Vuoden viimeinen

Viime vapailla loppui taas kaikenlaista pientä ja suurempaa kivaa ja ei-niin-kivaa.
Loppuun kului ensinnäkin pitkästä aikaa yksi hiuslakka.
Cutrinilta saatu hajusteeton hiuslakka on saanut minulta jo aiemminkin kehuja ja saa niitä jälleen. On oikeastaan mukavaa, ettei lakkaan oltu lisätty mitään vahvoja hajusteita häiritsemään nenää ja muuten käyttämiäni hajuvesiä. Tämän lisäksi lakan koostumus on aivan loistava, sillä lakka suihkuaa pullosta ihanan kevyenä ja hienojakoisena asettuen hiuksiin kauniisti ja pitäen hiukset paikoillaan loistavasti ilman, että niistä tulee paakkuiset ja kovat. Lakka toimi hyvin niin kiharoiden ylläpitäjänä kuin kampauksissakin. Suosittelen!
Loppuun kului myös toinen saman linjan hiustuote.
Tästä Cutrinilta saamastani Sensitive-shampoosta voi lukea aiempia kommenttejani täältä.
Kolmas isompi loppunut tuote oli suihkugeeli. Tämä Englannista syyskuussa ostamani mansikkapirtelön tuoksuinen suihkugeeli Tracle Moonilta.
Iced Strawberry Dream oli pakkohankinta tuoksunsa vuoksi, mutta täytyy sanoa, että ihan helpolla en toiste hanki yhtä suurta pönikkää suihkugeeliä. Uuden ostamiseen tämän loppuminen ei vielä oikeuttanut, sillä kotoa löytyy vielä yksi suihkugeeli.
Loppuun kului myös vihdoin SE kynsilakka, joka on jo pidempään ollut aktiivikulutuksessa.
Essien A Crewed Interes on nyt vihdoin julistettu tyhjäksi, sillä lakasta alkoi olla jo ihan mahdotonta saada jokaiselle kynnelle kauniin ohutta ja tasaista lakkapintaa. Hyvästi, kaunis lakkani. Olit upea koko elämäsi ajan! Jään ikävöimään sinua!
Hoitoainepuolelta käytin loppuun kolme pienempää tapausta.
 
Yksi hiusväripaketin mukana tullut hoitoainetuubi loppui jälleen. Tälläkään kerralla en viitsi todeta muuta, kuin että hyvää tavaraa oli jälleen.
Toinen vain pikaisen kommentin ansaitseva loppunut hoitoaine oli Kanebon vanha Balancing Conditioner. Tämä yhteen kertaan riittänyt näyte oli melkoisen ohutta tavaraa, mutta selvitti silti hiukseni melko hyvin. Suosin kuitenkin mielummin hieman tömäkämpää tavaraa, joten ihan ässä tämä ei minun käytössäni ollut.
Kolmas loppunut hoitoaine oli rakkaan Soap & Gloryn Hair Supply, jolle aion myöhemmin pyhittää oman postauksensa.
Vartalotuotteidenkin puolelta kului jotain loppuun tietysti.
Marraskuun Glossyboxin tuoma Alison Clairen Remarkable Bio-Natural Beauty Mango Body Butterin 50ml kokeilukoko osoittautui lomani aikana loistavaksi kosteuttajaksi. 
Erityisesti tässä kuitenkin houkutteli tämän ihana mangoinen tuoksu, joka ei ollu yhtään liian äklö tai voimakas, vaan juuri täydellisen kevyt mango. Iho jäi voiteen jäljiltä pehmeäksi, vaikka voide imeytyikin iholle hyvin.
Toinen loppunut  vartalovoide oli pari päivää sitten esittelemäni Ritualsin Magic Touch -vartalovoide.
En siis vieläkään päässyt ostamaan itselleni uutta vartalovoidetta Lontooseen!
Ja niin, kuluipa meikkipuoleltakin loppuun jotain muutakin kuin vain tuo aiemmin mainittu kynsilakka.
Tällä vapaajaksolla kului loppuun myös nimittäin eräs nestemäinen eyeliner.
Sensain HG-eyelinerikseni valikoitunut Liquid Liner on aivan täydellinen tuote. Tussista ei koskaan tursua liikaa tavaraa, sillä saa tehtyä niin ohutta ja tarkkaa kuin hieman paksumpaakin jälkeä ja annostelun määrää säätelemällä voi valita, tahtooko terävän nestemäisempää jälkeä vai pehmeämpää, lähes kuin kynällä piirrettyä jälkeä. Jos vaan en olisi näin kokeilunhaluinen uusien kosmetiikkatuotteiden kanssa ostaisin heti uuden kappaleen! Omani oli tummanruskea, eli siis täydellinen sävy arkimeikkiin. Tuotteesta löytyy tarkempi postaus täältä.
Kuten jo myös ehdin aiemmin mainostaa, kului vapaajaksoni aikana loppuun myös yksi luomiväripaletti. Siis ihan kokoinainen viiden luomivärisävyn paletti!
Tällä vapaajaksolla luomiväreistä kului loppuun kaksi, joista toinen oli paletin alkuperäisiä sävyjä ja toinen toisesta paletista lainattu. Jälkimmäisen eli Incognito-paletin ruskean sävyn loppuminen kuitenkin tarkoitti sitä, että käytin virallisesti loppuun ensimmäisen Diorin viisikon. Tuo oli nimittäin ainoa alkuperäisestä paletista jäljellä ollut sävy, jota en ollut vielä saanut viimeisteltyä.
Loppuun kului siis kaksi luomiväriä, mutta käytännössä yksi kokonainen viisikko. Wow!
Loppuneiden tuotteiden saldo näytti tällä kertaa siis tältä:
Kuusi loppuunkulunutta täysikokoista tuotetta (tai seitsemän, jos molemmat loppuneet luomivärit lasketaan erillisiksi tuotteiksi) sekä viisi pienempää kokoa.
Satsi ei ollut massiivinen, mutta minut hyvin tyydyttävä. Toivottavasti tässä meneillään olevassa työpassissakin loppuu tuotteita mukavasti. Hyvällä tsempillä ainakin taas ensivuosi!
Ihanaa tulevaa vuotta kaikille lukijoilleni ja kiitos menneestä vuodesta!

SOS!

Lumene uudisti vähän aikaa sitten Sensitive Touch -ihonhoitolinjansa ja saatuani sarjasta muutamia tuotteita kokeiluun olenkin tehnyt niiden kanssa mielelläni tuttavuutta.
Viimeisin täydellä teholla tehty kokeiluni koski linjan täysin uutta tuttavuutta, Sensitive Touch SOS Rauhoittavaa Vartalon & Kasvoemulsiota (joka on muuten englanniksi hassusti cream eikä lotion).
Lumenellahan on jo aiemmin ollut valikoimissaan täyteläisempi, ihoa rauhoittava SOS-voide kasvoille, mutta tämä tuote on ohuempaa ja enemmän yleisvoiteen tyyppistä koko keholle ja vartalolle sopivaa versiota.
Emulsio on alkoholittomuudessaan, väriaineettomuudessaan,
hajusteettomuudessaan, parabeenittomuudessaan ja silikonittomuudessaan
sunnattu kuitenkin etupäässä vartalolle, mutta sopii myös kasvoille. 
Tuotteen koostumus on ohuehko ja mietinkin aluksi, voisiko se millään riittää kosteuttamaan vartaloni ihoa. Jälleen kerran sain kuitenkin yllätyksekseni huomata, että emulsio tosiaan riitti kosteuttamaan ihoani hyvin ja sai muutettua jälleen kerran parin päivän rasvaamattomuuden jälkeen kuivilla läikillä olleen ihoni ihanan pehmeäksi ja sileäksi.
En päässyt kokeilemaan tätä erityisen karhealle tai ärtyneelle iholle, eli tuotteen rauhoitustehoista en osaa sanoa. Kokeilin tätä kuitenkin pesun jälkeen kuivuutta punoittaville kasvoilleni, mutta mitään salamannopeaa rauhoitusreaktiota en huomannut. Kevyt emulsio tuntui joka tapauksessa kosteuttavan ihoa mukavasti.
Ihan erityisesti pidin kuitenkin tuotteen tuubista. Metallisen näköinen, mutta silti muovinen tuubi on kiiltävyydessään minusta jotenkin vaan ihanan näköinen ja vetoaa minuun täysin. Hieman erilainen vivahde kliinisen valkoisiin tuubeihin, jollaisia herkän ihon tuotteissa yleensä on.
Kuten monesta muustakin Lumene tuotteesta, pidin tästäkin. (Jos joku ihmettelee intohimoista suhtautumistani Lumeneen johtunee se siitä, että olin merkillä kuutisen vuotta sitten parin vuoden ajan töissä. Kerran Lumene-tyttö aina Lumene-tyttö, vai?)
Ainoa asia, jota jälleen jäin miettimään, oli hinta. 14,90 on minulle paljon 150 ml vartalovoiteesta siihen nähden, kuinka paljon saan kuivaa ihoani rasvata enkä usko, että kovin helpolla laittaisin summaa varsinkaan minun mielestäni tylsähkön hajusteettomaan tuotteeseen, vaikka sen kosteutustehot olisivatkin hyvät.
Tuote saa siis plussaa, mutta hinta vetää kylmäksi.
Oletteko jo tutustuneet tähän tai muihin uudistuneen Sensitive Touch -linjan tuotteisiin?