Ajaisinko parran?

Jos sukujuuret ovat lähtöisin hieman Suomea kauempaa, voi parta-, viiksi- ja muiden kasvokarvojen poistaminen olla itsestäänselvä asia, jota kaikki kaikki lähipiirin naiset tottakai tekevät. Naiset poistavat kasvojen karvoja esimerkiksi nyppimällä, höyläämällä, vahaamalla sekä lankaamalla ja se on täysin normaalia.

Naisten parranajo

Meillä Suomessa se on tosian asia, josta ei liiemmin puhuta, sillä jos joku nainen sanoisi ajavansa partaansa tarkoittaisi se ääneen sanottuna, että henkilöllä on varmasti suorastaan epätavallisen liiallista karvojen kasvua ja ilman ajelua hänellä näyttäisi luultavasti kasvavan vähintäänkin amisviikset. Meillä saatetaan jopa uskoa, että karvojen ajelu saa ne kasvamaan entistä vahvempina takaisin, mikä on tietysti vain myytti, mutta jonka silti silloin tällöin kuulee ääneen lausuttavan.

(Ajelematon ihokarva kapenee kärkeään kohti hieman mitä katkaistu ihokarva ei puolestaan tee, minkä vuoksi se saattaa tuntua tai vaikuttaa jonkun mielestä paksummalta. Jos karvatupet kuitenkin saisivat oikeasti viestin, että niiden ihon pinnalle noussut karva on katkaistu ja niiden täytyy kostoksi kasvattaa paksumpia karvoja, olisivat naiset yleisesti melkoisilla gorillakarvoituksella varustettuja eikä kaljuuntuminenkaan olisi enää ongelma.) 

Naisten parranajo

Ilmoitan nyt kuitenkin rohkeasti, että olen jo yli kymmenen vuoden ajan (salaa ja siitä kellekään kertomatta, toki) ajanut partani. En tee sitä päivittäin tai välttämättä edes viikottain eikä kukaan edes kiinnitä huomiota jos jätän sen tekemättä (kuten välillä jätänkin), sillä kasvokarvani ovat hentoja, vaaleita ja huomaamattomia. En näytä viiksekkäältä, leukaani ei kasva ylipitkiä, huomiota herättäviä karvoja eikä poskinukkani muodosta talvella mukavasti lämmittävää täkkiä.

Miksi sitten teen sen? Samasta syystä kuin esimerkiksi japanilaisetkin naiset. Kun iholta ajaa hennot haituvat, näyttää se heleämmältä ja kuulammalta ja meikkituotteet myös levittyvät sille paremmin. Minusta se on ihan pätevä syy sille parisenkymmentä sekuntia aina silloin tällöin vievälle höylän heiluttelulle, jota toteuttaessani en käytä edes muuta ihoa liukastavaa ainetta kuin vettä.

Naisten parranajo

Meillä Suomessa höyliä myydään sääri-, bikini- ja kainalokarvojen ajeluun. Kulmakarvojen huolittelemiseen on myynnissä omia teriään, mutta niidenkään yhteydessä ei viitata kasvokarvojen ajeluun muuten, sillä emmehän halua viestiä, että naisilla olisi kasvoissa ongelmallista karvoitusta.

Kao sori eli ajellut kasvot ovat olleet Japanissa jo pidemmän aikaa trendi, joka on edennyt länsimaihinkin asti. Japanissa kosmetiikkaosastoilta löytyy erilaisia kasvojen ajeluun tarkoitettuja höyliä ja teriä, minkä lisäksi olemassa on myös asialle omistautuneita erityisiä salonkeja, joihin naiset menevät hakemaan heleää, kuulasta ja entistäkin sileämpää ihoa kasvokarvojen ajelulla.

Naisten parranajo

Paitsi että kasvokarvojen ajelu tekee ihosta sileämmän tuntuisen hennon vaalean nukkapeiton kadotessa, uskotaan sen myös kuorivan ihon pintaa hellästi. Ajellulla iholla hoitotuotteet pääsevät lisäksi paremmin kosketuksiin ihon kanssa, minkä ansiosta niiden teho voi parantua.

Itse pyyhkäisen höylällä yleensä hennot ihokarvat pois poskien iholta sekä leualta ja ylähuulelta. Minulla saattaa myös olla pieniä karvoja otsan reunoilla, jotka nekin saavat yleensä kyytiä. Lopputuloksena on hetkessä heleämpi iho, jolle meikkituotteet levittyvät paremmin. Vahaaminen ja muut vastaavat hommat tuntuvat liian aikaavieviltä, sillä kasvojen iho näyttää paremmalta jo parilla höylän vedolla ilman sen erityisempiä valmisteluja.

Naisten parranajo

Myöntääkö joku muu ajavansa kasvokarvojaan?

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    En mutta pohtinu xD Ja miettiny onko se normaalia että tuntuis olevan viikset. En edes tiiä millasillä välineillä niitä saisi. Ihan perus höylä tuntuu kömpelöltä ja pelottavalta höylätä kasvoja…

    • 1.1

      Virve sanoo

      Ei se loppujen lopuksi ole niin pelottavaa, kysy vaikka keneltä tahansa mieheltä. 😉

  2. 2

    M sanoo

    Mä sheivaan kans ”viiksikarvani” 😀 Vuosia jo tehnyt niin. Tulee pehmosta!

  3. 3

    eekku sanoo

    Kyllä ajelen viiksikarvat ja leuasta muutaman karvan aika tiheään väliin.Kun tummat ja näkyvät todella helposti oon tehnyt tätä jo todella kauan.Käytän siihen tuollasia kulmakarvaveitsiä =)

  4. 4

    momo sanoo

    ihana tuo lause ”olen jo yli kymmnen vuoden ajan ajanut partani” 😀

    en ole kokeillut, mutta on ollut kyllä mielessä viime aikaisen somehehkutuksen ansiosta. Kyllähän se mukavasti kuorisikin ihoa samalla. mutta etkö tosiaan käytä muuta kuin vettä? 😮 Missä järjestyksessä hoidat homman, eli yhdistätkö ajelun kasvojen putsaamiseen? putsauksen jälkeen mutta ennen kasvovettä? itse joskus hätäpäissäni ajelin sääriä pelkällä vedellä, ja vaikkei ihoni ole erityisen herkkä, jälki oli kamalaa!! mutta ehkä sitä voisi rohkaistua ja kokeilla… pelottaa ärtyminen ja vähän sisäänkasvavat karvatkin.

    • 4.1

      Virve sanoo

      Joo, yleensä teen sen puhdistettua ihoni ja ennen kasvoveden käyttöä. Putsaan meikit suihkussa iltaisin, joten höyläilykin sujuu siinä samalla ihan ohimennen ja ilman peiliä yleensä. Jos haluaa, voi höylän kanssa käyttää esimerkiksi ihonpuhdistustuotettaan, sillä sekin tuo jo toki liukkautta. Omat kasvokarvat ovat tosiaan niin hennot, että toimii hyvin pelkän veden kanssa ja olen niitä kyllä välillä ihan kuivaltakin iholta jopa höyläillyt ongelmitta.

  5. 5

    Ellu sanoo

    Uskaltaakohan tota kokeilla, jos on akne ja isotretinoin-kuuri menossa? 😮 Ajeletko jollain venuksella tms naamaa vai millä? 🙂

    • 5.1

      Virve sanoo

      Jos iholla on epäpuhtauksien aiheuttamaa epätasaisuutta kannattaa ajella todella varovasti. Itseasiassa suosin mieluiten halpoja perushöyliä, joissa ei ole Venuksien tapaan samanlaista hoitavaksi tarkoitettua liuskaa terien vieressä. Vartalon iholla niiden tuoma tunne tuntuu ajon jälkeen hyvältä, mutta kasvoilla tahdon puhtaan tunteen enkä tykkää siitä lievästä ”limaisuudesta”, jonka ne saavat aikaan.

      • 5.1.1

        Ellu sanoo

        Olihan tätä sit pakko kokeilla 😀 Iho ei todellakaan ottanu itseensä, päinvastoin! Se vaaleiden haituleiden määrä höylässä alko kyllä ällöttää 😀 Mietin vain, että onko mun naamassa oikeesti ollu tämmönen turkki tähän asti?! Meni kyllä pitkään, et löysin ”ei hoitavia” höyliä ja jopa noissa halvimmissa Pirkan miestenhöylissä oli sit kuitenkin jotain naaman limaseks jättävää 🙁 😀

        • 5.1.1.1

          Virve sanoo

          Varsinkin ensimmäisellä sheivauskerralla ero on kyllä maailman mullistava! 🙂
          On tosiaan hieman hankalaa löytää nykyään höyliä, joissa ei olisi sitä liuskaa, joten itse valitsen aina halpiksia, jotka eivät yleensä kauhesti sisällä liuskastaan huolimatta iholla klähmäisiltä tuntuvia aineita.

  6. 6

    R sanoo

    Poistan kans kasvokarvat tai haituvat joko pinsetein tai höylalla, muutaman kerran on myös sokereitu. Iho on kyllä sen jälkeen todella hoidetumman näköinen, vaikka nuo karvat ovatkin vaaleita ja ohuita.

    • 6.1

      Virve sanoo

      Niinhän se tosiaan on, että vaikka karvat ovatkin vaaleita ja ohuita eikä niihin kiinnitä edes huomiota niiden ollessa kasvoilla, näyttää iho niiden poiston jälkeen heti heleämmältä ja ”hoidetummalta”. 🙂

  7. 7

    Karoliina sanoo

    Tähän mennessä oon sillon tällön höyläillyt pulisongit 😀 Mulla kasvaa nimittäin luonnostaan ihan jäätävä määrä pitkiä hiuksia korvan etupuolelle ja hiukset ponnarilla se ei oo kauheen kivan näköistä. Ens kerralla taitaa kyllä lähteä myös leuan pielistä ja otsalta sekä ylähuulelta kokeilun vuoksi karvat, kun meikkiä laittaessa ne aina jotenkin korostuu… 😀

    • 7.1

      Virve sanoo

      Tuo loistavan avun juuri noihin meikatessa korostuviin haituviin. Itsekin aina muistan ajella siinä vaiheessa, kun meikatessa huomaa haituvien korostuvan taas. 🙂

      Ja veikkaan, että moni muukin nainen vilauttelee pulisongeilleen höylää, mutta siitäkään ei vaan taas puhuta. 🙂

  8. 8

    Lintu sanoo

    Höylään muutaman kerran kuussa viiksikarvat ja leukaan tulevat yksittäiskarvat. Partaa ei onneksi sen kummmemmin muodostu. Ärsyttää jatkuva höylääminen, mutta olen tehnyt sitä jo kauan tummien ihokarvojen takia. Kävin myös nuorempana valohoidossa viiksikarvojen takia niin karvojen kasvu on hieman vähentynyt.

  9. 9

    Amilda sanoo

    Kiitos tästä! Olenkin ihmetellyt eikö kenelläkään muulla kasva ärsyttäviä haituvia, kun missään ei niistä puhuta 😀 Voisin kokeilla seuraavaksi tuota kulmakarvaveistä, kun tavallinen sheiverin pää tuntuu turhan isolta.

    Asiasta toiseen. Innostuin tuosta Foreo lunasta ja ajattelin sen tilata. Nyt kysyisinkin millainen puhdistusaine sen kanssa parhaiten sopisi kakkosvaiheeseen (öljyn jälkeen), eli oletko huomannut onko kevyt vaahto vai paksumpi geelimäinen toimivampi? Mielellään otan tuotesuosituksiakin vastaan.

    • 9.1

      Virve sanoo

      Ihanaa, että postauksesta oli hyötyä. Olen varma, että asia mietityttää monia, mutta siitä ei vaan puhuta. 🙂

      Minusta Foreossa on ollut parasta se, että oikeastaan mikä tahansa putsari toimii sen kanssa hyvin. Jos putsari kuitenkin on tyypiltään ilmavana vaahtona pullosta pumpattavaa olen huomannut, ettei laite liu’u sen kanssa iholla yhä täydellisesti kuin muiden putsareiden kanssa. Eli sanoisin, että oikeastaan ihan mikä tahansa putsari kyllä toimii, mutta ilmavat ja kuohkeat vaahtoputsarit ihan vähän heikommin. 🙂

  10. 10

    grace sanoo

    Hei todellakin kiitos tästä! Mulla on naamakarvat lähinnä itseä häiritseviä, tosi vaaleita haituvia, mutta tällä viikolla totesin poskinukan ponnistaneen niin pitkäksi, että häpeillen tartuin höylään. Helpottavaa kuulla, etten ole ainut. 😉

    • 10.1

      Virve sanoo

      Et taatusti ole ja muualla maailmassa tämä on täysin normaalia. Anna vaan höylän heilua! 😉

  11. 11

    Irial sanoo

    Ihanaa että otit rohkeasti asian esille! Olen piirteiltäni tumma ja kasvoissa olevat karvat ovat todella häirinneet. Tähän saakka olen vahannut ja nyppinyt viiksi-ja leukahaivenia, mutta tympeää ja työlästähän se on. Josko sitä nyt uskaltaisin kokeilla minäkin höylähommia.:)

  12. 12

    sanoo

    Ihanan rehellisen realistit ja höpsöt japanilaiset tuotekuvat <3 Tännekin vaan naamakarvakuvia pakkauksiin niin varmasti vähenisivät hyllyiltä vähin äänin -ellei alkaisi kassalla nolottamaan liikaa 😉

    Mä höyläilen aina välillä "partaa", tää on kuulemani mukaan gingereiden joku juttu että naamaan kasvaa semmoista vaaleaa höttöä – tiedä sitten. 😛 Eihän se mihinkään näy eikä se omaa eloa häiritse, mutta juurikin tuo ihon kuulaampi olemus naama-ajelun jälkeen on se juttu 🙂

  13. 13

    Lelle sanoo

    No tokihan naamakarvoja pitää nyppiä melkein päivittäin ja vähän harvemmin sitten höylällä ajella (joskin vaaleita) huuli- ja leukahaivenia. Huvittava yhteensattuma muuten että Karkkipäivässä oli jokin aikaa sitten vähän saman alan asia esillä, nimittäin tuo alakerran ajelu. Kommenteista päätellen ja ilman mitään tilastotieteellistä koulutusta voisi vetää johtopäätöksen että nuorempi väki ajelee enimmäkseen alakertaa ja vanhempi yläkertaa:)! Hienoa että tällaisista usein vähän noloiksi mielletyistä asioista voi näin semi-nimettömästi kommentoida ja keskustella!

  14. 14

    kukkis sanoo

    Leukani ja ylähuulen tummat ja paksut karvat jäävät itselläni höylän jäljiltä kädellä tunnistettaviksi eli siis ei pehmeää jälkeä. Pakko repiä ihoa vahalla, jotta karvat lähtee eikä tunnu kädellä koskettaessa. Poskinukan otan höylällä, koska ei irtoa taas vahalla. Ärsyttävää touhua 🙁

  15. 15

    Olivia sanoo

    Nyt on kyllä pakko kokeilla! Itse kyllä tiedostan että kaikkien kasvoilla on pienenpientä ihokarvaa mutta itse en kyllä ole omiani havainnut kuin läheltä kasvoja otetussa järkkärikuvassa. x) Mutta täytyy kyllä silti kokeilla, jos kerran iho tuntuu oikeasti pehmeältä ja hoidetulta käsittelyn jälkeen! Kieltämättä naisen naamakarvojen sheivaus kuulostaa kummalliselta ja täysin turhalta hommalta, mutta sain nyt uutta näkökulmaa, kiitos sinulle. 🙂 Toivottavasti tääkin asia saatais kuuluviin enemmän täällä lännessäkin!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *