All in one ja hiukset tykkää!

Käsi ylös: kuinka moni pitkätukka on kuullut, että hiusvaha on kätevä keino siloittaa hiusten pintaa? Melkoisen monta kättä taitaa nousta.
Jatkokysymys: Kuinka moni näistä edelliseen kysymykseen myönteisesti vastanneista on kokeillut temppua ja päätynyt poikkeuksetta klähmäisen tuntuisiin hiuslatvoihin todeten, ettei vaha todellakaan ole se oma juttu? Lähes yhtä monta kättä taisi nousta.
Kuulun itsekin samaan kerhoon. Olivat kyseessä sitten kuivuuttaan sähköisenä lentelevät hiukset, katkeilleet ja pörröttyneet hiukset tai ihan vaan siloitusta kaipaava otsatukka en vain ole ammattitaidottomana osannut pelata hiusvahan kanssa niin, että se näyttäisi pitkässä kasvustossani kauniilta saatika tuntuisi hyvältä. Vika on varmasti paljon käyttäjässä tai sitten olen ammattitaidottomuuttani myös yhdistänyt heikot taitoni huonoihin tuotevalintoihin, mutta lopputulos ei ole koskaan miellyttänyt minua niin, että olisin ottanut niksistä oman salaisen kauneuskikkani. Joko pitoa ei ole ollut tarpeeksi, koostumus on liian tymäkkää tai liian rasvaista tai sitten olen innostunut lisäämään tuotetta vaan lopulta liikaa parempaa lopputulosta toivoen. Arvaatte varmaan, että menestys on aina ollut huono.
Pidän kuitenkin ajatuksesta, että saisin hiuksieni pinnan siloitettua jollakin muulla kuin hiusöljyllä tai seerumilla, jotka kyllä toivat kiiltoa, mutta eivät yhtään pitoa. Pidin ajatuksesta itseasiassa niin kovasti, että olin jälleen valmis testaamaan uutta PR-toimiston edustajan lykättyä käteeni uuden kokeiltavan vaihtoehdon: kiiltoa tuovan vaahtovahan.
Goldwellin Hi-Shine Mousse Wax on siis muotovaahdon näköisenä tuotteena pullostaan ulospurskahtava tuote, joka yhdistää hiusöljyn, muotovaahdon ja vahan parhaat puolet yhdeksi täydelliseksi kokonaisuudeksi, jota me pitkätukkaisetkin voimme rakastaa.
Ilmava ja kuohkea vaahtomainen koostumus tekee tuotteesta tavallista hiusvahaa kevyemmän tuntuisen, mikä vähentää hiusvahalle tyypillistä raskautta ja vahamaista klähmäisyyttä. Samalla se myös tuo hiuksiin kiiltoa tekemättä niistä kuitenkaan öljyisen näköisiä. Ja lupaileepa tuote vielä sisältävänsä hiuksia hoitavaa bambuproteiiniuutettakin!
Tuotteessa on sopivan kevyt pito pitämään otsahiuksiani hieman aloillaan ja hiusteni pituuksia siloisina, mutta silti lopputulos on kevyt. 
Tämän kanssa lopputulos ei ole koskaan tuntunut liian klähmäiseltä tai lähmäiseltä, mutta pitoa on silti ollut tarpeeksi. Pakkauksen ohjeissa lukee, että tuotetta käytetään kuiviin hiuksiin, mutta löysin netistä vinkin sen levittämisestä myös pesun jäljiltä kosteisiin hiuksiin.
Nyt minullakin on salainen ase, jota tämä blondausten katkoma hiuskuontalo rakastaa: kiiltoa tuova vaahtovaha!
Onko joku muu tehnyt tuttavuutta tämän monitoimi-ihmeen kanssa? Mitäs sanotte, onko ollut kehujen arvoinen?
Goldwellin kampaamotuotteena myytävällä StyleSign Crystal Control Hi-Shine Mousse Waxilla on hintaa noin 17,50 euroa.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Annoin juurikin omien otsahiusteni kanssa periksi (muutamaankin otteeseen) ja kasvatin pois kun en löytänyt mitään tuotetta millä ne saisi pysymään aloillaan ilman että niistä tulee kivikovat tai lähmäset. Tämä olis kyllä varmasti ollut kokeilunarvoinen tuote. Ehkä jos vielä joskus taas päädyn takaisin otsikseen! 🙂

  2. 2

    Sini sanoo

    Heippa !
    Asianihan ei tähän aiheeseen liity, piti laittaa se edelliseen postaukseesi mutta onnistuin kadottamaan viestin. 😀
    Ensinnäkin, haluan onnitella uudesta asunnosta ja mahtavasta työharjoittelupaikasta!! 🙂 Olet ansainnut ne 🙂
    Itse opiskelen laborantiksi, ja haaveena olisi päästä työharjoitteluun johonkin kosmetiikka-alan labraan… Lumenen labra olis unelma mutta sinne tuskin pääsee.. 😉 Tiedätkö muita kosmetiikka-alan laboratorioita, joihin voisi yrittää hakea?
    Sun koulupostauksista tulee semmonen fiilis, että pitäis itsekkin mennä tekemään koulujuttuja. 😀 Tsemppiä kouluun ja harjoitteluun ja ylipäänsä elämään, sun blogia (ja instagramia) on inspiroivaa lukea, keep up the good work ! :))
    -Sini

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Hei Virve,
    Minulla olisi toiseen aiheeseen liittyvä kysymys. Huomasin että käytät, tai olet ainakin käyttänyt NeuLash ripsiä kasvattavaa seerumia. Onko sinulla kokemuksia siitä uudesta versiosta (new improved formula)? Tiedätkö saako sitä alkuperäistä koostumusta enää ostettua mistään? Haluisin myös tietää mistä NeuLashiä voi ostaa, myydäänkö sitä Suomessa vai kannattaako tilata jostain?
    Olisin erittäin kiitollinen neuvoista. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Valitettavasti en osaa ottaa yhtään kantaa siihen, missä NeuLashin kanssa mennään ja mikä koostumus toimii mitenkin nykyään ja mistä voi ostaa. Olen ostanut omani silloi kun vanhaa versiota oli vielä myynnissä, joten en ole seuraillut hommaa hetkeen. :/

  4. 5

    sanoo

    Vastaan Virven puolesta. Tuo uusi koostumus luotiin sen vuoksi että alkuperäinen koostumus sisälsi silmänpainetaudin hoitoon käytettävää lääkeainetta, ja tämä aiheutti jonkinasteisen "kohun". Uudessa versiossa tätä lääkeainetta käsittääkseni vielä on, mutta huomattavasti pienempi määrä. Tämän vuoksi vanhaa versiota ei enää ole saatavilla (jollei jossain liikkeessä sitten ole ollut sitä paljon varastossa).
    Neulashin tuotteita voi tilata ruotsista heidän omasta verkkokaupastaan
    http://www.neulash.li/index.php?language=fi&osCsid=fd6c61dfa0bd0a3e52d0d42ed23f59d5

    • 5.1

      sanoo

      Kiva, että olit vastaillut kun en ollut itse kerennyt. 🙂 Korjaan tähän vielä sen verran, että alunperinkään tuote ei sisältänyt käsittääkseni itse lääkeainetta vaan sen johdannaista, jolla myös havaittiin olevan samoja vaikutuksia. Lääkeainetta ei siis voi käyttää kosmetiikassa, mutta käsittääkseni ovat ottaneet tilalle korvaavia aineita. En osaa sitten yhtään sanoa, kuinka uusi versio toimii. :/

  5. 6

    sanoo

    Minäpäs kävin heti tuon ostamassa, kun tässä myös sama projekti menossa. Eli vaaleampaa kohti kovasti, mulla tosin on 20 vuoden tummaksi värjääminen takana, että ihan heti ei vaalene 😀 Oma väri on luokkaa 7 suunnilleen ja siihen tähdätään.

    Mutta piti kysymäni, että kuinka sä tuota käytät saadaksesi parhaan mahdollisen hyödyn? Mä en oikein osaa sitä tukkaani sutia, tuntuu ettei sellainen pieni määrä leviä edes koko kuontaloon. Eli väännä rautalangasta a:sta ö:hön jooko 😀 (mä en oo mitään tuollaista tököttiä koskaan käyttänyt).

    • 6.1

      Anonyymi sanoo

      Sama juttu kiinnostais mua kans. Eli miten tuo kannattaa hiuksiin laittaa ja antaako oikeasti kiiltoa? Onko se sitten hiustenlaitossa se viimeinen tuote vai missä vaiheessa se laitetaan, kun pitää föönata tai suoristaa tms?

    • 6.3

      sanoo

      Anteeksi, ihan kokonaan jäänyt näköjään tämän postauksen viesteihin vastaaminen. Kiva, että muistuttelit! 🙂

      Tuohan ei siis ole tosiaan tarkoitettu tuomaan mitään varsinaista selkeää kiinnitystä ja pitoa hiuksiin, eli vaan tosiaan niiden siloitukseen ja kevyeen kiinitykseen. Käytännössä tarkoittaa omalla kohdallani, että kun hiusten latvat ja pituudet pörröttävät nyt vaalennuksien jäljiltä miten sattuu eikä sivulle menevät etuhiuksetkaan aina pysy niin hyvin, niin tuolla saa sen kevyen kiinnityksen ja siloituksen, mutta ei mitään jäykäksi jättävää vahvaa pitoa.

      Itse olen käyttänyt tuotetta ihan vaan normaalisti pesun jälkeen kuiviin ja haluamallani tavalla muotoilluihin hiuksiin viimeistelytuotteena siinä vaiheessa, kun hiukset ovat kaivanneet siloitusta, mutta vaha olisi liian raskas vaihtoehto eikä öljymäinenkään tuote tunnu hyvältä vaihtoehdolta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *