Kuinka montaa ihonhoitotuotetta on hyväksyttävää käyttää?

”Pilaat ihosi kun käytät noin paljon erilaisia tuotteita.”

”Eikö kannattaisi vähän vähentää noiden tuotteiden määrää, eihän tuo voi olla iholle hyvästä?”

”Uskon, että vähemmän on enemmän ja iholle on parasta, että se saa toimia omalla luonnollisella tavallaan ilman, että läträät sille erilaisia tuotteita.”

Siinä kuulitte kolme lausetta, joihin olen kahdeksatta vuotta kosmetiikkablogia pitävänä saanut lukijoiden kirjoittamana törmätä melkoisen monesti. Meilläpäin ihostaan on toki hyväksyttävää huolehtia, mutta meillä on silti olemassa käsite liiallinen ihonhoito, joka monien mielessä tulee vastaan melko nopeastikin eivätkä läheskään kaikki suinkaan usko, että enemmän on parempi.

Kuinka paljon on liikaa?

Oma linjani on kaukana hauschkamaisesta ihonhoitofilisofiasta ja vaikka mielelläni poiminkin merkiltä kokeiluuni yksittäisiä tuotteita en usko, että ihoni hoitamatta jättäminen on sille pitkässä juoksussa parasta. En kuitenkaan ole mikään sanomaan, että tämä olisi ainoa oikea ajatustapa sillä aivan kuten on olemassa erilaisia reseptejä tehdä pannukakkua on jokaiselle tavallekin omat kannattajansa. Toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta eikä mikään ole väärin. Kyse on vain siitä, mistä itse pitää eniten.

Kuinka paljon on liikaa?

Koska kuulun itse mielummin niihin monipuolisesti hoitaviin kuin tuotteista pihtaileviin voitte tietysti uskoa, että rakastan mielessäni ajatusta korealaisesta kymmenvaiheisesta tai jopa yli senkin venyvästä jokailtaisesta ihonhoitorutiinista.

Kuinka paljon on liikaa?

Koreassa ei ole ollenkaan epänormaalia käyttää useita tuotteita ja se on lähinnä sääntö eikä poikkeus. Siellä kukaan ei koskaan sanoisi noita kolmea postaukseni alussa ollutta lausetta, sillä kauniista ihostaan tunnetut korealaiset uskovat, että ihosta tulee pitää huolta jotta se voi hyvin. Aivan kuten kroppakaan ei voi hyvin ilman että sen ravinnosta huolehditaan tai että sille annetaan liikuntaa, ei ihokaan voi automaattisesti vauvasta mummoon hyvin ellei siitä pidä huolta.

Kuinka paljon on liikaa?

Koska rakastan käyttää erilaisia kosmetiikkatuotteita oli erittäin ihanaa vaan antaa mieleni sisäistää ajatus siitä, etten tee mitään väärää läträämällä kasvoilleni hieman kaikkea mahdollista – olin oikeastaan vaan syntynyt väärään maahan, jossa vain pieni osa ihmisistä ymmärsi sen, mikä kuului korealaisen naisen (tai jopa miehen) sisäänrakennettuun ajatteluun.

Kuinka paljon on liikaa?

Olen viimeaikoina lukenut paljon juttuja korealaiseen kosmetiikkaan syventyneiden ja korealaisten naisten ihonhoitorutiineista ja minulle on auennut niiden myötä aivan uusi ajattelutapa.

En myöskään ole lukenut mistään, että korealaiset naiset olisivat kosmetiikkakuormansa vuoksi jotenkin erityisen huonosti voivia, kuolemassa kemikaalimyrkytyksiin tai että heidän ihonsa voisi sen kaiken hoitamisen vuoksi huonosti myöhemmällä iällä. Kyseessä taitaa vaan olla melko suuri kulttuurisidonnainen ero ajatustapojen välillä.

Kuinka paljon on liikaa?

Tiesittekö, että Koreassa on normaalia, että siinä missä perheellä on oma lääkäri, hammaslääkäri tai luottokampaaja, on heillä usein myös oma ihoterapeutti, jonka luona voidaan piipahtaa vaikka viikoittain (jopa ilman ajanvaraustakin) ottamassa ihon senhetkisiin tarpeisiin sekoitettu kasvonaamio?

Ei tarvitse olla ylimmän yhteiskuntaluokan edustaja toteuttaakseen tätä käytäntöä ja aivan kuten meillä kampaaja saattaa tietää paljon vakioasiakkaastaan tietää ihoterapeutti kaiken asiakkaansa ihosta. Ihoterapeutti voikin olla läheinen, ystävän tai jopa perheenjäsenen kaltainen henkilö, jonka kanssa luodaan pitkä suhde!

Kuinka paljon on liikaa?

Koreassa kasvetaan ajatukseen, että ihoa täytyy suojata auringolta ja aurinkovarjot sekä -voiteet ovat arkea. Ikkunoiden lähellä työskentelevät toimistotyöläiset voivat käyttää työssään hansikkaita suojatakseen käsiään (jotka yleensä paljastavat sen todellisen iän vaikkei se näkyisikään kasvoilta) ja jokaisen (sekä naisen että miehen) pöydällä voi olla oma ilmankostutin eikä ole ollenkaan tavatonta, että miehetkin käyttävät BB-voidetta. Ulkonäöstä huolehtiminen ei ole turhamaisuutta vaan se on vaan automaattinen jatke ravinnon ja liikunnan kautta hyvinvoinnista huolehtimiselle.

Kuinka paljon on liikaa?

Olenkin siis aivan erityisen innoissani tajuttuani vihdoin, että on olemassa kokonainen kansa (tai japanilaiset mukaanlaskien parikin), joka yhtyy ajatuksiini ihonhoidon ihanuudesta sekä tuotteilla läträilystä ja niiden kerrostamisesta.

Jatkossa en aio tuntea tippaakaan huonoa omaatuntoa tuotteiden kerrostamisesta tai uhrata ajatustakaan sille, että joku kyseenalaistaisi sen kannattavuuden. Onhan se nimittäin myönnettävä, että tuo korealainen kansa on varsin tunnettu upeasta ja pitkään kauniina säilyvästä ihostaan, joka ei todellakaan ole vain pelkän geeniperimän aikaansaamaa sattumaa!

Kuinka paljon on liikaa?

Kumpaan leiriin te kuulutte? Kuuluuko tuotteita olla enemmän vai vähemmän?


Joko luit nämä aiemmat postaukseni?

Japanilaiset kosmetiikkatuotteet vauvoille vai aikuisille Ostolakossa Japanilaiset ällöttävän realistiset tuotekuvat Ostolakossa Vinkit japanilaiset kosmetiikan ostamiseen Ostolakossa