Ei enää koskaan liian tummaa meikkivoidetta – kiitos The Body Shopin!

En haluaisi olla pessimisti, mutta talvi on ihan kohta jo täällä eikä aurinko todellakaan tule lämmittämään meitä kuukausiin. Lämpötilan aleneminen ei kuitenkaan ole pinnallisen mieleni suurin huolenaihe vaan sen keskiössä on epätoivo siitä, löytyykö talvenkalpealle iholleni tänäkin talvena sopivan säyinen meikkivoide.

Äh, turha tätä tilannetta on dramatisoida enempää. Oikeasti minulla ei enää nimittäin ole talvisin lakananvalkeasta hipiästäni huolimatta mitään tarvetta jännittää, löytyykö iholleni tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta, jonka laadusta vieläpä pitäisin. Asiaan on nimittäin löytynyt ratkaisu, jota on testattu jo parin kuukauden verran hyvällä menestyksellä – kesähipiäni kun ei myöskään ole kovin paahteisella sävyllä kuorrutettu.

The Body Shop Shade Adjusting Drops

The Body Shop toi kesän korvilla myyntiin uudet Shade Adjusting Drops -meikkivoidetipat, joiden ideana on niiden nimen mukaisesti kyetä säätämään meikkivoiteen tummuutta. Saatavilla on sekä meikkivoidetta tummentavia että vaalentavia tippoja, joista vaalentava versio oli tietysti se versio, jonka kävin innoissani itselleni ostamassa.

Olen aina kärsinyt liian tummista meikkivoidesävyistä. Vaaleita ja varsinkin keltapohjaisia sävyjä on myynnissä niukasti, mikä rajoittaa huomattavasti meikkivoidemahdollisuuksiani. Työskennellessäni tax free -myymälän kosmetiikkaosastolla ihoni vaaleus harmitti entisestään, sillä kansainvälisestä tax free -sävyvalikoimasta on usein karsittu pois ne vähemmän myyvät vaaleat sävyt, joita maakaupassa vielä saattaa olla ja minulla jäi tämän vuoksi useita meikkivoiteita kokeilematta. En niinkään harmitellut tätä itseni kannalta vaan ihan vaan siksi, että olin automaattisesti huonompi myyjä kun en voinut kertoa tuotteista omakohtaisia käyttökokemuksia.

The Body Shop Shade Adjusting Drops

Tiedän monen huikkaavan, että he sekoittelevat aina vaaleampaa ja tummempaa meikkivoidesävyä yhteen saadakseen oikean sävyn. No entäs jos sitä vaaleampaa sävyä ei ole? Entäs kun sekin on liian tumma?

Moni sanoo myös sekoittavansa liian tummaa meikkivoidetta ihonsävyn heleyttäjään tai päivävoiteeseen vaalentaakseen sitä, mutta tämä vaikuttaa tietysti selkeästi myös meikkivoiteen ominaisuuksiin. Mattapintainen meikkivoide ei olekaan enää niin rasvaton eikä peittävä meikkivoide olekaan enää niin peittävä moisen sekoittelun jäljiltä.

The Body Shopin sävynsäätötipat ovat kuitenkin juuri se juttu, jota me vaaleaihoiset varsinkin olemme kaivanneet. Se on nimittäin vain runsaasti meikkivoidetta vaalentavia pigmenttejä sisältävä ohut tuote, jota sekoitetaan kämmenselällä omaan meikkivoiteeseen täydellisen sävyn aikaansaamiseksi.

The Body Shop Shade Adjusting Drops

Tippojen sekoittaminen meikkivoiteeseen voi tietysti vaikuttaa meikkivoiteen omaan peruskoostumukseen hieman, mutta ei niin radikaalisti kuin mitä monien muiden tuotteiden siihen itse ideoidusti lisääminen. Tämän avulla mattainen meikkivoiteeni on pysynyt mattaisena ja peittävä koostumus puolestaan peittävänä. Tämän ansiosta olen päässyt kokeilemaan meikkivoiteita, jotka olisin muuten joutunut torppaamaan täysin niiden liian tumman sävyn vuoksi.

The Body Shop Shade Adjusting Drops

Vasemmalla meikkivoide yksinään, oikealla sävynsäätötippa yksinään ja keskellä niiden sekoitus. Täydellistä!

Tämä ei myöskään ole muuttanut meikkivoiteen pohjasävyä, eli esimerkiksi keltapohjainen meikkivoide pysyy edelleen keltapohjaisena. Tämä vaan vaalentaa sen väriä, ei muuta pohjasävyä.

Tuotteen idea on yksinkertaisen loistava ja veikkaan, että varsinkin sen vaalealle versiolle on talviaikaan runsaasti kysyntää. Jos siis rakastuit kesällä uuteen meikkivoiteeseen, mutta sen sävy alkaa näyttää hieman liian tummalta, niin hanki vaalennustipat. Tai jos et ole koskaan löytänyt tarpeeksi vaaleaa meikkivoidesävyä niin älä huoli, päiväsi on pelastetut!

The Body Shop Shade Adjusting Drops

Kuka muu on jo hankkinut The Body Shopin sävynsäätötipat?

The Body Shop Shade Adjusting Drop -sävynsäätötipoilla on hintaa 16,50 euroa.

PS. Malta sekoittaa tuotetta kädenselällä aina tarvittava määrä jokaisella käyttökerralla äläkä ahnehdi ja ruiski tuotetta suoraan meikkivoidepulloosi (kuten itseni tietysti tekisi mieli tehdä). Sävy voi mennä pieleen tai vaikka tuotteet toimisivatkin hyvin ollessaan päivän yhdessä ihollasi, voi niiden pysyvästä yhdistämisen yrittämisestä jopa seurata hallaa meikkivoiteen koostumukselle. Malta siis edes tämän verran, sillä se on pieni vaiva siitä, että sinulla on aina tarpeeksi vaalea meikkivoide!

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Ai että tää houkuttelee! En ole vielä kokeillut (tai ostanut) tätä, mutta ostoslistalla tää on! Ihan nerokas tuote kyllä, ja enemmän kuin tervetullut talven kalmokelejä varten!

  2. 3

    Emilia sanoo

    Juuri muutama päivä sitten hankin tämän ja on kyllä loistava apu vaaleaihoiselle! Tajusin myös, että nyt voin kokeilla kaikkia lehtien välissä tulleita testerimeikkivoiteita, jotka ovat aina liian tummia.

    • 3.1

      Virve sanoo

      Joo, minullekin aukesi ihan uusi maailma ja uudet tuotekokeilut tämän myötä! 🙂

  3. 4

    Jey sanoo

    Saisipa samaa keltaisena! Oma ongelmani on se että tarpeeksi vaaleita sävyjä kyllä saattaa jopa löytyä, mutta ne on kaikki liian punaisia tai vähintäänkin hapettuvat iholla oranssiksi tai pinkiksi. Sekoitan usein vaaleankeltaista peitevoidetta meikkivoiteeseen, mutta se taas tosiaan muuttaa meikkivoiteen ominaisuuksia.

  4. 5

    hoo sanoo

    Olen välillä sekoittanut meikkivoidetta valkaisevaan fysikaaliseen aurinkovoiteeseen, mutta tämä voisi olla kätsympi. Aurinkovoide tekee usein koostumuksen päivän mittaan vähän ”puuteriseksi”.

  5. 7

    Jaana sanoo

    Kiitos hyvästä vinkistä! Nyt kun ankarat säät uhkaavat, toivoisin kovasti neuvoa silmämeikin suhteen. Mikä ripsiväri ei leviä silmän alle? Olen kokeillut myös vedenkestäviä, mutta turhaan. Ripsiväriltyä toivon erottelevaisuutta, mutta ei sen tarvitse ihan vain mustaa vettä olla 🙂 Kajalia laittaisin mielelläni myös, mutta sekin tuhriintuu. Silmäni ovat kovin arat tuulelle.

  6. 8

    viuhti sanoo

    Hei!
    Kiitos tästä postauksesta, kysyisinkin ennen ostopäätöstä, että onko tässä vaalentajassa mitään öljyä?

    Itse käytän estee lauderin double wear- meikkivoidetta, jonka pitäisi olla öljytön, niin onko vaaraa että tällä sekoituksella ihosta tulisi ”rasvaisen” näköinen?

    • 8.1

      Virve sanoo

      Tuotteen koostumus ei tunnu ollenkaan öljymäiseltä, vaikka incissä onkin näköjään pienen pieni ripaus jotain siemenöljyä sen puolivälin paikkeilla. Suosittelen kokeilemaan kaupassa tuotetta kädelle. Itselläni alkaa kasvojen keskiosa helposti kiiltämään, mutta tämä ei ole tehny meikkivoiteistani yhtään öljyisiä. Ei siis ole sellainen tyypillinen voidemainen koostumus, mutta ei silti mikään kuivakaan. 🙂

  7. 9

    Niina sanoo

    Ahaa, siis onko nää jotenkin uudistuneet? Mulla on ihan samannäköinen puteli ja olen sen ostanut jo viime vuoden lokakuussa. Ihan jees tämä on kyllä 🙂

  8. 10

    Iitu sanoo

    Hei!

    Mitä meikkivoidetta käytät noiden tippojen kanssa?

    T. Kaikki meikkivoiteet aina liian tummia täälläkin

    • 10.1

      Virve sanoo

      Käytän vähän milloin mitäkin, mutta Lumenen mattameikkivoiteen 0-sävy on ainakin jo hyvin vaalea lähtökohtaisestikin. 🙂

  9. 11

    Mimi sanoo

    Mulla ollu sama ongelma meikkivoiteiden kans ja ostin Manic panicin valkoista meikkivoidetta pari vuotta sitten. Ei muuta pohjasävyä eikä vähennä peittävyyttä. Olen ollu siihen tyytyväinen. Tubettaja Thataylaa vinkkasi siitä.

  10. 12

    Vicky sanoo

    Ostin tänään nää vaalentavat tipat ja kokeilin sitten vasta oston jälkeen. Noh iholle levitettynä yksinään tää on saman värinen ku mun oma iho xD Mutta tuotteen tuntuma on oikein miellyttävä. Ajattelin käyttää tän kosteusvoiteen seassa, saaden sävyttävän kosteusvoiteen 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *