Kulttituote, joka ehkäisee mustapäitä: COSRX BHA Blackhead Power Liquid

*Sis. mainoslinkkejä

Olen esitellyt blogissani useita erilaisia tuotteita, jotka on tarkoitettu mustapäiden poistamiseen. Totuushan on kuitenkin, että emmehän me ihan oikeasti sellaisia etsi. Ihan oikeastihan me haluamme tuotteen, jolla niistä paskiaisista pääsee eroon niin, ettei niitä enää edes ilmesty.

Voiko sellaista tuotetta edes olla olemassa?

Olen kovasti halunnut uskoa ainakin, että voi, joten olen tehnyt parhaani löytääkseni sellaisen. Monien uteliaiden selvitysten, kiinnostuneiden kokeilujen ja aktiivisen tutkimustyön jälkeen pääsin vihille ainesosasta ja sitä sisältävästä tuotteesta, joka voisi olla ratkaisu ongelmaani.

COSRX BHA Blackhead Power Liquid

Tilasin nimittäin talvella kokeiluuni yhden hypetetyimmistä mustapäitä ja muita ihohuokosia tukkivia epäpuhtauksia vastaan taistelevista tuotteista. Korealainen COSRX BHA Blackhead Power Liquid* perustaa nimensä mukaisesti tehonsa BHA-happoon, jonka väitetään todistetusti vähentävän mustapäiden muodostumista ja ihohuokosiin liiallisena kertyvää talia.

Homma ei ole ihan vain tämän kyseisen merkin keksimä juttu, vaan BHA-hapot ratsastavat nimenomaan maineellaan nitistää ihohuokosten epäpuhtaudet. Tunnetuin BHA-happo on varmasti salisyylihappo, jota esimerkiksi tämän tuotteen kanssa rinta rinnan ykköspaikasta taistelevassa ja vastaavaan tarkoitukseen kehitetyssä Paula’s Choice SKIN PERFECTING 2% BHA Liquid -neste sisältää. Korealainen COSRX hyödyntää puolestaan Betaine Salicylate -nimellä kulkevaa BHA-happoa, sillä sen käyttöä ei ole rajoitettu lainsäädännössä Koreassa yhtä tiukasti ja se sopii kuulemma paremmin myös herkemmällekin iholle.

BHA-happojen ihohuokosten tukkeutumiseen kohdistuva vaikutus perustuu siihen, että toisin kuin vesiliukoiset AHA-hapot, ne ovat öljyliukoisia, minkä vuoksi ne pääsevät nimenomaan vaikuttamaan rasvoittuvissa ihohuokosissa imeytyen niihin ja  ikäänkuin kuorien niitä myös sisältä ehkäisten siten ihohuokosten tukkeutumista.  Jotta BHA-happoa sisältävä tuote voi toimia iholla, täytyy sen pH-arvon kuitenkin olla säädetty oikein ja sekä tätä COSRX-merkin että Paula’s Choicen tuotetta hehkutetaan nimenomaan juuri niiden optimaalisen pH-arvon vuoksi.

COSRX BHA Blackhead Power Liquid

Olinkin siis melko täpinöissäni päästessäni kokeilemaan itse tuotetta.

Kirkasta nestettä kuuluu levitää iholle heti ihonpuhdistuksen jälkeen (aluksi kerran tai pari viikossa ja vähitellen joka toinen tai kolmas päivä tai jopa päivittäin), kun ihon pH on tasapainotettu kasvovedellä. Homman voi hoitaa joko vanulappua käyttäen tai sormin, kuten itse teen – en nimittäin todellakaan halua hukata pisaraakaan tätä nestettä, vaikkei sen hinta nyt niin huima olekaan.

Nesteessä on melko mielenkiintoinen tuoksu, joka ei onneksi jää haisemaan iholle. Sen haistaa vain tuotetta levittäessä ja sormia nuuhkiessa. Sitä voisi kuvata ehkä kysymyksellä ”Onko joku astunut koirankakkaan?”, joka heittää ilmoille epäilyksen, että jossain ehkä häivähtää hieman inhottava ja tiettyyn asiaan assosioitava tuoksu, mutta se ei kuitenkaan ole aistittavissa niin vahvasti kuin esimerkiksi lause ”Yök, olen astunut koirankakkaan!” sen puolestaan määrittäisi.

COSRX BHA Blackhead Power Liquid

Tuotteen käyttämisessä on yksi pieni tylsä juttu (sen hassun tuoksun lisäksi): Koska sen BHA-happo voi toimia nimenomaan tietyn pH-arvon puitteissa, suositellaan kaikkialla odottamaan tuotteen levityksen jälkeen jopa puolisen tuntia ennen ihonhoitorutiinin jatkamista muilla tuotteilla, jotta tuote voi vaikuttaa parhaalla tavalla. Tätä ei itse pakkauksessa lue ja homma on varmasti alunperin jonkun ylihysteerisen ihonhoitonörtin keksimä juttu, mutta kuulostaa kuitenkin niin järkeenkäyvältä, että minusta sitä kannattaa edes yrittää noudattaa – jos ei nyt ihan puolen tunnin verran niin edes vartin.

Olin nähnyt netissä runsaasti ennen ja jälkeen -kuvia, joissa tuotetta käyttäneet ja epäpuhtauksista ihollaan kärsineet olivat saaneet sen avulla aivan loistavia tuloksia (googlettakaa vaikka!), joten odotukseni tuotteen suhteen olivat todella korkealla.

COSRX BHA Blackhead Power Liquid

Taistelin pitkin talvea ja kevättä iholleni yhtäkkiä ilmestyneen epäpuhtausryntäyksen kanssa ja sain ilokseni huomata, että tuote toimi (oikein käytettynä) paitsi mustapäihin, myös muihin epäpuhtauksiin ehkäisten niiden syntyä. Suurimman muutoksen huomasin yläselässäni, johon oli yhtäkkiä alkanut ilmestyä ikäviä epäpuhtauksia ja jopa ihonalaisia, kipeitä finnejä. Koska tuote sai vaikuttaa iholla rauhassa enkä levittänyt sen päälle koskaan mitään muuta, huomasi sen positiiviset vaikutukset todella nopeasti ja selkäni puhdistui erinomaisesti. Jos en käyttänyt tuotetta, alkoi selkään ilmestyä näppyjä muutaman päivän jälkeen, mutta tuotetta käyttäessä homma toimi loistavasti.

Huomasin tuotteen positiivisen vaikutuksen selvästi myös kasvojeni iholla: sekä mustapäät että muut epäpuhtaudet vähenivät jo viikossa huomattavasti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että jotta tuote toimi kunnolla, täytyi sen levityksen jälkeen malttaa odottaa ennen muiden ihonhoitotuotteiden käyttöä ja olin koko talven ja kevään tavallisesti niin totaalisen väsynyt iltaisin, etten vain jaksanut venyttää jokailtaista ihonhoitoani tämän vaatimalla tavalla ja tuotteen epäsäännölliseksi lipsunut käyttö tarkoitti myös heikompia hoitotuloksia. Aion kuitenkin ottaa tuotteen uudelleen käyttöön taas kesälomalta palattuani, sillä niin hyvin se hommansa selässäni hoiti!

COSRX BHA Blackhead Power Liquid oli se ihmetuote, jonka myötä aloin painostaa sisäänostoamme saadaksemme COSRX-merkin valikoimaamme. Merkillä on muitakin loistavia tuotteita ja fiilistelin sitä yleisesti juuri vähän aikaa sitten tässä aiemmassa postauksessani. Sanoisinkin, että tämä on todellinen must have -tuote kokeiltavaksi jokaiselle, joka taistelee tukkeutuvien ihohuokosten ja sen aikaansaamien epäpuhtauksien (niin mustapäiden kuin finnienkin) kanssa.

COSRX BHA Blackhead Power Liquid

Onko joku muu jo kokeillut COSRX BHA Blackhead Power Liquid -nestettä?

COSRX-tuotteita myy Suomessa eleven.fi* ja COSRX BHA Blackhead Power Liquid* -hoitonesteellä on hintaa 23,70 euroa.

Edit: Ostitte tuotetta niin hulluna, että valtavasta varastosta huolimatta se loppui verkkokaupasta kokonaan eikä maahantuojalla ole ainakaan hetkeen toimittaa sitä lisää. Tuotetta löytyy hieman edullisemmin onneksi eBaysta ja sen myyjät löytyvät listattuna täältä*.

Kommentit
  1. 1

    n sanoo

    Pitää tilata, ihana, että olet saanut nämä suomalaiseen verkkokauppaan <3 ! Osaatko sanoa ainesosista, että ovatko ne ns. turvallisia vaikka olisi tarkempi kosmetiikan rakaa-aineista (eli käyttäisi luonnonkosmetiikkaa ja välttelisi muoveja yms..)? Käytän paljon luonnonkosmetiikkaa ja mielellään voiteita, joissa on ylipäänsä mahd. vähän raaka-aineita. Tässä ainakin incl oli todella lyhyt ja aineiden nimetkin kuulostivat aika perusjutuilta.

    Kangasnaamioita olen myös himonnut, mutta ne ovat tuntuneet aina sisältävän silikoneja :/

    Onkohan aasiassa luonnonkosmetiikkamerkkejä?

    Itsellä kaikki öljyt, silikonit ja muovimaiset aineet tuntuvat aiheuttavan epäpuhtauksia, joten siksi olen tarkka näistä kasvojen iholla. En ole koskaan käyttänyt seerumeita, joten ne voisivat kiinnostaa 😀

      • 1.1.1

        Virve Vee sanoo

        Aasialaisissa kosmetiikkamerkeissä on minusta monesti käytetty aivan loistavia raaka-aineita ja COSRX-tuotteissa INCI-listat ovat usen hyvin simppeleitä. 🙂

        Tuo hyaluronihappoa sisältävä hoitoneste sopii loisyavasti myös pintakuivalle iholle, sillä se kosteuttaa ihoa ilman rasvaista tunnetta. Hoitonesteen päälle täytyy kuitenkin aina laittaa kosteusvoide (ja suositeltavaa on myös käyttää iholle sopivaa seerumia), jotta kosteuttavat ainesosat myös lukittautuvat iholle ja niistä saa suurimman hyödyn irti.

        Aasiassa on jonkun verran luonnonkosmetiikkamerkkejä, mutta siellä ei niinkään minusta usein pidättäydytä fiksaatiossa, että kaiken täytyisi tulla luonnosta vaan tahdotaan tarjota iholle parasta hoitoa esimerkiksi runsaasti luonnonkosmetiikan raaka-aineita hyödyntäen ja nykyteknologiaa (ja synteettisiä ainesosia) käyttäen, jotta tuotteet varmasti ovat tasalaatuisia ja tehokkaita. 🙂

  2. 2

    Kaina sanoo

    Oi, kuulostaa ihan täydelliseltä tuotteelta! Harmikseni olen kuitenkin allerginen salisyylihapolle ja salisylaateille. Onkohan mitään toivoa löytää epäpuhtauksia ehkäisevää tuotetta ilman noita minua allergisoivia ainesosia?

    • 2.1

      Virve Vee sanoo

      Voi olla valitettavasti hieman haastavaa, sillä nämä ainesosat ovat suosittuja juurikin siksi, että ne ovat rasvaliukoisia ja hellästi kuorivia. :/ Lupaan kuitenkin pitää silmät ja korvat auki, jos kuulisin jostain muusta vastaavasta ainesosasta! Apteekeissa on myynnissä toki esimerkiksi Basironia, jonka bentsoyyliperoksidi auttaa ehkäisemään epäpuhtauksia, mutta se on jo huomattavasti tujumpaa tavaraa kuin tämä valitettavasti. :/

  3. 3

    Liya sanoo

    Millainen ihotuntuma tässä COSRX:n tuotteessa on? En pitänyt Paula’s Choicen Skin Perfecting Liquid -nesteestä, koska se jätti ihon todella tahmeaksi ja rasvaisen oloiseksi. Nettisivujen mukaan tämä johtuu siitä, että tuotetta on levitetty iholle liikaa, mutta en onnistunut koskaan annostelemaan tuotetta niin vähän, että tahmaisuutta ei olisi havainnut.

    • 3.1

      Virve Vee sanoo

      Kurkkaapa tämä blogipostaus, jossa kirjoittaja vertailee juurikin näiden kahden tuotteen koostumuksia ja ihotuntua: https://fiftyshadesofsnail.com/2015/06/10/review-cosrx-bha-blackhead-power-liquid/

      Tässä vielä lainaus tuosta hyvästä ja erittäin kattavasta esittelystä tähän kysymykseen liittyen:

      ”…Paula’s Choice overcompensates for the naturally drying properties of BHAs. Their 2% BHA Liquid always left a sticky, oily-feeling film on my skin, no matter how thinly I applied the product. COSRX BHA Blackhead Power Liquid dries down within minutes and feels just hydrating enough to prevent tightness or discomfort without leaving any discernible residue behind.”

  4. 4

    Tuuli sanoo

    Olen kayttanyt jo muutaman vuoden ajan tretinoiinia sisaltavaa voidetta yovoiteena. Suomessa sita saa vain laakarin maarayksella ja se on 0,025 %. Taalla saa apteekista suoraan ja pitoisuus tupla eli 0,05 %. Loistava yovoide rasvaiselle ja auringon osittain turmelemalle iholleni! Hintakin on naurettavan edullinen eli tuubi maksaa noin kolme euroa.
    Akneenhan se on tarkoitettu, mutta ajan myota korjaa myos pienia ryppyja ja aurinkovaurioita ja tummia taplia ja puhdistaa huokosia.

  5. 5

    Jutta sanoo

    Näiden mustapäiden poistoon liittyvien postausten myötä mulle on tullut pakottava tunne siitä, että monia tuotteita pitäisi ostaa En tiedä onko se taloudellisesti hyvä asia, mutta ainakin oon oppinut hirveästi uutta, kiitos siitä! Nyt lähinnä mietinkin, että mitkä olisivat kaikista esittelemistäsi tuotteista sellaiset joilla pääsisi hyvin alkuun mustapäiden hävittämisessä? Eli mitä yksittäisiä tuotteita suosittelisit? En ehkä kuitenkaan haluaisi kaikki tilata, vaikka mieli tekisi Kävisikö esim. Skinmision Pore beauty nose pack mustapäiden poistoon ja sitten tämä COSRX:n neste ns. ylläpitoon ja mustapäiden ennaltaehkäisyyn? Vai toimisiko tuo pelkkä neste? Itselläni on siis pintakuiva sekaiho, ja nenä on täynnä todella tiukassa olevaa mustapäätä, poskissa laajentuneita ihohuokosia joissa myös talia. Tää neste vaikuttaa ainakin todella mielenkiintoiselta ja hyvältä vaihtoehdolta perus-salisyylihapolle ja denaturoidulle alkoholille

    • 5.1

      Jutta sanoo

      Mun hymiöt ei näkyneet tuossa aiemmassa kommentissa, ei ollut siis tarkoitus kuulostaa tylyltä! 🙂 😀

      • 5.1.1

        Virve Vee sanoo

        Haha, no worries, näitä mustapääpostauksia on tosiaan tullut tuupattua blogiin reippaasti! 😀

        Näpyttelin itseasiassa ajastusjonoon vähän aikaa sitten postauksen, johon olen koonnut kaikki parhaat mustapäävinkkini tuotteiden suhteen. Lupaan laittaa postauksen pian ulos! Jos kuitenkin pitäisi ehdottaa parasta yhdistelmää niin juurikin tuo Skinmison Pore beauty Nose Pack niiden poistoon (yhdessä mustapääpinsettien kanssa) ja tämä sitten tosiaan ehkäisyyn. Monilla tämä on auttanut yksinäänkin jo, mutta Skinmison setistä saa kyllä tehokasta lisäapua. 🙂

  6. 6

    Krista sanoo

    Mitä noista COSRX:n tuotteista suosittelisit kun haluaisin päästä eroon finnien jättämistä punaisista jäljistä? 🙂

    • 6.1

      Virve Vee sanoo

      Tällä hetkellä loppu oleva Advanced Snail 96 Mucin Power Essence -hoitoneste on mitä parhain tuote korjaamaan ihoa ja siitä löytyy paljon kehuvia juttuja netistä. Lupaan postata tuotteesta tarkemmin heti kun maahantuojalla on toimittaa sitä myyntiin! 🙂

  7. 7

    Emmi sanoo

    Uskalsin vihdoin tilata 0,2 pituisilla piikeillä olevan mikroneulaimen. Eka tilaus eleveniltä ja kauppa vaikutti kyllä tosi hyvältä. Odotan ihan pöhkönä täällä paketin saapumista : D. Täytyy varmaan vielä lukasta sun postaukset läpi, että homma varmasti menee oikein.

    Käännyn nyt kuitenkin putsariasioissa sun puoleen. Oon nyt poistanu meikit ennen suihkua misellivedellä ja suihkussa puhdistusmaidolla. En oo kuitenkaan täysin tyytyväinen tähän komboon ja kun aion siirtyä kokeilemaan iltaisin egyptian magic creamia ja aamuisin cliniquen aurinkovoidetta niin mietin pitäiskö myös pesurutiini uusia. Toi voide on öljyä niin pitäisikö myös putsarin olla öljypohjanen? Kun oon ymmärtäny et öljy liuottaa öljyä jne. Vai onko putsarin tarkoitus edes viedä kasvoilta ns ”kaikki”? Puhut paljon kaksoispuhdistuksen puolesta. Mietin kuitenkin, onko se toinen vaihe todella tarpeen? Tai enemmänkin, voisiko molemmissa vaiheissa (1. meikin poisto 2. ihon puhdistus) käyttää samaa ainetta? Olen katsellut kicksin pure&simple puhdistusöljyä. Tietysti kaikki selviää vain kokeilemalla, mutta tällä hetkellä oon vaan ihan hukassa omien rutiinien kanssa enkä tiedä mihin suuntaan lähtisin testauksien kanssa.

  8. 8

    Julia sanoo

    Mulla on ollut viime vuodesta käytössä toi sun mainitsema Paula’s-litku, ja sekin haisee jotenkin vähän PAHALTA. Se haju katoaa tosi nopeesti, mutta levittäessä sen huomaa. Jotenkin vähän ummehtunut haju..?
    Odotan kyllä tosi paljon että se loppuu, jotta pääsen testaamaan COSXR-tuotettakin! Tosin oon harkinnut ottavani sen, jossa on sekä BHA- että AHA-happoa.

    Mulla ei varsinaisesti oo mustapäitä (lähinnä niitä talisäikeitä), mutta oon kyllä huomannut tosi paljon hyötyä happokuorinnasta. Mun iho on rasvoittuva ja huokoset suuria, ja kumpikin ”vaiva” on helpottanut happolitkun myötä. Iho tuntuu ja näyttää muutenkin paljon tasaisemmalta.

  9. 9

    SiiriS sanoo

    Vaatiiko tuo tuote jonkin erityisen kasvoveden vai pärjääkö ihan millä tahansa kasvovedellä?

  10. 10

    Happoaddikti sanoo

    Dilemma. BHA:ta voisi kokeilla, mutta ostaakko CosRx:ää vai The Ordinaryn vastaavaa? Jälkimmäinen on pienempi ja halvempi, mutta Korealaisen kilpailijan litrahinta parempi. Molemmat hakkaavat ainakin Paula’s Choicen, johon finninaamaisella opiskelijalla ei tule olemaan varaa vuosikausiin. :'(

    Ainakin The Ordinary voisi toimia ikään kuin testerinä tälle, ja samalla pääsisi ostamaan kaikkea muuta jännää, kun kerran yli 25€ ostoksesta ei Deciemin verkkokaupasta tule postimaksujakaan…

    Toisaalta ensiksi pitäisi käyttää loppuun avatut happokuorinnat, kuten Madaran AHA Peel! ^_^;

    • 10.1

      Virve Vee sanoo

      Tuota The Ordinaryn 2% salisyylihappoa voisi olla mielenkiintoista kokeilla, vaikka tulee tosiaan varmasti kalliimmaksi. Omien kokemusten mukaan merkin tuotteissa ei tosin aina ole ihan paras ihotuntuma ja tuotteet on kehitelty raaka-aineet edellä, mutta toisaalta sillä ei ole väliä kun on tällainen yöksi laitettava tuote. 🙂

  11. 11

    NGal sanoo

    Käytän tätä jo parin vuoden ajan, ja tuote ansaitsee tosiaan päästä suuremman suomalaisyleisön tietoon! Paulan tuote on hiukan hintava, mutta COSRX helposti saatava (eBay..), ilman postikuluja, ja tehon lisäksi lempeä. Ehkä valitsisin Paulan, jos kysyttäisiin .. 🙂 mutta kelvollinen tämäkin ja maineensa arvoinen.
    Hyvä juttu, että skandinaavikaupatkin alkavat ottaa enemmän korealaisia merkkejä valikoimaansa! Mycket bra 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *