Ei todellakaan turhake: esittelyssä hiustenkuivaushanska

Yksi missioistani kesäkuisella Tokion matkallani oli löytää kosmetiikkatuotteita, jollaisten olemassaolosta minulla ei ollut tietoakaan, mutta jotka kohdatessani tiesin heti tarvitsevani niitä.

Hiustenkuivaushanska

Hiustenkuivaushanska on asia, jota ei niin vaan olisi osannut kuvitella olemassaolevaksi tai tarpeelliseksi, mutta jonka käytännöllisyyden huomaa tuotetta kokeiltuaan.

Hiustenkuivaushanska

Hansikkaan idea on simppeli. Se on hansikasmuotoon ommeltu mikrokuituliina, jota käytetään hiuksia kuivatessa vapaassa kädessä apuna imemässä hiuksista liiallista kosteutta.

Hiustenkuivaushanska

Koska mikrokuituliina tunnetusti toimii kaiken mahdollisen kuivaamisessa hyvin eikä hiusten sillä pyyhkiminen pörrötä niitä, on se itseasiassa varsin näppärä apuväline, joka on oikeasti lyhentänyt hiustenkuivausaikaani. Paitsi että säästän aikaa säästän toki myös hiuksiani, sillä mitä lyhyemmän aikaa minun tarvitsee niitä föönin lämmölle altistaa sitä parempi se tietysti niille on.

Hiustenkuivaushanska

Hansikkaan voi tarvittaessa pestä ihan tavallisesti pesukoneessa 40 asteen lämpötilassa, mutta kovin usein se ei toki pesua tarvitse. Ostin oman hansikkaani japanilaisesta Daiso-myymälästä, joka myy kaikkea mahdollista tavaraa 108 jenin eli hieman alle euron hintalapulla varustettuna. Tämä edullinen sijoitus on kuitenkin osoittautunut käytössä moninkertaisesti arvokkaammaksi kuin mitä sen hinta alunperin oli. Mietin hansikasta ostaessani hetken, tarvitsinko sitä oikeasti, mihin vastaus on tietysti, että en, mutta olen todella tyytyväinen, että päätin ostaa sen, sillä se on todellakin nopeuttanut hiusteni kuivaamista.

Hiustenkuivaushanska

Mikäli ajatus omasta hiustenkuivaushanskasta alkoi houkuttaa ei onneksi tarvitse lähteä Japaniin asti ostaakseen sellaisen. Samaa Daison hanskaa sekä useita muita vastaavia tuotteita näyttää löytyvän eBaysta edullisesti ja tarjonta on varsin kattava (hair drying glove on hyvä hakusana).

Sanoisin tämän olevan aivan loistava tuote sekä pitkähiuksisille että meille paksuhiuksisille, joista tuntuu aina, että hiusten kuivaamiseen menee ikuisuus. Kun toisessa kädessä on hyvä fööni ja toisessa kuivaushanska sujuu homma paljon nopeammin!

Hiustenkuivaushanska

Mitäs sanotte hiustenkuivaushanskasta, jatkoon vai ei?

Kommentit
  1. 1

    Johanna sanoo

    AQUIS:n erikoismikrokuidusta (Aquitex) tehdyt hiuspyyhkeet ja turbaanit ovat myös todella tehokas apu hiusten kuivaamiseen. Materiaali ei sähköisty niinkuin tavallinen mikrokuitu eikä pörrötä hiuksia, koska siinä ei ole silmukoita. Lisäksi turbaani on todella reilun kokoinen toisin kuin aasialaiset halpisversiot. Mun hiusten (pitkät mut ei paksut) föönaysaika väheni reiluun minuuttiin yli viidestä minuutista ja hiusten kunto on parantunut huomattavasti lämpörasituksen vähenemisen myötä.

  2. 2

    sanoo

    Tätä voisin kokeilla 🙂 Ja haha, aloin jo miettiä, miten tuo toimisi kasvojen pesussa apuna xD Jos ei ole kovin raffia mikrokuitukangasta, tuo voisi kerran pari viikossa toimia apuvälineenä, jos ei kasvoilla, niin miksei vartalolla 😀

  3. 3

    Marika sanoo

    Hiuslaatuni on kuiva luonnonkihara. Olen kasvattanut lähes lantio pituiset hiukset, ja onnistunut tässä! Latvat ovat aina olleet kuivat ja niitä on pitänyt säännöllisesti pätkiä, mutta olen pystynyt välttämään sakset viime aikoina. Salaisuuteni on ollut Lidl’in Cien merkkinen puhdistusmaito, siis kasvojen puhdistusmaito! En tiedä mihin sen toimivuus perustuu, mutta on jättänyt hiukset tosi sileiksi ja pehmoisiksi. Aina laitan puhdistusmaitoa huuhdeltavan hoitoaineen yhteydessä. Voisitko kertoa, mihin sen teho perustuu? Ei takkuja, kaksihaaraiset vähentyneet huomattavasti, eikä hiukset kuitenkaan yhtään rasvaiset.
    Linkki inci-luetteloon:
    http://www.laragazzadaicapellirossi.com/beauty/review-latte-detergente-cien-lidl/#related-posts

    • 3.1

      Virve sanoo

      Tuotteen sisällysluettelo näyttää kosteuttavine ainesosineen muuten hyvin samantyyppiseltä kuin hoitoaineessa paitsi että siinä on pieni ripaus peseviä aineita. Tuotteen ihoa puhdistava teho perustuu pääosin juurikin siihen, että hoitavien aineiden rasva liuottaa iholta rasvaa, mutta samalla nuo aineet ovat tosiaan myös kosteuttavia, pehmentäviä ja hoitavia, minkä vuoksi hiukset varmasti tuntuvat pehmeiltä ja sileiltä.

      Minua kiinnostaakin nyt kovasti tietää, kuinka keksit kokeilla tuotetta hiuksiin! 😀

      • 3.1.1

        Marika sanoo

        No siis kun se jätti niin miellyttävän pehmeän tunteen iholle, niin päätin kokeilla sitä hiuksillekkin. Tuntui että mikään ei kosteuttanut hiuksiani riittävästi. Olen kokeillut monet kalliit merkit, kuten Redken joka edelleenkin on yksi suosikeistani, mutta tämä ajaa ihan saman asian. Siksi kiinnostikin että mitä puhdistusmaito oikeen sisälsi. 🙂

  4. 4

    Sari sanoo

    Minä käytän valkoista wc paperia tai salilla käsipaperia loppukuivaukseen ja irronneiden hiusten putsaamiseen. Ihan välttämätöntä paksutukalle. Nopeuttaa myös kuivaamist ja hiusöljy tarttuu paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *