Arvonnassa maailman suloisin ihonpuhdistuslaite FOREO Luna Play

* Sis. mainoslinkkejä, kaupallinen yhteistyö

Nyt seuraa söpöysvaroitus: tänään laitetaan nimittäin käyntiin arvonta jostain niin suloisesta ja hurmaavasta, mutta samalla myös aivan äärimmäisen tehokkaasta ja toimivasta tuotteesta, etten malta pysyä housuissani koko jutun kanssa!

Kuten moni varmasti tietää, olen ehdoton FOREO-fani. Minulla on jo yli vuoden ajan ollut päivittäisessä käytössäni minun mielestäni jo varsin kompakti ja suloinen FOREO Luna Mini -ihonpuhdistuslaite, jonka voin koska tahansa kehua kelle tahansa maasta taivaisiin. Jopa mies on ollut niin ihastunut laitteeseen, että hänkin käyttää sitä päivittäin ja jopa huolehtii sen (onneksi vain useamman kuukauden välein tapahtuvasta) latauksesta, mikäli minä en ole ehtinyt reagoida asiaan.

En ole kissa, koira tai vauvaihmisiä siinä mielessä, että alkaisin lässyttämään niille välittömästi niitä kohdatessa, mutta tämä seuraava hurmuri sai minussa aikaan aivan saman reaktion kun useille edellä mainittujen rakastajille ne kohdatessaan:

Foreo Luna Go

FOREO on nimittäin tuonut myyntiin suloisen, entistäkin pienemmän FOREO Luna Go* -ihonhoitolaitteen, joka on vanulapun kokoinen!

Foreo Luna Go 2

Meinasin pudota tuolilta kun näin nämä töissä ensimmäistä kertaa. Nämä ovat niin söpöjä, suloisia, hurmaavia ja ihania sekä samalla kuitenkin myös käteviä ja toimivia!

Superpieni ja superkevyt laite toimii yhdellä latauskerralla noin 30 kertaa, mikä on toki huomattavasti vähemmän kuin tavallinen FOREO, mutta aah, onhan tämä nyt ihan mielettömän kätevä ottaa mukaan reissuun! (Ei sillä etteikö perus Luna Minikin* olisi.)

Foreo Luna Go 3

Foreo Luna Go 4

Ja hei katsokaa, kuinka suloisen pieneltä tämä näyttää pienien Beautyblender Microjen ja muiden pikkumeikkien kanssa:
Foreo Luna Go 5

En ihan oikeasti kestä!

Macaron-leivoksia muistuttavien, ladattavien Go-laitteiden lisäksi FOREO on tuonut myyntiin jotain muutakin jännää: kokeilutarkoitukseen tarkoitetun FOREO Luna Play -laitteen, joka on kuin FOREO Go (ilman anti-age-hoitopintaa), mutta sen akku kestää käytössä 100 käyttökertaa eikä sitä voi ladata uudelleen.

Foreo Luna Play 2

Pikkulaite irtoaa huomattavasti ladattavaa sisartaan edullisempaan hintaan, eli alle 30 eurolla ja koska siitä riittää iloa n. 3,5 kuukauden päivittäiseen käyttöön (kerran päivässä) pääsee sen avulla hyvin kokeilemaan, olisiko FOREO sellainen laite, josta voisi tulla osa omaa päivittäistä ihonhoitorutiinia. Mielettömän kätevää, sillä veikkaan monen laitteen ostoa harkitsevan miettivän, tulisiko laitetta sittenkään käytettyä niin paljon.

Koska olen itse niin suuri FOREO fani ja aivan totaalisen hurmioitunut näistä pikkuveijareista neuvottelin meillä töissä pienen diilin. Sain nimittäin eleveniltä teille arvottavakseni kaksi FOREO Luna Play -laitetta!

Foreo Luna Play 3

Instagram @nellenoell

Voit osallistua laitteen arvontaan blogissani hihkaisemalla kommenteissa, minkä värisen laitteen itsellesi valitsisit, jos voittaisit sen omaksesi.

Löydät koko Luna Play -valikoiman elevenin verkkokaupasta*.

Itse kommenttiin ei tarvitse kirjoittaa sähköpostiosoitetta, mutta varmistathan, että jätät sen yhteydessä oikean sähköpostiosoitteen (ei näy muille lukijoille), jotta sinut on helppo tavoittaa mahdollisen voiton osuessa kohdalle.

Arvontaan voi osallistua perjantaihin 8.7. asti ja sen voittajat julkaistaan blogissa sen jälkeen.

Foreo Luna Play

Saisiko olla maailman suloisin ihonpuhdistuslaite?

Kommentit
  1. 12

    Kiki sanoo

    Jos onni osuu kohdalle niin ottaisin auringonkukan keltaisen 🙂

  2. 13

    Sari P sanoo

    Voi kun ylisöpö <3 Tämä olisi ehdoton vaaleanpunaisena!

  3. 17

    -R sanoo

    No mutta kyllä kiitos ! 😀 Ja mitä vaaleanpunaisempi, sen parempi <3

  4. 18

    Pauliina Länsman sanoo

    Musta! En ollu koskaan edes kuullu tästä mutta pakko kokeilla!

  5. 19

    Ava sanoo

    Ei ihania. Mie ottaisin varmaan tuollaisen keltaisen sopolaisen 🙂

  6. 20

    Mijoka sanoo

    Rakastan kaikenlaisia härpäkkeitä. Omani haluaisin pinkkinä 🙂

  7. 21

    Lilyx sanoo

    Oi kuinka söpöjä! Vähän kyllä mietityttää tämän laitteen ”kertakäyttöisyys”, koska jos ”vain” sadan kerran alite maksaa kolmekymppiä, onko käytännössä rajattomat käyttökerrat 150€ hintaan ylitsepääsemätön? (Tai siis onhan 150€ paljon mutta kyllä tuollaisen saa myytyä eteenpäon jos ei tykkääkkään) Mutta kuitenkin…
    Ja omani ottaisin kokeiluun turkoosina!

  8. 23

    HannaSi sanoo

    Ehdottomasti pinkki! 🙂 Sähäkkä sävy erottuu hyvin muista kauneuskaapin tavaroista.

  9. 25

    Laura sanoo

    Pinkki (kuten manuaalinen versioni ko tuotteesta).

  10. 30

    Annak sanoo

    Oo oon niin pitään halunnu kokeilla tätä! Tuo violetti on kaunein 🙂

  11. 33

    Lily sanoo

    Aquamarine, koska sininen on vaan mun juttu. Ja sopis vessan sisustukseenkin.

  12. 36

    Heidi sanoo

    Olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan 🙂 Sunflower yellow miellytti vaikka yleensä valitsen aina pinkkiä!

  13. 39

    Hen-naa sanoo

    Ihana! Värivalintojen tekeminen on aina hankalaa, mutta ehkä tahtoisin violetin!

  14. 48

    Susanna sanoo

    Oooo, miten täydellisiä! <3 Musta olisi oma valintani.

  15. 49

    mari sanoo

    Pinkki (fuchsia) erottuu mustasta matkakosmepussukasta…

  16. 51

    Kaisu sanoo

    Vaalean sininen istuisi toilettini värimaailmaan kunniapaikalle. 🙂

  17. 54

    Heli Heinonen sanoo

    Keltainen se olis, ehdoton lempivärini 🙂

  18. 56

    TeijaH sanoo

    Kiinnnostava.
    Midnight (kun ei kerran ole syvänpunaista).

  19. 63

    Varpu sanoo

    Purple! On näitä tullut kaiholla katsottua, hinta vaan kirpaisee.

  20. 65

    J sanoo

    Purple! 🙂 Pakko kirjoittaa tähän loppuun muutakin, kun joku on jättänyt jo samalla nimimerkillä samanlaisen kommentin! 😀

  21. 66

    miss kitty cat sanoo

    Ehdottomasti haluaisin Fuchsian värisen!

  22. 67

    Heli sanoo

    Valintani olisi sävy mint, en kestä kuinka ihanan värinen!

  23. 71

    Riikka sanoo

    Laite on niin utopistisen kuulinen, että sitä on pakko päästä testaamaan. Jos onni suosii, fuchsia olisi mieluisin väri 🙂

  24. 72

    Hemppa sanoo

    Tosi vaikea valinta mut kyllä mä keltaisen ottaisin

  25. 73

    Anni sanoo

    Oi, olisi aivan ihana päästä kokeilemaan! Mint olisi mieluisa väri 🙂

  26. 76

    Luna sanoo

    Kyllä kiitos saisi olla! Vaaleanpunaisena tietysti. Koska Luna on paras nimi (mun koiran nimi), tämmönen söpö Luna-asia täytyy ehdottomasti saada.

  27. 77

    Margit sanoo

    Osallistun! Ja ottaisin mustan koska se kuvastaa sopivasti sieluni väriä

  28. 81

    Helena sanoo

    Ihana laite! Söpö laite vaatii söpön sävyn eli vaalean sinisen!

  29. 82

    Vandaalia sanoo

    Kyllä fuksia olisi mun väri tässä! 😀 Kiva olisi päästä kokeilemaan kyllä :3

  30. 83

    rukkanen sanoo

    Keltainen olisi ihana <3 Pitääkin lueskella tästä laitteesta vähän lisää, sillä se on jotenkin jäänyt itseltä huomaamatta vaikka blogia luenkin ahkerasti. 🙂

  31. 86

    Johanna sanoo

    Oi miten ihana vekotin! Sininen varmasti sopisi omalle nassulle parhaiten 🙂

  32. 88

    Taryl sanoo

    Mielenkiintoinen laite! Ja vaaleansinisen haluaisin.

  33. 89

    hanneh sanoo

    Vaikka yleensä mennään pinkillä, niin nyt täytyy kyllä sanoa tuo auringonkukan keltainen 🙂

  34. 91

    HanSu sanoo

    Hassu pikku pampula! 😀 Mutta mukavan kompakti tämmöiseen kompaktiin kaupunkilaiselämään. Fuchsia lemppari vaihtoehto.

  35. 98

    Viivi sanoo

    Ihan supersuloinen! Mintun värinen kelpaisi tänne 🙂

  36. 99

    Eliisa sanoo

    Ihanan sähäköitä värejä, mutta silti ottaisin mustan 🙂

  37. 103

    Saija Myllärinen sanoo

    Fuchsia on kyllä niiin suloinen 🙂

  38. 105

    Sanna.Wang sanoo

    Wau! Tuon ei-ladattava kyllä pitää ostaa jos arpaonni ei suosi… kokeilla toimiiko herkällä couperosa iholla eka.
    Mie haluisin voittoni tuon keltaisen värisenä <3 En muuten perusta kyseisestä väristä, mutta tuo nyt huutaa mua kunnolla.

  39. 106

    Tepsu sanoo

    Mint-väri sopisi hyvin kylppärimme smurffinsinisiin seiniin 😀

  40. 108

    Outi sanoo

    Mukana arvonnassa, kirkas pinkki- väri olisi ihana!

  41. 119

    Sini sanoo

    Pinkki (fuchsia) oli sävyistä itselleni mieluisin, vaikkakin kaikki näyttivät aivan ihanilta! 🙂

  42. 123

    Jenni sanoo

    Kääks, huikea palkinto! Oon ehkä hieman tylsä, mutta kyllä mä mustan ottaisin. 😀

  43. 125

    annnni sanoo

    Sinisenä tai lilana, kivoja värejä molemmat !

  44. 128

    Maijjuhei sanoo

    Tälle ois todellaki tarvetta eli mintun värisenä kilpailuun osallistuen!

  45. 133

    Kati sanoo

    Petal pink olisi mun väri eli vaaleanpunainen. 🙂 Foreo Luna jäi mieleeni aiemmasta postauksestasi, mutta en ole opiskelijabudjetilla raaskinut sitä vielä ostaa. Olen seurannut blogiasi pitkään ja sinun innoittamanasi opiskelenkin tällä hetkellä estenomiksi. 🙂

  46. 138

    Sinzu sanoo

    Itsellä on turkoosi Luna Mini käytössä, joten jos voittaisin tässä kisassa, niin haluaisin sinisen ja antaisin sen veljelleni 🙂

  47. 145

    jallejasmin sanoo

    Ehdottomasti Sunflower Yellow! Ihanan pirteä ja raikas kesäväri.

  48. 148

    Safiiritar sanoo

    Sininen aquamarine sointuisi ihonhoitotuotteideni värimaailmaan, joten se olisi valintani. 🙂

  49. 153

    Ellu sanoo

    Toi Aquamarine-sininen olis kyl ihan mun väri! <3

  50. 155

    Tiina sanoo

    Pinkki sen olla pitää, vaikkei purplessakaan vikaa ole 😉

  51. 158

    Katinka sanoo

    Oih, tällainen olisi niin ihana! Omani ottaisin ihanan kesäisen keltaisena, eli Sunflower Yellow.

  52. 160

    Amilda sanoo

    Tätä olen halunnut kokeilla, mutta ei uskalla satsata täyttä hintaa, jos ei tykkääkään. Pinkkiä testaisin mielelläni.

  53. 163

    Heiduli sanoo

    Oii ihana arvonta! Omani haluasin ehdottomasti liilana!:)

  54. 164

    A sanoo

    Mielenkiintoinen uutuus. Musta olisi minun valintani.

  55. 167

    Nelliina sanoo

    Mukaan ihanaan arvontaan. Keltainen olis ihana

  56. 173

    Shaqu sanoo

    Ehdottomasti tuo fuchsia <3 Olispa hienoa kokeilla moista!

  57. 176

    RipRap sanoo

    Hirveä sisäinen taistelu; toisaalta hirveän epäekologista – toisaalta olisi ihana kokeilla. Päädyn hihkumaan että mulle minttu

  58. 189

    SanniMiu sanoo

    Fuchsiaa foreo luna playta olisi hauskaa kokeilla ja väri sopisi aivan täydellisesti kylpyhuoneen (halppis, mutta silti hyvä) sisustukseen :)!

  59. 190

    Lellu sanoo

    Tää on niin söpö! Haluaisin kirkkaan pinkin värisen 🙂

  60. 191

    Anonyymimuumi sanoo

    Värillä ei edes ole väliä, kunhan sais jotain tehostamaan kasvopesua. Oon himotellut näitä jo pitkään. 8)

  61. 193

    Tintti sanoo

    Oi, nuo kaikki on niin syötävän suloisia, kaikki kelpais, mutta Mint olisi paras 🙂 . Tahtoisi niin kokeilla tätä!

  62. 198

    Iida sanoo

    Ikuisena mustan ystävänä on pakko sanoa, että mustahan se näistäkin on lemppari 😀

  63. 200

    jensu sanoo

    Ehdottomasti tuossa Fuchsia-sävyttä piristämään kasvojenhoitorutiineja 🙂

  64. 205

    henna sanoo

    Musta! Olen halunnut päästä testaamaan tätä jo pitkään 🙂

  65. 209

    Annika sanoo

    Tähän on pakko osallistua, vaikuttaa aivan loistavalta laitteelta 🙂 Keltainen ehdottomasti!

  66. 210

    T sanoo

    Oi, miten söpö! Pinkkinä (fucshiana) kaikkein söpöin eli sellainen olisi ihana.

  67. 217

    Senja sanoo

    Minttu! Olen himoinnut moista siitä asti testattavaksi kun ekan kerran kyseisestä vekottimesta kirjoitit!

  68. 218

    Susanna t sanoo

    Vaaleansininen. Vaikka tuo pinkkikin on syötävän söpö <3

  69. 228

    sanoo

    Fuchsia!

    Mulla on pitkään ollut vuonna nakki muussi ostettu Garnierin kasvoharja ja siinä samassa on myös itsepesuaine. On korkea aika sanoa heipat sille ja etsiä joku vähän pysyvämpi vaihtoehto. Kasvoharjan sisällä oleva ainekkaan ei varmaankaan ole enään kovin hyvä iholle näin yli 5 vuoden jälkeen.

  70. 230

    RiikkaL sanoo

    Vaaleansininen on ihanan suloinen! :)Olen kuullut/lukenut näistä ihan valtavasti hyviä arvosteluja, mutta en ole kuitenkaan uskaltanut hommata omaa. Tämä onkin ihan loistava arvonta, jonka avulla pääsisi testailemaan laitetta oikein kunnolla! 🙂

  71. 231

    Jonna o sanoo

    Petal pink mutta muutkin ovat kyllä kauniita värejä

  72. 233

    MT sanoo

    Oi apua, näyttääpä söpöiltä. Vaaleansininen olisi oma valintani ^_^

  73. 245

    Anna sanoo

    Ehdottomasti musta, niin sopisi vessan mustavalkoiseen värimaailmaan. 🙂

  74. 247

    Jess sanoo

    Voi eiiiii toi Petal Pink on niin söpö, sen ehdottomasti haluaisin! 🙂

  75. 248

    Teija sanoo

    Suloinen. Osallistun arvontaan. Vaaleanpunainen 🙂

  76. 249

    Riia sanoo

    Mint, niin mieskin uskaltautuisi sitä kokeilemaan 🙂

  77. 257

    Tuulia sanoo

    Mintun värinen. Ja kiitos samalla mahtavasta blogistasi, jota olen jo vuosia seurannut 🙂

  78. 261

    Sari sanoo

    Vautsi! Vaalea violetti/lila (mikä nyt se sensitive-versio onkaan :))

  79. 262

    Karo sanoo

    Minttu… musta… minttu! Kyllä se minttu olisi!

  80. 263

    SSRA sanoo

    Musta miellyttää silmää eniten. Mielenkiintoinen kapistus!

  81. 271

    plussaa sanoo

    FOREO LUNA Play Sunflower Yellow. Ihanan pirteä!

  82. 273

    JaKa sanoo

    Pinkki pistää kivasti silmään ja piristäisi päivää!

  83. 274

    Jessica sanoo

    Pinkki tai musta. Istuisi ihanasti muiden meikkien ym. joukkoon ^_^

  84. 285

    SatuM sanoo

    Tämä olisi niin kiva koittaa, kun ladattava versio on ollut jo tovin osto-harkinnassa! Minttu olisi oma valintani 🙂

  85. 286

    Nipa sanoo

    Olisi ihanaa päästä kokeilemaan, musta väri jos arpaonni suosii!

  86. 291

    Täti Violetti sanoo

    Violetti olisi minulle tietysti juuri sopiva!

  87. 295

    momo sanoo

    oho, tätä olisi ihanaa päästä kokeilemaan, jos se vaikka toisi avun epäpuhtaalle ongelmaiholleni 🙂 väriksi valitsisin tylsästi mustan eli midnightin!

  88. 297

    sanoo

    Olen aina tahtonut tätä testata, mutta en ole raaskinut ostaa. Ihanaa, että nyt on mahdollisuus osallistua arvontaan 😀 Jos voittaisin, haluan pirtsakan keltaisen 🙂

  89. 301

    Jey sanoo

    Mustan ottaisin, se on aina klassinen ja hyvä valinta!

  90. 303

    Emma-Stiina sanoo

    Mintun värinen olisi ihana 🙂 oonkin halunnut testata tota jo pitkään.

  91. 304

    Jomasu sanoo

    Foreo Luna Play Fuchsia eli pinkki on paras väri, vaikka kaikki noista on ihanan värisiä!

  92. 305

    ~Anna sanoo

    Tuo pinkki on aivan ihana! Sen valitsisin, jos vaan voittaisin. 🙂

  93. 306

    Mimmi80 sanoo

    Tämä neitonen haluaisi ehdottomasti fuksian värisen

  94. 307

    Marianne sanoo

    Söpö! Mä valitsisin fuchsian, niin mätsäisi hyvin mun pinkin tangle teezerin kanssa 😉

  95. 308

    cioccolato sanoo

    Kääk! Vaikea valita, mutta mustan haluaisin eniten!

  96. 314

    Amria sanoo

    Toi pinkki tai fuksia ois paras, matkustan usein ja nykyinen kasvoharja hajosi yhden latauskerran jälkeen, niin tämä olisi aivan huippu

  97. 331

    Saara Simonen sanoo

    Turquoise blue on just minun makuun, aivan ihana!^_^

  98. 346

    Petus sanoo

    Purple on ehdoton suosikkini 🙂
    JA oi miten kätevä laite!

  99. 352

    Sirpa M sanoo

    Violetti (lila) olis ihana saada iltarutiineihin mukaan 🙂 . Tuollaista härpäkettä minulla ei vielä olekaan. Olen kuullut sen olevan vertaansa vailla. Olisi kiva todeta se itse!

  100. 356

    Jenni sanoo

    Tuo vaaleanvioletti herkän ihon Luna olisi mun valinta 🙂

  101. 361

    Pinja sanoo

    Ah suloisuus, pirteänä ’fuchsiana’ kiitos 🙂

  102. 366

    Ella sanoo

    oi, olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä! violetti on minusta kauneimman värinen.

  103. 374

    Annemari sanoo

    Tällä hetkellä minttu-kausi meneillään, joten sen valitsisin 🙂

  104. 380

    Hanni sanoo

    Ihana! Kätevän pieni Clarisonicin kasvoharjaan vertattuna, jota nykyisin käytän. Hot pink on nykyään minun mieleen.

  105. 383

    empe sanoo

    Vaaleanpunainen tai pinkki ehdottomasti! Ihanan söpöjä. 🙂

  106. 393

    sanoo

    Fuchsia olisi ihan huippu! Ja olisipa kiva kerrankin voittaa jotain arvonnassa. 🙂

  107. 395

    Minna sanoo

    Oi, tuo mintun värinen, joka näytti tosin turkoosilta minun silmissä, se olisi kaunis. Tai sitten pirtsakka keltainen.

  108. 396

    Sonja sanoo

    Keltainen tällä kertaa, vaikka yleensä kaikki on pinkkiä 😀

  109. 400

    pööpö sanoo

    Vaaleanpunainen on söpö! Mintunvihreä myös, mutta jos se on rasvoittuvalle iholle viiv vaaleanpunainen on minulle parempi.

  110. 401

    Kristiina sanoo

    Tämä olisi niin tarpeellinen! Ihoni on viime aikoina mennyt huonommaksi ja olen ajatellut uusia puhdistustuotteeni. Tämä olisi kokeilun arvoinen. Tykkäisin eniten vaaleanpunaisesta 🙂

  111. 413

    Veera sanoo

    No onpas suloisia! Vaaleansinisen valitsisin itse. 🙂

  112. 415

    P sanoo

    musta ois kiva päästä kokeilemaan mustaa. 😀 herkullisia värejä ihan mahdottomasti, eritysiesti minttu houkuttelis, mutta musta istuu paremmin sisustukseen. 😀

  113. 417

    Assi sanoo

    Ooh, ne on vaan niin suloisia. Jos onni suosii niin Fuchsia olisi tervetullut.

  114. 419

    Alli sanoo

    Purppura (eli purple) ilostuttaisi värikkyydellään aamu- ja iltapesuja!

  115. 420

    Mirva P. sanoo

    Yleensä valitsen aina pinkkiä, mutta nyt iskin silmäni mintunväriseen yksilöön 🙂

  116. 421

    Saila sanoo

    Vaaleanpunainen tai tuo haalean sininen ovat super söpöjä! 🙂

  117. 422

    Keira* sanoo

    On kyllä söpöjä! Innostuin jo edellisestä foreo-postauksestasi, mutta en ole raaskinut ostaa omaa laitetta vielä. Tätä olisi kyllä niin mielenkiintoista päästä testaamaan 🙂 Valintani olisi tottakai ihana minttu <3

  118. 423

    TiinaJ sanoo

    Oi, kaikki näyttävät herkullisilta, mutta ehkä pastelliset vaaleanpunainen tai -sininen miellyttävät eniten.

  119. 425

    MarjaStiina sanoo

    Aivan mahtavaa. Osallistun arvontaan. Tämä aivan mahtava tuote.

  120. 428

    johannaemilia sanoo

    Aquamarine – ihanan virkistävä turkoosi!

  121. 435

    Pömppä sanoo

    Oma Foreoni saapui juuri postissa, mutta jos arpaonni osuisi kohdalle lahjoittaisin tämän ystävälleni. Ja ehdottomasti värinä olisi tällöin pinkki 🙂

  122. 437

    Inka sanoo

    Tuo vaaleampi sininen (mint) sulatti sydämen täällä päässä!

  123. 440

    Elina sanoo

    Sininen. Tästä laitteesta vois olla apua t-alueen huonoon ihoon.

  124. 441

    Ninnu sanoo

    Nassun pesuja piristämään ottaisin pinkin 🙂

  125. 442

    Mindemn sanoo

    Mintun värinen! Oi olisipa kiva päästä testaamaan laitetta 🙂

  126. 445

    Jenna O sanoo

    Mintun värinen suloisuudessaan viehättää minua eniten 🙂

  127. 449

    Saara P. sanoo

    Mint! Taidan olla rakastunut, ihanan näköinen laite!

  128. 452

    Julia H sanoo

    Hauskaa vaihtelua tavalliselle sienelle, pinkkinä tietenkin! 🙂

  129. 462

    Höyhenpukuliike sanoo

    Ihania! Pinkki ois kiva (fuchsia). 🙂

  130. 466

    Jenni sanoo

    Oi, miten ihanan raikas on Mint-värinen. Toisaalta musta Midnight kiinnostaisi myös. Mahtaakohan vieraat luulla tätä joksikin hmm… intiimihierojaksi, kun bongaavat sen peilikaapista 😀

  131. 467

    Salla K. sanoo

    Fuksia olisi ihana! Tuollainen laite olisi mahtava matkoillakin.

  132. 477

    Hunajata sanoo

    Miten söpöjä!! Päädyn pinkkiin, koska jostain todella omituisesta syystä valitsen kaikki käyttötavarani pinkkinä, jos mahdollista..

  133. 480

    bubblegunrosie sanoo

    No kyllä kiitos, tuo vaaleansininen ois kiva 🙂

  134. 484

    Suvi sanoo

    Violetti aivan ehdottomasti! Ihonpuhdistuslaitteet ovat minulle vielä aivan uusia tuttavuuksia, joten olisi kyllä huikeaa päästä kokeilemaan. 🙂

  135. 485

    annie sanoo

    Vaaleanpunainen! Oli pakko osallistua koska mielenkiintoni heräsi heti tähän tuotteeseen!!!!

  136. 489

    Christina ertsalo sanoo

    Voi ei kuinka söpöjä ihan mikä tahansa noista käy, sanotaan vaikka vaaleansininen.

    • 489.1

      Virve sanoo

      Huomasithan, että arvonta on jo päättynyt? 🙂

Trackbacks