Elämäni korvattavissa olevat rakennuspalikat

Vietin viimeisiä päiviä soluhuoneessani ja pakkasin tavaroitani laatikoihin. Olin vuokrannut niitä varten varastokopin ja muuttoon Lontooseen olisi vielä yli kuukausi, joten tarvitsisin tavaroistani vielä useita. Olin juuri lähdössä Tukholmaan viikoksi lomamatkalle nauttimaan vapaistani, minkä jälkeen minulla olisi vielä muutamia ystävien kanssa vietettäviä vapaapäiviä jäljellä. Lisäksi minulla olisi vielä pari työpassia laivallakin jäljellä. Ja ennen kaikkea minun tulisi pakata Lontooseen mukaani kaikki siellä syyslukukauden aikana tarvitsemani. Olisi siis tärkeää, että pakkaisin tavarat hyvin ja selkeästi ja kirjoittaisin jokaiseen laatikkoon, mitä mikäkin niistä tarkalleen sisälsi, jotta löytäsin varastolla käydessäni helposti aina kaiken tarvitsemani ja osaisin syyskuussa helposti työntää Lontoon matkalaukkuuni tavarat, joita siellä tarvitsisisin. Vanhempieni kellarissa oli muutama laatikollinen kirjoja ja muutama muu juttu, muta muuten kaikki omaisuuteni oli yhä soluhuoneessani valmiina pakattavaksi.
Saatuani urakan valmiiksi katselin laatikoita tyytyväisenä. Elämäni on tällä hetkellä melkoista myllerrystä ja koko tulevaisuus kaikella tapaa todella epävarmaa joten oli ihanaa nähdä, kuinka edes  (lähes)koko omaisuuteni näkötti edessäni huolellisesti nimettyihin laatikkoihin pakattuna. Tiesin tarkalleen jokaisen tavaran sijainnin eikä laatikoiden joukossa ollut yhtäkään sekalaisen tavaran laatikkoa. Kaikilla tavaroilla oli paikkansa. Kuinka hyvältä ja helpottavalta se tämän kaiken myllerryksen keskellä tuntuikaan.
Aloin miettiä, että ”Tuossa se nyt on, mun elämäni laatikkoihin pakattuna.” Ei ihan suunnattomasti tavaraa, mutta enemmän kuin tarvitsisin. Toisaalta laatikot kuitenkin kätkivät sisälleen elämäni, eli saahan niitä olla useampi?
Hetken kuluttua kuitenkin tajusin, ettei edessäni tosiaankaan nököttänyt elämäni vaan ainoastaan omaisuuteni. Minun elämälläni ei ollut mitään tekemistä noiden tavaroiden kanssa, minun elämäni on jotain ihan muuta. Nuo tavarat toki auttoivat minua elämään haluamaani elämää, mutta eivät ne olleet se elämä, se elämä oli jossain ihan muualla. Kokemuksissa, elämyksissä, sydämessä, menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
Aloin katsoa laatikoita ja miettiä, että jos niissä todellakin olisi minun elämäni, niin millaiselta se oikein niiden perusteella näyttäisi. 
Löysin yhden laatikon, johon olin pakannut erilaisia tarpeellisia sähkötarvikkeita vaa’asta latureihin ja kameratarvikkeisiin ja tietokoneessa tarvittaviin johtoihin. Toisessa laatikossa oli kirjanpitoni ja kotimappini, joka sisälsi kaikki tärkeät paperini todistuksista erilaisiin sopimuksiin. Laatikossa oli myös muutamia muita tärkeitä papereita. Yhdessä korissa oli kaksi lautapeliä ja laatikoiden välissä neljä taulua: kaksi itse kuvaamaani ja teettämääni ja kaksi kosmetiikka-aiheista kehystettyä kuvaa.
Mitä kaikki muut laatikot sitten sisälsivät? Vaatteita ja kosmetiikkaa. Olin tarkoituksella pakannut kaikki vaatteet ja kosmetiikat ryhmittäin, jotta minun olisi helpompi löytää haluamani tarvittaessa. Mekot, neuleet ja pitkähihaiset, kengät,  hiustuotteet ja aurinkotuotteet olivat kaikki jaoteltuina omiin laatikoihinsa ja muodostivat sen kaiken lopun tavaravuoresta. Herranjumala, oliko minun elämäni oikeasti pelkkää kosmetiikkaa, vaatteita ja asusteita?!
Olin kauhuissani. Olin kuvitellut, ettei vaatteita olisi enää niin paljoa, mutta kun ne jaoitteli omiin laatikoihinsa ja pakkasi väljästi, oli niitä yhä reilusti. Ja vaikka kosmetiikka oli sekin vähentynyt, löytyi sitä yhä roimasti. Tuntui jotenkin pelottavan konkreettiseslta nähdä nimettyinä laatikkoina edessään, että koko omaisuus on lähestulkoon pelkkiä vaatteita, asusteita ja kosmetiikkaa.
Hetken aikaa olin aivan järkyttynyt. Ihan oikeasti, kuinka hemmetin pinnallinen ja bimbo elämä minulla vaikutti näiden laatikoiden perusteella olevan? Olenko minä ihan oikeasti muuta kun mitä näiden laatikoiden sisältö antaa ymmärtää?
Pian tajusin kuitenkin, ettei minulla ollut syytä shokkiin. Oli nimittäin aivan mahtava tunne, että olen tosiaankin osannut luopua elämässäni niin paljosta kaikesta sekalaisesta, että suurimman ylimääräisen tilan omaisuudestani vievät vain vaatteet, asusteet ja kosmetiikka joihin en ole mihinkään millään lailla erityisen kiintynyt ja jotka voisin tarpeen tullen vaan jättää jälkeeni vaikka palavaan taloon niitä millään lailla jälkikäteen sen kummempia surematta. Nehän ovat kaikki korvattavissa.
Minulle tuli hyvä olo siitä, että tajusin oppineeni luopumaan asioista enkä ollut kiintynyt omaisuuteni sen suuremmin. Suurin osa kosmetiikasta oli minulla siksi, että ne odottivat blogipostauksia ja testailuja ja olivat vaan jääneet blogijuttujen tai töiden kautta minulle. Kivoja tuotteita, mutta voisin luopua useista niistä käsiteltyäni ne blogissa. Vaatteiden joukossa oli enää nykyään vain lähestulkoon superihania vaatteita, mutta tiesin niidenkin joukossa olevan muutamia ylimääräisiä, jotka voisin vielä eliminoida.
Tuntui hyvältä. Olin kokenut omaisuuteni jotenkin taakaksi, mutta jos suurin ja minua paikoilleen sitova taakka koostuikin vain pääosin vaatteista ja kosmetiikasta, niin minullahan ei ollut hätäpäivää.
Kävin seuraavana päivänä tavaroitani vielä hieman läpi tehden vielä pieniä vähennyksiä, mutta olin silti salaa mielessäni tyytyväinen. Vähennysprojektini oli todella hyvällä mallilla ja jatkuisi varmasti loistavasti.
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Kyllä, siellä on kolme eri elämänvaiheilta peräisin olevaa pehmolelua, jotka ovat minulle rakkaita. Laatikossa on kyllä muutakin, teksi niistä vaan toisessa kulmassa. 😉

  1. 2

    Anonyymi sanoo

    Mielenkiinnosta, onko sulla mitään astioita? Ihailen kyllä suunnattomasti minimalistisuuttasi, itselläni kun on jonkinlainen materiaongelma, muun muassa siksi että niin monella jutulla on tunnearvoa jaolen sentimentaalinen hölmö ja toisaalta olen muutenkin vähän sellainen keräilijäluonne (levyt, kirjat, yms…).

    Onnea kovasti syksyysi! Olet rohkea.

    PS. Nallet!!! <3 :')

    • 2.1

      sanoo

      Juu, minulla on kaksi viinilasia, kaksi kahvikuppia, kaksi glögikuppia, neljä pientä lasia, pari glögilusikkaa, pari cocktailhaarukkaa, salaatinottimet sekä yksi syvä kulho, josta olen periaatteessa tämän kesän ajan syönyt kaiken (niillä glögilusikoilla, cocktailhaarukoilla tai salaatinottimilla). En ole halunnut nyt hankkia mitään kunnollista elämäntilanteen väliaikaisuuden vuoksi.
      Ja kiitos! 🙂

  2. 3

    Anonyymi sanoo

    Oletko joskus ollut sitten todella materialisti, kun tavaroiden pakkaaminen ja laatikoiden katselu on aina jotenkin näin tunnepitoista?
    Minä en ole mielestäni kovin materialisti, mutta minusta olisi kamalaa, jos vaatteeni ja kenkäni tuhoutuisivat tulipalossa; minulla todellakin on lempivaatteita! Muuttojen ja siivouksen yhteydessä laitan turhaksi jääneitä tavaroita/vaatteita kierrätykseen tai roskiin, mutta minusta se on ihan tavallista. Miten tavarat, joiden avulla elämä on helpompaa, voi ylipäätään kokea taakaksi (paitsi muuttolaatikoita kantaessa).

    • 3.1

      sanoo

      Jossain määrin kyllä, mutta ehkä intoni niiden vähenemiseen johtuu paljon myös siitä, että äitini on melkoinen hamstraaja. 🙂

      Minulle nuo elämää toki helpottavat tavarat ovat jotenkin painolasti, sillä en ole vielä löytänyt sitä paikkaa, jossa haluaisin selkeästi jatkossa asua ja pysyä paikoillani. Kun on muuttanut seitsemässä vuodessa 11 kertaa tietää aina jotain hankkiessaan, että kohta tätäkin kannetaan jonnekin, joten kaiken kohdalla tulee miettineeksi sitä paljon. Työnikin puolesta olen saanut olla kokoajan pakkaamassa tai purkamassa matkalaukkuani, joten odotan kyllä innolla sitä hetkeä, kun koen olevani jossakin paikassa oikeasti niin pysyvästi, että uskallan hankkia sinne tavaroita. Minulla oli talvella tällainen tunne hetken aikaa ja hankin sen seurauksena muutaman huonekalun, mutta nyt kadun noita (täydellisiä) hankintoja jo syvästi kannettuani niitä jälleen muutossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *