Erinomainen virkistävä silmänympärysvoide – Origins GinZing

Minulta kysellään aina välillä vinkkejä hyvistä silmänympärysvoiteista, jotka piristäisivät väsyneitä silmänympäryksiä. Olen ollut hieman huono suosittelemaan mitään erityistä tuotetta, mutta nyt minulla olisi kuitenkin antaa yksi aivan loistava suositus.

Origins GinZing Refreshing Eye Cream

Kerroin vähän aikaa sitten, että Origins on juuri rantautunut Suomeen Stockmannille ja kehuin merkiltä kokeiluun saamaani kasvonaamiota siinä yhteydessä. Pääsin kuitenkin tutustumaan samalla myös toiseen merkin tuotteeseen tarkemmin, sillä sain blogikokeiluun myös Originsin GinZing-silmänympärysvoiteen, joka on tarkoitettu virkistämään väsyneitä ja turvonneita silmänalusia.

Origins GinZing Refreshing Eye Cream

En ole normaalisti innostunut yhdestäkään tämän lajityypin edustajasta. Minulla on kuivuuteen taipuvaiset silmänaluset ja tavallisesti virkistävät koostumukset ovat niitä kevyitä ja raikkaan geelimäisiä vaihtoehtoja, joiden kosteutustehot eivät riitä minulle millään. Pahimmillaan niiden kalvoksi kuivuva koostumus ei edes sovi meikkituotteiden alle ja joko rullaantuu pois tai tekee muuten vaan meikatusta ihosta epäsiistin. Toinen vaihtoehto on, että ne ovat niin ”virkistäviä”, että ne saavat silmät suorastaan vuotamaan.

Olenkin suorastaan tuskaillut, kuinka mahdottomalta vaikuttaa tehdä virkistävä silmänympärysvoide, josta minäkin pitäisin. Vaan nytpä se on tehty!

Origins GinZing Refreshing Eye Cream

Originsin GinZing-silmänympärysvoiteessa on voidemainen koostumus, joka riittää hyvin kosteuttamaan omaa silmänympärysihoani ja sulautuu hyvin myös meikin alle. Silmänympärysvoide jättää iholle miellyttävän virkistävän, mutta ei ihoa nipistelevän tai silmät vuotamaan laittavan fiiliksen. En lähde väittämään, että se tekisi mitään superihmeitä, mutta varsinkin aamuisin sen virkistävä vaikutus on mukava. Uskon, että silmänympärysihon mikroverenkiertoa voidaan aktivoida virkistävillä tuotteilla ja sitä kautta väsymyksen merkkejäkin voidaan häivyttää.

Origins GinZing Refreshing Eye Cream

Tämä onkin nyt ensimmäisiä kertoja, kun voin ihan kunnolla ja sydämestäni suositella jotain virkistävää silmänympärysvoidetta. Jos siis tuntuu, että kevyen geelimäiset koostumukset eivät ole omalle iholle riittävä juttu, mutta  silmänympärykset kaipaisivat silti virkistystä, niin tähän silmänympärysvoiteeseen kannattaa todellakin tutustua!

Origins GinZing Refreshing Eye Cream

Origins-tuotteita myy Suomessa Stockmann ja GinZing Refreshing Eye Cream -silmänympärysvoiteella on hintaa 29,50 euroa.

Origins GinZing Refreshing Eye Cream

Joko olette käyneet kaupassa tutustumassa Origins-tuotteisiin?


Seuraa myös näissä: Facebook / Instagram / Bloglovin’

Kommentit
  1. 1

    Kaisla sanoo

    Luin aikaisemman Ruotsi-juttusi ja jaan tuskasi monessa asiassa. Kappalehinnat ym. ärsyttää säännöllisesti, enkä edelleenkään tajua miten kurkkulaatikko voi lukea alkuperämaana Ruotsi/Espanja. Ihan niin kuin alkuperämaa olisi ihan yhdentekevä.

    Kiroilusta sen verran, että minun mielestäni ruotsalaiset kiroilevat enemmän kuin suomalaiset. Esim. lapseni opettaja alakoulussa saattaa tunnilla käyttää niitä lievempiä kirosanoja ja päiväkotilaisillekin ovat jo ihan perussanastoa.

    Ei saa peittää -hokema on tuttu tästä ohjelmasta: http://www.svt.se/ei-saa-peittaa/. Eli ei varmaankaan pattereista. 😀

    Berliininmunkkeja saa Högtorghallenista: http://www.hotorgshallen.se/handlare/delikatesser-specialiteter/finska-butiken 🙂

    Terveisin, Tukholmalainen lukijasi

  2. 2

    jensu sanoo

    Olen lukenut tästä kehuja niin monesta paikasta, että black friday -aleista tilasin Feeluniquesta Originsin paketin, joka sisälsi pienikokoiset versiot tästä, siitä aiemmin esittelemästä yönaamiosta ja parista muusta tuotteesta. Toivottavasti ovat kehujen arvoisia!

  3. 3

    M sanoo

    Erään toisenkin bloggaajan hehkutettua tätä voidetta, päätin tilata sen Stockmannin verkkokaupasta… Liekköhän moni muukin ollut samalla asialla, kun vielä eilen illalla tuotetta oli saatavilla ja nyt se oli jo loppu verkkokaupasta. xD Joten, täytyy jäädä odotteleen, josko kohta lisää saisivat. 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *