Blogi juhlii: 3000 julkaistua postausta

*Sis. mainoslinkin

Blogini on ollut pystyssä 8,5 vuotta, mutta en ole aina muistanut juhlia sen synttäreitä. Asiasta on ollut tottakai mukavaa muistaa mainita blogissa vuosittain edes jossain määrin, mutta en ole liiemmin ollut innostunut järjestelemään synttäriarvontoja ja muita erityisaktiviteetteja ihan vain siksi, että blogini on ollut pystyssä jälleen yhden uuden vuoden. Koen, että kuka tahansa voi perustaa blogin ja pitää sitä yllä useita vuosia, joten en ole jaksanut juhlia asiaa sen suuremmin yleensä.

Ostolakossa Virve Vee

Mitä sen sijaan  jaksan jo juhlistaa on, että tämä on blogini 3000. postaus. Siinä on nimittäin jo jotakin erityistä, sillä siihen pisteeseen pääseminen on vaatinut melkoisesti pitkäjänteistä työtä. Keskimäärin se on nimittäin tarkoittanut, että jokaiseen blogivuoteen on mahtunut noin 350 blogipostausta, mikä puolestaan tarkoittaa, että vuosien aikana on tullut tehtyä ihan oikeasti jotain.

Olen hieman samanlainen juhlistaja omassa elämässänikin. Synttärit tulevat joka vuosi vastaan, vaikka en tekisi elämälläni mitään, minkä vuoksi en liiemmin innostu juhlistamaan niitä. Automaattisesti eteen tulevien asioiden sijaan juhlistan mielummin sellaisia juttuja, joita olen saavuttanut omalla uurastuksellani.

Ostolakossa Virve Vee

En juhlinut valmistujaisia tai hemmotellut itseäni valmistujaislahjalla, kun minusta tuli estenomi. Sen sijaan ostin itselleni (omalla mittapuullani ainakin) varsin kalliin ja pitkään himoitsemani Pradan käsilaukun palkinnoksi siitä, että sain paitsi opintojeni  myös muun oman panostukseni ansiosta työn kosmetiikan verkkokaupan maapäällikkönä.

Moni opiskelee ja valmistuu vuosittain, mutta sitä harvempi kuitenkaan saa uurastuksestaan palkkioksi unelmiensa työpaikan. Sen saavuttaminen on minusta huomattavasti enemmän palkitsemisen arvoinen asia ja vielä kahden vuoden jälkeenkin tuon käsilaukun katsomisesta tulee hyvä (ja vähän myös ylpeä) mieli.

Ostolakossa Virve Vee

Monet muutkin merkkilaukkuni ovat itseasiasiassa palkintoja itselleni siitä, että olen saavuttanut jotain työlläni. Ostin viitisen vuotta sitten ensimmäisen Louis Vuittonin pienen clutch-pussukkani palkinnoksi itselleni siitä, että onnistuin tienaamaan blogillani kuukaudessa tietyn summan. Nyt tuo summa tuntuu pieneltä, mutta muistan aina edelleen tuota pussukkaa käyttäessäni, kuinka minulle merkittävän jutun saavuttamisesta se on ansaittu ja kuinka ylpeä siitä silloin olin.

Ostolakossa Virve Vee Louis Vuitton - 1

Oikeastaan lähes kaikilla merkkilaukuillani (kompakti kokoelmani koostuu Pradan laukkuni lisäksi muutamista Louis Vuittonin peruslaukuista ja Chanel-klassikosta) on vastaava tarina ja niitä käyttäessäni koen mielihyvää siitä, etteivät ne esimerkiksi ole lahjoja keneltäkään muulta minulle ihan vain siksi, että olen olemassa, vaan nimenomaan itselleni symbolisia, itse ostettuja merkkipaaluja, jotka muistuttavat minua omista saavutuksistani.

louis-vuitton-laukut-ostolakossa

Tätä blogia on ollut motivoivaa ja mielekästä pitää, sillä siinä on ollut oikeastaan alusta lähtien paljon kävijöitä. Kiitoksia siis vain näin perästä päin sille tyypille, joka joskus aloitti Demin keskustelupalstalla kauhisteluketjun, jossa keskusteltiin siitä, onko se parisen kuukautta blogiaan pitänyt mimmi täysi sekopää ja ehkäpä jopa myymälävaras kun sillä on niin paljon kosmetiikkaa. Sen (paljon ilkeitä sanoja ja tuomitsevia viestejä sisältäneen) keskustelun ansiosta blogiini tuli valtava kävijäryntäys, jonka seurauksena sain suuren määrän lukijoita. Tuon ensimmäisen blogivuoden lopulla blogissa oli jo kuukausittain 20 000 uniikkia kävijää, mikä tuntuu nyt pieneltä määrältä, sillä nykyään uniikkeja kävijöitä on enemmän jo viikossakin, mutta aloittelevalle blogille se oli iso määrä.

Kun aloitin bloggaamisen, ei blogimaailma myöskään ollut yhtä tupaten täynnä kuin mitä se nyt on eikä erottuminen ollut siksi yhtä vaikeaa. Riitti, että oli se sekopäinen tyttö, jolla oli paljon kosmetiikkaa. Olenkin ollut todella onnekas, että olen saanut pitää monia lukijoita mukana alusta lähtien, mutta myös saanut vuosien ja postausten varrella uusiakin lukijoita.

Ostolakossa Virve Vee lukijamäärä

Moni sanoo, että pitää blogia omaksi ilokseen, mutta minä voin kyllä tunnustaa, että pidän blogiani tuottaakseni sisältöä muille. Minä saan iloni siitä, että blogissani on paljon kävijöitä ja pääsen jakamaan muille parhaat tuotelöytöni ja kauneudenhoitoon liittyvät oivallukseni. Välillä on myös mukavaa päästä jakamaan muitakin ajatuksia ja kuulemaan muidenkin näkemyksiä.

Ketäpä ei tietysti myös imartelisi, että oma blogi kerää lukijoita, jotka ovat nimenomaan keskittyneitä kuulemaan, mitä mieltä sen kirjoittaja jostakin on eivätkä ole vain tulleet selailemaan kivoja asukuvia, kuulemaan kirjoittajan omia kesäfestaritunnelmia tai kurkkaamaan, millaisessa hotellihuoneessa bloggaaja lomallaan yöpyy. On aivan mahtava tunne tietää, että niin moni myös luottaa sanaani ja tietää, että tuon blogissani esiin rehellisiä mielipiteitä tuotteista ja uskaltaa siksi ostaa suosittelemiani tuotteita. Sellainen saavutettu luottamus merkitsee minulle ihan erityisesti ja olen siitä todella kiitollinen.

Ostolakossa Virve Vee

On myös mukavaa, että 3000 postauksen rajapyykin ohittaessani koen olevani motivoituneempi blogini suhteen kuin koskaan aiemmin. Pääni on täynnä postausideoita, joita palan halusta saada näpytellä ja kotini pursuaa tuotteita, joista en malta päästä kirjoittamaan teille. Kuten moni tietääkin, olen jopa irtisanoutunut päivätyöstäni ja odotan kovasti, että saamme palkattua siihen seuraajani, jotta voin keskittyä blogiini yhä enemmän. En välttämättä itsekään tällä hetkellä ihan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivottavasti ainakin 3000 uutta blogipostausta!

Ostolakossa Virve Vee lukijamäärä

Blogin 3000. postauksen kunniaksi koin nyt kuitenkin vihdoin aiheelliseksi laittaa pystyyn synttäriarvonnan!

Kukaan ei varmasti ylläty jos kerron, että arvonnassa arvotaan 2 kpl 50 euron lahjakortteja, jotka ovat tietenkin elevenin verkkoauppaan*.  Arvontaan voi osallistua su 13.8.2017 klo 23:59 asti kertomalla kommenteissa, mitä tuolla lahjakortilla ostaisi. Arvonnan voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti sähköpostitse.

Ostolakossa Virve Vee

Kiitos kaikille teille lukijoille, jotka pitävät yllä intoani blogata!

Kommentit
  1. 1

    hanna-mari sanoo

    Heissan!
    ihana aina lukea juttujasi ja miten menestyt maailmalla..instavideot on hauskoja..
    itse tarveisin vain kunnon ripsarin tällä hetkellä mutta kaikki ihanat purnukat on tervetulleita

    • 1.2

      Sari sanoo

      Juttusi tuovat aina piristystä päivään. Vinkkiesi perusteella olen täysin hurahtanut Korealaiseen kosmetiikkaan ja siihen käyttäisin lahjakorttini.

    • 1.3

      Marleena sanoo

      Jotain ihonhoitotuotteita ostaisin, Foreo minulla jo on, kun ostin sen viime syksynä blogisi innoittamana (törmäsin blogiisi viime syksynä, ja heti innostuin ostoksille )

  2. 2

    Möysti sanoo

    Ihan mahtavaa kun blogisi on edelleen olemassa. Olen lukenut sitä ihan sen alkutaipaleelta saakka ja voi luoja kuinka tyydyttävää se olikaan kun jollain muulla oli vielä enemmän purkkia ja putelia kuin minulla ja on ollut hieno kasvaa nuoresta aikuisesta aikuiseksi yhdessä blogisi kanssa ja huomata sen blogin kasvu samalla. Kiitos kun olet jakanut elämääsi meille ensin insinöörin, sitten englantilaistuneen herrasmiehen ja nyt ruotsalaishemmon kanssa =) Mielenkiinnolla odotan mitä elämä tuo teille tullessaan kun matkaatte yhdessä koti auringonnousua ja Balia

  3. 4

    Ärrä sanoo

    Onneaponnea Virve! Blogi on mainio ja oon saanu monta vinkkiä 🙂

    Lahjakortilla ostaisin tietenkin Foreo luna play plussan!

  4. 5

    Janica Antikainen sanoo

    Ostaisin sen foreo play plus kasvojenpuhdistus laitteen mistä olet kertonut. Ja onnittelut sinulle hyvästä blogista. Tämä on ainut mitä seuraan. Ja hyviä juttuja sinulla on ollut.

    • 5.1

      Pihka sanoo

      Onnea! 3000 postausta on oikeasti iso määrä!
      Ostaisin lahjakortilla suosikkiseerumini Biothermin aquasource seerumin. Vanha puteli uhkaa loppua pian.

  5. 7

    katjah78 sanoo

    Hei ja onnea Virve! 3000 postausta tuntuu tosi paljolta työmäärältä

    Ostaisin lahjakortilla meikkejä. Olen tosi huono ostamaan niitä ja en oikein uskalla kokeilla uusia. Lahjakortilla ostaessa ei harmittais, jos tulis hukkaostoksia ja olis kiva löytää jotain uutta.

  6. 8

    mses sanoo

    Onnea paljon tuottavalle uurastukselle! Minulla on myös tapana palkita itseni laukuilla. Ne ovat kauniita ja ilahduttavat jokaista päivää. Eleveniltä ostaisin tällä hetkellä tarpeeseen kangasnaamioita ja happotuotteita. Lisäksi piristäisin itseäni sigman siveltimillä tai the Balmin Meet Matt(e) Hughes minisetillä.

    • 9.1

      Saana sanoo

      Hui, onpas vaikeata, kun tuotteita on niin paljon. Valitsisin kuitenkin jotain luonnonmukaista . Ihana arvonta, toivotaan, että onni suosii.

    • 9.4

      Tuuli sanoo

      Parhaat Onnittelut sitkealle ja tekevalle Virvelle hienosta saavutuksesta! Blogisi on ainoa, jota seuraan.
      Lahjakortilla ostaisin sen uuden Foreo Play Plussan, tietenkin.

    • 9.5

      Virpi Heikkilä sanoo

      Ehdottomasti mukana! Lahjakortilla jotain ihania uusia huulipunia, huulipunia ei voi olla koskaan liikaa

  7. 10

    rukkanen sanoo

    Paljon onnea blogille! Muutaman vuoden olen seuraillut vaikka en kosmetiikkablogeja juuri lue. Olen kai korvannut blogien määrän laadulla. 😀 Täältä olen saanut paljon tuotevinkkejä ja inspistä panostaa päivittäiseen ihonhoitoon kokeilemalla uutta.

    Lahjakortille keksisin helposti käyttöä, sillä luomiväripalettini kaipaa kipeästi uudistusta. The Balmin luomivärisettiä olen himoinnut tässä koko kesän, en vain ole raaskinut tehdä tuota ostosta kun vähät rahat ovat huvenneet kesäisiin menoihin. Edellinen paletti on niin kovasti muutaman luottosävyn kohdalta kulutettu ettei siitä ole pitkään enää iloa ellen muuta radikaalisti arkimeikin suuntaa. 😀

  8. 12

    Rosma sanoo

    Onnea saavutuksestasi! 🙂
    Jos voittaisin lahjakortin, ostaisin sillä uufen luomiväripaletin, mikä on ollut ostoslistalla jo hetken, mutten vielä ole raaskinut ostaa

  9. 13

    Lau sanoo

    Onneksi olkoon 3000. postauksen johdosta Ja hauska tuo Demi-juttu
    Tuolla 50 eurolla kahmisin itselleni varmaan sheet maskeja syksyn varalle, kun iho alkaa taas talvea kohden kuivua

  10. 14

    Sonja sanoo

    Onnea Virve! Lahjakortilla tilaisin testailuun kasan K-Beauty-tuotteita, joita ei ole vielä tullut ollenkaan kokeiltua tai sitten Foreon.

  11. 15

    Susanna sanoo

    Onnea, seuraavia tuhansia odotellessa! 🙂 Lahjakortti menisi joko pariin Cosrx-tuotteeseen, tai osaksi mikroneulausrullan tai Foreon hankintaa. Liian paljon löytyy kaikkea kivaa, ei osaa päättää 😀

  12. 16

    JaKa sanoo

    Kiinnostaisi kokeilla ainakin Lumene Invisible Illumination Instant Glow Beauty seerumia, josta kirjoitit heinäkuussa, joten se lähtisi testiin, jos arpaonni suosisi 🙂

  13. 17

    Nina sanoo

    Paljon onnea! Minullakin on tapana ostaa itselleni lahjoja saavutettuani jotain. Valmistuin kesäkuussa ammattikorkeakoulusta ja ostin kellon. Ja muutamat kengät 😉 , joita nimitin valmistujaislahjoikseni, koska en todellakaan olisi tarvinut niitä.

    Jos voittaisin lahjakortin, niin ostaisin jonkun sopivan seerumin itselleni.

  14. 18

    Anni sanoo

    Ostaisin uuden highlighterin – en tosin tiedä, mitä merkkiä. Lisäksi varmaan jonkun huulipunan, koska niitä ei voi koskaan olla liikaa…

  15. 19

    johannaemilia sanoo

    Paljon onnea 3000 postauksen johdosta! Käyttäisin lahjakorttivoiton tuollaiseen Foreon kasvoharjaan, jollaisia täällä blogissasi olet viime aikoina esitellyt. Käytännössä juuri sinun hehkutuksesi ansiosta olen alkanut himoitsemaan omaa silikoniharjaa 😀

  16. 20

    Miia sanoo

    Onnittelut 🙂
    Minä taitaisin käyttää lahjakortin johonkin kosteuttavaan seerumiin.

  17. 21

    mimi sanoo

    mulla on itseasiassa just tilaus matkalla, mutta siitä jäi puuttumaan muutamia vielä erityisesti kiinnostavia tuotteita, mm. akademikliniken sävytön huulivoide sekä se kuuluisa mustapääneste (oli just valitettavasti loppuunmyyty) 🙂
    onnea 3000 postauksen rajapyykistä <3 oon lukenut blogia alusta asti mutta tää taitaa olla ensimmäinen kommentti ikinä, kääk 😀

  18. 22

    Ida sanoo

    Ostaisin k-beauty kosmetiikkaa, joista olen sinun ansiostasi kiinnostunut hurjasti, mutta en oikein tiedä mistä sitä hankkia…

  19. 23

    Satu sanoo

    Ostaisin ehdottomasti vasta esittelemäsi Foreon uuden Luna Playn!
    Onneksi olkoon virstanpylvään saavuttamiesta! Blogisi on kautta aikojen ollut lempparini!

  20. 24

    Mimu sanoo

    Sulla on hieno blogi, ja mä just kuulun siihen ryhmään, joka luottaa sun arvioihin.

    Mua alkoi kiinnostamaan COSRX:n etanaseerumi sen sun postauksen perusteella, joten ostaisin sen 🙂

  21. 25

    jenni sanoo

    Olen seurannut blogiasi melkein alusta lähtien ja tykännyt kovasti 🙂 lahjakortilla hankkisin foreo play plus laitteen, jota suosittelit vasta 🙂

  22. 26

    Sari sanoo

    Hei
    Nyt tuntuu että ostaisin Blithe Pressed Serum Tundra Chagan, koska juuri teidän alekampanjasta ostin tuon velvet jamin, niin kyllä tuota toistakin haluaisin kokeilla. Tai ehkä sitten sen uuden Foreo luna play plus laitteen.

  23. 27

    Laura sanoo

    Mahtavaa! Onnea saavutuksistasi, kovan työn takana varmasti! Blogia on ihana lukea, sillä innostuksesi työhösi sekä kosmetiikkaan välittyy mielettömän hyvin tänne ruudun toiselle puolelle. Ja tuo luottamusjuttu on niin totta! Uskon joka sanaan sokeasti, mitä blogissasi kirjoitat. :DD

    Vaikeaksi valinnaksi tulisi mitä lahjakortilla ostaisin. Mahdollisesti jotain himoitsemiani cosrx:n tuotteita, kangasnaamioita, ehkä uusia meikkejä.. 50e ylittyisi varmasti hulluuden iskiessä! 😀

  24. 29

    Minni sanoo

    Useampi tilaus jo tullut Elevenille tehtyä, mutta vielä sieltä tilattavaa löytyisi 🙂 Ehkä Lancomen Matte shaker tai jokin muu huulipuna lähtisi tilaukseen. Ehkä Sigman siveltimiä, kysilakkoja tai ihonhoitoa…

  25. 30

    Pinja sanoo

    CORSXin tuotteisiin sijoittaisin, koska tykästyin niin suosittelujesi pohjalta ostamaani ”etana-essenceen” 🙂

    3000! Onnittelut kovasta työstä, mehän tästä sun uurastuksesta hyödytään 😉 Itse myös palkitsen itseäni saavuttaessani jotain , en tosin laukuilla mutta ulkonääköön liittyvillä asioilla, oli se sitten uusi tatuointi tai kosmetiikkaa.

  26. 31

    Sirkku sanoo

    Onnea ja ihana blogi ja hyviä postauksia! Ehkä ostaisin uuden huulipunan tulevaa syksyä piristämään!

  27. 32

    AnriS sanoo

    Onnea huikeasta postausmäärästä! Itse olen saanut näistä jutuista runsaasti kaipaamaani tietoa K-kosmetiikasta, ja ostoslistallani onkin vino pino täällä suositeltuja tuotteita 🙂

    Voitolla ostaisin Foreon Lunan!

  28. 33

    Hanna sanoo

    Ostaisin pixiltä jotakin 🙂
    Olen lukenut blogiasi alusta lähtien ja olisi hauska lukea postaus missä esittelet paljonko tällä hetkellä kotonasi on kosmetiikkaa!

  29. 34

    Katja K sanoo

    Hmm.. Ostaisin varmasti jotakin sellaisia meikkejä mitkä olisivat sillä hetkellä loppu/loppumassa varastostani 🙂 Kiitos, että kirjoitat blogiasi. Siitä on ollut iloa jo vuosien ajan!

  30. 35

    Sirpa sanoo

    Onhan tähän osallistuttava, kun aika alusta olen minäkin blogiasi seuraillut. Ja aina se vain kiinnostaa, kiitos siitä! Lahjakortilla ostaisin puhdistustuotteita kasvoille, ehkä kokeilisin jotain uutta luotto-Sensain tilalle?

  31. 37

    HennaMari sanoo

    Aika alusta minäkin olen blogiasi seuraillut ja monet hyvät vinkit saanut. Jos arvonnassa osuisi onni kohdalle niin luultavasti hankkisin vihdoin sen by Terryn puuterin.

  32. 38

    Suvi sanoo

    Minulla tulisi varmaan ostettua kehumasi COSRX sarjan blackhead power liquid sekä saman sarjan toinen tuote. Kuulostavat juuri minun iholleni sopivilta 🙂

  33. 39

    Johanna78 sanoo

    Minä ostaisin Elisabeth Ardenin silmämeikin pohjustajan ja YSK shock ripsarin

  34. 40

    Suvi sanoo

    Ostaisin uuden Cloud Nine-suoristusraudan. Tosin siihen joutuisi laittamaan omaakin rahaa, mutta lahjakortti olisi kiva lisä ja buustaisi vihdoin ostamaan sen paljon hehkutetun raudan :).

  35. 41

    Laura sanoo

    Olet kyllä onnistunut näiden vuosien varrella markkinoimaan ja sitä kautta myymään minulle niin monta tuotetta ja toivelista on tällä hetkellä todella pitkä. Luultavimmin foreo lähtisi minulle tilaukseen 🙂
    Kiitos vielä ihanasta ja asiantuntevasta blogista sinulle.

  36. 43

    susa selinmaa sanoo

    ostaisin erilaisia kangasnaamioita ainakin, hurahtanut niihin helppuden vuoksi…

  37. 46

    emiliaemm sanoo

    Uusi luomiväripaletti lähtisi ehdottomasti kotiin, jos voittaisin!
    Valinnassa hyödyntäisin tietenkin blogisi aiempia postauksia 😀
    Onnea uudesta virstanpylväästä, huikea saavutus!

  38. 47

    Emma sanoo

    Kiitos inspiroivasta blogista! Olen vasta vuoden verran seurannut blogiasi, mutta monet ostokset on jo ebaystä tehty suositustesi perusteella 😀
    Lahjakortilla ostasin jonkin seerumin ja/tai voiteen, joka ei tällä hetkellä sovi opiskelijan budjettiin 🙂

  39. 48

    sanoo

    Onnittelut 3000 postauksen johdosta! Blogiasi on hauska lukea esimerkiksi miellyttävän kirjoitustyylisi vuoksi. Olet itseasiassa mielestäni paras tietämäni kosmetiikkabloggaaja. Blogissasi vilahtelee myös erikoisia tuotteita ja kiinnostavia tuotearvioita joita näin salaisena kosmetiikkahörhönä on kiva lueskella 😉

    Hemmottelisin lahjakortilla itseäni joko mustalla Foreo Luna Play Plussalla tai kasalla Maybelline-tuotteita, jotka ovat olleet pitkään himouslistalla. 😀

  40. 49

    Erja sanoo

    Löysin hiljattain blogisi ja olen aivan haltioissani! Olen innokkaasti shoppaillut sinun suosittelemia tuotteita, mutta edelleen kaipaisin jotain erinomaista luomiväri palettia sekä uutta ripsiväriä, sillä vanhaa luottoani ei enää myydä 🙁 Nämä siis hankkisin!

  41. 50

    Hanna sanoo

    Panostaisin hyvään kasvovoiteeseen kun nyt hoitovapaalla ei ole oikein ollut mahdollisuutta siihen

  42. 51

    sanoo

    Vaihtoehtojahan on ihan liikaa, mutta akkiseltaan kallistuisin Nina Riccin tuoksuun, jompikumpi Les Gourmandites’eista..

  43. 53

    Katri sanoo

    Paljon onnea, hieno saavutus! Hankkisin ehdottomasti By Terryn hyaluroni puuterin, joka on jo kauan ollut himotuslistalla

  44. 54

    Sofia sanoo

    Ostaisin koko summalla heräteostoksia :D. Viime aikoina on pitänyt säästää rahaa, eikä impulsseille ole ollut sijaa, joten nyt olisi kiva ostaa jotain järjetöntä.

    Ps. Mukana alusta asti 🙂

  45. 55

    Sari Pyyny sanoo

    Hei! Kiitos ihanasta blogistasi! Ostaisin lahjakortilla jotakin tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta, kun olen tälläinen kalkkilaivan kapteeni.

  46. 58

    Tessa sanoo

    Blogiasi on ihan tosi kiva lukea! Monet tuotteet päätyykin itsellä ebayn ostoskoriin. Mikä mahtavinta tässä blogissa on se että jutut ei ole firmojen valmiiksi kirjoittamia tekstejä vaan pääsee lukemaan sun mielipiteen. Jos voittaisin haluaisin kokeilla jotain ihanaa ”kultti” meikkituotetta.

  47. 59

    situ sanoo

    Ihana arvonta!! Ostaisin näillä näkymin Skin Renewalin, sitä tässä tullut himoittua jo jonkin aikaa 🙂

  48. 60

    Saila sanoo

    Hmm… Kyllä tuo lahjakortti menisi ainakin suurimmaksi osaksi k-beauty tuotteiden ostoon! Tuntuu, että sieltä löytyy aina jotain uutta kivaa, joka on vain pakko saada… 😀 Myönnettäköön, että niiden ostelu on vähän lähtenyt käsistä 😉
    Vielä tähän perään on pakko sanoa, että olen saanut blogisi kautta monia hyviä vinkkejä ja löytänyt uusia lempituotteita! Jatka samaan malliin 🙂

  49. 61

    Mandis sanoo

    Mieletön määrä postauksia! ONNEA!!!!Lahjakortin käyttäisin Estelle & Thildin seerumiin.

  50. 62

    lahtiska sanoo

    Onnittelut ja pitkä ikää blogille sekä tiheää postaustahtia myös tästä eteenpäin! Mukana on oltu ripsimissikisojen ajoista lähtien 🙂
    Perjantai-iltana tekemäni (elämäni ensimmäinen) eleven-tilaus on näköjään juuri postitettu. Pian pääsen siis testaamaan Akademiklinikenin ihmeseerumia!
    Myös M Picautin ihonhoitotuotteet kiinnostavat kovasti, joten käyttäisin lahjakortin joko ko. merkin kasvoöljyyn tai kosteuttavan seerumiin.

  51. 63

    Miiu sanoo

    Ostaisin jonkun ihanan luomiväripaletin, sillä minulla ei ole ainuttakaan!!! Kaiverrettuna tietty

  52. 64

    Riitta sanoo

    Ostaisin COSRX BHA Blackhead Power Liquid ja Bioré Pore Pack -mustapäälaput. 🙂

  53. 65

    Fuchsia sanoo

    Olen lukenut blogiasi kesästä 2011 alkaen. 🙂 ostaisin varmaan jonkun ihanan hiussuihkeen (suola- tai sokerisuihkeen) ja klassikkohuulipunan!

  54. 66

    Salla sanoo

    Mahtavaa, olen lukenut blogiasi on-off tyylisesti alusta saakka. Ja sortunut siinä sivussa tilaamaan ties mitä suosituksiesi siivittämänä 😀

    Lahjakortilla ostaisin ainakin uuden ripsivärin.

  55. 67

    Henna sanoo

    No kaiken hehkutuksen jälkeen pääsisi kokeilemaan Fore Lunaa, se paristokäyttöinen olisi sopivasti sen 50 euroa 😀

  56. 69

    Sirpa sanoo

    Varmaan minäkin sortuisin johonkin ihanaan heräteostokseen. Jos ihan saisin valita, ostaisin COSRX BHA Blackhead Power Liquidin (eikös se ollut juuri tuo, mitä täälläkin hehkutettiin?), mutta kun se tuntuu olevan kroonisesti loppu.

    (ps. myös minä olen roikkunut alusta asti mukana, vaikka erittäin, erittäin harvoin mitään kommentoinkaan)

  57. 70

    Anna-Leena sanoo

    Hei ja Onnea!!
    Jos onni suosii, hankin itselleni Foreo Play Plussan!

  58. 71

    christa sanoo

    Hahah, muistaakseni itsekin sen Demi-keskustelun perusteella tulin katsomaan mikäs kosmetiikkahullu täällä on ja sille tielle on jääty. Itsekin ostan aika paljolti suosituksiesi mukaan tuotteita ja välillä jotain tiettyä asiaa googlatessa, tulee googleen ehdotukseksi joku sinun postaus ja olen heti, että no minähän ostan tuon mistä Virve kirjoittanut!

    Mutta tuolla lahjakortilla ostaisin varmaan jonkun/joitain kasvonaamioita tai sitten jotain spessua, mitä en muuten ehkä raaskisi ostaa kokeiluun. Hmm, vaikeita kysymyksiä 😉

  59. 72

    Satu sanoo

    Ihana luke blogia ja innolla odotan seuravia 3000 postausta!
    Hiljattain olen innostunut korealaisesta kosmetiikasta (ehkä blogillasi on jotain osuutta asiaan;) ) niin kyllä lahjakortilla jotain uutta korealaista tulisi ostettua.

  60. 73

    Sandi Österlund sanoo

    Oikein ihanaa synttäreitä, myös minulla on ne ns.traditionaaliset synttärit 14.8.!huippublogi Sinulla olen lähes päivittäin kurkkimassa..toivotan Sinulle ainakin ne 3000 blogpostis lisää! Eleven on ostospaikkans superkiva.Mielelläni mukana arvonnassa./sandi.osterlund@luukku.com

  61. 74

    Sipe sanoo

    Dermarollerin! Olen haaveillut 2 millin dermarollerista jo pitkään, jotta saisin käyttämistäni kosmetiikkatuotteistani kaiken hyödyn irti. Vaikka rolleri ei ole rahallisesti niin suuri satsaus loppujen lopuksi, opiskelijana iskee pieni muotoinen piheys, joten lahjakortin tuhlaisin mieluiten siihen! 🙂

  62. 75

    Riina sanoo

    Ostaisin tietysti lahjakortilla korealaista kosmetiikkaa, olen blogisi ansiosta ihan hulluna niihin

  63. 76

    Sylvia sanoo

    Ihanaa, kun päivität nykyään niin usein blogia! Postaukset ovat informatiivisia ja olen saanut paljon uutta tietoa raaka-aineista ja ihonhoidon hyötyjen maksimoinnista.

    Lahjakortti menisi tietysti Foreo Play Plussaan. Sillä olisi hyvä uskaltaa kokeilla 🙂

  64. 77

    Sini J. sanoo

    Onnea! Itse olen seurannut blogiasi vasta lyhyen ajan, mutta olen saanut todella hyviä tuotevinkkejä ja yhden blogipostauksesi ansiosta käytän nykyään 2-vaiheista kasvon puhdistusta 😀 Ja naaman puhdistuksesta puheen ollen, käyttäisin lahjakortin uusiin puhdistusaineisiin, alkaa nykyiset aineet olla melko vähissä 😀

  65. 78

    J sanoo

    Ostaisin kynsilakkaa ja ripsivärin!

    Muistan kun MouMou-Iina kertoi blogissaan sun blogista ja se oli menoa sitten! 😀 Siitä asti olen lukenut!

  66. 79

    Petra sanoo

    Oi ihanaa! Olen seurannut ihan alusta asti sun hassuja juttuja! 🙂 ostaisin sen ihanan macarons-geelikynsilakka-härpäkkeen tai sit ton uuden foreon mistä kirjottelit pari päivää sitten! 🙂

  67. 81

    Anniina sanoo

    Onnea merkkipaalusta. Alusta asti olen lukenut ja ollaan samanikäisiä, niin on ollut hauska seurata ihan elämääsi tietty varsinaisen blogisisällön ohella. Eleveniltä ostaisin uudet siveltimet, kun edelliset olleet jokapäiväisessä käytössä 7-14 vuotta.

  68. 82

    Jasmin sanoo

    Minä ostaisin korealaista kosmetiikkaa (lisää). Kiitos Virven, olen siitä todella innoissani nykyään! 🙂

  69. 83

    Milla sanoo

    Isot onnittelut! En voi uskoa, että olen lukenut blogiasi jo ainakin 8 vuotta! 😮 Lahjakortilla ostaisin Fanolan No-Yellow shampoon 🙂

  70. 84

    Miukumauku sanoo

    Onnea suuresta saavutuksesta!
    Mä ostaisin ainakin cosrx BHA blackhead power liquidin ja Mario Badescu Drying Lotionin sekä mustaalaastareita ja muutaman kangasnaamuon 🙂

  71. 85

    TeijaH sanoo

    Onnittelut! Ostaisin jo pitkään hankinnassa olleet Tweezermanin pinsetit, ehkä myös kynsinauhanipsuttimet tai sitten uuden kulmavärin.

  72. 86

    Jenni sanoo

    Oho, aika saavutus tuo 3000 postausta! En ole lukenut blogiasi ihan alusta saakka, mutta muistaakseni noin 7 vuotta kuitenkin 🙂
    Elevenin lahjakortilla ostaisin ainakin pari kangaskasvonaamiota ja varmaan jotakin muutakin korealaista kosmetiikkaa, ne vaikuttaa niin mielenkiintosilta

  73. 87

    Ulli sanoo

    Onnea oikealle blogiveteraanille! <3

    Tilaisin Bossin uuden the scent for her-tuoksun syksyyn! Tai sitten foreon.. Vaikeaa!

    Nauti loppukesästä 🙂

  74. 88

    Maarit sanoo

    Ostaisin paljon kehumiasi naamioita ja Mario Badescun tuotteita 🙂 Ehkä jotain uutta värikosmetiikkaakin voisi ostaa.

  75. 89

    TanjaM sanoo

    Onnea blogille,huima määrä postauksia.
    Kangasnaamioita,YSL Ripsarin ja ja ja kaikkea muuta tarpeellista.

    • 90.1

      Aimi sanoo

      Onnea bloggaajalle 🙂
      Blogisi on älyttömän mielenkiintoista, josta saan inspistä kokeilla uusia tuotteita. Tyykkään erityisesti aasialaisista ihonhoito/kauneus tuotteista. Instavideot ihan parhaita 😛 Lahjakortilla ostaisin LUNA Play Plus Pearl Pink <3

  76. 91

    Kati sanoo

    Törmäsin blogiisi joskus fb-mainoksen kautta ja sen jälkeen on tullut seurattua 🙂 Jos voittaisin, varmaan kokeilisin hehkuttamiasi ihonhoitotuotteita. Naama meinaa olla tosi hankala enkä ole vielä löytänyt tuotteita jotka sopisivat kasvojen hoitamiseen.

  77. 93

    sanoo

    Oi paljon onnea, Virve! On tullut seurattua sua aika blogin alkuajoista asti, jolloin kirjoitit vielä nimimerkillä eikä kasvoja tainnut paljon kukaan esitellä blogeissaan silloin. Kauas on päästy!
    50€:llä raaskisin ostaa mun vanhan lemppariripsivärin, YSL:ää, joka ei todellakaan nykyiseen budjetiin sovi. Loppurahalla saisi vielä Sigmalta siveltimen tai pari, niitä oon halunnut aina kokeilla!

  78. 95

    Merja Laaksonen sanoo

    57 vuotiaskin saa hyviä neuvoja ja olen löytänyt monta hyvää tuotetta tämän blogin ansiosta. Kiitos. Silmänympärysvoiteira ei ole koskaan liikaa

  79. 97

    Maija K sanoo

    Olen vastikään löytänyt Misshan ja HolikaHolikan ihanuuden, joten eiköhän lahjakortti sinne uppoaisi!

  80. 99

    Riina sanoo

    Jaa-a… Varmaan klikkailisin ensin ostoskoriin Sweed lashes -ripset, siveltimiä ja huulipunaa… Eihän se noihin jäisi, 50e ei varmaan riitä alkuunkaan.

  81. 100

    Heidi sanoo

    Haha tämä on helppo, käyttäisin lahjakortin COSRX:n etanaseerumiin ja Jorg Obén peel off -naamioon, sillä nuo hypetetyt tuotteet todella kiinnostaisivat ! Vaikka toisaalta kiinnostaisi myös jokin Foreo-laitteista sekä mikroneulaus… 😀

  82. 101

    Silja sanoo

    Onnea Virve! 🙂

    Ostaisin ihonhoitotuotteita, joita en ole vielä testannut. Esim. erilaisia kangasnaamioita olisi hauska ostaa iso pino ja sitten vertailla niitä 🙂

  83. 102

    Riikka sanoo

    Onnea hienosta blogiurasta! Ostaisin sen naamahärvelin, jota kehuit. foreo play plus?

  84. 103

    Laura sanoo

    Blogisi on kyllä mahtava ja niin paljon olen saanut hyviä vinkkejä täältä. Se, että teet tätä suurella sydämmellä sekä aidolla kiinnostuksella näkyy kyllä ruudun tälle puolelle ja tekee blogistasi mielenkiintoisen. Kiitos! 🙂

    Mahdollisen lahjakortin käyttäisin theBalmin theManizer Sisters -kolmikkoon ja loput siitä menisi osaksi Estée Lauder Advanced Night Repair Recovery Complex II -seerumiin. Oman huikean hyvän Foreon kun ehdin sinun inspiroimana jo jonkin aika sitten hankkimaan! 😉

    Onnea vielä mahtavasta 3000 postauksen saavutuksesta, toivottavasti saamme nauttia blogistasi vielä pitkään!

  85. 105

    Ulla sanoo

    Tähän on helppo vastata! Ostaisin lahjakortilta Foreo Luna Play Plussan. Kävin sitä jo kuikuilemassa Elevenin sivuilla, kun tässä taannoin kirjoitit tuotteesta, mutta en rikkonut säästäkuuriani… ja tässä sitä nyt ollaan peukut pystyssä ja sormet ristissä 😀

  86. 106

    Vilma sanoo

    Nyxin glitteriä kesän vikoja festareita varten, blackhead killereitä ja jotain kivoja hiustuotteita!

  87. 107

    Ainoaino sanoo

    Onnea, huhhuh 3000 on kyllä hurja määrä! En tarkalleen muista mistä löysin blogiisi, mutta ainakin sen 5vuotta on pysytty mukana:)
    Lahjakortilla ostaisin uuden ripsivärin ja kerastasen hiusmaskin!

  88. 108

    Hemey sanoo

    Tilasin vasta pari päivää sitten Foreon, joten siihen ei voi enää käyttää. Ostaisin varmaankin testiin tuotteita aasialaisen kosmetiikan valikoimista.

  89. 109

    Mervi sanoo

    Muistan vielä sun ensimmäiset postaukset, ostolakkoa oli mukava seurata silloin ja niin on vieläkin! Lahjakortilla ostaisin joitakin hiustuotteita blondauksesta kärsineelle tukalle ja k-beauty-tuotteita ei ole koskaan tarpeeksi 🙂

  90. 112

    Jansu sanoo

    Hienoa, että blogisi porskuttaa korkeatasoisena edelleen ja esittelee meille innokkaille lukijoille useita kosmetiikan maailman juttuja aina uudestaan!

    Lahjakortilla kotiuttaisin jotain ihanaa K-Kosmetiikkaa ja ehkä jonkun kuorivan kasvoveden.

    Kivaa loppukesää!

  91. 114

    Maisa sanoo

    Hirmuisesti onnea! <3
    Lahjakortilla ostaisin hiustuotteita. Luonnonkiharat kutrit kaipailevat piristystä syksyyn. 🙂

  92. 116

    Essi sanoo

    Ehdottomasti hankkisin Foreon, vihdoinkin!

    Oon seurannut blogiasi lähestulkoon alusta alkaen, ja nykyään oon ihan koukussa sun instastooreihin! Keep up the good work!

  93. 117

    Johanna sanoo

    Onnea mahtavasta saavutuksesta! Lahjakortilla ostaisin varmaankin Foreon uuden edullisen version tai COSRX BHA Blackhead Power Liquidin

  94. 118

    sanoo

    Onnittelut, 3000 postausta on kyllä tosiaan melkoinen saavutus – katsotaan pääsenkö itse samanmoisiin sfääreihin joskus. 🙂

    Lahjakortin saattaisin käyttää uuteen hajuveteen – parikin vanhaa tuttavuutta tuli vastaan nettikauppaa selaillessa ja aloin pohdiskella pitäisikö niillä verestellä muistoja.. 🙂

  95. 121

    Jenni sanoo

    Eka ajatus on, että ostaisin varastoon kaikkia perustuotteita, mutta ehkä oikeasti käyttäisin tuon johonkin ylimääräiseen hemmotteluun, kuten supernaamioon tai hajuveteen.

  96. 122

    Mari sanoo

    Onnittelut ja kiitokset mainioista vinkeistä! Hankkisin luonnonkosmetiikkaa, ehkäpä mineraalimeikkipohjan ja uusia suteja

  97. 124

    Helena sanoo

    Huima määrä postauksia kyllä! Ja laadukkaita sellaisia, joten tätä voi todellakin juhlistaa 🙂
    Olen löytänyt blogistasi lukuisia eri tuotesuosituksia ja -arvioita. Minusta tuntuu, että olet tuotejutuissa aina ”askeleen edellä” 🙂
    Ostaisin lahjakortilla Foreon luna playn ja jonkun huulipunan.

  98. 126

    Petra sanoo

    Onnea! Ostaisin varmaan suosittelemiasi cosrx -tuotteita ja sitten pari kangasnaamiota.

  99. 127

    Henna sanoo

    Onnittelut Virve! Blogiasi on aina niin ihana lukea, vaikka tämän ääreen päädyinkin vasta noin vuosi sitten hurahdettuani lopullisesti meikkeihin ja ihonhoitotuotteiseen. Blogistasi on ollut paljon apua monessa asiassa.

    Lahjakortilla hankkisin varmaan uusia siveltimiä 🙂

  100. 128

    sanoo

    Paljon onnea! 🙂 Täytyi oikein tarkistaa, kauanko olen lukenut blogiasi ja karkeasti se on noin 7 vuotta, eli melkein koko blogin historian ajan.

    Lahjakortilla ostaisin Fudgen shampoon ja mustapäille tarkoitetun naamion. 😀

  101. 129

    Muro sanoo

    Kiitos jälleen kerran tästä blogista! Nimenomaan rehelliset arviot tuotteista on kiinnostanut aina. Sekä myös pienet kurkistukset omaan elämääsi
    3000 tuhatta postausta, onneksi olkoon ja tosiaan, ainakin saman verran lisää
    Lahjakortilla ostaisin jotain tarpeellista teinipojan ihonhoitoon.
    Tai ehkä sittenkin joku kiva juttu itelleni, joku mitä olet blogissa suositellut

  102. 130

    emmi sanoo

    Onnea 3000 postauksesta! Ostaisin lahjakortilla By Terryn hyaluronipuuterin ja loppurahan käyttäisin johonkin NYXin huulipunaan 🙂

  103. 131

    Taru sanoo

    Koko summa ja enemmänkin menisi varmasti K-beautyn tuotteisiin! Tutustuin blogiisi vasta yänä keväänä, mutta tyyli millä kirjoitat ja miten esittelet tuotteita sai minut kahlaamaan koko blogisi läpi 😀 töiss kahvitauko menee aina joutuisasti kun saa lukea uusimmat postaukset.oma ihonhoitokin on päässyt paremmalle tolalle vinkkiesi ansiosta!

  104. 132

    Mea sanoo

    Onnea! Blogiasi jo useamman vuoden seuranneena ei voi muuta kuin kiittää niistä lukuisista mielenkiintoisista ja inspiroivista postauksista, joita olet tehnyt.
    Ja mitä ostaisin, jos voittaisin… varmaan sijoittaisin Foreoon.

  105. 135

    Sanna sanoo

    Paljon onnea Virve! Blogisi on ihan huippu, olen seurannut tätä
    Diorin viisikoista alkaen☺lahjakortin käyttäisin Foreo lunaan.

  106. 137

    Suvi sanoo

    Ostaisin Cosrx:n etanaseerumin, Holika Holikan sheet maskeja ja ehkä muutakin Korea-kosmetiikkaa 🙂

  107. 139

    tanjasofia sanoo

    Onnea!! Ostaisin varmaankin jotain hiustuotteita, niille on juuri nyt tarvetta. 🙂

  108. 140

    Kia K sanoo

    Ehdottomasti ostoskoriin päätyisi Foreo Luna! Olen sen kahteen kertaan jo melkein ostanutkin, mutta sitten päättänyt olla ostamatta koska en keksinyt tarpeeksi hyvää syytä miksi ”ansaitsisin” sen. Olen huomannut että tykkään palkita itseäni mitä tulee etenkin noihin kalliimpiin ostoksiin, eli vähän sama logiikka kuin sinulla. Mikäli arpaonni ei suosi, lähtee Foreo joka tapauksessa hankintaan vuoden lopussa, kun gradu on viimein hyväksytty. Onnea blogille!

    Terveisin uskollinen lukija vuodesta 2012 asti

  109. 141

    Delle sanoo

    Just eilen tein kolmannen tilauksen. Kiitos Sinulle, kun löysin noin mahtavan ja edullisen verkkokaupan! Jos voittaisin ostaisin silmänympärysvoidetta iltakäyttöön ja esiteini tyttärelleni kevyttä kosteusvoidetta.

  110. 142

    T. Tuupeli sanoo

    Onnea huikeasta määrästä blogipostauksia! Olen melko uusi lukija, vuosi sitten en olisi uskonut hurahtuvani kosmetiikkaan mutta jotenkin ihmeen kaupalla olet saanut blogijutuillasi minut kosmetiikkaan koukkuun, erityisesti korealaiseen kosmetiikkaan… Hupsista! …Ei haittaa! 🙂

    Lahjakortilla raaskisin ostaa kangasnaamioita 50€ edestä! Niitä on jotenkin vaikea ostaa itse monta kerralla, etenkin kun en vielä tiedä millaisesta ihoni ja minä itse tykkäisin… 🙂

  111. 143

    milla sanoo

    Onnea ja kiitos hyvästä blogista! Ostaisin silmämeikkisiveltimiä ainaskin, Foreo tuli juuri jo tilattua.. 😀

  112. 144

    Soffi sanoo

    Onnea 🙂 Foreon hankintahan se on edessä ennemmin tai myöhemmin 😉

  113. 145

    Niina Tiitinen sanoo

    Tää on kyllä huippublogi! Oon seurannut sua melkein alusta saakka ja etsin sun blogista myös paljon tietoakin.

    Minä ostaisin 50 €:lla paremmat kasvonputsarit sekä laittaisin vähän lisää ja ostaisin hajuveden. Viimeksi olen ostanut hajuveden niin kauan aikaa sitten, että sitä ei ees viitsi käyttää kuin vessanhajuna 😀

  114. 146

    Jonna sanoo

    Onnittelut uurastuksesta ja menestyksestä! 🙂 Lahjakortilla tilaisin siveltimiä, olen pyöritellyt niitä ostoskorissa jo monet kerrat, lahjakortilla tilauksen teko sujuisi empimättä 😀

  115. 147

    Tepa sanoo

    Onnea 3000. postauksen johdosta! Itse ostaisin lahjakortilla ihonhoito/puhdistustuotteita, mm. Pixin Glow Tonicin ja Skin79:n Rice Cleansing Oilin 🙂

  116. 148

    Heini sanoo

    Onnea 3000. julkaisusta! Itse olen melkein alusta saakka seurannut sun kirjoituksia. Olet saavuttanut huimasti näinä vuosina työ-ja henk.koht. elämässä.

    Ostaisin elevinistä talveksi ihania voiteita.

  117. 149

    Riikka Lindholm sanoo

    Paljon olet saavuttanut upeaa työtä tehden, jatka vaan samaan malliin seuraavatkin 3000 postausta! 🙂 Lahjakortin käyttäisin tutustumalla viimeinkin tuohon niin kovin kiehtovaan k-beautyn maailmaan, jonka senkin olet tuonut meidän suomalaisten saataville!

  118. 153

    AP sanoo

    Onneksi olkoon saavutuksesta! 🙂 Jos niin hyvä tuuri kävisi, menisi lahjakortti varmastikin Foreo Lunan hankintaan.

  119. 155

    Miuku sanoo

    Onnea saavutuksesta! :>

    Itse ostaisin lahjakortilla korealaista kosmetiikka tai kokeilisin jotain uutta hajuvettä :>

  120. 156

    Suvi sanoo

    Onpa vaikea kysymys. Luultavasti ostaisin jotain ihonhoitotuotteita tai päivittäisin meikkisiveltimiä.

  121. 157

    Essi sanoo

    Varmaankin monen muun tavoin sen uuden Foreon. Kuukauden päästä lähtö Souliun, niin kbeauty-osastoa pääsee hieman täydentämään siellä 😀

  122. 158

    Meeri sanoo

    Kyllä se Foreo on aika vahva ehdokas ostoskoriin. Tosin on mulla toivelistalle tallennettuna aika paljon k beauty-puolelta tuotteita

  123. 159

    Mari sanoo

    Ensiksi kiitos että kirjoitat blogiasi ja jaat kosmetiikan tietouttasi ja kokemuksiasi! 🙂

    Lahjakortin käyttäisin Swiss Clinic Skin Renewal Gift Set – ostoon osana. Kiinnostaa hulluna kokeilla tuotetta!

  124. 160

    Snttu sanoo

    Ostaisin jonkun kalliimman ja hehkutetun luomiväripaletin, koska en ole sellaista koskaan raaskinut ostaa itse

  125. 162

    tainav sanoo

    Paljon onnea , olen lukenut blogiasi pienen ikuisuuden:) Tilaisin varmaan joko se Foreo Luna Play Plus vekottimen taikka By Terryn huulirasvaa.Tai sitten jotain muuta By Terryltä:)

  126. 163

    uusi fani sanoo

    Ostaisin varmaankin kasvonaamiota tai foreon! ps. En ole innostunut yhdestäkään kosmetiikka/kauneus blogista sen jälkeen kun Saara Sarvas lopetti omansa, mutta kun eksyin tänne muutama kuukausi sitten, tuntui että elämäni mulistui taas. Kiitos ja onnea!

  127. 164

    Mia sanoo

    INVISIBLE ILLUMINATION INSTANT GLOW POSKIPUNAPISARAT ja MILANI BAKED BRONZER
    Vielä jäis muutama euro johonkin pikkujuttuun 😉

  128. 165

    JennaO sanoo

    Kiitos ihanasta blogistasi! Löysin tämän juuri sen pahamaineisen demikeskustelun kautta 😀

  129. 166

    Karoliina sanoo

    Ihan mahtavaa, onnittelut!

    Luulen, että käyttäisin lahjakortin siveltimiin. 🙂

  130. 167

    Milja sanoo

    Onnittelut varsin kunnioitettavasta blogiaherruksesta! 🙂 Elevenin lahjakortti menisi kaiken uuden testailuun, se kun sattuu olemaan lempparipuuhaa. Lahjarahalla sitä voi tehdä hyvällä omatunnolla 😀

  131. 168

    Staphylococcus sanoo

    Onnea Virve, hieno suoritus! Blogiasi olen seurannut päivittäin vuodesta 2012 (kylläpä aika kuluu nopeasti)! Tilaisin luultavasti jotain happotuotteita, viimeksi tilasin Eleveniltä Cosrx-merkkiä, ja tykkäsin kovasti.

  132. 169

    Taru sanoo

    Jotain pientä luksusta, mitä ei ’omalla rahalla’ ikinä raskisi ostaa

  133. 171

    SMarianne sanoo

    Itselleni jonkun jalkojenhoitotuotteen ja teini sais valita jotakin mieluista.

  134. 172

    Jäätelöauto sanoo

    Ostasin ihanan naamaherkun kohta 35-vuotiaalle nassulleni, jonku mitä en muuten raskisi.

  135. 173

    Venla sanoo

    Tilaisin ainakin tasapäisen meikkivoidesiveltimen (todennäköisesti Sigmalta), sillä en omista ainuttakaan meikkivoidesivellintä. Lisäksi mukaan lähtis lyhytharjaksinen, jämäkkä sivellin luomivärin levitykseen liikkuvalle luomelle ja Ardellin irtoripsiä!

  136. 174

    mari sanoo

    Onnea bloggaussaavutuksellesi.

    Jos voitan, ostan jotakin meikkiä tai K beaty kosmetiikkaa, jota olet blogissasi vinkannut.

  137. 176

    Emmi sanoo

    Varmaan jonkun naamion ja pixin tai milanin tuotteita.
    En itse kyllä yhtään muista että miten olen blogiisi päätynyt mutta pitkään olen lukijana ollut tosin koskaan en mihinkään kommentoi. Kiitos Virve kivasta blogista ja myötätuulta uusiin tuuliin!

  138. 177

    Kati sanoo

    Kasvojen hoitotuotteisiin menisi, jokin seerumi kokeiluun. Tarkempaa määrittelyä varten tulee kyllä vielä kahlata blogipostauksia 😉

  139. 179

    pauliina sanoo

    Ostaisin Yves Saint Laurent Volupté Tint-In-Balmin ja loppurahalla sheet maskeja. 🙂

  140. 182

    Kiki sanoo

    Paljon onnea! 3000 postausta on paljon Toivottavasti tosiaan seuraavat 3000 on kohta kasassa! Lahjakortin laittaisin foreoon tai pixin juttuihin

  141. 183

    Mirqu sanoo

    Täältä oon lukenu paljo K-kosmetiikasta ja siitä innostuneena monta tuotetta jo testattu ja pakettejakin tulossa ja uusia kokeiluja tiedossa. Lahjakortin käyttäisin Foreo Lunan hankintaan joka on ihan paras ja se uusi foreo on kyllä hankittava. Tällä hetkellä käytössä kokeiluversio joka onneksi vielä toimii. Ihana blogi ja aina odottaa niitä uusia postauksia että mistä se tulee seuraavaksi 🙂

  142. 184

    Eliisa sanoo

    Upea saavutus, onnea siitä! Ostaisin eleveniltä The balm nude dude luomiväripaletin 🙂

  143. 185

    Tine sanoo

    Onnittelut! Raaskisin kerrankin ostaa jonkun paremman luokan anti-age -seerumin, jota en olisi ennen kokeillut.

  144. 186

    Laura2 sanoo

    Ohoh, no siinä on hurja määrä postauksia! Aloin seuraamaan blogiasi vasta vähän aikaa sitten, mutta tykkään kovasti tyylistäsi ja hyvistä kosmetiikkavinkeistä 🙂 Jos voittaisin, niin ostaisin varmaankin NYX:n tuotteita ja jonkun ihanan kasvorasvan.

  145. 187

    Ida sanoo

    3000 on ihan käsittämättömän iso määrä, ja etenkin kun olet julkaissut postauksen lähes joka päivä jo yli kahdeksan vuoden ajan! Sun blogisi on ehdottomasti mun suosikkini, koska saan täältä paljon informaatiota ja tietoa. Blogisi on todella monipuolinen ja tekstisi kattavia 🙂

    Ostaisin varmaan koko rahalla korealaista kosmetiikkaa, koska miksi ei! Elevenillä on kyllä hurjan houkutteleva valikoima muitakin tuotteita… 🙂

  146. 190

    Sandra sanoo

    Täytyy kyllä myöntää, että löysin aikoinaan sun blogiin juuurikin demi.fin kautta. Nykyään seuraan myös sun instavideoita! Jos voittaisin arvonnassa, niin ostaisin ainakin mustapäätököttiä. Ehkä jotain puhdistusainetta myös, kun naama tuntuu aina niin rasvaiselta.

  147. 191

    Satu sanoo

    Onnittelut!
    Olen melko tuore lukija, mutta saanut jo paljon hyviä vinkkejä ihonhoitoon ja muutaman mielenkiintoisen tuotteen jo tilannut testattavaksikin. Hankintalistalla olisi vielä mm. etanaseerumi, mustapääaine ja tietysti se foreo luna… Olen monesti käynyt myös haaveilemassa kangasnaamioista, mutta valinnanvaikeus.

  148. 192

    misnu sanoo

    Toi 3000 on kyllä aivan huikea saavutus! Olen roikkunut mukana ekasta postauksesta asti. Luultavasti päätyisin the Balmin Meet Matte Trimony -palettiin tai sit Pixin tuotteisiin

  149. 193

    Marie sanoo

    Käyttäisin lahjakortin joko Foreo play plussaan tai cosrx:n tuotteisiin ^_^

  150. 194

    Eini sanoo

    Kiitos tämän blogin tilaukseen menisi korealaiskosmetiikkaa ja mustapäätuotteita! 😀

  151. 196

    Maija sanoo

    Kiitos mahtavasta blogista! Itse jäin koukkuun siinä heti blogin alussa, kun oli niin hauska seurata purkkien kulutusta ja kosmetiikkameren vähentämistä. On ollut hauska seurata kehitystäsi ja saada hyviä tuotesuosituksia! Lahjakortilla ostaisin Cover FX:n tuotteita, jotka ovat jo pitkään kutkutelleet.

  152. 197

    hanneh sanoo

    Jotain seerumia kesän kuivattamille kasvoille ja ehkä jotain syyssävyjä luomille 🙂

  153. 198

    Saara sanoo

    Ostaisin miehelleni swiss clinicin mikroneulasimen koska olen niin tykästynyt omaani! Kiitos ihanasta blogista jonka myötä myös minun sisäinen kosmetiikkafriikki on herännyt!

  154. 199

    pallonenä sanoo

    Hurjasti onnea 3.000 postauksen johdosta! Ja kiitos, että olet jaksanut ilahduttaa meitä näin kauan ihanilla kirjoituksillasi. Kaikkea hyvää myös jatkossa! <3

    Siinä kertakaikkisen epätodennäköisessä tilanteessa, että lahjakortti osuisi kaikista osallistujista juuri minulle, hankkisin kosteuttavia kasvotuotteita, suurella todennäköisyydellä jotain e-korealaista, yllätys yllätys 😀

  155. 200

    JaanaS sanoo

    Onnittelut virstapylvään saavuttamisesta! Itse en keksi juuri nyt käyttöä lahjakortille, kun vasta tilasin foreon itselleni blogipostauksen myötä ja kaapeista löytyy kaikki tarpeellinen, mutta antaisin kortin lahjaksi siskolleni, joka varmasti ilahtuisi muistamisesta.

  156. 202

    Essi sanoo

    Jos olen hankkimassa uutta ripsaria, seerumia, tms. niin ensimmäiseksi käyn täältä lukaisemassa suosituksia. Arvostan kovasti, että jaksat tätä kirjoittaa ja erityisesti kaikki ihonhoitoon liittyvä kiinnostaa. Aasian ihmeet myös! Ja bloggaajan kuulumisiakin on kiva lukea. Kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

    Jos sellainen ihme tapahtuisi, että voittaisin, niin ostaisin foreon tai jonkin ihanan seerumin.

  157. 203

    maisamiisa sanoo

    Kyllä se varmaan pääasiassa korea-osastolle tulisi tuhlattua 🙂

  158. 204

    MARJA-LIISA sanoo

    Kolmestituhannesti onnea! Hemmottelisin itseäni tällä, jos onni suosisi: CLARINS
    MULTI-ACTIVE NUIT COMFORT FOR NORMAL/DRY SKIN NIGHT CREAM

  159. 205

    Noora sanoo

    Edelleen vuosien jälkeen blogisi on yksi lemppareista! Intohimo kosmetiikkaan ja ammattitaito välittyy myös tänne ruudun toiselle puolelle. 🙂

    Käyttäisin lahjakortin johonkin ihanaan hemmottelutuotteeseen, mihin opiskelijabudjetilla ei ole muuten varaa.

    • 206.1

      Annamari sanoo

      Onnea Virve! Huikea saavutus ja uskon lukeneeni jokaisen postauksesi.. ja monet useaan kertaan. Ne ihan ekat postaukset on lähes historiaa, kun niissä seikkailee anytimet, nanoelit ym jo kadonneet tuotemerkit. Kiitos siis jokapäiväisestä hemmottelusta blogisi parissa. Ja lahjakortin sijottaisin dermalocigan silmänympärysvoiteeseen… semmoselle olisi tilausta

  160. 207

    Teija sanoo

    Silloin kun enemmän aloin hurahtamaan kosmetiikkaan ja sen myötä aloin seuraamaan kosmetiikkablogeja, oli blogilistallani monta monituista blogia. Niistä on suurin osa hiljentynyt, mutta sinä se porskutat ja jokaisesta postauksesta edelleen todellakin välittyy intohimo ja kiinnostus kosmetiikkaan. Kiitos siitä! 🙂

    Lahjakortilla ostaisin todennäköisesti jotain K-beautyjuttuja, tietenkin 😀

  161. 208

    Sonja sanoo

    Onnea upeasta rajapyykistä! Lahjakortilla ostaisin Foreo play plussan tai korealaista kosmetiikkaa, johon olen iha hurahtanut!! 🙂

  162. 209

    Sonja sanoo

    Onnea merkkipaalusta! 🙂 oon ostanut sun suosituksesta mm. Foreo lunan. On ollut hauskaa lukea sun postauksia ja oon tykännyt lukea myös uusista innovaatioista, joita olet esitellyt. Lahjakortin käyttäisin johonkin spessuun mitä en muuten raaskisi ostaa. Tai ehkä kokeilisin jotain k-beauty tuotteita 🙂 tai kangasnaamioita…

  163. 210

    Satu sanoo

    Foreon hankkiminen on alannut kiinnostaa, joten varmaan se tulisi hommattua!

  164. 211

    Tanja sanoo

    Hei Onnea kovasti! Sinun blogisi kohottaa minut arjen yläpuolelle.
    Olen jo kauan haaveillut Cloen sensuellista love story-tuoksusta.

  165. 213

    ipox sanoo

    Lahjakortin käyttäisin joko Foreon hankkimiseen tai sitten Cosrx:n tuotteisiin. 🙂

  166. 215

    Mari sanoo

    Onnea 3000 postauksesta! Juuri tuli eleveniltä tilaus mutta lahjakortin käyttäisin Pixin tai By Terryn tuotteisiin tai tai… elevenillä iskisi kyllä valinnan vaikeus kun ihan varsinaista tarvetta ei nyt ole. Ehkä hemmottelisin jollain luksustuotteella itseäni mitä en normaalisti hankkisi.

  167. 217

    Eija sanoo

    Onnea saavutuksestasi!! Blogissasi kyllä huomaa että kosmetiikka on sinulle intohimo Lahjakortin käyttäisin varmaan Foreo luna playhin, jota viimeksi tänään kävin katsomassa elevenin sivuilla, mutta vielä en raaskinut laittaa tilaukseen.

  168. 220

    elinapelina sanoo

    ostaisin ehdottomasti noita COSRX tuotteita, joita olet hehkuttanut. ihoni on ollut aina täydellinen kunnes puoli vuotta sitten lopetin e-pillereiden syömisen ja vaihdoin ehkäisyimplantaattiin -nyt kärsin aknesta. luulen, että ne tuotteet voisivat tuoda ainakin helpotusta tilanteeseeni! 🙂 ja kiitos ihanasta blogista!

  169. 221

    Noora sanoo

    Olen seurannut blogiasi jo monta vuotta ja saanut tosi paljon vinkkejä omiin kosmetiikkahankintoihin 🙂
    Lahjakortin käyttäisin By Terry-tuotteisiin, niitä olisi ihanaa päästä kokeilemaan!

  170. 223

    Sennu sanoo

    Kiitos Virve blogistasi, jonka kautta olen löytänyt monia hyviä tuotteita. Vaikutat mahtavalta tyypiltä, joka on menestyksensä ansainnut 🙂

    Lahjakortilla hankkisin COSRX BHA Blackhead Power Liquidin ja kasan korealaisia kangasnaamioita, joista olen innostunut sinun kauttasi.

  171. 224

    sanoo

    Pitkään olen haaveillut contour paletista näin valokuvaus mallin harrastelijana. Tuolta verkkokaupasta en ole koskaan ennen mitään tilannut mutta on tuttu jo entuudestaan ”haave shoppailu”n johosta eli lykkään ihanat tuotteet ostoskoriin kuitenkaan niitä ostamatta. Hassua? 😀
    Blogisi on ihana, raikas ja en edes tajunnut kuinka paljon postauksia sinulla on. Härregyyd, onnea tämä johdosta!

  172. 225

    Kristiina sanoo

    Onnea 3000. postauksen johdosta!
    Olen lukenut blogiasi noin pari vuotta ja olen tykännyt tosi paljon.
    Lahjakortilla ostaisin jotkut uudet kasvojenpuhdistusaineet 🙂

  173. 226

    Sara Marttila sanoo

    Onnea! Lahjakortilla saisin maksettua osan foreo luna mini laitteesta jota olen halunnut pitkään kokeilla! 🙂

  174. 228

    Kikkis sanoo

    Onnea 3000 postauksesta! Ostaisin varmaan sen mikroneulausrullan jota on mieli tehnyt jo jonkun kivan meikkijutun.

  175. 229

    panda sanoo

    Ihanaa että olet jaksanut näinkin kauan ja loppua ei näy! Olen saanut blogistasi paljon vinkkejä etenkin aasialaisen kosmetiikan osalta vaikken itsekään mikään noviisi enää sillä saralla ole. 50€:lla menis hankintaan Cosrx BHA blackhead power liquid, Missha M perfect cover BB cream ja Cosrx acne pimple master patch. Aloitan tässä kuussa opiskelut ja on pitänyt olla kunnon säästökuurilla eikä ole pystynyt tilaamaan mitään vaikka olisi halunnutkin kokeilla kaikkea mitä on hehkutettu kovasti k-beautyn osalta. Tulisi tarpeeseen tuo lahjakortti 😀

  176. 230

    Eve sanoo

    Onnittelut laadukkaasta blogista Lahjakortin käyttäisin Swiss clinic skin rollerin tilaamiseen, hyvien seerumien kera Ihonhoitoon haluaisin ehdottomasti panostaa!!!

  177. 231

    Hanna Kataja sanoo

    Ostaisin ehdottomasti K- Beauty tuotteita.
    Ja, Onnea! Sinulla on tottatosiaan erittäin hyvä blogi jonka olet itse rakentanut tyhjästä näin menestyväksi. Kunnioitettavaa, ja jatka samaan malliin!

  178. 232

    Ems sanoo

    Heippis, osallistuisin myös (:
    Koska mieleni tekisi vastata, että korean kosmetiikkaa, niin en vastaa sitä, koska olen tilannut sitä jo kasapäin ebaystä.
    Sen sijaan huomasin, että teillä on varsin kattava luonnonkosmetiikka valikoima myös- joten sieltä tulisi varmasti löydettyä sijoituskohteita. Tällä hetkellä haussa olisi hyvä shampoo. (:

  179. 233

    Mona sanoo

    Paljon onnea! 🙂
    Itsellä lahjakortti menisi uuden tuoksun hankintaan. Tämän hetkinen hajuveteni vetelee viimeisiään ja huolestuneena olen odottanut sitä päivää kun sieltä ei enää mitään tule.

  180. 234

    Anna sanoo

    K-beautytuotteita menisi varmaan testaukseen.. 🙂

    Hurjasti onnea jo pitkästä blogiurasta!

  181. 235

    Katariina R. sanoo

    Ostaisin luultavasti jonkin laadukkaan meikkivoiteen tai ihonhoitotuotteen!

  182. 236

    TerhiP sanoo

    Moi! Onneksi olkoon! Käyttäisin voittoni laadukkaaseen kasvoseerumiin.
    Ja kiitos blogistasi! Tällä hetkellä olen koukussa Instasi videopostauksiin ja välillä höröttelen ääneen kommenteillesi. Ihan mahtavaa!

  183. 237

    pimassou sanoo

    Ostaisin kangasnaamioita ja ripsivärin. 🙂
    Onnittelut blogisaavutuksista!

  184. 238

    Heta sanoo

    Lahjakortilla ostaisin Foreo Lunan tai kangasnaamiota.
    Kiitos aivan mahtavasta blogista! Monet tuotevinkit olen täältä saanut ja muutkin jutut on kivoja lukea.

  185. 240

    Tytti sanoo

    Moikka Virve! Ihanaa kun hemmottelet meitä lukijoita mahtavalla arvonnalla blogisi juhlan kunniaksi, vaikka olisit kyllä itsekin ansainnut jotain kivaa tämän johdosta! Vastaus kysymykseesi on helppo: Olen erittäin kiinnostunut Korealaisesta ihonhoidosta juuri sinun blogisi vuoksi ja haluan tilata Eleveniltä muun muassa COSRX -merkin ihonhoitosarjaa testiin, josko ne auttaisivat haastavaan ihotyyppiini ja uskon todella, että sieltä voisi löytyä apua! Mahtava palkinto ja en malta odottaa arvontaa! Mahtavaa kesän loppua ja iloa seuraavien 3000 postauksen kirjoittamiseen!

  186. 241

    Emilia sanoo

    Onnea 3000 blogipostauksen johdosta! Blogisi on ollut useamman vuoden mun lemppari ja oot kyllä huikee tyyppi. 🙂
    Lahjakortilla ostaisin iiison kasan sheet maskeja! Niihin olen koukuttunut täysin, ja se on tämän sun blogin ja instagram tilin ansiota. 😀

  187. 242

    Cara sanoo

    Paljon onnea blogille! Seurattua on tullut vissiin ”wanna-be” insinööri ajoista lähtien. En tiedä miksi se postaus meikkien poistamisesta suihkun lattialla jäi niin mieleeni. 😀

    Lahjakortille keksisin helposti käyttöä, The Balmin luomivärisettiä olen miettinyt pidempään ja pitäisihän Mary-Lou Manizerkin kotiuttaa jossain vaiheessa..

  188. 243

    sanoo

    Nyt olis ehkä enemmän ihonhoitojutuille tarvetta kuin meikkituotteille, joten ostaisin joko jonkun kuorinnan tai seerumin. 🙂 Onnea merkkipaalusta, voin kyllä itsekin rehellisesti todeta että luotan sun näkemykseen ja juuri siksi mielelläni blogiasi luen. Myös instassa sua on kiva seurata!

  189. 244

    Annian sanoo

    Kiitos kivasta ja hyödyllisestä blogistasi! Monet kerrat olen saanut hyviä tuotevinkkejä. Lahjakortilla shoppailisin eleveniltä Foreon Luna play plussan!

  190. 245

    Salli sanoo

    Onnittelut tästä rajapyykistä, se on kova saavutus! Ostaisin lahjakortilla OPIn California Dreaming -kokoelman lakkoja.

  191. 247

    Kitsu sanoo

    Paljon onnea! Ostaisin varmaankin Foreo Luna Play Plussan kun olet sitä niin hehkuttanut. Tämän lisäksi heittäisin varmaan vielä hieman omaa rahaa joukkoon ja hemmottelisin itseäni Cosrx:n mustapäänesteellä 🙂

  192. 248

    Nekku sanoo

    Ostoskoriin nakkaisin ainakin kasvonaamioita ja jonkin Nyxin luomiväripaleteista. 🙂

  193. 249

    Tiia sanoo

    Onnea 3000 postauksesta!
    Harvemmin tulee blogiin mitään kommentoitua, mutta täytyy sanoa että suurimman osan lemppari tuotteistani olen löytänyt täältä, sun blogista! Kiitos siitä 🙂
    Lahjakortin käyttäisin luultavasti johonkin uuteen k-beauty tuotteeseen, ainakin holika holikan honey sleeping pack yönaamioon!

  194. 250

    Aija sanoo

    Sinun blogia on kyllä aina ihana lukea! Joskin tulee aina himo saada jotain uutta kosmetiikkaa, mitä ei kuvitellut tarvitsevansa 😀 Lahjakortilla ostaisin k-beauty tuotteita 🙂

  195. 251

    Sanni sanoo

    Foreohan se olis mullakin, niin kuin monella muullakin näköjään 😀

  196. 252

    sanoo

    Apua mitähän ostaisin, kun tuli juuri se By Terrynkin puuteri ostettua! 😀 Luultavasti kangasnaamioita, koska olen alkanut innostua niistä. Ehkä Sigman lip switch huulikiiltoja, jos niitä vielä saa…

    Sun blogi on kyllä paras kosmeblogi Suomessa!

  197. 254

    Tiiu sanoo

    Onnittelut saavutuksesta ja kiitos hyvästä blogista!

    Lahjakortilla ostaisin uuden irtopuuterin.

  198. 255

    Tiia sanoo

    Ihoni on jo jonkin aikaa kenkkuillut, joten palkinnolla ostaisin joitakin uusia ihonhoitotuotteita ehkäpä COSRX:ilta 🙂

  199. 256

    minnis sanoo

    Kokeilisin ehkä jotain minulle tuntematonta merkkiä, kuten by Terryä tai Pixiä. Kiitos ihanasta blogista, täältä löytää aina hyviä vinkkejä mitä voisi ostella!

  200. 257

    Minna sanoo

    Onnea pitkäjänteisyydestä 🙂 Voi kun olisin itsekin.
    Itse ostaisin sen Foreo Luna play plussan tyttärelleni syntsälahjaksi.

  201. 258

    Emerald sanoo

    Onnea hurjasta rajapyykistä! Kovasti olet kyllä paiskinut hommia. Kiitos kun jaksat tuottaa sisältöä aina yhtä tiiviillä tahdilla ja innolla <3 Jos voittaisin, niin joutuisin varmaan etsimään suosituksia sun postauksista. Jotain ihonhoitotuotteita, naamioita ja seerumia, jotka auttaisivat minua selviämään tulevan koitoksen yli – talvi on tulossa ja samoin huonot ihopäivät.

  202. 259

    Sesse sanoo

    Onnea! Tää blogi on kyllä ehdottomasti mun lemppareita ollut jo vuosia!
    Ostaisin lahjakortilla varmaankin sen paristokäyttöisen Foreon suosittelujesi takia (tai sitten kävisi niin kuin aina, eli sortuisin tekemään heräteostoksia ihanista meikeistä!)

  203. 261

    Elise H. sanoo

    Onnittelut huimasta saavutuksesta! Ihailen muutenkin rohkeuttasi tehdä elämässä omannäköisiä ja ehkä yllättäviäkin ratkaisuja, itse kun olen hyvin turvallisuushakuinen ja otan asiat varovaisesti varman päälle.
    Mukana ihanassa arvonnassa! Ostaisin lahjakortilla mustapäätuotteita, joista olet blogissa kertonut 🙂

  204. 262

    Hanne sanoo

    Onnittelut! Pidän blogissasi siitä että uskallat heittäytyä kokeilemaan jännittäviä ja välillä outojakin tuotteita. Osasta niitä on tullut suuria suosikkejani, esimerkiksi Skinmison mustapäälaastareita käytän sekä minä että veljeni jo toista pakettia.

    Lahjakortin käyttäisin johonkin uuteen ja jännittävään!

  205. 263

    Lillis sanoo

    Käyttäisin lahjakortin suoristusrautaan! 🙂 Ja onnea 3000 postauksesta, hieno saavutus!

  206. 264

    Pia Selkee sanoo

    Onnea ja kiitos huippublogista! Olen blogisi myötä hurahtanut kangasnaamioihin ja eilen taas tuli paketti Eleveniltä täynnä erilaisia naamioita. Olen tilannut myös meikkejä ja hajuvesiä kyseisestä verkkokaupasta,jonka olemassaoloa en olisi tiennyt ilman blogiasi. Joten jos arpaonni suosii niin kyllä naamioita lähtisi taas tilaukseen Pia

  207. 265

    sak sanoo

    Paljon onnea blogille! Kunnolllinen meikkivoide olisi kerrankin kiva saada ja siihen hieman neuvoja .

  208. 266

    Anna sanoo

    Paljon onnea, Virve! Todella kunnioitettava saavutus! Tätä sun blogia on ilo lukea ja aina innolla odotan uutta postausta, et mitä kaikkea oot taas maailmalta löytäny meidän ihmeteltäväksi! 😀
    Lahjakortilla ostaisin (tietenkin, muu ei tulisi kysymykseenkään kun olisi sun blogista voitettu) korealaista kosmetiikkaa!! Se on vieny mun sydämen ihan mennessään.. 🙂

  209. 267

    sanoo

    Onnittelut kahdeksasta ja puolesta vuodesta sekä etenkin 3000 postauksesta! Tahtisi on ollut huima, muistan kun teininä useita vuosia sitten selailin blogin alkupäätä. Nyt otin taas prosessiksi lukea alkupään postauksia, sekä nostalgiasyistä, että inspiraatioksi. Menestystarinaasi on ollut todella ilo seurata ja voinkin laskea sinut jo jonkinlaiseksi roolimalliksi. Menestys on omissa käsissä, oman ahkeruuden tulosta. Itsekin aloitin kosmetiikkabloggauksen juuri, pitkän hautomisen jälkeen. Ei voi tietää onnistuuko jos ei edes kokeile!

    Kiitos kaikesta! Lahjakortilla ostaisin joko Foreo Luna Play Plus-laitteen (miten niin mainonnan uhri).

  210. 270

    Alisa sanoo

    Ehdottomasti korealaiseen kosmetiikkaan, vaikka kaapit pursuaakin sitä jo 😀

  211. 271

    Ninnu sanoo

    Wau! Paljon onnea mielettömästä määrästä postauksia, niitä on ollut ilo lukea 🙂 lahjakortilla ostaisin huulijuttuja, Korean kosmetiikkaa ja egyptian magic creamin.

  212. 272

    Nuppu Tanskanen sanoo

    Onneksi olkoon Virve,3000 postausta on huikee luku ! Jos voittaisin , käyttäsin voittoni korealaiseen kosmetiikkaan, sitä ei vielä ole tullut kokeiltua.Blogiasi on aina yhtä ilahduttavaa lukea, jatka samaan malliin 🙂

  213. 273

    Minna sanoo

    Onnea 🙂
    Lahjakortin käyttäisin kasvojen ja vartalon kosteusvoiteeseen. Mukana arvonnassa ehdottomasti 🙂

  214. 274

    Anniina sanoo

    Lahjakortilla ostaisin varmaankin The Balmin tuotteita tai sitten jotain ihonhoitotuotteita!
    Onnea!

  215. 275

    Helmi sanoo

    Onneksi olkoon! Hurja määrä postauksia! 🙂 Hyvä, että palkitset itseäsi. Niin minäkin. 😉 Ja laukut, aah, ne on aina sijoitus. Eli ei pidä stressata tuhlailusta.

    Ostaisin ehkä sen Foreon joka käy pattereilla tai sitten hetken mielijohteesta jotain muuta, mutta noita Foreoita olen kyllä kuolannu. Kotiäitinä en osaa oikein ittelle tilata tai ostaa niitä hinnan takia :/ vaikka ehkä pitäisi kun iho kukkii tuon tuostakin.

  216. 276

    Tiia sanoo

    Onnittelut 3000. postauksen johdosta! Kieli pitkällä odotan seuraavia 3000 postausta ja varsinkin sitä mitä Aasian kosmetiikkamarkkinat tarjoavat puolen vuoden getawaynne aikana! Lahjakortilla ostaisin The Balmin Meet Matt(e) Trimony paletin! Tai jonkun ihanan Cosrx:n tehoputsarin 🙂

  217. 278

    Heini sanoo

    Ihanaa, että jaksat pitää tätä blogia, olet ihan lempparikosmetiikkabloggaajani! Eleveniltä lähtisi mukaan joko jotain ihanaa korealaista kosmetiikkaa tai sitten se kehumasi Foreo play plus. Hankalia päätöksiä sanoisin, mutta eiköhän sieltä tulisi kerralla tilattua molempia vaikka lahjakortin raja ylittyisikin 😉

  218. 280

    Julia sanoo

    Onnittelut 3000 postauksesta, hurja määrä! <3
    Ostaisin joko Foreon – minkä version, sitä en tiedä 😀 – tai sitten ison läjän erilaisia kasvonaamioita, niihin on tullut hurahdettua viime aikoina 🙂 Todennäköisesti myös jotain korealaista kosmetiikkaa lähtisi testiin…

  219. 281

    Ira sanoo

    En useinkaan raaski käyttää kauneudenhoitotuotteisiin kovin paljon rahaa, joten siksi kaapista löytyy lähinnä markettituotteita (joissa toki on myös helmiä!). Lahjakortilla ostaisinkin itselleni jotain vähän parempaa ihonhoitotuotetta 🙂

  220. 282

    Ida sanoo

    Moikka Virve! Tuhannesti onnea tästä merkkipaalusta. Täältä ollaan seurailtu useampi vuosi, laivallatyöskentelyajoista lähtien 🙂 Blogi on pysynyt kosmetiikka-aiheisena suosikkina jo pitkään, ja tätä matkaa on ollut kiva seurailla. Eleveniltä tilaisin varmaankin uuden ihanan tuoksun, tai putsarin aknesta edelleen kärsivälle iholle..

  221. 283

    Kaisa sanoo

    Sun blogi on ehdoton suosikki, vaikkakin tulee ajoittan kalliiksi kun sortuu ostoksiin 🙂 Ostaisin lahjakortilla korealaista kosmetiikkaa, johon olen aivan hurahtanut, kiitos tämän blogin!

  222. 284

    HennaA sanoo

    Hei, onneksi olkoon Virve! Blogisi on luotettava ja todellakin edelläkävijä myös hauskat instagram videosi ovat todella mukavia! Jos onni kävisi myöten, hankkisin lahjakortilla By Terryn puuterin.

  223. 285

    HeidiÄs sanoo

    Onnittelut!!

    Ostaisin sitä mustapäiden/ihohuokosten ”hävitysainetta”, en nyt muista nimeä mutta täytyy voiton kohdalle osuessa etsiä se jostain sun postauksesta 😀

  224. 286

    Kaisu sanoo

    Lämpimät onnittelut. Postauksia on kertynyt jo huikea määrä.

    Mikäli tärppäisi niin korealaisia ihonhoitotuotteita ostaisin. Yllätys, yllätys =)

  225. 287

    Maija sanoo

    Lahjakortilla ostaisin uuden beautyblenderin ja siveltimen aurinkopuuterille. Onnea 3000 postauksesta!

  226. 288

    Emilia sanoo

    Hei! Ostaisin joko sen foreon matkaversion ja lopulla rähalla ostaisin joitain erilaisia kangasnaamioita. Joko vaihtoehtoisesti ostaisin jotain hiuksiin jätettävää hoitoainetta tai hyvää shampoota.

  227. 289

    Kissanainen sanoo

    Tilaisin pitkän harkinnan kanssa jotain ihonhoitotuotteita, kun naama alkanut jostain kumman syystä jälleen näppyilemään. Toisaalta jos uskaltautuisin nyt menemään verkkosivuille, niin tilauksen arvoksi tulisi hetkessä vähintään 200e pelkkiä heräteostoksia 😀

  228. 291

    ilsi sanoo

    Kiitos blogistasi! Blogistasi on tarttunut monia vinkkejä erilaisista tuotteista, joten lahjakortilla tulisi varmaan ostettua joko Foreo tai K-beauty -tuotteita. Toisaalta huulipunat ovat ikuinen heikkouteni, joten yksi sellainenkin saattaisi mukaan tarttua!

  229. 294

    Marika sanoo

    Onnittelut! Tätä blogia on ollut todella mukava lukea 🙂 Lahjakortilla ostaisin Mario Badescun ihonhoitotuotteita.

  230. 295

    Emilia sanoo

    Huh, jo 3000 postausta seurattu sun kosmetiikan ostolakkoa 🙂 Onnea rajapyykistä!
    Itse vietin viime syksyn Soulissa, ja eroahdistus sikäläisiin kosmetiikkakauppoihin on kova, joten käyttäisin lahjakortin aivan varmasti elevenin K-Beauty- osastoon, kenties suosikkimerkkiini Cosrx:ään 🙂

  231. 297

    Elina sanoo

    Jos voittaisin lahjakortin elevenille, päivittäisin ja uusisin luomivärivalikoimaani sekä syksyn menoja että ensi kevättä ja kesää ajatellen.

  232. 298

    Jenni P. sanoo

    Suuren suuret onnisttelut Virve ja Ostolakossa -blogi! Löysin blogiisi vasta parisen vuotta sitten, kun googletin tuotearvosteluja eri kosmetiikkatuotteista. Ja jäin koukkuun! Ja etkä tiedäkään, kuinka innoissani oli Elevenin tuotearvostelu-mahdollisuudesta, kun siitä kirjoitit.

    Jos voitan lahjakortin, tilaan ehdottomasti Lumenen tuotteita. Asun Norjassa, eikä täältä Lumenea oikein tahdo löytyä kivijalkakaupoista. Onneksi on Eleven <3

  233. 300

    Elisa sanoo

    Lämpimät onnittelut 3000. postauksen rajapyykistä! Onhan se aivan valtava määrä julkaisuja ja tiukalla tahdilla oletkin niitä onnistunut syöttämään ulos kaikki nämä vuodet. 🙂

    Jos onni kerrankin sattuisi osumaan kohdalle, niin elevenin lahjakortti menisi ehdottomasti Foreon johonkin Playta isompaan versioon. Tai COSRX:n ihonhoitotuotteisiin. Joka tapauksessa ei kyllä käyttämättä jäisi!

  234. 301

    Karoliina sanoo

    Ostaisin mahdollisimman laajasti kokeilun sellaisia tuotteita jotka ovat jo tovin kiinnostaneet. Hiusöljy ja naamiota päätyisi varmasti koriin ainakin. 🙂

  235. 303

    Jenna romppainen sanoo

    Käyttäisin lahjakortin varmaankin jonkun kasvonaamion ja/tai seerumin hankintaan syksyä varten 🙂

  236. 304

    Ninni sanoo

    Ostaisin erilaisia kangasnaamioita sekä jotain aivan uutta kivaa mitä en ole aiemmin käyttänyt, kiitos sinun kirjoitusten olen innostunut nyt niistä itsekin 🙂

  237. 305

    Sini sanoo

    Blogisi on yksi ehdoton lempparini, onnea siis 3000 postauksen merkkipaalusta! Jos voittaisin arvonnassa ostaisin itselleni viimeinkin sen kuuluisan Foreon joka minulta vielä puuttuu 🙂

  238. 307

    Mari sanoo

    Onnea blogin johdosta!

    Ostaisin Jorgoben peel off -maskin ja kosteuttavaa öljyä iholle – syksyn tullessa huokoset pysyisivät puhtaana ja kosteutettuina.

    Kiitos sinulle loistavasta blogista, olen tätä vuosia seurannut ja saanut niin hyviä vinkkejä 🙂

  239. 311

    sanoo

    Huikea määrä postauksia, onnea! <3 rakastan seurata sun juttuja blogissa ja instassa, oot mun ehdoton suosikki. Ostaisin lahjakortilla joitain ihania ihonhoitotuotteita ja maskeja

  240. 312

    Tuuli sanoo

    Onneksi olkoon!

    Ostaisin ylellisen ja tehokkaan (+ VirveHyväksytyn) seerumin! Olen saanut kaikki muut ihonhoitotuotteet hankittua edullisesti, mutta tuntuu että seerumiin voisi laittaa muutaman lantin enemmän.

    Blogipostaustoive:

    Muistathan päivittää meitä aina välillä ihonhoito- ja kosmetiikkasuosikeista, esimerkiksi ”kuukauden suosikit”.
    En ole varma oletko jo tätä tehnyt, mutta olisi mielenkiintoista jos voisit suositella tuotteita (mielellään kbeuty) iho-ongelma kerrallaan. Anti-ageing(!), herkkä, kuiva, rasvoittuva, punoittava, ym.

  241. 314

    Jenspa sanoo

    Ostaisin lahjakortilla uusia meikkejä, jotain sun suosittelemia lähtis testaukseen! Sun blogi on huikea!:)

  242. 315

    Eena sanoo

    Onnea paljon! Itse taisin aloittaa blogisi lukemisen juuri tuon demi-keskustelun ansiosta:) Lahjakortilla ostaisin luultavasti kasvoseerumin.

  243. 316

    merikukka sanoo

    Ostaisin punaisen huulipunan ja naamioita ja jos rahaa riittää, niin sen ihmekasvoveden, joka estää mustapäiden muodostumisen.

  244. 318

    Clarissa sanoo

    Jee onnea pitkän blogiuran johdosta!

    Lahjakortin käyttäisin joko uuteen Foreoon tai korealaiseen ihonhoitoon.

  245. 319

    Pride to be sanoo

    Onnea huikea suoritus! Ostaisin meikkitarvikkeita talven häitäni varten, en omista muita meikkejä kuin ripsarin ja puuterin joten olisi aika hankkia kunnon välineet ja alkaa opetella juhlameikin tekoa

  246. 321

    Jensu sanoo

    Onnea ja kiitos laadukkaasta blogista! Lahjakortilla ostaisin pian loppuvien kasvonpuhdistusaineen-, kasvoveden ja miselliveden tilalle uudet joltain merkiltä, jota en vielä ole kokeillut.

  247. 322

    Terhi sanoo

    Ostin vastikään muutaman ihonhoitotuotteen, mutta unohdin silmänympärysvoiteen. Se on seuraavaksi ostolistalla.

  248. 323

    Vandaalia sanoo

    Mukana! Eikä varmasti tule yllätyksenä, että minäkin ostaisin Foreon 😀 Olet puhunut siitä niin paljon hyvää (samoiten monet muu bloggaajat), ja kyllä mua kiinnostaisi kokeilla, että sopisiko se mulle 🙂 Ehkä laittaisin mukaan vähän omaakin rahaa, olisi nimittäin huippua päästä kokeilemaan myös Pixin ja By Terryn tuotteita 🙂

  249. 324

    Senja sanoo

    Paljon onnea! 🙂 Käyttäisin lahjakortin tuotteisiin joita ei suomesta saa, todennökisesti jonkun ihanan huulipunan!

  250. 325

    Miima sanoo

    Ehdottomasti foreo lähtisi tilaukseen! Mitään erityistä en juuri nyt tarvitse.
    Onnea vielä saavutuksesta!

  251. 326

    Hansikku sanoo

    Onnittelut, 3000 postausta on huima määrä! Käyttäisin 50 euron lahjakortin k-beauty-tuotteisiin.

  252. 327

    Laura sanoo

    Hiusturbaani ja se etanalimaseerumi lähtis tännepäin jos mua lykästäisi arvonnassasi! Blogisi on parasta A-luokkaa, kiitos ja onnea!

  253. 328

    Kepa sanoo

    Hankkisin Foreon 🙂 Luen tällä hetkellä blogiasi lopusta alkuun ja niin nostalgisia fiiliksiä tulee jatkuvasti kun vanhat postaukset palaa mieleen ja se miten olen teininä niitä lukenut 😀

  254. 329

    Aurinkoinen sanoo

    Onnittelut!
    Voitto menisi ihonhoitotuotteisiin, ehkä voisi kokeilla k-beauty tuotteitakin.

  255. 330

    Mari sanoo

    Moikka ja onnea 3000 postauksen johdosta! 🙂 Se on jäätävän työmäärän takana, mutta on kyllä ollut ihanaa seurata sen työn tulosta monen monta vuotta täältä ruudun toiselta puolelta! Ja monesti ostelenkin sun suosittelemia tuotteita, kuten on tullut ostettua clarisonic ja pian täytyisi kokeilla foreota 😀 Mitäs ostaisin tuolla lahjakortilla? Joko cover fxn meikkejä (kuultotipat ja coverage tipat) tai sitten maksaisin sillä osan foreo luna kakkosesta <3 Jos rahat riittäisi niin ostaisin ne heti, mutta alotan mun unelma opinnot parturi-kampaajana maanantaina niin säästän nyt kaikki rahani niiden tulevia hankintoja varten 🙂 Ja mulla on aina kans ollut toi laukkujen osto homma muistuttamaan tietyatä ajasta ja oonkin ostanut laukkuja niin vuosikymmen synttärien johdosta (20v) kuin valmistumisen johdosta ja niitä on niin ihana katsoa, kun ne yhdistää johonkin ihanaan asiaan elämässä, eikä ne ole vaan "ostettuja" 🙂 Tsemppiä blogin tulevaisuuteen ja mä jään edelleen seuraamaan <3

  256. 331

    Penni sanoo

    Käyttäisin lahjakortin todennäköisesti K-Beauty tuotteisiin, koska en ole vielä tilannut mistään niitä ja sinulta on saanut lukea houkuttelevia tuotesuosituksia erilaisista tuotteista.

  257. 332

    PauliinaN sanoo

    Foreo!! Se nyt kummittelee mielessä ja pakko se on testata jossain välissä 🙂 Ja tietty K-beauty kiinnostaa aina, paljon on jo Aasialaista kosmetiikkaa käytössä <3 Onnea blogille!

  258. 333

    HannaH sanoo

    Foreo -postauksesi luettuani oma Foreo olisi saatava itsellekin. Ihana tää blogi ja sun instatarinat! Postaus toiveena olisi mahtavaa, jos tekisit videoita blogiinkin 🙂

  259. 334

    Tiltu sanoo

    Paljon onnea! By Terryn meikit kiinnostavat ylivoimaisesti eniten, joten niitä klikkaisin ostoskoriini, mikäli onni suosii 🙂

  260. 335

    Elz sanoo

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Valitsisin omalta (sivustolle tekemältäni) toivelistalta jonkin tuotteen, todennäköisesti toisen, pienemmän foreo-laitteen ja uusia naamioita.

  261. 336

    henriiiika sanoo

    Ostaisin jo pitkään himoitsemani the Balmin Mary-Lou Manizerin 🙂

  262. 337

    Pöllöhillo sanoo

    Innostuin kauttasi aikanaan Mario Badescusta, ja etenkin Drying Lotionista. Edellinen purkki alkaa olla vähissä, joten tilaisin sen ja loppuvuoden matkaa varten aurinkorasvaa 🙂

  263. 338

    Laura sanoo

    Olen löytänyt blogisi ihan vasta ja jäin heti koukkuun. Kärsin itse aknesta, joten olen innolla lukenut varsinkin postauksia liittyen kasvojen hoitoon. Lahjakortilla ostaisin varmaankin omalle ihotyypilleni sopivia tuotteita ja kasan naamioita

  264. 339

    Tyypinvaimo sanoo

    Ostasin jonkun tyyriimmän ripsarin mihin en muuten raaskisi sijoittaa!

  265. 341

    Hannah sanoo

    Ehdottomasti ostaisin Foreo Luna Play Plussan. On jo jonkun aikaa kummitelleet takaraivossa, että pitäisi hankkia itsellekin oma Foreo, mutta kauppaan ovat vielä toistaiseksi jääneet. Tai ehkä tilaan sen joka tapauksessa ja mikäli onni sitten suosisi, niin käyttäisinkin sen Foreo Issaan, hammasharja vaikutti esittelyssäsi hyvinkin mielenkiintoiselta ja hyvältä hankinnalta.

  266. 342

    Julia sanoo

    Kiitos Virve mahtavasta blogistasi! Täältä bongaa aina ne tuotteet, joihin opiskelijanakin kannattaa panostaa, ja mistä vuoroin voi pihistää 😉 Lahjakortin käyttäisin kyllä Foreon Luna Play Plussaan 🙂

  267. 343

    Maiju sanoo

    Blogisi on aina ollut ’turvasatama’ josta ensimmäisenä luen sen tuotteen arvostelun, jota olen hankkimassa. Lisäksi meikkivoidevinkit sinulta ovat kullanarvoisia, sillä olen itsekin todella vaaleaihoinen. Toivottavasti blogisi jatkuu vielä pitkään niin meidän kuin sinun iloksesi! 🙂 Lahjakortilla jatkaisin täydellisen peiteaineen metsästystä ja kenties tilaisin jotain merkiltä, jota ei Suomen kaupoissa myydä.

  268. 344

    Olivia sanoo

    Kiitos mahtavasta blogista! Tuotearvostelusi on olleet kyl mulle sopivia sillä meillä on hyvin samanlaiset ripset ja tahdomme ripsiväriltä samoja asioita joten jokainen ripsiväri jota oot hehkuttanut on tehnyt upeaa jälkeä myös mulle. 🙂 myös vaaleiden meikkivoiteiden suositukset on menneet mulle ku nenä päähän sillä olen myös todella vaalea ja ihoni on vähän pintakuiva.
    Monissa blogeissa on tuotearvosteluja mutta niistä puuttuu usein olennaisia tietoja tai arvio onkin ilman omia mielipiteitä oleva esittely tyyliä”tämä tuote lupaa tätä ja tuota ja maksoi sen ja sen verran” eikä sitten ole kuin tuotekuvat perään. Tahdon oikeita mielipiteitä ja kuvia miltä tuote näyttää käytössä! Sinun ja Karkkipäivän Sannin tuotearvostelut on ainoita suomenkielisiä joista pidän, teidän arvioiden perusteella uskaltaa jopa ostaakin jotain. Saara Sarvas oli kans huippu, harmi kun lopetti! 🙁
    Sulla tulee rehellistä tekstiä ja kuvia on paljon, saa oikeasti hyvän käsityksen tuotteista. 🙂 kiitos siis tästä blogista, toivottavasti et kyllästy koskaan. ;D

    Ostaisin varmaankin eleveniltä nyxin ja isadoran tuotteita!

  269. 345

    Noora sanoo

    Kiitos Virve ihanasta blogista, jota on tullut luettua ahkerasti sieltä ihan alkuajoista lähtien, kun ”Ostolakossa”-nimikin oli vielä hyvin blogia kuvaava 😉 Hauska oli blogia lukea silloin, mutta hauskaa se on edelleen <3

    minä käyttäisin lahjakortin ehdottomasti johonkin by Terryn tuotteeseen. Olen niitä halunnut kokeilla jo pitkään, mutta en ole raaskinut.

  270. 346

    Tuija sanoo

    Onnea Virve ja Ostolakossa -blogi! Olet tartuttanut minuun(kin) niin suuren K-Beauty innostuksen, että tuhlaisin lahjakortin varmaan kokonaan kangasnaamioihin 😀

  271. 347

    Kia sanoo

    Oi mikä saavutus, hienoa Virve!

    Lahjakortin käyttäisin ihonhoitotuotteisiin, todennäköisesti testaisin jotain K-beauty tuotteita.

  272. 348

    Elina sanoo

    Hieno määrä postauksia! Itsekin olen suurimman osan lukenut, sillä olen pitkäaikainen lukijasi aivan blogin alkuajoilta lähtien.
    Nyt viimeaikoina olen hurahtanut myötäsi entistä enemmän ihonhoitoon ja K-beautyyn. Näihin liittyen tekisin siis tilaus nytkin, jos arpaonni suosii. Ebay on saanut klikkauksia uusista tilauksista tuon tuosta nyt lähiaikoina, ja lähtipä Foreokin viime viikolla tosiaan tilaukseen 😀 Pitää siis tarkkaan ja valikoiden miettiä, mitä oikeasti edes nyt tarvisin, mutta ainahan sitä uusia ihanuuksia löytyy!

  273. 349

    Mmi sanoo

    täältä löytyy seuraaja sieltä demi keskustelun jatkojen kautta (eli siis kun kaveri oli sen kaverilta kuullut että tämmöinen blogi on).

    ostoslistalle päätyisi tuo foreo, mutta myös ehkä joku luksus juttu, jota en tarvitse mut hankkisin sen hypen vuoksi 🙂 että on kiva omistaa asioita

  274. 350

    Emma sanoo

    Ei apua mikä nostalgia, itse päädyin nimittäin lukijaksi just sen Demi-keskustelun myötä 😀 Ihailin niin paljon sun kokoelmia ja juuri tän blogin kautta kiinnostuin ja päädyinkin lopulta kauneusalalle 🙂 Iso kiitos siitä!

  275. 352

    Maiju sanoo

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Olen löytänyt tätä kautta paljon kivoja kosmetiikkauutuuksia, ja arvontaonnen osuessa kohdalle käyttäisinkin lahjakortin jonkin ennestään minulle tuntemattoman tuotteen testaamiseen. Esimerkiksi se vastikään hehkuttamasi hopeashampoo houkuttelisi kovasti!

  276. 353

    Emppu sanoo

    Haha mäkin sillon päädyin blogiisi lukemaan omistamistasi Diorin viisikoista. Aika paljon on meno ja sisältö muuttunut siitä! Käyttäisin lahjakorttini ehdottomasti sen uuden Foreon hankintaan 🙂

  277. 355

    Sara sanoo

    Lahjakortilla ostaisin korealaisia ihonhoitotuotteita, kun niihin olen tässä puolen vuoden aikana hurahtanut. Itseasiassa löysin blogisikin kun googlailin jotain korealaisia ihonhoitotuotteita, ja heti aloinkin seuraamaan blogiasi!

  278. 356

    Hennaj sanoo

    Onnea! Blogisi innoittamana olen itsekin pikkuhiljaa alkanut tutustua korealaiseen kosmetiikkaan 🙂
    Elevenistä hankintalistalla olisi ainakin uusi beaublender. Kangasnaamioita lähtisi myös tilaukseen.

  279. 357

    Suski sanoo

    En meikkaa joten varmaan jotain hiustenhoitoon tai ihonhoitoon liittyvää tai sitten se ainoa ”meikkini” eli toisinaa lakkaan kynteni. Jotain noihin siis liityvää. Olen tainut muuten seurata sinua ihan ekasta postauksesta asti vaikka siis en meikkaa ollenkaan eikä siis kosmetiikka sinänsä kiinnosta mutta jotenkin vaan silti tulee seurattua ja luettua 😮 ja ikänikin lähestyy jo 50 joten sekään ei ole se syy, että voisin samaistua tai jotain 😀

    • 358.1

      Anne Koskela-Laakso sanoo

      Onnea 3000. postauksesta! Kaverin suosittelemana aikoinani eksyin lukijaksesi ja nyt meidän perheen naiset ikähaarukalla 14 – 43 seuraavat sun juttuja 🙂 . 50 euron lahjakortilla pitäisi varmaan tilata jotain Misshaa, mitä en vielä ole ehtinyt Koreasta kotiuttaa. Melkoista säästöäkin sun blogi on tuonut, kun esimerkiksi kasvovesi Klairsilta maksaa 25% aiemmin käyttämästäni merkistä ja The Ordinaryn Arbutin-neste samoin.

  280. 360

    Pinja sanoo

    Ah, olisi niin paljon juttuja, mitä voisin eleveniltä tilata… mutta kyllä se silti menisi Foreon hankintaan, kun olen sitä jo yli puoli vuotta pohtinut ja miettinyt. 😀

  281. 361

    Satu sanoo

    Oi, onnea 3000:sta postauksesta. Olen seurannut blogiasi satunnaisesti alkuajoista saakka. Ihana, että olet jaksanut ilahduttaa meitä lukijoita näin kauan!

    Lahjakortin sijoittaisin johonkin ihanaan tuotteeseen johon minulla muuten ei ole varaa. Olisi ihana piristys alkavaan syksyyn 🙂

  282. 362

    Jihuu sanoo

    Ostaisin kyllä ehdottomasti sen Pixin kasvoveden! Ja lisäksi varmaan tweezermanin pinsetit!

  283. 363

    Nimk sanoo

    Onnea Virve! Uskomatonta miten pitkälle olet päässyt 🙂

    Lahjakortilla testaisin jotain uutta ihonhoitoon liittyvää. Meikkikokoelma kun on jo aika valtava ja iho kaipaa nyt kipeästi huomiota, kun esikoistyttäremme syntyi 2 viikkoa sitten, niin kummasti ihonhoito jäänyt sivummalle 😀 <3

  284. 364

    Eija sanoo

    Kiitos Virve mahtavasta blogista! Kuulun niihin uusimpiin onnellisiin lukijoihin joka on sattumalta blogisi löytänyt ja hurjasti saanut vinkkiä ihonhoitoon ja kosmetiikkaan ylipäätänsä! Lahjakortin käyttäisin foreo lunaan Tai hyvään suoristusrautaan!

  285. 369

    Anna-Katariina sanoo

    Ostaisin ehottomasti jotain cosrx tuotteita, kun olet niitä kehunut! 🙂

  286. 370

    Fanni sanoo

    Onnea! Ja kiitos mahtavasta blogista, jonka mukana olen roikkunut enemmän ja vähemmän säännöllisesti ihan pikkutytöstä (ehkä 13-vuotiaasta) parikymppiseksi saakka. Ostaisin lahjakortilla varmaankin jonkun uuden seerumin!

  287. 371

    Anne sanoo

    Onneksi olkoon! 🙂
    Minä ostaisin Blackhead Killer Peel Off maskeja, niitä kun olisi tarkoitus pian testata.

  288. 372

    xod sanoo

    Mä alotin sun blogin seuraamisen juurikin tuon demin ketjun ansiosta, kun tulin mielenkiinnosta kurkkaamaan sun kosmetiikkapaljoutta 😀 Jäin seuraamaan, jossain vaiheessa lopetin hetkeksi, mutta nyt oon taas vajaa vuoden ollut linjoilla 🙂 Tää on ainoa kosmetiikkablogi jota seuraan, ja monia juttuja on tullut sun takia/ansiosta ostettua 😀 Oon myös oppinut paljon. Kiitos siis!
    Ja lahjakortilla mäkin saattaisin sen uuden foreon ostaa…

  289. 373

    Kuima sanoo

    Mä olen seurannut blogiasi varmaankin vuodesta 2012 lähtien. Ihan sattumalta päädyin blogiisi jotain meikkituotetta googlattuani 🙂 Lahjakortilla ostaisin varmaan jotain mustapäihin tehoavaa, kuten vaikka Foreon tai jonkin mustapäänaamion!

  290. 375

    Susanna sanoo

    Onnittelut! Lahjakortilla ostaisin Mario Badescun tuotteita, joiden avulla olen saanut ihoni hyvään kuntoon. Löysin ja uskalsin koittaa tuotteita suosituksestasi, joten kiitokset siitä!

  291. 376

    Sanni sanoo

    Minua kiinnostaisi erityisesti päästä kokeilemaan COSRX -tuotteita, kun olet niitä niin hypettänyt! 😀

  292. 377

    Maikkis sanoo

    Ostaisin Estelle & Thildiltä jotakin ihanaa, jota en ole aiemmin kokeillut. Lisäksi Pixiltä aurinkosuojasuihkeen ja sitten niitä kangasnaamioita, koska olet nyt onnistunut tartuttamaan minuunkin naamio innostuksen vaikken yhtäkään ole vielä kokeillut.:)

  293. 378

    Reeta sanoo

    Syksyä kohti taas ja voisi uusia ihonhoitotuotteita hankkia. Onnea blogille! <3

  294. 380

    Arlene sanoo

    Onnea 3000. postauksesta! 🙂
    Lahjakortilla ostaisin NYX kosmetiikkaa ja ottaisin kokeiluun myös K-kosmetiikkaa.

  295. 381

    Kaisla sanoo

    Onnea Virve! Blogisi on mahtava ja tarinasi hyvää inspiraatiota tälle tulevalle estenomiopiskelijalle 🙂
    Lahjakortilla ostaisin kokeiluun korealaista kosmetiikkaa ja sigman siveltimiä

  296. 382

    Riina Ahde sanoo

    Ihan 3000 postausta en ole lukenut, mutta monta kuitenkin, useamman vuoden 🙂 varmaan laittaisin vielä vähän rahaa lisää ja ostaisin suosittelemasi estee lauderin seerumin.

  297. 383

    Kaisa sanoo

    Heippa, ja onnittelut upeasta blogitaipaleesta! Ostaisin ehdottomasti hehkuttamasi Akademiklinikenin Pure Active Serumin!

  298. 384

    Jonna sanoo

    Vau! onnea! Tuon summan käyttäisin ehdottomasti erilaisiin kangasnaamioihin!

  299. 385

    Piper sanoo

    Ääää!

    Himotuslistalla on ehdottomasti hehkuttamasi COSRX BHA Blackhead Power Liquid: lievät aknet kärsittiin jo teininä, mutta mustapäät jäivät. Tähän sain apua apteekin salisyylihapollisesta tuotteesta, mutta valmistaja päätti lopettaa tämän – ÄRRRR!

    Nykyinen apteekin (reseptivapaa) tarjonta on laimennettua ja kaupoista saa likimain vettä. Josko kosmetiikka-Mekan Korean innovatöörit olisivat saaneet luotua Holy Grail’in 🙂

  300. 386

    MariP sanoo

    Onnittelut 3000. postauksesta!
    Varmaan ostaisin jotain luonnonkosmetiikkaa 🙂

  301. 389

    Maiju S. sanoo

    Kyllähän se lahjakortti tulisi Foreoon tuhlattua. Ah, noita kosmetiikkahärpäkkeitä <3

  302. 391

    Tuuli sanoo

    Jos voittaisin, lukisin uudelleen hyvin tarkkaan sun ja Sannin blogeja, ja ostaisin jotain teidän suosittelemia tuotteita, mitkä tuntuisi itselle tarpeellisilta 🙂

  303. 393

    Lilyx sanoo

    Onnea 3000. Postauksesta! Tähän väliin voi varmaan mainita että olen lukenut blogisi kaksi kertaa kokonaan läpi… 😉 Ja kolmas menossa!

    Ja lahjakortilla ostaisin kaksi Sigman sivellintä E40 & E45

  304. 394

    Galant sanoo

    Onnea 3000. postauksestasi! Aina mukava lukea asiantuntevaa mutta helposti maallikollekin ymmärrettävää tekstiä. 🙂 Itse varmaankin ostaisin lahjakortilla jonkin huikean luomiväripaletin ja kylkeen uuden laadukkaan häivytyssiveltimen!

    • 394.1

      sanoo

      Huh melkoinen saavutus, onnea!
      Lahjakortilla ostaisin Elizabeth Arden Green Tea Honeysuckle edt:n jatkaakseni kesää vielä vähän .

  305. 395

    maaku sanoo

    Onnea blogille! Olen ollut lukijana pitkään ja on ollut mukavaa seurata matkaasi kohti unelmiasi ja samalla blogin kehittymistä.

    Lahjakortin käyttäisin Foreon Issa hammasharjan.

  306. 396

    Essi sanoo

    Moikka!

    Ostoslistalla on Fanolan No yellow shampoo sekä patterilla toimiva foreo.

    Blogia on ollut ilo lukea, ja täältä olen bongannut todella paljon loistavia tuotteita! Sisältö on kehittynyt vuosi vuodelta vain paremmaksi.

  307. 397

    HannaH sanoo

    Paljon onnea monta vuotta blogia seuranneelta! 🙂 Lahjakortilla ostaisin k-beautyn naamioita ja kasvoseerumin 🙂

  308. 398

    MariaR sanoo

    Käyttäisin lahjakortin foreon puhdistustuotteisiin koska foreon jo hankin sekä hyvään seerumiin.

  309. 399

    Pia sanoo

    Etsisin kirjoittamiasi postauksia ripsienpidennysaineista ja hankkisin sellaisen testiin 🙂

  310. 401

    Hentsu sanoo

    Ostaisin syksyä ja talvea varten Crabtree&Evelynin huippukosteuttavia käsi- ja vartalovoiteita.

  311. 402

    Pauliina sanoo

    Onnea Virve! Lahjakortilla tilaisin testailuun suosittuja K-Beauty-tuotteita, joita on vaikea saada mistään muualta. ☺️

  312. 403

    Milja sanoo

    Ostaisin joko jonkun primerin, tai sitten käyttäsin sitä Clarisonicin rahoittamiseen. ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *