Aurinkoista hehkua hipiälle

Joillekin riittää, että meikkipoja heleyttää ihoa ihan kevyesti ja tuo iholle kauniin kuulauden. Toiset puolestaan tahtovat, että hohde näkyy iholla ihan kunnolla. Tänään esitetään vastaus jälkimmäisen ryhmän toiveisiin.
Lumene toi jälleen kesäksi myyntiin ihoa heleyttävän Arctic Sun Skin Tone Perfector Ihon Sävyn Heleyttäjänsä, joka on kaikille ihotyypeille tarkoitettu ihoa heleyttävä tuote. Vastaavia tuotteita on ollut joskus myynnissä parissakin sävyssä, mutta tänä kesänä sävyjä on vain yksi.
Monikäyttöistä tuotetta voi käyttää oman makunsa mukaan joko iholla yksinään voimakkainta hihdetta tuomassa, meikkivoiteen alla kevyempää heleyttä antamassa tai sekoittaa meikkivoiteen sekaan varsinaisen meikkivoiteen koostumusta muokkaamaan ja heleyttämään. Tuote sopii sekoitettavaksi myös päivävoiteeseen.
Kädenselälle nokareena pruutattu tippa näyttää aluksi hieman tummalta…
…mutta lähtee kuitenkin levittymään iholle kauniina ja kultaisen sävyisenä sekä jopa yllättävän vaaleana.
Tämän tuotteen kanssa ei hehkussa säästellä, sillä lopputulos ei ole vain heleän kuulas vaan jopa kevyesti metallisena ja shimmerisenä hehkuva. Voikin siis olla, etteivät meistä useammat tahdo käyttää tätä tällaisenaan ihan koko kasvoilla yksinään laitettuna, vaan tuote sopii ilman meikkivoidetta käytettynä esimerkiksi poskipäiden korostukseen. 
Meikkivoiten alla tai seassa käytettynä lopputulos puolestaan riippuu täysin siitä, missä suhteessa tuotetta meikkivoiteeseeseen sekoittaa tai kuinka peittävä ja mattainen meikkivoide itsessään on. Itse olen käyttänyt tätä lähinnä meikkivoiteiden seassa tuomaan koostumukseen hieman kesäistä hehkua sekä taputellut myös meikkivoiteen päälle poskipäitä korostamaan. Olen ollut ihan erityisen iloinen siitä, että tuote sopii myös vaalealle iholle heleän kultaisen pohjansa vuoksi, joka ei ole yhtään liian oranssinen.

Käytättekö te ihon sävyn heleyttäjiä?
Lumene Arctic Sun Skin Tone Perfector Ihon Sävyn Heleyttäjällä on hintaa n. 11,90 euroa.
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Hamstrasin talvella Anttilan poistohyllystä pari Lumenen tummempaa Perfect Tan- heleyttäjää kun maksoi vain 3€/kpl! Ostin tänä kesänä myös tuon Honey Glow-sävyn, mutta tykkään enemmän tummemman ja ja Kicksin Illuminator- vaalean heleyttäjän yhdistelmästä! Laitan kämmenselälle tummaa ja vaaleaa heleyttäjää molempia mantelin verran, vedän "raidat" korostukseksi ja varjostukseksi jotka lopuksi häivytän BeautyBlenderillä – toimii! 🙂

  2. 2

    sanoo

    Mä olen aivan myyty tälle ihanuudelle, ja lotraan sitä jatkuvasti meikkivoiteen sekaan! <3 Oon täysin unohtannut laittaa muutaman bilekerran meikkiin korostukseksi, mutta pitää ottaa vahinko takaisin reilun viikon päästä, ja hohtaa oikein toden teolla. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *