Ei se aina riipu koosta eli IsaDora Flashing Volume Instant Effect Mascara

Sain blogini kautta kokeiltavakseni IsaDoran uusimman ripsivärin, joka kantaa nimeä Flashing Volume Instant Effect Mascara.
Kiinnostuin mascarasta alunperin sen nimen vuoksi. Kaikki mikä lupaa ripsilleni välitöntä voluumia houkuttelee minua aina, joten tarjouduin ilomielin testaamaan tuotetta minulta siihen halukkuutta kyseltyä. 
Eniten minua kiinnosti mascarassa sen harjan pieni koko.
Kosmetiikkamyyjänä olen tottunut siihen, että pienet harjat tekevät perinteisesti sen kevyimmän jäljen tuoden lähinnä pituutta ja erottelua, mutta eivät niinkään tuuheutta ripsille. Ja nyt tämä kuitenkin lupaili tuuheuttakin!
Mascaran harjan juju piilee kuulemma lieriömäisen harjan ontossa sisäosassa, joka annostelee mascaraa ripsiin kaksinkertaisen määrän totuttua enemmän tuoden siten mascaran nimen mukaista välitöntä efektiä. Pieni harja lupaa kuitenkin olla näppärä levittämään massaa kaikkialle ripsiin mukaanlukien silmänurkkien pienet ripset.
Omat ripseni ovat NeuLashin vanhan koostumuksen ansiosta pitkähköt ja nykyään hieman taipuisatkin, mutta hennot kuin mitkä eikä runsaudesta ole tietoakaan. Kaipaan siis ripsiväriä, joka poimii jokaisen ripsen erilleen ja tuo kunnon kuorrutuksen yksittäisten ripsien päälle.
Flashing Volume kyllä toi nimensä mukaisesti heti volumea. Harja oli ensimmäinen tuota kokoluokkaa oleva tapaus, joka kykeni tuomaan ripsilleni kerralla yhtä paljon massaa ja runsautta! Mascara myös pidensi ripsiäni jonkun verran. Parhaimman jäljen sai, kun mascaraa harjasi ripsiin suorin vedoin innostumatta siksakkailemaan. Jos joku muistaa Lancomen vanhan Fatale-mascaran olisi lopputulos ja käyttö ehkä eniten verrattavissa siihen.
Näyttävyyttä mascaralla kyllä todellakin sai. Ripseni todellakin erottuvat nyt eikä niitä vaan voi olla huomaamatta kauempaakaan. Omaan makuuni täydellisesti osuakseen lopputulos olisi kuitenkin saanut erotella ripsiä hieman enemmän. Mascaramassa oli minusta hitusen liian löysää ja jos se vain olisi ollut vahamaisempaa ja paksumpaa olisi erottelukin varmasti onnistunut hieman paremmin.
Koin mascaralla saavan runsaat ripset, mutta tällaisiin hentoihin ripsiin se ei missään tapauksessa ollut parhaimmillaan. Jämäkämmissä ripsissä harja pääsisi varmasti olemaan huomattavasti paremmin edukseen. Tässä on kuitenkin nyt kerrankin pieniharjainen mascara, joka kykenee tuomaan mascaramassaa ripsiin totuttua reilummin!
Kauempaa katsottuna lopputulos on kuitenkin mukavan näyttävä. Loppusanoikseni kirjoittaisin vielä kollegani kauniit sanat: ”Mitä ripsiväriä sulla on tänään? Sillä mä vaan kun se ei ehkä taida olla se ihan paras sun ripsilles…” Niin, sinäpä sen sanoit. Kiitos.
 
Oletteko te kokeilleet IsaDoran uutta Flashing Volume Instant Effect Mascaraa? Tai oletteko törmänneet muihin pieniharjaisiin mascaroihin, jotka kykenisivät tuomaan ripsiin kunnolla voluumia?
Kommentit
  1. 2

    sanoo

    En oo kokeillu vielä ku ootan jos vaikka arpa osuis kohdalle ja voittaisin tän. Yllätti kyllä lopputulos positiivisesti 🙂

  2. 3

    sanoo

    Ompas kivannäköinen harja, tollasia pieniä ja tarkkoja löytyy todella harvassa, tai ainakin tuntuu siltä 😀

  3. 4

    sanoo

    Mä oon ihan rakastunut tähän! Ostan luultavasti uuden nykyisen kappaleen loputtua ja se on jo paljon 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *