Don’t cry because it’s over, smile because it happened

Elämässäni tapahtuu tällä hetkellä tosiaan jännittäviä asioita enkä oikeastaan itsekään vielä tiedä tarkalleen, mitä siinä tapahtuu.
 

Nautin toisaalta suuresti siitä, että jokainen päivä on yllätys, sillä olen ollut luonteeltani aina stressaaja, jonka täytyy tietää, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Nyt on jotenkin vaan ihanaa yrittää ottaa rennosti ja luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa ja asiat varmasti järjestyvät.

Minulla on tällä hetkellä menossa viimeinen vapaani Lontoossa. Tai oikeastaan olen kesälomalla, johon sisältyy lähes parin viikon reissu Espanjaan ja kohta kaksi viikkoa Lontoossa yksin ja yhden mukavan ystävän kanssa ja aion niiden viikkojen aikana kokea Lontoota täydestä sydämestä.

Päätös Lontoon jättämisestä on ollut se kaikkein vaikein, sillä kuten tiedätte, rakastan Lontoota ja kaikkea mikä siihen liittyy. Kaikki hokevat minulle, ettei se kaupunki sieltä mihinkään katoa ja että pääsenhän sinne takaisin, mutta minä en koe sitä niin.

Minulla on ollut Lontoon kanssa maailman paras parisuhde. Olen nauttinut siellä olemisesta täysin, se on saanut minut rentoutumaan ja rakastumaan itseensä täysillä ja tehnyt minut onnelliseksi. Sinne viikonlopuksi palaaminen tuntuisi samalta kuin eksän kanssa viikonloppuna koheltaminen: mennyttä ei saa koskaan takaisin eikä se ole minun enää ikinä samalla lailla kun silloin, kun asuin siellä ja ”lomailin” siellä vapaani. Se oli Kotini.

Lontooseen jääminen ja yhden lisävuoden pitäminen ennen opiskelemaan menemistä olisikin ollut se helpoin ratkaisu. Olisin saanut rauhassa kuljettaa tavarani Suomeen usean lennon aikana, suunnitella asumiskuvioni, kerätä lisää rahaa töissä ja muutenkin tehdä kaiken ajan kanssa, mutta koska olen spontaani ja fiiliksellä menevä, uusia tuulia rakastava ihminen, en tietenkään kyennyt moiseen. Olin töissä ja päätin, että okei, minä otan riskin ja lähden opiskelemaan. Kun seuraavan kerran tulen Lontoosta Suomeen, en enää lähde takaisin. Joskus pitää mennä riskillä.


Muutan Suomeen takaisin kesälomani päätyttyä elokuun lopussa raahaten mukanani ne viisikymmentä kiloa matkatavaroita, joiden kanssa Lontooseen muutinkin. En tiedä vielä, minne niiden kanssa päädyn lopulta. Tiedän vaan, että minulla on ihana perhe ja mahtavia ystäviä jotka kaikki ovat apunani ja tukenani. Tiedän myös, että minusta tulee persaukinen opiskelija. Mutta joskus pitää vaan luopua hyvästä voidakseen mennä kohti parempaa.

Minua pelottaa ja jännittää ihan hirveästi, mutta samalla olen ihan hirveän ylpeä itsestäni. Vaati ihan hirväesti uskaltaa ottaa näin iso riski ja laittaa koko elämä uusiksi. Välillä minulla on ollut sellainen tunne, että mihin minä oikein olen ryhtynyt, minullahan oli jo kaikki: ihana elämä Lontoossa, mahtava koti Tower Bridgen naapurissa, hyväpalkkainen työ loistavilla eduilla ja muutenkin kaikki hyvin. Miksi sitä pitää lähteä sörkkiä huomatakseen, että onkin yhtäkkiä vanhempiensa luona majoittuva köyhä ja työtön opiskelija?


Siitä huolimatta, että kuvio hirvittää itseäni välillä hieman, tuntuu se silti hemmetin hyvältä. On turhaa aina sanoa, että riskien ottaminen kannattaa, jos ei niitä koskaan ota ja pelaa vaan varman päälle. Eivät hyvät asiat tule niille, jotka odottavat vaan niille, jotka tekevät jotain niiden eteen!

(PS. Jos joku tietää mukavan pienen vuokra-asunnon tai mieluiten kimppakämpän tai solun, johon kaivataan hyvää vuokralaista, niin minuun saa todellakin ottaa yhteyttä!)

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Virve, mitä ikinä teetkin, siitä tulee menestys! Mä TIEDÄN sen! 🙂 Suuret ja ihailevat onnittelut rohkeudesta, en voi muuta sanoa kuin toivottaa antoisaa ja inspiroivaa seuraavaa etappia elämääsi! Aivan mahtavaa päästä "saattamaan" sinua tähän uuteen vaiheeseen…! ^_^

    • 2.2

      sanoo

      Mistäs sinä hermostuit? Kai sitä saa kysyä! Jos Virve täällä on ylipäätään muutamalla sanalla jakanut jotain kyseisestä henkilöstä ja muutenkin kertoo näistä yksityisasioistaan mm. tässä postauksessa niin eihän se siinä kohtaa ole mitenkään kiellettyä kysyä! On sitten Virven oma asia vastaako hän vai ei…

    • 2.3

      sanoo

      Hei,

      Ymmärrän, että yksityisasiat kiinnostavat, sillä olenhan tuonut parisuhteen alunperinkin blogissani esiin.

      Päätimme yhteisymmärryksessä, että molempien on parempi toteuttaa jatkossa omia juttujaan ja menemme eri teitä.

    • 3.1

      Anonyymi sanoo

      Tätä minäkin olen itsekseni täällä ruudun takana hiljaa pohdiskellut, mutta en ole rohjennut tulla kysymään 😀

      -Sara

    • 3.2

      sanoo

      Hei,

      Ymmärrän, että yksityisasiat kiinnostavat, sillä olenhan tuonut parisuhteen alunperinkin blogissani esiin.

      Päätimme yhteisymmärryksessä, että molempien on parempi toteuttaa jatkossa omia juttujaan ja menemme eri teitä.

  2. 5

    sanoo

    Tuo on todella ihailtavaa. 🙂 Ja juuri noin kuuluu tehdäkin, mennä omien toiveiden ja kiinnostusten mukaan.

    Itsekin ryhdyin tammikuussa opiskelijaksi 7,5 vuoden yhtäjaksoisen työelämän jälkeen (olen 29 v.). Halusin vaihtelua elämään ja aloitin kosmetologiopinnot, vaihtaen alaani ihan täysin. Poikaystäväni oli vähän ihmeissään, miksi halusin vaihtaa hyvän ja leppoisan työni opiskeluun. Jaa-a, koska sydän vaan sanoi niin. Käyn kyllä edelleen töissä, mutta extrana. Ja nautin tästä vanhasta duunistanikin taas paljon enemmän, nyt kun minulla on muutakin elämässä! Enkä opiskelujani ole katunut sekuntiakaan, päinvastoin olen edelleen siitä ihan fiiliksissä!

    Paljon onnea opiskelupaikasta ja tsemppiä syksyyn!! 🙂

  3. 8

    sanoo

    Mikäli yhtään rakastat omaa tilaa, aikaa ja rauhaa älä muuta kimppakämppään tai soluun :'D. Ja mikäli yhtään haluaa rakastua uudelleen Helsinkiin suosittelen asuntoa kivalta paikalta missä on suht rauhallista tai edes ulkonäöltään siedettävää.

  4. 9

    sanoo

    Vaikee päätös varmasti! Opiskelut toki kannattaa, mutta sulla on myös hyvää työkokemusta ja sillähän sitä loppupeleissä oikestaan pärjääkin 😀

    Mä muutin viikko sitten Lontooseen, ja mulla on vasta kaikki edessä. Toivottavasti kaikki menee hyvin! <3

  5. 10

    Anonyymi sanoo

    Ei oppi ojaan kaada eikä tieto tieltä työnnä. Eli opiskelu kannattaa aina. Tsemppiä uusiin haasteisiin! Anu

  6. 14

    Anonyymi sanoo

    Onnea elämän myllerrykseen, Virve. Hienosti se menee. 🙂 Onnea myös opiskeluihin. Yksi asia jäi mieleeni, miksi et opiskele Lontooss? Itselleni se olisi unelma ja sinulle ehkä hiukkasen helpompaa, sillä sinulla on jo jalka ovenraossa Lontoon suhteen: asunto, pankkitili, herrasmies… jne. Tsekkasitko Lontoon opiskeluvaihtoehtoja?

    • 14.1

      Anonyymi sanoo

      En ole Virve, mutta Englannissa on varmasti kovempi kilpailu opiskelupaikoista JA ennen kaikkea hyvinkin korkeat lukukausimaksut. Suomessa opetus on hyvin laadukasta ja ihan ilmaista. 🙂

  7. 15

    sanoo

    Ihailen heittäytymistäsi ja rohkeita valintoja, nämä postaukset ovat inspiroineet suuresti ja ehkä minäkin vielä rohkaistun ja vaihdan turvalliselta hoitoalalta kokopäivätyöni kosmetologinopintoihin. Ajatus on ollut jo tosissaan 5 vuoden ajan, mutten vaan ole saanut aikaiseksi asialle tehdä mitään. Mietin myös että jos kosmetologin homma ei olekaan mun juttu vaikka niin oon kuvitellu, mutta mitä sitten? Koulunkin voi jättää kesken mutta en halua miettiä 20 vuoden päästä miksen edes yrittänyt.

    Tsemppiä ja onnea uuteen elämään 🙂

  8. 16

    Anonyymi sanoo

    Virve, nostan sulle hattua. Oot rohkea nainen. Elämässä pitää ottaa riskejä, ja opiskelu on siihen ihan mahtava sijoitus. Suomessa me saadaan ilmainen tutkinto, ja sama ei onnistuisi Lontoossa. Eli kouluttautuminen Suomessa olisi varmaan ollut jossain vaiheessa kuitenkin edessä. Ei se Lontoo mihinkään katoa, voit aina muuttaa sinne joskus valmistumisen jälkeen takaisin. Ja hei, eihän sitä tiedä vaikka elämääsi tulisi joku sellainen juttu, että kotiudutkin taas Suomeen :). Asioista pitää osata tarvittaessa luopua, jotta voi joskus saada tilalle jotain vielä parenpaa!

    Tuletko kuitenkin käymään Lontoossa englantilaistuneen herrasmiehen luona?

  9. 17

    Anonyymi sanoo

    Hienoa Virve! Ja nyt sinne opiskelemaan pitää mennä, kun kerran haluaa. On vaikeampaa aloittaa alusta vasta ''vanhana'', kuten 43-vuotias äitini, joka juuri aloittaa yliopistossa.

    Eli onnea! Ja mitä pääsit opiskelemaan? Ja ainahan voit tehdä kosmetiikkamyyjän töitä iltaisin, ja tulla toimeen suht hyvin. Mutta ihmeessä etsi joku kiva yksö, vaikka vähän kauempaa keskustasta, solut ovat kamalimpia ikinä.. 😀

    -Chatte

  10. 19

    Minni sanoo

    Minä en ihan ymmärrä päätöstäsi… Etkö sinä siis mene opiskelemaan alaa, jota jo teet työksesi? Mitä järkeä siinä on? Menetät muutaman vuoden palkan, vakityön, ihanan Lontoosi… Jotta palaisit muutaman vuoden päästä tavoittelemaan ihan samaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *