettu tyttömäisestä imagostaan, joka näkyy sekä sen myymälöissä että tuotteissa selvästi. Sanomana on, että meistä jokainen on syntynyt prinsessaksi.

Etude House edustaakin brändinä sitä aasialaisille tuotemerkeille todella tyypillistä söpöyttä ja on meidän länsimaalaisten silmissä siksi ehkä jopa hieman lapsellisen oloinen. Imagonsa vuoksi se kuitenkin vetoaa päämarkkina-alueensa asiakkaisiin täysillä.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (14)

Etude Housen myymälät ovat usein kuin pieninä nukkekoteja, joissa vierailun ei ole tarkoitettu olevan vain pelkkää tuotteiden tutkimista. Myymälät ovat täynnä ihania ja kauniita yksityiskohtia, jotka saavat olon tuntumaan siltä, kuin olisi juuri astunut aikuisten leikkimökkiin. Kyse onkin siis myös elämyksistä.

(Lähes kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Singaporessa Etude Housen maailman isoimmasta myymälästä, joka on yksi merkin kolmesta lippulaivamyymälästä.)

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (12)

Etude House on  tunnettu paitsi leikkisistä myös trendikkäistä tuotteistaan. Merkin suurinta kohderyhmää ovatkin parikymppiset, kokeilunhaluiset naiset, jotka ovat aina valmiita testaamaan viimeisimpiä villityksiä sekä jopa hieman hullunkin kuuloisia tuoteinnovaatioita ja olemaan trendien edelläkävijöitä.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (15)

Etude House ei kuitenkaan vain seuraa muita, vaan luo myös itse trendejä ja erittäin kekseliäitä tuotteita, jotka kulkevat käsi kädessä korealaisten kauneusihanteiden ja -villitysten kanssa.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (8)

Etude Housen valikoimasta löytyy paitsi meikkituotteita myös ihonhoito- ja hiustuotteitakin. Merkki on toki tunnetuin nimenomaan sen leikkisistä meikkituotteista, mutta itse olen ollut erityisen kiinnostunut sen myös erittäin laadukkaista ihonhoitotuotteista, jotka nekin ovat saaneet paljon kehuja.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (10)

Omia Etude House -suosikkejani ovat olleet esimerkiksi pienet näpyt kadoksiin taikonut Baking Powder B.B Deep Cleansing Foam* -puhdistusvaahto (postaus täällä), kuplateestä inspiraationsa saanut Bubble Tea Sleeping Pack* -yönaamio (postaus täällä), hennot kasvokarvat kätevästi pois nyppivä My Beauty Tool Facial Hair Remover* (postaus täällä) sekä aivan loistava Big Cover Concealer Cushion* -peiteaine (postaus täällä).

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (11)

Etude House -tuotteita on helpointa tilata Suomeen eBaysta*. Merkkiä ei ole jälleenmyynnissä lähestulkoon missään, sillä sen omistama Amore Pacific on kuulemma varsin tarkka, ettei se anna jakeluoikeuksia muille, eli tuotteita myydäänkin lähinnä vain Etude Housen omien myymälöiden ja myyntipisteiden kautta muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

(Yritin itse selvitellä keväällä, olisiko merkkiä ollut mahdollista saada meille töissä myyntiin, mutta kävi hyvin selväksi, että siihen oli syynsä, miksei ilmeisesti kukaan muukaan Euroopassa ole saanut sitä auktorisoidusti valikoimaansa.)

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (5)

Etude House on minusta mukava merkki siinä mielessä, että sillä on erittäin laaja ja monipuolinen valikoima laadukkaita ja kekseliäitä tuotteita, jotka ovat kuitenkin kohtuuhintaisia. Keskimäärin parista eurosta pariinkymmeneen euroon maksavat tuotteet eivät siis jätä lompakkoon suurta tyhjyyttä ja merkin ihanien tuotteiden shoppailu (niin liveä kuin verkossakin) onkin hieman kuin karkkipäivään valmistautumista ihania herkkujä ostoskoriinsa poimien.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (3)

Tykkään itse eniten käydä säännöllisesti katsomassa Etude Housen omalta englanninkieliseltä sivustolta, mitä sen valikoimaan on viimeisimpänä ilmestynyt, sillä merkin uutuuksien suunnittelussa on todellakin pyritty keksimään aivan uudentyyppisiä tuotteita ja usein myös hyödyntämään söpöyspalkinnot mennen tullen voittavia pakkauksia. Tykkään myös katsella samalta sivustolta, mitkä ovat Etude Housen suosituimpia tuotteita ja välillä sieltä löytyykin juttuja, joita on vain ihan pakko saada itsekin kokeilla.

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (2)

Etude House on yksi omista korealaisen kosmetiikan suosikkimerkeistäni, jonka valikoimaa pidän jatkuvasti silmällä. Minulla on tälläkin hetkellä postausjonossa useita Etude House -tuotteita, joista palan halusta päästä kertomaan teille, sillä niin kivoiksi löydöiksi ne ovat osoittautuneet!

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (6)

Jos joku on siis kiinnostunut tekemään tuttavuutta yhden maailman suosituimman korealaista kosmetiikkaa valmistavan tuotemerkin kanssa, niin kehotan klikkaamaan itsensä Etude Housen verkkosivuille ja tutkimaan, mitä kaikkea jännittävää merkin tuotevalikoimasta löytyy ja suuntaamaan sen jälkeen eBayhin* tuotejahtiin!

Etude House Ostolakossa Virve Vee - 1 (7)

Kenen muun suosikkimerkkien joukkoon Etude House kuuluu?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Etude House on ihan uskomattoman söpö, ehdottomasti lemppareitani! Viimeisin ihastus on ollut Play Cherry Blossom luomiväripaletti, jossa on ihan loistavat sävyt!

  2. 2

    pallonenä sanoo

    Mun sisäinen pikkutyttö hihkuu riemusta noita kuvia katsellessa. Voi apua miten suloista kaikki on ja hei, paljon pinkkiä!

    Sinulta kun tuntuu onnistuvan oikeastaan kaikki mihin antaumuksella paneudut niin mitäpä jos hommaisit nuo liikkeet sisustuksineen ja tuotteineen Suomeen…! 😉

    • 2.1

      Virve Vee sanoo

      Haha, ihana! <3 Homma pitäisi varmasti aloittaa korean kielen opiskelusta, jotta pääsee tavoittamaan edes sopivia henkilöitä… 😀

  3. 3

    Jenna sanoo

    Olipa mielenkiintoinen postaus! Mä oon tilannut pari Etude Housen tuotetta Jolselta, toki valikoima siellä on varmaan suppeampi ja tilaamalla eBaystä pääsisi hiukan halvemmalla. Mulla on se ripsiseerumi, suurta eroa en kyllä ainakaan vielä ole huomannut. Harmittaa vähän ettei tullut otettua ennen-kuvaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *