All About Lips

Today it’s all about lips!
Kaunis punainen huulipuna saa lookin aina pirteäksi. Minä ainakin luotan punaiseen huulipunaan, sillä vaikka silmiin sipaisisi vain ripsiväriä ja kasvoille muuten hieman peiteainetta ja puuteria, tekee punainen huulipuna lookista heti täydellisen ja huolitellun.
Punaisen huulipunan kanssa saa kuitenkin olla tarkkana. Mikään ei tee huulista niin upeita kuin punainen huulipuna, mutta mikään ei myöskään tee ilmeestä naurettavampaa kuin pitkin kasvoja karkaillut pellenpunainen huulipuna. On siis tärkeää, että punainen huulipuna myös kestää huulilla. 
Sain vähän aikaa sitten No7-merkiltä kokeiltavakseni Moisture Drench -huulipunan sen ihanassa punaisessa sävyssä Siren.
Rakastan punaisia punia, joten tartuin tähän yksilöön innolla.  Ja voi nam, kuinka upealta se huulilla näyttikään!
Paitsi että puna näytti upealta tuntui se myös aivan loistavalta. Puna on koostumukseltaan hieman kuivempi ja vahamaisempi kuin aiemmin kehumani suosikkini Chanelin Rouge Allure tai Lancomen Rouge in Love, muttei ollenkaan huonolla tavalla kuiva. Puna nimittäin pysyy huulilla aivan loistavasti ja pitää huulet silti kosteutettuina.
Nätissä hylsyssä kulkeva puna oli kovasti mieleeni ja taisikin juuri lunastaa paikkansa työmeikkieni joukossa!
Moisture Drench -punilla on hintaa 10,90 euroa ja niitä myyvät esimerkiksi Sokokset.
Oletteko te kokeilleet No7-merkin huulipunia? Tai mikä teidän suhteenne räiskyvän punaisiin huuliin ylipäätänsä on?
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Ei ole koskaan tullut kokeiltua mitään ko. merkiltä, mutta voisihan sitä joskus tälläisen huulipunan ostaa, kun vaikuttaa tämän perusteella ainakin tosi kivalta 🙂

  2. 2

    sanoo

    Rakastan punaisia huulipunia! Ainoastaan hankaluutta aiheuttaa se, että mielestäni vaalealle on vaikeampi löytää sitä THE IT-huulipunaa kuin tummalle. Vaaleaverikkö, kun näyttää punaisessa äkkiä liian pelleltä, jos sävy ei ole täysin oikea.

  3. 4

    sanoo

    Oon jotenkin aina kuvitellut että No 7. tuotteet on jotenkin selektiivisen kosmetiikan hintatasoa, mutta vasta kun ostin jokin aika sitten kuorinta-aineen kyseiseltä merkiltä tajusin, että ei ne nyt niin kalliita olekaan. Tuo huulipuna näyttää sen verran upealta, että täytyy käydä sitä Sokkarilla jokin päivä tsekkailemassa – josko se ihan mukaan asti päätyisi 🙂

    – hannamaria
    hannamariav.blogspot.com

  4. 6

    Anonyymi sanoo

    Nuorena käytin pari putkiloa No. 7 roosaa punaa – ihana sävy ja hoitava koostumus! Ikävä kyllä ei taideta myydä enää Suomessa koko sarjaa…

  5. 7

    Anonyymi sanoo

    Hei! Onko huulissa rajausta kuvissa? käytätkö tämän huulipunan kanssa rajausta? 🙂

  6. 9

    sanoo

    Vitsit toi puna näyttää sulla ihanalta 🙂 itse oon aika arka käyttää kirkkaita punia vaikka niitä omistan 🙁

  7. 12

    Anonyymi sanoo

    Tämä tulikin hyvään saumaan sillä olen aikeissa ostaa ensimmäisen punaisen huulipunan näin kolmikymppisenä ja kosteutus ja pysyvyys samassa paketissa kiinnostaa toki. Onko ko.tuotteessa millainen haju/tuoksu? Entä laitatko alle huulirasvaa tai jotain pohjustustuotetta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *