Mitä jäi käteen?

Eilen tehtiin pieni kurkkaus Englannin ja Espanjan kosmetiikkahyllyille. Tänään sitten puolestaan tehdän pikainen ja pintapuolinen kurkkaus minun kosmetiikkahyllyilleni ja tarkistetaan, mitä nappasin niille mukaan reissun päältä. Tein itseasiassa kaikki kosmetiikkaostokseni Englannista ja ostin Espanjasta vain yhden pienen tuliaisen äidilleni.

Tällaisen tavarakasan minä sitten lopulta kotiutin. Kuivashampoita tarttui Englannista mukaan useampiakin, mutta kuultuani, etten välttämättä saisikaan lennättää niitä kaikkia mukanani kotiin, päätin varmuuden vuoksi karsia niistä osan pois. Kuusi aerosolipulloa jäi siis vielä Englantiin, jossa ne minua odottavat ja josta ne toivottavasti vielä kulkeutuvat kotiini.

Innostuin kovasti Soap & Gloryn tuotteista ja kotiutinkin niistä muutamia luokseni.

Pari kynsilakkaa sekä kasvoille tarkoitettua puhdistusjuttua pääsi myös luokseni.

Suomeen päätyivät kuivashampoiden lisäksi myös muutamat muut hiustuotteet.

Tuotteita tuli siis osteltua useita, mutta ostosten loppusumma jäi melko pieneksi niiden määrään nähden. Kuten varmasti tiedättekin, rakastan edullisia kosmetiikkalöytöjä ja niitähän Bootsin hyllyt olivat pullollaan.

Tällä hetkellä haaveilen uudesta reissusta Englantiin. Tahtoisin käydä siellä pidennetyn viikonlopun verran, lähteä matkaan tyhjällä matkalaukulla ja palata melko täyden kanssa…

Oletteko te tehneet viimeaikoina hyviä kosmetiikkaostoksia ulkomailla?

Miltä ne hyllyt näyttävät sielläpäin maailmaa?

Neiti on palannut lomalta, käynyt heittämässä jo pari työristeilyäkin ja on taas vapaalla. Ja nyt tuntuu ehdottomasti sopivalta hetkeltä pienelle fiilistelypostaukselle lomatunnelmista. Siis kosmetiikka sellaisista tietysti.

Tässä Englannista ja Espanjasta räpsimiäni kuvia:

Loppukevennyksenä vielä nämä kaksi kuvaa:

Veikkaan, että haju oli niin kamala, että tuotteet piti turvallisuussyistä eristää omiin laatikoihinsa… (It was a JOKE!)

Matkustatteko te tänä kesänä jonnekin?