Englanti, tuo ihmeellisyyksien maa

Englannissa on paljon pieniä asioita ja käytäntöjä, jollaisia tällainen suomalainen ei vaan tiennyt olevan olemassakaan.
Sanotaanko vaikka, että sinulla on vapaapäivä, nukut pitkään ja menet suihkuun vasta iltapäivällä. Astut suihkuun, väännät vesihanan lämpimälle ja odotat pienen hetken lämpimän veden tuloa. Sitten odotat toisen pienen hetken. Ja vielä kolmannen. Sitten hermostut, sillä lämmintä vettä ei vaan tule. Mitä ihmettä?

Monissa englantilaisissa taloissa on sähkösuihku (joka sekin kuulostaa hyvin pelottavalta), josta tulee lämmintä vettä silloin kun haluat, mutta useissa taloissa homma toimii ajastimella. (Yllä ollut kuva on otettu Englantilaistuneen Herrasmieheni vanhalta asunnolta.)

Asunnossa on yleensä kaappi tai komero, jossa sijaitsevat kyseisen asunnon säätimet. Näistä säätimistä ajastetaan mm. mihin aikaan lämmintä vettä halutaan saatavan.

Jos olet siis valinnut olevasi aamu, ilta tai sekä että ihminen, ei lämmintä vettä tule iltapäivällä automaattisesti, vaan sinun on käytävä kymmenisen minuuttia ennen suihkuunmenoasi kytkemässä turboboostit päälle, jotta vesi lämpenee nopeasti.

Olisihan se typerää, jos lämmintä vettä saisi koska vaan tahtoisi hanan auki kääntää. Ihan utopistinen ajatus!

Onneksi meillä on sentään asunnossamme normaalit vesihanat:

Samoin suihku toimii ihan normaalilla logiikalla:

Myös asuntojen lämmitys on täällä monesti ajastettu, mikä on toki varsin fiksua, sillä tyhjää taloa on kallista lämmittää turhaan.



Sotkuinen huoltokomero.

Meillä on asuntomme joka huoneessa yhdestä kahteen sähköllä toimivaa patteria (ei siis mitään talonyhtiön vedellä toimivaa keskuslämmitystä), joista jokaisen voi ohjelmoida haluamallaan tavalla. Tämä on minusta hyvin kätevää ja tulen varmasti pitämään tästä paljon mitä lähemmäs talvea mennään.

(Tämä tosin oli hieman ikävää Englantilaistuneen Herrasmieheni vanhassa opiskelijoiden kimppakämpässä talvella vieraillessani, sillä asunnon asukkaiden ollessa keskellä päivää koulussa ja pattereiden ollessa siksi poissa päältä värjättelin minä asunnolla viluissani.)

Ylivoimaisesti hauskin nappi meidän huoltokomerossamme on minusta kuitenkin pyyhetelineen ajastusnappi.

Kyseessä ei edes itseasiassa ole vain yksi nappi, vaan kokonainen ”napisto”, jolla säädetään, milloin kylpyhuoneen vesilämmitteisen metallisen pyyhetelineen halutaan olevan lämmin.

Ihan tosi, asunnon toisessa päässä on oma ajastimensa tuolle yhdelle telineelle!

Lisäksi kylpyhuoneen oven vieressä eteisessä lattianrajassa on vielä katkaisin, jonka täytyy olla päällä, jotta teline lämpenee ja kuivaa pyyhkeitä. Suomessa pyyhetelineessä olisi oma katkaisijansa/ajastimensa tai mikäli teline olisi talon kiinteä osa, olisi katkaisija (tai jopa ajastin) sen vieressä seinällä. Tai ainakin kaikki mahdollinen telineeseen liittyvä olisi telineen kanssa edes samassa huoneessa!

Kaiken voi siis täällä ajastaa valmiiksi. Jos olet pitkää päivää töissä tekevä, voit ajastaa kotisi lämpenemään illaksi ennen kotiintuloasi. Tämän jälkeen voit mennä ajastamalla aikaan saatuun lämpimään suihkuun ja heittää pyyhkeesi kuivumaan ajastetulle lämpimälle pyyhkeenkuivaustelineelle, jolla se kuivuu illan ja yön aikana ollen taas valmiina aamusuihkuasi varten.

Tämä kansa on muutenkin melkoisen nappivimman vallassa asunnoissaan. Suomessa kun meille riittää, että jokaisessa keittiön elektroniikassa on itsessään virtanäppäin, mutta katsokaapas meidän keittiömme seinää:

Nämä ovat siis vain tosiaan laitteiden virrantulon yleiskatkaisijoita, joikaisessa laitteessa on tietysti myös omat virtanappinsa normaaliin tapaan.

Ja niin, jokaisessa pistorasiassakin täytyy lisäksi olla oma katkaisijansa:

Kyseinen kuva on otettu keittiömme lieden vierestä, sillä kuten tarkkasilmäinen saattoi huomata, ei yllä olevassa kuvassa ollut virtanappia liedelle (vain uunille!). Kuvan vasemman puoleinen katkaisija onkin siis lieden oma katkaisija…

Ja kuten todella tarkkasilmäinen ja nokkela lukija saattoi huomata, on keittiön nappitaulussa tosiaan nappi myös pyykinpesukoneelle. Siinä missä Suomessa pyykinpesukone yleensä lasketaan poikkeuksetta kylpyhuoneeseen tai kodinhoitohuoneeseen kuuluvaksi osaksi, on se täällä lähes poikkeuksetta keittiössä.

Siinä se näköttää mukavasti uunin vieressä.

On tämä Englanti sitten vaan jännä maa!

Lopuksi vielä kuva kylpyhuoneestamme, joka on jo suurinpiirtein sisustettu valmiiksi:

Vain minun hajuvesipulloni Suomesta puuttuvat hyllyiltä!

Muita outojen nappien kanssa eläneitä tai eläviä?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olis aika hirveetä asua Englannissa jos olis joku tämmönen pakko-oire että kaikkia katkasijoita pitää napsautella päälle ja pois kymmeniä kertoja 😀

  2. 2

    sanoo

    no onhan täällä suomessakin noita nappuloita. meilläki on olkkarissa monta nappulaa mitkä ei toimi mihinkään…meillä. en sitte tiiä rämpätäänkö me jonku naapurin valoja päälle ja pois;)

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Oudoista napeista en tiedä, mutta minun korvaani kuulostaa oudolta käydä aamuin illoin suihkussa… 😀

  4. 4

    sanoo

    Niin no yleensä varmaan kyse enemmän siitä, että joku taloudessa käy iltasuihkussa ja joku puolestaan aamulla. Näin ainakin meillä. 🙂

  5. 5

    sanoo

    No johan on nappeja. Tuo pyyheteline oli kyllä ihan ykkönen. Mä ainakin unohtaisin ajastaa kaikki enkä muutenkaan haluis elää niitten ajastimien orjana. :DD Mut kai kaikkeen tottuu. 😀

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Kylpyhuoneessa ei sentään ole kokolattiamattoa, niin kuin oli silloin kun itse oleskelin Englannissa sekä myös Saksassa. Hyi olkoon!

  7. 7

    sanoo

    Kyllä mä tiedän montakin ihmistä jotka käyvät kaksi kertaa päivässä suihkussa… Ovat muuten kaikki amerikkalaisia =).

    Uudessa-Seelannissa omituisinta oli juuri tuo jokaisen pistorasian oma on/off-katkaisin. Mutta mitään lämmitysnappeja sieltä ei seinistä löytynyt, kun ei ollut pattereita eikä mitään muutakaan lämmitystä. Eikä kyllä sen puoleen eristeitäkään… Nim.m. Ei ikinä niin jäässä kuin Uuden-Seelannin +15 talvilämpötiloissa.

    AI NIIN! Mikäs se juttu on että kylppärissä ei missään nimessä saa olla pistorasiaa?! Kyselin siellä missä sellainen mahtaisi sijaita ja vastaus oli kauhistunut HALUATKO KUOLLA VAI?! Ööh, kyllä sitä Suomessa on tullut aika monet kerrat kuivattua hiuksia kylppärin peilin ääressä, mielestäni varsin loogisessa paikassa, ilman pelkoa hengen menettämisestä…

    • 7.2

      Anonyymi sanoo

      Mä käyn suihkussa kaksi kertaa päivässä: aamulla pesen nopeasti pelkällä kylmällä vedellä (en hiuksia) ja illalla sitten hiukset jne. Virkistää aamuisin mukavasti. Tämä onnistuu kaiketi koska ihoni on rasvaisuuteen taipuvainen.

    • 7.3

      hanna sanoo

      Suomessahan kaikissa taloissa on vähintään keittiössä ja kylppärissä maadoitetut pistorasiat (siksi esim. sähköä ei saa ikinä vetää vaikka keittiöstä olkkariin, jos olkkarin pistorasiat on maadottamattomia), mutta oon itekin törmännyt tohon, ettei kaikissa maissa tää 'hurjan monimutkanen' maadotustekniikka oo yleisesti asuintaloissa käytössä. Nykyään rakennettaviin taloihin Suomessa taidetaan rakentaa fiksusti maadoitetut pistorasiat kaikkiin huoneisiin, ennen valitettavasti tehtiin vaan välttämättömät.
      Mutta siis vaarallisuudessa ei oo kyse siitä, onko kylppärissä pistorasia vaiko ei, vaan siitä, millainen 🙂

  8. 9

    sanoo

    Joo, tai jos on neuroottinen virran päälle jättämisestä; tarkistaa sadasti ennen kotoa lähtöä että kaikki on pois päältä. Tossa täytyy varata kaks tuntia aamulla aikaa siihen että tarkistaa kaiken pois päältä =D

    Katkaisijat pistokkeissa on mielestäni varsin looginen. Töpseleitä ei tarvitse riuhtoa ja kiskoa irti ja rynkyttää taas paikalleen, vaan esimerkiksi puhelinten laturit voi pitää aina kiinni samassa paikassa, ilman että ylimääräistä sähköä kuluu.

    Sormeni syyhyävät päästä tutkailemaan ja painelemaan noita namikoita!

    <3, Iipu

    PS. Kateuskuolema kylppäristä! Oma kylpyhuone 90-luvun valkokaakelinen, ruskeasaumainen, siniseinäinen, säilytystilaton hirvitys..

    • 9.1

      sanoo

      Haha, voisi mennä tässä asunnossa hieman aikaa aamurutiineissa ennen töihin lähtöä… 🙂

      Nyt kun sanoit tuon katkaisija jutun noin, niin tuossa tapauksessa se on kyllä hyvin järkevää. En tullut ajatelleeksi.

      Ja kyllä, pidän itsekin modernista kylppäristämme! 😉

  9. 10

    sanoo

    Haha ei oo todellista, naurettiin poikakaverin kanssa äsken vedet silmissä tälle postaukselle, on niillä brittisähkömiehillä varmaan kivaa 😀 ja niillä jotka nuo on joskus keksiny 😀

    • 10.1

      sanoo

      Astianpesukone on suosikkini, sillä siinä on oma virtakatkaisijansa, seinässä katkaisijataulussa on sille vielä oma nappinsa ja lisäksi sen näkyvillä olevan pistorasian vieressä on tietysti oma katkaisijansa… 🙂

  10. 11

    sanoo

    Mun anoppilassa on pesutorni keittiössä! Tai siis tiskikoneen päällä kuivausrumpu ja niiden vieressä (päältätäytettävä) pyykinpesukone ja sen vieressä tiskiallas, varsin loogista siis? Ja täten myös alusvaatteet kuivataan telineessä, joka on ruokapöydän vieressä. Kaikki muut pyykit sentäs viedään mankeliHUONEESEEN. Ja sinne mankelihuoneeseen mahtuis kyllä harvinaisen hyvin ne muutkin pyykkäämisvempeleet, mutta "täällä keittiössä ne on aina ollu". Huoh 😀

  11. 12

    sanoo

    Ei mulla ollut Englannissa muita outoja nappuloita kun nuo pistorasioiden omat katkaisijat. Näyttää tuo teidän asunto olevan muutenkin vähän nykyaikaisempi kun mun yliopiston asuntola-asunto 😉 Siellä oli kylppärikin sellainen, mitä ois Suomessa nähnyt ehkä joskus muutama vuosikymmen sitten, ja rakennus, jossa asuin oli rakennettu 2007!

    • 12.1

      sanoo

      Joo, tämä on pari vuotta vanhempi kuin asuttamasti rakennus, mutta silti todella moderni (mikä olikin yksi valintakriteereistämme). 🙂

  12. 13

    sanoo

    Mun mies on asunut joskus Chesterissä, niillä ei kyllä kuulemma ollut tommosia nappeja. Pesukone oli kyllä keittiössä. Oon törmännyt Suomessakin siihen, että on pyykkikone keittiössä. Ainakin jos on jotain kämppiä netissä katsellut ja on muutamalla tutulla ollut myös. Mä meinasin joskus muuttaa asuntoon jossa oli pyykkikone keittiössä, mutta en sitten jostain syystä siihen muuttanutkaan. Musta on jotenkin niin hassua pyykkikone keittiössä :D.

  13. 14

    Anonyymi sanoo

    Täh! Ei kahta hanaa lavuaarin molemmilla puolilla, joista toisesta tulee vain kylmää ja toisesta vain kuumaa vettä?! Eikä kokolattiamattoa vaan parketti? Mielenkiintoinen postaus taas :). -Pilvi

    • 14.1

      sanoo

      Juu, asuntomme todellakin on erikoinen. 😉

      Ei vaan, nuo tuollaiset modernit, ei-brittäläiset piirteet olivat yksi valintakriteereistämme. En IKINÄ tahtoisi kokolattiamattoja ja niiden vesihanojen kanssa menisi vaan herrrrrmot. 🙂

    • 14.2

      sanoo

      Kokolattiamatto toimii myös eristeenä. Mun entisestä asunnostani otettiin matot pois, ja hiottiin ja lakattiin lattialankut. Joiden alla siis oli paljas maa (kuningatas Victorian aikainen asunto). Talvet sitten menivät räplätessä kaasulämmitystä, jota en ikinä oppinut kunnolla käyttämään, vaikka sen säätimen olkkarin seinässä piti olla niin yksinkertainen…

  14. 15

    sanoo

    Kirjotat niin hauskasti 🙂 Ja kyllä siellä Englannissa tehdään asiat niin vaikeamman kautta, että huhhuh!

  15. 16

    sanoo

    Yksi asia, joka ulkomailla usein puuttuu, on bideesuihku. Jossakin olen nähnyt sellaisia niitä hieman hupaisia oikeita bideealtaita. Tuntuu aika pöljältä, että on kaksi pyttyä vierekkäin, kun saman homman pystyy hoitamaan yhdellä pienellä käsisuihkulla… 😀 Itse kun olen melko neuroottinen bideesuihkun käyttäjä, niin todellakin häiritsee moisen puuttuminen. Ilmeisesti käsisuihku on tällainen pohjoismaalainen juttu. Kyllä Suomessa on monessa suhteessa todella tasokkaat ja käytännölliset asunnot, vaikkeivät aina niin kauniita olekaan… Toisitko brittikodista jotakin tänne pohjolaan?

  16. 17

    sanoo

    When visiting UK the phrases "bloody idiots" and "wtf were they thinking???" are never far from my mind… they are indeed special folks :D. Who the hell wants to fill the bloody sink with water from 2 separate faucets and then wash and rinse their hands in it? Did you know you're expected to wash the sink afterwards and dry it too?
    I am already looking forward to your post about their banking system (assuming you are unlucky enough to need their services) 😀 – that's another thing that's totally out of this world!
    There are only a few western countries that match in weirdness: Russia's one of them. I have heard France also has it's moments but since never visited, cannot confirm :D.

  17. 18

    sanoo

    Just discovered the banking post – you've already had the full drill… those traditional western countries with their "but we have always done it this way"-attitude… uugh

  18. 19

    sanoo

    Suihkussa käyminen on kyllä yks hankalammista jutuista Briteissä. Paikassa jossa itse joskus majailin oli tollanen samanlainen sähkölämmitin ja se vesi oli joko jääkylmää tai tulikuumaa. Että jos kääntää nuppia millin-kaks toiseen suuntaan niin tulee pienen hetken sopivaa vettä ja sitten ollaan taas ääripäässä.

  19. 20

    sanoo

    Auts, vähän liiankin tuttua tämä nappulatouhu. Yksi asia kannattaa muistaa brittien kylppäreisssä: Vesieristys lienee edelleenkin ihan tuntematon käsite!

    Anna Bananalle: Ranska taitaa olla bideiden käytöltä ihan unelmamaa.

    No ne loungen pakolliset takat ja sen yläpuiolella roikkuvan peilin voisin ottaa mukaani Suomeen.

  20. 21

    sanoo

    Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus kun vierailin kaverini luona Nottinghamissa. Kolmikerroksinen asunto. Ylimmässä kerroksessa tupakeittiö, keskimmäisessä kaksi makuuhuonetta ja alimmassa makuuhuone, varasto ja pesutilat. Jokainen neliömetri asunnosta oli päällystetty kankaisella kokolattiamatolla ja suihku oli kokolattiamaton päälle pystytetyssä muovisessa suihkukaapissa.

  21. 22

    sanoo

    Voi luoja mikä maa! Itse en ole koskaan asunut Englannissa, ja nyt kun on tullut kuultua niin paljon tämän suuntaisia kokemuksia, etten taida koskaan halutakaan asua siellä.

    Yksi englantilaistunut kaverini oli ensimmäistä kertaa yökylässä poikakaverillaan, ja ihmetteli kun tämä alkoi pukea useampia vaatekerroksia päälleen. Vastaus ihmettelyyn oli että hän oli menossa nukkumaan, asunto oli ilmeisesti hieman kylmä 🙂

    Toinen kaverini oli muutaman kuukauden töissä hotellissa jossain päin Englantia, ja kyseisessä paikassa oli juurikin kokolattiamatot vessassa. Ja makuuhuoneen oven takana kasvoi sieniä :/

  22. 23

    Anonyymi sanoo

    Oooh, Englanti… Tuli ihan mieleen kaikki ne pienet, oudot ja välillä raivostuttavatkin asiat varsinkin brittien rakentamisessa omilta englannin-ajoilta mieleen 😀 Tuo kämppä sentään on aika luksuksen näköinen kylppärin perusteella, itse asuin surkeassa homeisessa loukossa 😀

    ymmärrän toki ettet halua kailottaa kamalasti yksityiselämästäsi täällä blogissasi, mutta kiinnostaisi vain niin hurjasti (ja varmasti monia muitakin uteliaita ;)) että kuinka tapasit Herrasmiehesi? Kuulostaa vain niin unelmalta tuollainen, itsekin haluaisin joskus vielä muuttaa takaisin ulkomaille ja aina se olisi helpompaa jos siellä olisi se Significant Other valmiina 😀

    Mukavaa syksyä sinne 🙂

    • 23.1

      sanoo

      Olimme itseasiassa vanhoja koulukavereita ja aloimme sattumalta vaan vuosien tauon jälkeen juttelemaan Facebookissa ja siitä se sitten lähti… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *