Bombshell lips

Muistatteko, kun fiilistelin ajat sitten Michael Korsin lanseeramia upean näköisistä meikeistä?
Sain blogini kautta ilokseni kokeiluun Suomeenkin Stockmannille rantautuneen Michael Korssin Lip Lacquer -huulipunan upeassa vadelmaisessa Bombshell -sävyssä.
Michael Korsin tuotteissa on ideana olla luksusta siinä missä merkin vaatteet ja tällä hetkellä joka toisen naisen käsivarsilla keikkuvat käsilaukutkin ovat. Ja juuri siitä kielii jo merkin valkoisen ja kultaisen sävyinen pahvipakkauskin.
Ja luksuksenomaista tuotteessa on muukin kun vain pelkkä sen pahvikotelo.
Kullanväriseen kantikkaaseen hylsyyn pakattu huulipuna todellakin näyttää tyylikkäältä!
Tällaisissa metallinhohtoisissa kantikkaissa huulipunahylsyissä on yksi mahtava etu: ne toimivat myös peilinä. Kuinka kätevää näiden avulla onkaan korjailla huulimeikkiä hätätilanteessa tai ruuan jälkeen sipaista se huulille uudelleen ilman erillisen peilin kaivamisen aiheuttamaa vaivaa. (Mehän kaikki tiedämme, ettei naisen käsilaukusta mikään löydy helpolla…)
Kuten kerroin, sain itse kokeiluuni herkullisen vadelmanpunaisen Bombshell-sävyn.
Bombshell on pehmeänpinkki sävy, joka antaa ilmeeseen väriä, muttei silti ole liian sininen ja sitä kautta liian räikeä tai huomiota herättävä.
Tämä on nimenomaan sellainen sävy, jonka huulille levittäminen antaa välittömästi muuten kevyeeseen meikkilookkiin välittömän freesauksen ja jonka avulla päivän toimistolookki on helppoa muuttaa iltalookiksi.
Myös huulipunan koostumus on miellyttävä, sillä se liukuu huulille pehmeänä niille sulaen, muttei silti tunnu liian rasvaiselta.
Huulipuna pysyy huulilla loistavasti tuntuen niillä ohuelta… tai no, ei oikeastaan edes tuntuen, sillä sen koostumus on niin miellyttävän kevyt ja huulille sulautuva.
Itselleni tulee tämän miedosta tuoksusta mieleen lapsuun roll-on -päiset läpinäkyvät appelsiinin tuoksua jäljittelevät huulikiillot ja ulkopuoliselta raadilta kysyessäni sain kommentteja tältä tuoksuvista sitruksista kovista kurkkukarkeista. Tuoksu ei kuitenkaan ole häiritsevän voimakas vaan miellyttävän kevyt, eli se ei leijaile nenään jatkuvasti. (Täytyy toisaalta sanoa, että olin yllättynyt, ettei punan tuoksu ollut sen parfymimaisempi tai ”hienostuneempi”.)
Minä ihastuin punan koostumukseen, pakkaukseen ja sävyyn täysillä ja adoptoin sen kevätpunakseni lookkiani piristämään.
Oma huulipunani on peräisin JT Beauty Outletista, joka myös myy Michael Korsin meikkejä.
Olen muuten myös alkanut miettimään, voisinko oikeasti sijoittaa huulipunaan yli 30 euroa ja tullut siihen tulokseen, että jos en olisi nykyisessä elämäntilanteessani ja omistaisi niitä jo valmiiksi niin monia niin voisin kyllä. Puna kestää kuitenkin sen verran kauan tuoden iloa pitkäksi aikaa ja sitä tulee useinmiten käytettyä jopa huomattavasti useamman kerran kuin sitä samaan hintaan hankittua mekkoa, neuletta tai kenkäparia.
Oletteko te kokeilleet Michael Korsin meikkejä?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihan mieletön sävy! Korsin kosmetiikka kolahtaa tänne ja kovaa, vaikka laukkujen ja kellojen ystävä en ole ollutkaan. 🙂

  2. 2

    Emilia sanoo

    Oi miten ihanan pirteä sävy! Nauratti tuo kommentti joka toisen naisen olkapäällä kiikkuvasta laukusta, omani kun odottaa juuri postissa 😀

    • 2.1

      sanoo

      Haha, uskalsin sen sanoa, sillä itsellänikin on niitä kaapissa yksi molemmille olkapäille. 😉

  3. 3

    njannna sanoo

    Voi että tuo on juuri tismalleen sama sävy, jota rakas äitini on käyttänyt varmaan viimeiset 20 vuotta! Täytyy kyllä nyt siskoni kanssa ottaa harkintaan, että pitäisiköhän yllättää äiti tälläisellä yllätyksellä äitienpäivänä 🙂 Äiti itse kun on niin pihi, ettei oikein tälläisiin luksuspuniin viitsi rahojaan käyttää, mutta olisi kiva hemmotella yhtä elämän tärkeintä henkilöä tälläisellä yllätyksellä 🙂

  4. 5

    Heidi sanoo

    Tuosta punan hinnasta, mullakin löytyy punia aivan tolkuton määrä, nyt kirpaisee ääneen myöntää, mutta useissa kymmenissä mennään, niin kyllä sieltä löytyy useampi kallis puna. Yleensä luksuspunat tulee ostettua jollain kupongilla tai alennuksella, mutta olenpa ostanut Sensaita, Dioria (sydämeen sattuu luetella enempää:D) ihan normihinnalla. Monesta kuulostaa järjettömältä, enkä kauhean monelle uskalla kertoa, kun en viitsisi sitä paheksuntaa kuunnella, mutta eniten mun ulkonäössäni leikittelen juuri punilla, ja niitä eniten loppuun kulutan.

  5. 6

    sanoo

    Minusta luksushuulipunat ovat jokaikisen euronsa arvoisia. Tärkeintä minulle niissä kuitenkin on laatu ja pakkaus. Tämän pakkaus on upea. Tulee kyllä vähän mieleeni Ruotsin miljonääriäidit, jostain syystä. Kiva lukea käyttökokemuksia. Aika innoissani olin kuitenkin näistä Korsin meikeistä, mutta en ihan helposti ryhdy kokeilemaan uusia merkkejä, olen niin merkkiuskollinen.

    Ne toiset, jotka eivät käytä Korsin laukkuja vaan Vuittonia, tarvitsisivat ehdottomasti omat huulipunansa. Minulla valitettavasti Korsin laukku on hopeilla yksityiskohdilla, tarvitsen ehdottomasti hopeahylsyisen huulipunan kaveriksi. Tai sitten uuden laukun. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *