24 kertaista tuuheutta?

Blogissa ei hetkeen olekaan viimeaikoina näkynyt suurissa määrin ripsiväriarvosteluja, joten tänään voisi olla yhden sellaisen aika.
Sain blogin kautta kokeiluun Oriflamen The ONE Volume Blast Mascaran ja tartuin siihen kiinnostuksella. Ylivoimaisinta lempparihommaani on yrittää tehdä löytöjä edullisemmilta merkeiltä ja tällä hetkellä mm. Oriflamen, Yves Rocherin ja Avonin kaltaiset merkit kiinnostavat minua kovasti. Kaikki nuo merkit ovat aiemmin jääneet minulle todella etäisiksi, joten niiden maailmaan on siksi ollut mukava sukellella ja päästä kurkkimaan, olisiko niillä tarjota minulle jotain sellaista, mistä en ollut edes tiennyt jääneeni paitsi.
Volume Blast Mascara lupailee nimessään runsasta tuuheutusta ripsiin. Nettisivun lupaus voidemaisesta koostumuksesta ja jostakin ”Bold Boost Wax Systemistä” kuulostivat hyviltä, sillä ripsiväri lupasi nimittäin tarkkaa erottelevuutta ja jopa 24 kertaista tuuheutusta. Nyt kuulostaa jo kirjaimellisesti paksulta, mutta silti aivan erityisen lupaavalta, joten pakkohan tähän oli tarttua.
Ripsivärin erottelevuudesta huolehtii omalta osaltaan sen pieni ja tarkka muoviharja, joka näytti omia silmiäni miellyttävältä. Voisiko tässä olla potentiaalia uudeksi megatuuheuttavaksi edulliseksi ripsivärisuosikikseni?
Omat ripseni nimittäin todellakin kaipaavat tuuheutusta! Ohuita ja hentoja haituvia hädintuskin näkee ja koska olen viimeaikoina ollut melko laiska ripsiseerumeidenkin käyttäjä, ei pituutta ja kaarevuuttakaan ole enää yhtä paljon kuin ennen. 
Tällaisiin lopputulokaiin ripsivärillä sitten päästiin. Tuuheutta on toki hieman, mutta täytyy myöntää, että petyin jossain määrin. Ripsivärin voidemainen koostumus kuulosti lupaavalta, mutta oma ajatukseni voidemaisesta koostumuksesta oli hieman jämäkämpi. Kun koostumus on kunnolla vahamaisen voidemainen, jää ripsiväri hyvin kiinni ripsiini eikä klimppaa niitä, vaan tarttuu jokaiseen yksittäiseen ripseen tehden niiden ympärille mukavan mascarakerroksen massallaan. 
Yritin sutia tätä pidemmän kaavan kautta, mutta ripsivärin koostumus jäi silti liian löysäksi, jotta sitä olisi voinut kerrostella kovin suuriin ulottuviiksiin hennoissa ripsissäni. Harja ei myöskään erotellut niitä makuuni ihan tarpeeksi vaan liimasi ripsiäni lähinnä muutaman ripsen kimpuiksi. En siis löytänyt sitä sivustolla esitettyä jopa 24 kertaista tuuheutta, mutta toisaalta väite olikin siellä pienellä tähdellä varustettu eikä silmääni ainakaan sattunut selvennystä tähditykselle.
Ei jälki toisaalta huonoakaan ollut ja koska ripset ovat niin erilaisia, toimii tämä jonkun muun ripsissä varmasti aivan toisella tavalla. Uskoisinkin itseasiassa, että jos omat ripset ovat jo valmiiksi jämäkämmät ja ripsirivi tuuheampi kuin tällä bloggaajalla, voi tällä ripsivärillä saada aikaan melkoisen nättiä jälkeä. Itse jään kuitenkin edelleen etsimään täydellisiä edullisia hentoja ripsiäni tuuheuttamaan kykeneviä ripsivärejä.

Onko joku muu kokeillut Oriflamen The ONE Volume Blast Mascaraa? Mitä olette tykänneet? Mikä on teidän lempparinne tuuheuttavista ripsiväreistä?

Oriflame The ONE Volume Blast Mascaralla on hintaa 16 euroa ja sen voi ostaa itselleen täältä

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Oriflamen ripsareiden kanssa kannattaa odottaa, että ne ovat olleet auki parisen viikkoa, jotta massa jämäköityy. Mun ehdottomat suosikkiripsarit on Oriflamelta; Giordani Gold Supreme Length ja Wonder Lash Mascara. Ensin mainittu nyt käytössä ja olen ihan rakastunut! 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Minulla on Oriflamen eyes wide open mascara käytössä ja kyllä se toimii.Ripset tulevat kaareviksi, tuuheutta ei kylläkään ,mutta olen
    tyytyväinen.

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Paras tuuheuttava (ja muutenkin yksi parhaista) on Diorshow Blackout. Mulla on ihan suorat ripset joten haen ripsiväriltä ensisijaisesti kaareutusta, mutta haluan tietenkin myös tuuheutusta (koska ripseni ovat juurikin sellaiset hennot ja huomaamattomat, kuten itsekin kuvailit), pituutta ja erottelua, ja tuo Blackout tekee todellakin näyttävät ripset. Diorshow Iconic on toinen suosikki, ja se on ainoa ripsiväri jolla olen ihan totta saanut sen paljon puhutun mystisen tekoripsiefektin! ^_^

    Muita suosikkeja on YSL Faux Cils jota olen kokeillut vain kerran mutta tulos oli upea, sekä Max Factorin False Lash Effect vedenkestävänä ripsentaivuttimien kanssa käytettynä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *