Eeppisen tuuheaa?

Nyt kun montaa tuotetta alkaa olemaan helposti laskettava määrä, mennään usein tilanteessa, jossa kotiin tai töihin on välttämätöntä ostaa jotain uutta.

Tarvitsin laivalle toisen shampoon, joka olisi jo hytissäni majailevaa shampoota pesevämpi. Tutkin ja nuuskuttelin ja pyörittelin putiloita ja päädyin valitsemaan Tigin Epic Volume -shampoon.

En ole järin innostunut uusista Tigeistä, sillä jokaisen uudistuksen myötä niiden pakkaukset kyllä kaunistuvat ja lupaukset suurentuvat, mutta samalla myös ne ihan oikeat hoitotehot huononevat: hajuste siirtyy entistäkin lähemmäs INCI:n kärkeä, oikeasti hoitavat aineosat vähenevät ja silikonit lisääntyvät. Tämä vaikutti kuitenkin olevan juuri sellainen shampoo, jollaista nyt kaipasin: hieman pesevämpi ja kivan tuoksuinen.

Mutta tiedättekö millainen fiilis minulle tuli, kun korkkasin tämän ensimmäistä kertaa? Arvasinkin, että tässä oli jotain tuttua kun nuuskuttelin tätä ennen ostopäätöstäni.

Tämähän on vanha Superstar-shampoo uudistuneessa pakkauksessa!

Siis tunne oli aivan sama, kun olisi saanut vihdoin raahattua baarista kotiinsa sen upean adoniksen ja tajuaisi sitten sängyssä, että hemmetti, olen maannut tämän keskinkertaisen rakastajan kanssa ennenkin, eikä se ollut silloinkaan mitään maatamullistavaa tai taivaita räjäyttävää. Mutta koska mies on kuitenkin jo kotiutettu, pitänee homma hoitaa kuitenkin loppuun asti.

Koko hommasta jää lopulta sellainen fiilis, että ”olisihan minun pitänyt tajuta, miksi en miettinyt tarkemmin”.

En riedä, onko sisältöä oikeasti muutettu paljoa, mutta aikalailla samalta tämä kuitenkin tuntui ja tuoksu oli täysin sama.

Shampoo vaahtoaa hyvin ja vaikka se onkin sulfaatiton, pesee se minusta tukan silti oikein puhtaaksi ja kahdella vaahdotuksella varsinkin jo ihan natisevan puhtaaksi.

Käytän tätä mielelläni vuorottelemassa hellävaraisemman shampoon kanssa ja minusta ideaalein tilanne onkin omistaa kaksi shampoota, joista toinen on hellävaraisempi ja toinen pesevämpi ja joiden käyttövuoroa voi näin ollen tilanteen mukaan vaihdella.

Kokemuksia uudistuneista Tigeistä? Mielipiteitä Tigeistä? Kuinka monta shampoota teistä on ideaalia omistaa kerralla?

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Mulle tuli vähän sama fiilis, kun sain testiin värisarjan Tigejä. Lähes samaa kamaa kuin ennen, mutta eri purkissa! Tosin Brunette Goddess (siis entinen) on mun suosikki, joten ei se sinänsä haitannut, ettei se kadonnut maailmasta.:)

  2. 4

    Anonyymi sanoo

    Kyllä oon ollut minäkin pettynyt Tigeihin. Mun tukkani vaatii älytöntä kosteutusta, ja luulin saavani vastaavan kun Foxy Curlsin hävittyä hyllyistä ostin tuota samaa sarjaa olevan violetin shampoon – mikähän sen nimi olikaan? Aivan kökköä. Pyh.

  3. 5

    sanoo

    Tigit ovat ihankivoja, rakastan niiden hyviä tuoksuja ja pirteitä pakkauksia mutta hinta/laatu ei oikein kulje imagon kanssa käsikkäin edes ulkomailta oikeilla hinnoilla ja ilman suomilisää tilatessa. Tuo uudistus vaikuttaa vähän sellaiselta imagomarkkinoinnin pakottamalta eli tuskin tökötteihin saadaan mitään lisäkivaa ellei sitten hintalappuun. 🙁

    Shampoo-ideaalini on yksi käyttöshampoo ja yksi syväpuhdistava. 😀 Välillä tavisshampoopurkkeja saattaa olla jopa kaksi jos on tehnyt jonkun kamalan hutiostoksen jota käyttelee paremman ohessa pois, mutta muuten koetan pitää shampoovalikoiman minimissä.

  4. 6

    Anonyymi sanoo

    Mulla on juuri tuo Epic Volume Shampoo ja hoitoaine ja olen ollut tosi tyytyväinen varsinkin hoitoaineeseen. Yhdessä nämä tekevät minun lehmänhännästä ainakin tuuheamman tuntuiset.

    Heini

  5. 7

    sanoo

    Mulla oli pitkään käytössä Tigiltä Brunette Goddessin sekä shampoo että hoitoaine. Pidemmässä käytössä en tykännyt (paitsi tuoksusta!), jätti hiukset jotenkin lähmäisen oloiseksi eikä ainakaan minun kutrejani puhdistanut kunnolla. Vaihdoin sitten BeSave!:n ekoshampooseen ja se on toiminut kahdella huuhtelulla vallan erinomaisesti. Hiukseni ovat puolipitkät ja hyvin paksut, joten olen positiivisesti yllättynyt. Muotoilutuotteita en kyllä käytä paljoa, joten jos niistä joskus innostun niin tarvitsen kaiketi tujumman shampoon.

  6. 8

    Anonyymikakkonen sanoo

    Nyt on kyllä ihan eri asiaa mutta..

    käväisinpä tuossa keskisellä ja siellä oli lumene natural coden meikkipuuteria. Millaistakohan se on? 😀

  7. 9

    sanoo

    Haluaisin pitää kahta shampoota samalla periaatteella, mutta blondit raidat hiuksissa vaativat lisäksi hopeashampoon, joten kolme on täällä ideaaliluku. Hoitoaineissa mennään kahdella: tavallinen ja naamio.

  8. 10

    Anonyymi sanoo

    Itsellä ollut pari vuotta aktiivikäytössä tigin headshot shampoo ja hoitoaine.. päänahkani on hyväksynyt ainoastaan tigin shampoot ja hoitikset jokapäiväiseen käyttöön.. uusia purnukoita en ole vielä kerennyt testaamaan ovatko erilaisia, mutta sekin on kyllä edessä.

  9. 11

    sanoo

    Huomasin itsekin tuon yhtäläisyyden Superstariin ainakin tuoksun suhteen heti ensimmäisellä kerralla, tai siinä kohtaa ajattelin että "mikä tuntuu niin tutulta.." ja toisella kerralla syttyi tuo ahaa-elämys. Seuraavaksi taidan kokeilla Catwalk-sarjan Your Highness:ia. 🙂

  10. 12

    sanoo

    Ostin jokunen kuukausi sitten tigin Dumb Blonde -shampoon ja hoitoaineen enkä voisi enempää pettynyt olla mihinkään tuotteeseen! Shampoo ei pese ollenkaan ja hoitoaine sulkee kaiken sen paskan, mitä shampoo hiuksiin jättää, hiukseen. Tuloksena rasvaisen näköinen, takkuinen kasa, joka ei kuivu ollenkaan kunnolla. Tein nyt kunnon syvähoitonaamiot pariin otteeseen ja sain hiukseni pelastettua, mutta tigit lensi roskikseen. Ja ei, en laittanut liikaa hoitoainetta, todella pienen määrän latvoihin ja huuhtelin hyvin haalealla vedellä. Minulle ne eivät sopineet, vaikka olisikin ollut kiva voida käyttää niin kivan tuoksuisia tuotteita..

  11. 13

    sanoo

    Miunlla itseasiassa on vanha Superstar shampoo ja hoitis, ja mielestäni ne ovat ihan kurjia verrattuna vaikka johonkin XZ:n tuuheuttavaan. Useimmat Tigit aiheuttivat minulle jo ennen uudiostusta kaikenlaista kutinaa ja ärsytystä, eikä pesseet ainakaan omaa päänahkaani kovin puhtaaksi. Oatmeal&Honey-sarjasta tykkäsin jopa, mutta sitä ei taida olla enää olla uudistetussakaan muodossa?

    Aika samalta muuten näyttää SUperstarin inci verrattuna tuohon Epic Volumeen: http://i7.aijaa.com/b/00047/8344185.jpg

    Näin äkkiseltään en huomaa mitään eroa.

  12. 14

    Anonyymi sanoo

    Onko teillä ihmiset kokemuksia Tigin S-Factor -sarjasta? Ite käytin joskus pari vuotta sitten pari näytettä shampoosta ja hoitoaineesta ja jostain muustakin tuotteesta ja mun mielestä vaikutti todella hyviltä! Siihen sitten rajoittuukin mun Tigi-kokemukset. Tosin, tilasin netistä jättipurkit S-Factor Diamond Dreams -shampoon ja hoitoaineen, joita en ole vielä päässyt korkkaamaan. Saa nähä kuinka käy…. 🙂

    -M-

  13. 15

    sanoo

    Minun tukkani ja Tigin Colour combatin Colour Goddess (brunet/punapäät) eivät oikein toimineet yhdessä. Aine jättää tukan koko päiväksi tahmaiseksi, vaikka sen miten hyvin huuhtelisi :/ Sain tuotteet kilpailun voittona, mutta olisi kyllä harmittanut upottaa niin monta euroa mähmäiseksi jättäviin hiustuotteisiin, joita tituleeraataan kuitenkin niin laadukkaiksi. En tiedä, onko hiuksissani jotain vikaa kun ne noin toimivat :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *