Endless Glove

Kun lensin viime kesän lopulla viimeistä kertaa Lontoosta Suomeen muuttokuormineni, en voinut vastustaa kiusausta tehdä vielä muutamaa pientä viimehetken hankintaa ihan vaan siksi, koska nyt kerran olin toistaiseksi viimeistä kertaa siellä.
 Nappasin Gatwickin lentokentän Bootsista mukaani kaksi minikokoista Soap & Gloryn Endless Glove 2-in-1 -tuotetta, sillä olin ehtinyt Englanti-kauteni aikana kokeilemaan läpi oikeastaan kaikki muut merkin vartalolle, käsille ja jaloille tarkoitetut ja minua kiinnostavat tuotteet paitsi juuri tämän. 
Obsessioksi muodostunut tarpeeni saada tuote (kirjaimellisesti) käsiini oli vihdoin tyydytettävä, sillä olin tosiaan himoinnut tuotetta jo pidemmän aikaa. Bongasin sen alunperin muistaakseni sinisessä tuubissa merkin kotisivuilta lukien sen olevan lopetettu tuote ja märehdin asiaa pitkään. Olisin niin kovasti tahtonut saada sen käsiini!
Iloni oli huipussaan kun sitten bongasin tuotteen hyllystä sen uudistuneessa pakkauksessa. Jahkailin sen ostoa muistaakseni toista kuukautta kunnes sitten viimein tein ostopäätökseni viimeisiä puntiani lentokentällä kulutellessa. 
Tuotten 2-in-1 -nimi tulee siitä, että kyseessä on käsille suunnatun kosteusnaamion ja voiteen yhdistelmä. Kuinka mielenkiintoiselta se kuulostaakaan!
Tuotetta voi siis käyttää normaalin käsivoiteen tapaan päiväkäytössä ja se muodostaa melko tehokkaan suojakerroksen kosteuden haihtumista vastaan. Optimaalisimmillaan se on kuitenkin yökäytössä, jolloin sen voi antaa rauhassa muhia käsillä esimerkiksi jopa vaikka puuvillahanskojen alla.
Itse olen käyttänyt käsivoidetta ihan ilman hanskoja yökäsivoiteena, sillä päiväkäytössä koen sen muodostaman kalvon jotenkin… noh, kalvomaiseksi! Tuote ei siis ole suunnattoman rasvainen, mutta kätkee sisälleen paljon kosteuttavia ja ihoa pehmittäviä aineita ja saa käsistäni yökäytössä todella pehmeät, joten käytin sitä mielelläni öisin.
En kuitenkaan syttynyt ihan suunnattomasti sen tuoksulle, joka on melko voimakas ja jotenkin hieman ”teennäinen”. En oikein osaa kuvailla sitä millään lailla eikä se nyt niin häiritsevä ole, mutta minulla vain olivat odotukset korkeammalla tuoksun suhteen aiemmat Soap & Glory kokemukseni huomioiden. Ehkä tämä on jollain muotoa mausteisuuden ja sitruksisuuden kombinaatio…?
Yhteensummattuna pidin tuotteesta siis todella paljon sen tehokkaasti käsiä pehmentävän ominaisuuden vuoksi, mutta tuoksua olisin toivonut muutettavan hieman. Selviän jatkossa ilman, mutta tätä oli mukava kokeilla ja käyttää.
Soap & Gloryn tuotteita ei saa vieläkään Suomesta, mutta Englannissa toimiva JT Beauty Outlet toimittaa niitä Suomeen. (Käsivoiteen täysikokoisen version löydät täältä.)
Onko joku muu sattunut kokeilemaan Soap & Gloryn Endless Gloven? Tai onko teille kertynyt muita meille kaikille jaettavia käyttökokemuksia merkin tuotteista sitten viimejutteluiden?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ostin muutaman Soap&Gloryn tuotteen juurikin Gatwickin Bootsista viime reissullani Lontooseen! Täytyy sanoa, että bloggailuillasi oli vaikutusta asiaan 🙂 kovasti olen tuotteista tykännyt, etenkin kuorinnat ovat loistavia! Se ihana tuoksu jää miedosti iholle! Käsivoiteista sitten en taas ole sen tuoksun takia pitänyt, mielestäni se jää liian voimakkaana tuoksumaan -sääli, koska tuote kosteuttaa muuten loistavasti.

    • 1.1

      sanoo

      Minä taas rakastan juuri sitä peruskäsivoiteen tuoksua, joka on muissakin suosikkituotteissani! 🙂

  2. 2

    sanoo

    Mulla taisi olla se vaaleansininen versio jokunen vuosi sitten, ostin Thaimaan Bootsista 😀 Mä taas ihan tykkäsin siitä tuoksusta, vaikkakin se oli aika voimakas. Vähän muovisen ja tosiaan kalvomaisen oloinen voide oli, odotin vähän parempaa.

    • 2.1

      sanoo

      Joo, tuon kalvomaisuuden vuoksi tosiaan enemmän yökäyttöön kiva, kun kosteus muhii sen "kalvon" alla. 🙂

  3. 4

    sanoo

    Ei ole vielä tullut kokeiltua mutta kovasti on kyllä kauankin tehnyt mieli. Harmi jos tuoksu ei miellytä, onko sulla ollut samankaltaisia kokemuksia myös muiden Soap & Glory tuotteiden kanssa? Itse olen tähän mennessä kaikista kokeilemistani pitänyt, joten mietin vain että eroaako tämän tuotteen tuoksu kovastikin niistä muista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *