Ihanan kevyt ja tahmaamaton nestemäinen huulipuna

Oriflame-kokeiluni ovat saaneet jälleen jatkoa, kun otin testiin blogin kautta saamani Giordani Gold -linjan Iconic Liquid Lipstick -huulipunan.
Nimensä mukaisesti kyseessä on siis nestemäinen huulipuna, joka ei kuitenkaan ole mikään huulikiilto nestemäisestä olemuksestaan huolimatta.
Nestemäiseen olomuotoon tehty huulipuna tuntuu huulille levittäessä todella ohuelta ja kevyeltä ja jopa hieman vesimäisen viilentävältä. 
Yllätyin, sillä olin ajatellut tuotteen muistuttavan huulilla enemmän pitkäkestoista huulilakkaa, mutta tämä ihan oikeasti on selkeä nestemäinen huulipuna, sillä tämä ei tunnu huulilla ollenkaan tahmaiselta tai samalla lailla paksuhkon voidemaiselta kuin huulikiillot yleensä tuntuvat. Koostumus on todella ohut ja kevyt ja peruskestävä, mutta tämä ei ole niitä tuotteita, jotka on tehty kestämään läpi päivän ja jotka poistetaan meikinpoistoaineella.
Kokeiluun saamani sävy oli Rose Petal, joka on lempeä pinkin sävy.
Puna näyttää huulilla todella raikkaalta, mutta samalla sävy on pehmeä ja kevyt -aivan kuten tuotteen koostumuskin. Tässä onkin huulipuna niille, jotka tahtovat tuotteen olevan huulillaan mahdollisimman kevyen ja huomaamattoman tuntuinen ja jotka eivät voi sietää rasvaisia koostumuksia, mutta eivät silti tahdo tuotteen tuntuvan kuivaltakaan. 

Onko joku muu kokeillut Oriflame Giordani Gold -linjan Iconic Liquid Lipstick -huulipunaa?

Oriflame Giordani Gold Iconic Liquid Lipstick -huulipunalla on hintaa 17 euroa ja saatavilla on viisi sävyvaihtoehtoa.

Näin löydät oikean meikkivoiteen

Ollessani Cosmopolitanissa työharjoittelussa tein lehden verkkoyhteisöön jutun siitä, kuinka oikean meikkivoiteen löytää. Koska samaa asiaa kysytään minulta usein niin blogin kautta kuin töissäkin halusin tuoda jutun hieman muunneltuna tänne teillekin avuksi niille, jotka pähkäilevät, kuinka sen  itselleen oikean meikkivoiteen voi kaikkien tarjolla olevien seasta löytää.

Tarjolla kun tosiaan on hieman kaikkea. On puolihimmeää, läpikuultavaa ja peittävää. Samettista, valoaheijastavaa ja mattaista. Ja vaikka mitä kaikkea muutakin noiden väliltä ja yhdistelmänä joten ei ihmekään, että sen oikean löytäminen voi joskus tuntua haastavalta. Varsinkin, jos se pitäisi vielä löytää oikeassa sävyssä!

Aloita päättämällä, mitä meikkivoiteelta haluat.

Tärkeintä on aloittaa määrittelemällä, millaisia ominaisuuksia meikkivoiteeltaan tahtoo. Tarvitseeko tuotteen esimerkiksi oikeasti olla täysin peittävä? Riittääkö läpikuultavampi, ihonsävyä tasoittava lopputulos, jota voi sitten täydentää täsmätuotteina käytettävillä peiteaineilla aina tarvittaessa? Puolipeittävä meikkivoide on usein suosituin vaihtoehto. Yhä useammat meikkivoiteet myös tarjoavat ihoa heleyttävää lopputulosta. Monet pelkäävät sen käytännössä tarkoittavan rasvaista ja kiiltävää ihoa, mutta uudet meikkivoiteet onnistuvat kuitenkin usein yhdistämään mattaisen tuntuisen, mutta kuulaalta näyttävän lopputuloksen.

Määrittele ihotyyppisi. 

Jos ihosi rasvoittuu helposti ja tahdot pitää kiiltelyn poissa, valitse täysin mattainen vaihtoehto. Kuiva iho puolestaan hyötyy eniten meikkivoiteesta, jonka koostumus kosteuttaa ja hoitaa ihoa tuomatta esiin kuivaa ihonpintaa. Kannattaa silti muistaa, ettei jokainen kuivaihoinen tahdo välttämättä rasvaisempaa koostumusta tai rasvaisempi ihoinen mattaista pintaa joten on tärkeää varmistaa myyjältä, ettei esimerkiksi mattapintaa lupaava meikkivoide ole liian puuterisen kuiva omalle kuivalle iholle tai heleyttävää pintaa jättävä meikkivoide liian rasvainen jo valmiiksi öljyiselle iholle.

Meikkipuuteri on sekin kätevä ja nopeakäyttöinen valinta ja saatavilla on myös voidemaisia, vasta iholla puuterimaisemmiksi muuttuvia koostumuksia, jotka ovat usein parhaita kuivalle iholle nopeaa meikkipohjaa halutessa valmiiksi puuterimaisten koostumusten sopiessa parhaiten normaalista rasvaisemmalle iholle.

Valitse oikea sävy. 

Jotta meikkivoiteella saataisiin aikaan mahdollisimman luonnollisennäköinen lopputulos, on sävyn oltava täsmälleen oikea. Älä tyydy kokeilemaan meikkivoidetta kädenselkään tai edes ranteen sisäpinnalle, sillä et kuitenkaan käytä tuotetta siellä. Kokeile meikkivoidetta aina leukapieleesi jotta näet, sointuuko sävy yhteen myös kaulasi ihon kanssa. Omaa ihonsävyä astetta tummemman meikkivoiteen valinta ei saa kasvoja näyttämään päivettyneiltä, vaan luo niille helposti vain likaisen ja naamiolta näyttävän lopputuloksen.

Kun valitset meikkivoiteen sävyä, levitä tuotetta leukapieleesi reilumpi kerros, jotta näet, täsmääkö se varmasti ihoosi. Jos keskityt häivyttelemään tuotetta liikaa voit yllättyä levittäessäsi uuden meikkivoiteen koko kasvoillesi huomatessasi, että kasvosi ovatkin eriparia kaulan ja dekolteen ihosi kanssa. Tämän vuoksi tykkään aina töissä kokeilla meikkivoiteen asiakkaan kasvoille itse, sillä todella moni asiakas sipaisee tuotetta poskelle ohuesti, hieroo ja hankaa sen ympäriinsä ja kysyy sitten, että onko sävy hänelle se oikea. En tiedä, sillä jos teet noin voi lähes mikä tahansa sävyistä näyttää sinulla oikealta. 

Pysy budjetissasi. 

Myös hinta voi ja saakin olla yksi hankintakriteereistä. Ei ole noloa kertoa myyjälle, että on valmis sijoittamaan meikkivoiteeseen korkeintaan 20 euroa. Budjetin paljastaminen voi päinvastoin helpottaa hänen työtään rajaamalla vaihtoehtojen määrää. Minusta ainakin on ihanaa, kun asiakas kertoo selvästi, että tahtoo nyt vähän pihistellä tai vastaavasti, että jos minulla on kertoa joku hintansa arvoinen meikkivoide voi hän olla valmis siihen satsaamaankin. Sitä tietää heti, millaisten tuotteiden luokse vie asiakkaan eikä kummallekaan tule kiusaantunutta oloa.

Päivitä. 

Kun sen omalle iholleen täydellisen tuotteen sitten lopulta löytää täytyy kuitenkin muistaa, ettei edessä välttämättä ole vuosikausia onnellisena jatkuva suhde. Ihon tarpeet saattavat muuttua esimerkiksi vuodenaikojen mukaan, joten pidä huoli siitä, että meikkivoiteesi pysyy niiden kanssa ajan tasalla. Sama iho voi kaivata talvella kosteuttavampaa ja peittävämpää pohjaa ja kesällä ohuempaa ja mattaisempaa pohjaa tai ainakin meikkivoiteen sävy voi kaivata tarkistusta.

Onko uuden meikkivoiteen osto teistä helppoa vai hankalaa?