Ashton, you said it (and I experienced it)

Luin joku aika sitten Ruotsin Cosmoa, jossa oli pieni haastattelu Ashton Kutcherista. Ashtonilta kysyttiin, mikä on romanttisin juttu, jonka hän on koskaan tehnyt. Ashton vastasi lentäneensä kerran toiseen maahan ihan vaan hetkeksi nähdäkseen hänelle tärkeän ihmisen ja lentäneensä sitten takaisin. Awww, kuinka romanttista, suloista ja ihanaa, ajattelin.

Ja tiedättekö mitä? Tänään ette tule kuulemaan minusta yhtään enempää, sillä minäkin sain täydellisen romanttisen yllätyksen. Minun ja Englantilaistuneen Herrasmieheni lomat menivät totaalisen ristiin loppukesänä ja kun hänellä olisi muutaman viikon kuluttua ollut mahdollisuus tulla käymään Suomessa, olen minä puolestani kesälomareissulla etelän lämmössä ystäväni kanssa. No, hyvä vaihtoehto sekin toki ja seuraavaa tapaamista piti venyttää, sillä eihän sille vaan mitään voi, jos kumpikin on kiireinen.

Tämä oli pieni pohjustus sille, että Englantilaistunut Herrasmieheni ilmoitti minulle torstai-iltana, että hän varasi juuri totaalisen spontaanisti itselleen lentoliput ja tulee perjantaina töiden jälkeen Suomeen. Tietysti hänen on oltava maanantaina jo takaisin töissä, joten lento kohti Englantia lähtee jo ajoissa sunnuntaina, mutta pari totaalisena yllätyksenä tullutta yhteistä hetkeä ovat kultaakin kalliimpia ja aivan korvaamattomia.

Ja niin minä sitten hain hänet eilen perjantaina hieman ennen puolta yötä lentokentältä, jonne hän saapui saadakseen viettää reilut puolitoista vuorokautta kanssani. Awww, kuinka romanttista, suloista ja ihanaa, ajattelin jälleen.

Kuinka rakastunut voi ihminen olla?!

Mikä on romanttisinta, mitä teille on tehty? Tai oletteko itse tehneet jotain erityisen romanttista?

Kommentit
  1. 2

    Anonyymi sanoo

    Kauneinta mitä minulle on tehty, on rakastaa minua ehdoitta. Niin typerältä ja kliseiseltä kuin se kuulostaakin, en ole helppo ihminen rakastaa. Oma mieheni oli järjestänyt kaiken: varannut maistraatista ajan yms. ja kertoi minulle "viime tipassa" yllätyksen. Minusta tuli rouva 🙂

    – Rouva –

  2. 5

    sanoo

    Eräänä ystävänpäivänä löysin aamulla herättyäni peilipöytäni kannen alta ruusun. Ja toisen vessasta pelin tasolta. Ja kolmannen kylppäristä hammasharjan vierestä. Ja neljännen keittiöstä. Viides oli työhuoneessa näppiksen päällä. Olkkarin pöydällä oli sitten kokonainen kimppu ruusuja maljakossa.

    Parasta tuossa yllärissä oli huomata, että toinen tiesi tasan tarkkaan aamurutiinini ja osasi viljellä ruusuja matkani varrelle.

    Ja luonnollisesti olin itse unohtanut koko ystävänpäivän. 😀

  3. 6

    Anonyymi sanoo

    Kyllähän ihmiset huristavat hulluna mökillekin voidakseen viettää siellä viikonlopun, mutta ei se kovin ekologista ole. Ei niin että paheksuisin, mutta tuli mieleen. Onhan se romanttista. 🙂 Minulle ei kai ole tehty mitään romanttista.

  4. 7

    Panda sanoo

    Awww ihanaa! 🙂
    Löytäis itekkin jonkun ihanan herrasmiehen ^^
    Jos saan kysyä niin miten olette tavanneet? 😀

  5. 8

    Anonyymi sanoo

    Juuri äsken palasin Flamingosta juhlimasta 20v synttäreitäni <3 Poikaystäväni (joka ei yleensä ymmärrä sanoja suunnitella ja aikataulu) oli järjestänyt meille sviitin, varannut hohtokeilauksen, illaksi pöydän ja vielä aamulla pääsin katsomaan kauan odotetun Potterin johon oli varattu ennakkoon salin parhaat paikat <3

  6. 11

    sanoo

    Aww. Tuo oli ensimmäinen reaktioni, jonka jälkeen kerroin tästä myös Korinörtilleni, joka puolestaan totesi "Suloista" (ja jos jälkeenpäin kysytään, niin varmaan kieltää niin sanoneensa :P).

    Romanttisinta, jonka olen itse saanut kokea nykyisessä parisuhteessani oli toukokuussa kun Kotinörtti ilmoitti, että varaan viikonlopun X meille kahdelle, pakkaa normaaliviikonloppuvaatetus mukaan, et tarvitse passia. Mietin reippaan kuukauden, mitä on tulossa, mutta en olisi koskaan keksinyt.

    Pääsin minilomalle kotimaiseen pikkukaupunkiin, jolla on suhteemme kannalta suuri merkitys. Olimme samassa hotellissa kuin "silloin joskus" ja kävimme lauantaina tivolissa (kuten "silloin joskus").

    Tähän huipuksi vielä, ei ehkä romanttista, mutta itselleni tärkeää: Kotinörtin kanssa lähdimme ajoissa viettämästä viikonloppua sunnuntaina ja nimen omaan miehen ehdotuksesta ajoimme äitini mökille yllätysvierailulle, koska äidillä oli seuraavana päivänä synttärit. Sai mies sitten tulevalta anopiltakin paljon pisteitä.

    Pakko vielä sanoa, että täällä ainakin ollaan aidon onnellisia puolestasi 🙂

  7. 12

    sanoo

    Ihana Herrasmiehesi taisi lentää sillä ajoissa lähteneellä (Finskin?) iltalennolla, koska minä palasin samana iltana Lontoosta iloisesti kolme tuntia myöhässä olleessa koneessa, joka oli vasta kahden jälkeen yöllä Helsingissä. Julmaa 🙂

  8. 13

    sanoo

    Ah, kuinka ihana yllätys! Jos tuo ei ole rakkautta, niin ei sitten mikään!

    Tykkään pienistä romanttisista eleistä, esimerkiksi pienet lahjat, jotka toinen on ostanut vain piristääkseen päivääni. Myös suloiset tekstiviestit pelastavat kiireisiä työpäiviä. =)
    Elämän pieniä iloja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *