Ei voi sanoa, että olisin lahjaton

Kuten eilen oli puhetta, on jouluna kiva antaa. Mutta se oli eilen se. Tänään nimittäin puhutaan siitä, kuinka kivaa jouluna on saada.

Vaihdan lahjoja vain muutaman ihmisen kanssa. Perheelle ja wannabe-insinöörille ostan lahjat, mutta läheisten kavereideni kanssa olemme sopineet, ettemme vaihda lahjoja, vaan jokainen tuhlaa lahjarahat mielummin itseensä. Ja näin minä tietysti innostuin tekemään laivalla…

Olen ilmeisesti ollut poikkeuksellisen kiltti tänä vuonna, sillä kuusen alta löytyi pääosin varsin arvokkaita ja laadukkaita lahjoja:

Tässä lahjat vielä hieman lähemmässä tarkastelussa:

RENin Guerande Salt Exfoliating Body Balm, josta pari päivää sitten puhuinkin, oli ehdottomasti pakko saada kuusen alle. Tämä on niin ihana tuote, etten vain voinut olla hankkimatta tätä.

Toinen hankkimani RENin tuote oli Hydra-Calm Global Protection Day Cream. Ihoni on ärsyyntynyt pahasti viimeaikoina ja sitä on kuumottanut kovasti, mutta testailtuani tätä laivalla huomasin, että tämä on oiva apulainen. Pukinkonttiin siis vaan!

Ihoärsytystä helpottamaan tuli myös Chanelin Calming Emulsion, joka on hoitovoiteen alle laitettava kevyt emulsio. Tästä ja edellisestä tuotteesta saatte lisää raporttia myöhemmin.

En kehdannut tyhjentää työpaikkani Lancomen Nutrix-tuubia enää yhtään, joten hankin kotiin oman, 125 millin jättikoossa. Tämä on kyllä ollut loistava apu hilseilyyn ja kuivaan nassuun!

Kuusen alle päätyi myös kaipailemani Lancomen Tonique Confort kosteuttava kasvovesi. Ihanaa!

Kroppapuolelta pukki toi Lumenea. SPA-linjan Pehmentävä vartalovoi ja Kiinteyttävä vartaloemulsio kuulostivat molemmat todella lupaavilta, joten ne olivat hyviä lahjoja.

Meikkipuolelta pukinkonttiin sujahtivat nämä kaksi ihanuutta. Paletit ovat Diorin 5-couleurs Designereita, eli sisältö on hieman erilainen tavallisiin viisikkoihin verrattuna. Näissä on nimittäin yksi ”pohjustaja” (joka ei kyllä siis pohjusta siinä mielessä, että kiinnittäisi meikkiä), kaksi luomiväriä, geelimäinen rajaus ja ”shine”, jolla voi lisätä hohdetta kulmaluulle ja muualle meikkiin. Omat palettini ovat 208 Navy Design ja 508 Nude Pink Design. Tervetuloa joukkoon, kromosomihäiriöiset vauvani!

Lumenen kulmakynäni on roskiinheittopituudessa eikä omistamani Diorin kulmakynän sävy ole ihan nappi, joten tämä lahja tulee tarpeeseen. YSL:n kulmakynä sävyssä 5 löytyi siis myös kuusen alta.

Tahdoin myös ennakoida sen surullisen tapauksen, että Max Factorin FLE lähtee ensikuussa vaihtoon. Sen tilalle hankin kokeiluun Chanelin Exceptionnel de Chanel mascaran ja tähän väliin totean vain, että aivan mahtava tuote! Tarkempaa juttua tulossa myöhemmin.

Viimeinen kuusen alle hankkimani tuote oli Cliniquen uusin mascara nimeltään High Impact Curling Mascara. Kokeilin tätä joskus töissä ja nyt tahdoin ehdottomasti tehdä lisäkokeiluja.

Tältä näyttivät minun joululahjani. Olikohan minulla kenties pieni pelko siitä, ettei kukaan tule ostamaan minulle mitään, kun piti itse noin shopata…?

Kun esittelin satsini wannabe-insinöörille, pyöräytteli hän silmiään ja vaati, että kerron jokaisen tuotteen ostohinnan, jotta hän voi laskea summan yhteen ja järkyttää minua. Tilanteesta ei voinut luikerrella ulos, joten wannabe-insinööri teki laskelmansa. Keskustelu sen ympärillä meni jotenkin näin:

”Siis arvaa paljon noi sun ostokset teki yhteensä!?”
”No…oisko joku 180 euroa?”
”No ei ihan, mutta 170 euroa! Kelaa nyt vähän, herran jumala, siis 170 euroa!!!”
”Oh my God, ihan tosi?! Oikeestiko?”
”No joo, ihan järkyttävää!”
”No on kyllä! En tosiaankaan ollut tajunnut, että sain tämän kaiken niin halvalla! Tässähän on lähes 500 euron arvosta tavaraa!”

Keskustelun lopuksi wannabe-insinööri jäi hyvin hämmentyneenä ihmettelemään, kuinka joku voi pitää kosmetiikkaan sijoitettua 170 euroa pienenä summana. Mutta hei, te kyllä tajuatte. Sain sillä tosiaan nuo kaikki!

Voisin kyllä sanoa, että sain itseltäni ihan mielettömän hyvän joululahjan. Äidiltäni saamani joululahja ei sentään ollut kaikessa laajuudessaan yhtä iso, mutta aivan mieletön silti. Paljon parempaa en olisi voinut edes toivoa. Vaan enpä vielä kerrokaan tarkemmin, tulkaa itse huomenna kurkkimaan!

(Ja niin, nyt en kyllä sitten hetkeen tuhlailekaan…)

Kommentit
  1. 1

    pau sanoo

    Tajuan tosiaan, tein päässä nopeaa laskelmaa ja veikkasin, että vaikka osa olisi tarjouksia jne, niin jos Suomesta (laivalta tai maista) on ostettu, niin varmaankin kolmisensataa olisi mennyt. Väärässäpä olin! 😉

    Itsekin ostelin kosmetiikkaa itselleni joululahjaksi, ja ne taisivat olla niitä lemppareimpia 😀 Cherryculture.comiinkin lähti eilen tilaus muutamista NYXin meikeistä hyödyntäen 20% alennusta!

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Hitsiläinen kun kirjoitat hauskasti! Tällekin kirjoitukselle tällainen akateeminen & vakava aikuinen naureskeli useampaan otteeseen. Blogisi on loistavaa viihdettä!

    Ja kerrohan pian kommentteja Cliniquen uudesta ripsarista. Perinteinen High Impact on ollut suosikkini pitkään, tuo taivuttava voisi olla vielä parempi…

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Minäkin odotin että olisi yli viidensadan, kun kalliista merkittuotteista on kyse, niin 170 on jumalattoman edullisesti! Onnen tyttö!

  4. 4

    Susanna sanoo

    Oh, minullakin on laivalta ostettuna tuo Navy design-paletti. Hieman pimennossa on se, kuinka tuota geelimäistä rajausta oikeaoppisesti käytetään? Kokemusta on vain nestemäisistä eyelinereista. Ja saisiko tänne vielä kuvaa ko. paletilla taiteillusta silmämeikistä kokeneemman sutijan tekemänä? 🙂

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Osaisitko suositella jotain kosmetiikkaan, lähinnä meikkeihin keskittyvää kirjaa, tai elokuvaa? Kyllähän niitä varmasti löytää kirjakaupoista kasoittain, mutta ajattelin et jos osaisit vinkkasta muutaman helmen =D

  6. 7

    Anonyymi sanoo

    Siis pääsit kyllä todella halvalla ottaen huomioon, että kuinka paljon laadukasta tavaraa sait! 🙂 Paljon nuo Diorin paletit maksavat laivalla?

  7. 8

    The Lady Jessica sanoo

    Oma lahja, paras lahja 🙂

    Mistähän johtuu että omien omien lahjojeni joukossa oli Diorin Stylish move ja joulun jälkeen tarkoitus löytää kynsilakkoja ja luomivärejä… tarttuvaa ;-(

  8. 9

    Anonyymi sanoo

    Mitä toi hg-lista tarkoittaa? Ymmärrän kyllä että kyseessä on suosikkituotteet tms mutta mikä tuo hg on?

  9. 11

    grlllll sanoo

    tykkään paljon sun blogista <3333
    voisitsä tehä jonkun must-have kosmetiikkalistan (helpottais tälläsen 'aloittelijan' shoppailua)??

  10. 12

    Tiina sanoo

    Jep, minäkin osaan arvostaa, sait oikeasti halvalla nuo kaikki!! Ja paras tapa (joskus jopa pakko) lienee ostaa itse itselleen mieluisat lahjat 🙂 Mieheni ei ole koskaan ostanut minulle lahjaksi mitään kosmetiikkaa (ml. myös hajuvedet), vaikka olen kosmetiikan suurkuluttaja ja tosi kiinnostunut kaikista tuotteista. Oon yrittänyt hänelle vinkata vaikka mistä tuotteista ja välillä kirjoittanut suoraan lapullekin mitä toivoisin (hän matkustaa aika paljon ja voisi hyvin tax freestä halvemmalla ostella). Mutta hän perustelee asiaa sillä, että lahjan pitää olla yllätys eikä mitään sellaista mitä osaa odottaa…voi blaah…Ja hän ei kosmetiikasta tajua mitään, joten ei sitten vissiin uskalla ostaa tältä saralta mitään "yllättävää". No, ehkä joku kaunis päivä…Siihen asti ostelen lahjani itse 😉

  11. 13

    Anonyymi sanoo

    Minäkin sain joululahjaksi Diorin Navy Design paletin, ja se on mieletön! 🙂

  12. 14

    Anonyymi sanoo

    Omat lahjat on aina parhaita. 🙂 On ainakin valinnan varaa. Itse olen myös ystävien ja kaverien kanssa sopinut ettei vaihdella lahjoja vaan käytetään ne rahat omiin lahjoihin. Pienen kuuseni alta ei löytynyt lahjan lahjaa, koska ostan lahjani joulun jälkeen alennusmyynnistä. Saattaa kuulostaa aika pihille ja köyhälle, mutta ei, alennusmyynneistä saa ostaa vähän enempi niitä lahjoja alennettuun hintaan. 🙂

  13. 15

    Anonyymi sanoo

    oma lahja paras lahja –
    hyvin olet osannut itseäsi lahjoa ;)!

    miehiltä puuttuu ihan varmasti joku kromosomi, mikä säätelee shoppailukäyttätymistä koska ne eivät koskaan ymmärrä tuota säästöjuttua! normaali keskustelu meillä :

    – 'katso miten ihana laukku (tms.), se oli alennuksessakin!'
    – 'niin varmaan, ja maksoi silti maltaita?'
    – 'no joo, olihan se kallis, mutta vain 150 euroa kun ovh oli kuitenkin 300. säästin 150 euroa, hienoa!'
    – 'miten niin säästit? luulin juuri kuulleeni että tuhlasit siihen 150 euroa? sinulla on jo kymmeniä laukkuja ja tarvitsemme kohta uuden, isomman talon missä mahdumme asumaan niiden kanssa… jupinaa…'

    ja ala siinä sitten kertomaan, mitä kaikkea kivaa löysit kosmetiikkapuolen alesta sillä säästämälläsi 150 eurolla ;D…

    /nanna

  14. 16

    sanoo

    pau: Omat kosmetiikkalahjat ovat kyllä parhaita, sillä ne ovat varmasti oikeita tuotteita. 🙂

    Anonyymi: Kiva kuulla!
    Kommentteja ripsiväristä tulossa tammikuussa! 🙂

    Anonyymi: Tämänkin kommentin taidan kopidoida ja näyttää wannabe-insinöörille. 😉

    Susanna: Katsotaan, jos saan joku päivä aikaiseksi kuvata. 🙂
    Geelirajausta käytetään ihan vaan siveltimellä ripsirajaan sutien. Paletin mukana tulleen applikaattorin sivellinpää on mielestäni ihan kelvollinen rajauksen levittämiseen. Tekee hieman pehmeämää jälkeä kuin nestemäinen, mutta silti intensiivistä. 🙂

    Anonyymi: Elokuvaa en oikein tähän hätään keksi, mutta kirjoja senkin edestä. Täällä on jotain juttua omista ja himoitsemistani kirjoista: ostolakossa.blogspot.com/2009/03/paiva-39-jotain-minka-en-toivo-kuluvan.html
    Kosmetiikkakirjojakin on niin erityyppisiä, että kerro ihmeessä, minkää tyyppisiä kirjoja haet niin vinkkaan tarkemmin. 🙂

    Anonyymi: Tykkään tuosta itsekin. 🙂

    Anonyymi: Paletit maksavat laivalla n. 40 euroa (omani sain siis henkilökuntahinnalla edullisemmin). 🙂

    The Lady Jessica: Sellaista sattuu. 😉

    Anonyymi: HG eli Holy Grail. 🙂

    Anonyymi: Varmaan tekstin kirjoittaja…? 😉

    grlllll: Ei ole olemassa mitään must have -listaa, kaikki riippuu tarpeista. 🙂

    Tiina: No, saatpahan ainakin mieluisia. 😉

    Anonyymi: Onnea uudelle äidille! 🙂

    Anonyymi: Itsekin ostaisin mielummin alesta enemmän ja halvemmalla. Ei pihia vaan fiksua. 🙂

    nanna: No juurikin noin se menee… huoh, miehet. :/

  15. 17

    Susanna sanoo

    Tuosta geelirajauksesta vielä, muotoilin edellisen kysymyksen huonosti 😀 Tarkoitin siis, että onko aplikaattoria tarkoitus esimerkiksi kostuttaa ennen sutimista? Jostain luin myös, että palettia voisi lämmittää sormella kevyesti painamalla, jolloin väri levittyisi helpommin?

  16. 18

    Anonyymi sanoo

    Hei, eikö tuo vasemmanpuoleinen paletti ole kuitenkin Mauve Desingn eikä Nude Pink Design? Netistä noita juuri kuolasin…eikä näytä kyllä pinkiltäkään tuo…??

  17. 19

    sanoo

    Susanna: Itse olen käyttänyt ihan kuivalla siveltimellä. Kostealla rajaaminen tutuisi jotenkin laimentavan jälkeä, kun geelissä kerran jo on valmiiksi nestettä. Puuterimaisen kanssa tämä toimii kyllä, kun vesi auttaa pakkaamaan siveltimeen lisää väriä, mutta nyt täytyy sanoa, että geelien kanssa ei ole koskaan tullut mieleen kokeilla. Kokeile, ja kerro, eroaako jälki! 🙂

    Anonyymi: Nude Pink Desing on kyseessä. Nude pink, eli ei mikään suomalaisittain kirkas pinkki vaan ihan vaan nude vaaleanpunertava. Mauve Desingnista en ole itse koskaan kuullutkaan. The Mauves ja Mauve Chic ovat kyllä tuttuja. Onko tuo joku uusi paletti? Tahtoo myös kuvaa! 🙂

  18. 20

    Anonyymi sanoo

    Joo, siis nyt mä sekoitin, luulin että tuo on Amber Desing. Mistähän mä sen mauven keksin…Mut silti, jos tuo on Nude pink, niin täytyy olla väärät kuvat netissä, siellä tuossa pinkissä on on vaaleanpunaistakin…? Tai sitten kuva hämää. Mietin vaan tilausta, ja jos ne kuvat on väärin, mitähän sieltä mahtaa tulla….?? Garden.co.uk:sta siis katselin.

  19. 21

    sanoo

    Anonyymi: Minun huonossa sisävalaituksessa otettu kuvani varmasti vaan vääristää sävyjä. Tällaisiinn kuviinn itse törmäsin surffatessani ja ovat enemmän totuudenmukaisia: http://media.photobucket.com/image/nude%20pink%20design/Fanilee/Dior_pro_eye_creator_508jpg_1.jpg tai http://media.photobucket.com/image/nude+pink+design/Villis1/Dior%20quints/dior-artistry.jpg?o=2)
    Jos selaat tuon linkin kautta löytyvät muut kuvat paletista niin huomaat yllättäen, ettei Nude Pink itseasiassa olekaan kovin vaaleanpunainen vaan enemmän pehmeä persikka. Hämäävä nimi, mielestäni (http://media.photobucket.com/image/nude+pink+design/Shevonen/dior508nudepinkdesign014.jpg?o=1).

  20. 22

    Anonyymi sanoo

    Kiitoksia noista linkeistä! Eipä ole ilmeisesti luottamista nettikaupan kuviin, olisin niiden perusteella kyllä tilannut väärän värin itselleni, taidan kallistua tuon nude pinkin tilaamiseen sittenkin 🙂
    Enemmän siis noiden linkkien perusteella vääristää nettikaupan kuva kuin sinun 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *