Essence Satin Touch Blush – Kuinka näin halpa voi olla näin hyvä?

Kerroin pari kuukautta sitten varovaisesta kosketuksestani Essence-tuotemerkkiin, joka on tullut tutuksi suorastaan hämmentävän halvoista, mutta silti hyvin laadukkaista meikkituotteistaan.

Aloitin tutustumiseni merkkiin kokeilemalla sen kynsilakkaa, josta pidin kovasti. Halvalla on kuitenkin tunnetusti helppoa tehdä jo varsin hyviä kynsilakkoja, mutta voiko halvalla tehdä muutakin hyvää?

Essence Satin Touch Blush 10 Satin Coral

Olin saanut PR-toimistolta blogikokeiluun merkin Satin Touch Blush -poskipunan kauniin persikkaisessa sävyssä 10 Satin Coral. Poskipunan läpinäkyvä, muovinen rasia saattoi ehkä näyttää hieman halvalta, mutta kun rasian avasi ja katsoi itse  tuotetta, olisi kyseessä ihan hyvin voinut olla vaikka Diorin poskipuna – niin kaunis se oli huolellisesti harkitulta pintakuvioinniltaan.

Essence Satin Touch Blush 10 Satin Coral

Sormella sipaistessa poskipuna tuntui aivan nimensä mukaiselta. Se oli nimittäin aivan ihanan pehmeä, upean hienojakoinen ja kauniisti iholle levittyvä. Todellakin kuin satiinia! Sanoisinpa, että poskipuna olisi siis laadultaankin voinut ihan hyvin edelleen olla vaikka sitä Dioria.

Essence Satin Touch Blush 10 Satin Coral

Persikkainen sävy oli luonnollisen heleä, mutta ei millään lailla kimaltava. Parasta tässä onkin, että nämä Essencen meikit näyttävät koostumuksiensa puolesta sopivan kaikille teinistä eläkeikään asti. Kuinka mieletöntä, että tällaisia saa parilla eurolla ihan vaan marketista! (Essencen poskipunilla on ihan oikeasti hintaa vain kolmisen euroa.)

Essence Satin Touch Blush 10 Satin Coral

Poskipuna antoi iholle todella heleän ja luonnollisen sävyn ja sen kanssa saattoikin lähteä huvin luonnollisesta lookista, jota itse poskipunien puolelta suosin. Sävy kerrostui haluttaessa kuitenkin varsin intensiiviseksikin ja olenpahan onnistunut vetämään tällä kerran poskipunaöveritkin hieman hämärässä meikkiä kasvoilleni sutiessa.

Essence Satin Touch Blush 10 Satin Coral

Essencen poskipunat ovat aivan loistava tuote varsinkin niille, jotka harkitsevat poskipunan adoptoimista meikkirituaaliinsa, mutta eivät silti ole saaneet vielä aikaiseksi ryhtyä sitä käyttämään. Poskipuna tuo kasvoille hetkessä kaunista hehkua ja näiden kanssa kokeillessa ei köyhdy montaakaan euroa, vaikka sävy ei osoittautuisi sopivaksi tai tuote jäisi käyttämättä.

Toisaalta nämä poskipunat ovat kuitenkin niin loistavia, että mielestäni ne sopivat aivan loistavasti pro-meikkaajallekin. En nimittäin voi vaan edelleenkään uskoa, että näin hyvää laatua voi saada näin halvalla!

Essence Satin Touch Blush 10 Satin Coral

Löytyykö teiltä Essencen poskipunia?

Essencen lähimmän jälleenmyyjän voi etsiä täältä.


Lue myös nämä postaukseni:

Essence kynsilakat Hiusturbaani kokemuksia Korostuspaletti Pixi Glow Getters

Kommentit
  1. 1

    Tuuli sanoo

    Essencen poskipunaa ei viela ole minulla. Sen sijaan kaikenlaista muuta kivaa sarjalta. Olen kayttanyt mm. merkin huulenrajauskynia jo pitkaan. Ripsarin ostin juuri (taisit sita hehkuttaakin) ja olen allistynyt sen laadukkuudesta!

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      Huultenrajauskyniä en olekaan kokeillut, pitääkin tutustua! Kiitos vinkistä! 🙂

      • 1.1.1

        Tuuli sanoo

        No nyt olen hankkinut tuon Essencen poskipunan! Savy 20 eli ehka hieman viileampi kuin kayttamasi savy ja aivan ihana tuote! Kiitos hyvista vinkeista, monta hyvaa tuotetta olen loytanyt suositustesi perusteella.
        Ja onhan Essence aivan uskomattoman edullinen sarja.

        • 1.1.1.1

          Virve Vee sanoo

          Jes, ihana kuulla, että olet löytänyt tämän ja muitakin ihania tuotteita vinkkieni ansiosta! 🙂 Essence on kyllä uskomattoman edullinen ja silti niin laadukas tuotesarja. Ihan harmittaa, etten täältä Tukholmasta käsin pääse räpläämään sen tuotteita missään kaupassa kun niitä ei täällä käsittääkseni myydä. :/

  2. 2

    Inga sanoo

    Essencen huulikiillot on aivan ihania! Joskus nappasin ihan ”läpällä ” ostoskoriini heidän huulikiiltonsa ja tajusin , että olin nappaillut sen joka päivä laukkuuni kun viereen jäivät muut selektiivisen merkin tuotteet.. tuote loppui ja olen sen unohtanut mutta tämän postauksen myötä mun on pakko lähteä ostamaan lisää kyseisiä huulikiiltoja!

    • 2.1

      Virve Vee sanoo

      Ooh, mikä laatu tarkalleenottaen? Olen kokeillut itse merkin mattapunia ja nestemäisiä mattapunia, joista molemmista tykkäsin. 🙂

  3. 3

    Ronja sanoo

    Minulla on heiltä yksi mattainen poskipuna, joka onkin tämän hetken vakkarini! Täytyykin kokeilla tätä persikkaista ihanuutta myös.

  4. 4

    Jo sanoo

    Nämä satin poskipunat ja melkeinpä kaikki huulituotteet ovat ehdottomia listallani: matt matt matt punat 02 ja 03 voittaa mun MAC Mehrin (ei ihan vastaavaa sävyä mutta close enough ja Essence tuntuu paremmalta huulilla). Myös waterproof eye liner (sivellin malli, ei muista nimeä) on ihan kymppi kestämään ja lähtee ilman hankkausta. ah, essence <3

    • 4.1

      Virve Vee sanoo

      Joo, täältä löytyy myös saman punan sävyt 02 ja 07 ja laatu on kyllä hyvä! 02 tuntuu kotoisalta ja viininpunaisempi 07 on sävynsä puolesta vähän vieraampi, mutta molemmat tuntuvat huulilla hyvältä. Kiitos tuosta rajaustuotevinkistä, pitääkin tutkia tuotetta! 🙂

  5. 5

    parasta sanoo

    Essencen i love extreme -ripsari vedenkestävänä on ehdottomasti paras mitä oon ikinä kokeillut! Ja olen siis kokeillut kalliitakin ripsareita ja silti saan parhaimman lopputuloksen essencen 3,50 € ripsarilla. Ainoa mikä pitää mun ohuet ripset kihartuneena ja erottelee hyvin sekä antaa pituutta. Parasta tietenkin opiskelijaystävällinen hinta. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *