Clean it all? No ei tod!

Minulla on hyvin vähän kokemuksia Givenchyn kosmetiikasta tai ihonhoidosta. Syy tähän on luultavasti se, ettei merkin tuotteita piikkipallomascaraksi leikkisästi kutsuttua Phenomen’ eyes mascaraa lukuuottamatta olla pahemmin Suomessa myyty.

Töiden kautta olen kuitenkin vastaanottanut muutaman sarjan tuotteen eikä yksikään niistä ole saanut minua hullaantumaan.

Yksi kokeiluistani on ollut sarjan Clean it all Make Off Emulsion, eli meikinpoistoon tarkoitettu puhdistusemulsio ja tarkemmin sanottuna sen matkakoko.

Tässä tuotteessa tökki jo lähtökohtaisestikin kaikki. Tuote tuoksui lähinnä iholla kauan seisseelle tunkkaiselle itseruskettavalle, jonka läpi yritti paistaa tuotteen ominaistuoksu, mutta lopputulos oli vaan jostain syystä inhottava. Nolla pistettä tuoksusta.

Emulsiomainen koostumus levittyi kasvoille hyvin ja nappasi meikin mukaansa (lupaa muuten myös poistaa vesiliukoisen silmämeikin), mutta INCI-luetteloa näkemättäkään osaan veikata tässä olevan mineraaliöljyjä. En välttele mineraaliöljyjä meikinpuhdistustuotteissa siinä pelossa, että pelkäisin niiden tukkivan ihoani vaan ihan vaan siksi, että ne ovat se aine, joka saa kasvoille jäämään sen ”kalvon tunnun”, josta aina puhutaan. Öljy ei ole vesiliukoinen aine eikä tämäkään tuote siksi täysin liuennut vedellä huuhdottaessa vaan vaati avukseen Sensain puhdistusliinalla hankausta (kyllä, hankausta) ja ehdottomasti peräänsä vielä toisen puhdistustuotteen.

Tuotteen kerrotaan sopivan myös herkemmälle ja kuivemmalle iholle, sillä sitä ei tarvitse pestä iholta pois vaan pelkkä pyyhkiminen riittää. Minua ällöttäisi suunnattomasti ajatus siitä, että vain pyyhkisin tämän pois jättäen osan meikistä ja kalvomaisen tunteen kasvoilleni. Ei, en varmasti suostuisi tekemään niin ikinä!

Tuote oli siis minulle varsinainen pettymys enkä todellakaan suosittelisi sitä kellekään.

Oletteko te kokeilleet Givenchyn ihonhoitotuotteita? Mitä olette tykänneet niistä?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ostan nykyään aina reissuista Givenchyn naamioita ja kosteusvoiteita. Otin vähän aikaa sitten käyttöön mm. silmänympärysvoiteen. Tykkään, tuotteet ovat laadukkaita ja tuovat luksusta arkeen. Suomesta noita ei tosiaan saa, mutta jopa Tallinnan Stockalta niitä löytyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *