Ripset rullalle vai puoliin?

Mainitsin joskus käyneeni ripsipermanentissa ja moni teistä oli kiinnostunut kuulemaan asiasta lisää.

Omat ripseni taipuvat keskeltä vain hieman ja sojottavat ulkonurkista alaspäin. Ne taipuvat toki ripsentaivuttimilla, mutta vain vedenkestävät mascarat saavat taivutukset pysymään ripsissä ja harmikseni vedenkestävillä mascaroilla ei yleensä saa läheskään yhtä tuuheaa ja näyttävää lopputulosta, kuin taivutukset pitämättömillä vesiuliukoisilla mascaroilla.

Olen käynyt elämäni aikana kahdesti ripsipermanentissa. Kummallakin kerralla permanentti tehtiin eri tavallan ja varsinkin ensimmäisellä kerralla pidin lopputuloksesta todella paljon.

Perinteinen tapa ripsipermanentille on tehdä se rullien avulla. Ripset tökitään hammastikun avulla tahmaisen rullan ympärille (katso vaikkapa kuva täältä), läntätään tavallisen permanentin tapaan aineet ripsiin ja volá, kaunis kaari on syntynyt (näin tiiviisti ja nopeasti selitettynä). Minulle tehtiin ensimmäinen ripsipermanentti tällä tekniikalla ja tykkäsin lopputuloksesta kovasti. (En tosin tykännyt itse tekoprosessista, sillä en jostain syystä vaan koe kovin luontevaksi sitä tunnetta, joka syntyy, kun joku sohii silmäni edessä terävällä hammastikulla…)

Kuvassa ripset permanentattuina ja värjättyinä. Ulkonurkankin ripset, jotka ovat normaalisti ne itsepäisimmät ja mahdottomimmat saada kaartumaan, ovat nyt nätisti kaarella, kiitos puolien, jotka ovat sen verran taipuisat, että kaikki ripset on helppo saada niiden ympärille. Kaunis ja pysyvä kaari, josta tykkäsin kovasti.

Nyt kävin kuitenkin uusimassa ripsipermanenttini ja tällä kertaa se tehtiin modernimmalla menetelmällä, eli rullien sijaan ripset lykättiin ikään kuin matkakokoisten ripsentaivuttimien väliin, jotka sitten lukittiin paikoilleen. Etuna on se, että menetelmä toimenpiteenä on asiakkaalle yleensä mukavempi ja ilmeisesti hieman nopeampikin toteuttaa, minkä lisäksi ripsistä ei voi tulla liian kiharat. Arvasin kuitenkin jo valmiiksi, etten tulisi pitämään lopputuloksesta, sillä jos en ole elämäni aikana löytänyt kuin yhdet lähes täydellisen malliset ripsentaivuttimet, eivät nämäkään standardikokoiset palikat varmastikaan kykenisi muotoilemaan silmieni muotoa ja taivuttamaan ulkonurkkieni ripsiä. Ja oikeassahan minä olin, valitettavasti.

Ne ulkonurkan itsepäiset ripset eivät edelleenkään mene yhtä kauniille kaarelle, kuin mitä ne edellisen, rullilla toteutetun ripsipermanenttini jälkeen menivät. Plus ettei lopputulos muutenkaan vaan ole niin loistava, kuin mitä se viimeksi oli.

Tässä sama silmä vielä ennen uusinta ripsipermanenttia. Toki muutosta tuli, mutta ei niin radikaalisti, mitä ensimmäisellä kerralla.

Ripsipermanetti kestää ripsissä yleensä reilusta kuukaudesta kahteen kuukauteen ja siinä käynti maksaa n. 40-60 euroa paikkakunnasta riippuen. Yleensä tämä pitää sisällään myös ripsien kestovärjäyksen.

Muita, joilla on ollut ripsipermanentti? Mitä olette lopputuloksesta tykänneet?

Paras kauneusvinkkini

Sinkkuna olemisen myötä olen löytänyt ihan uuden kauneusvinkin. Vinkki on halpa ja yksinkertainen, eikä vaadi paljon fyysistä ponnistelua, vaan lähtee sitäkin enemmän korvien välistä. Ja ennen kaikkea vinkki on ehdottomasti toimiva!

Kyseessä on nimittäin niinkin kliseinen juttu kuin hyvä itsetunto.

Olen miettinyt pitkään, mikä teke joistakin lähemmällä tarkastelulla melko tavallisenkin näköisitä naisista todella viehättäviä ja samalla joistakin aluksi todella upean näköisistä naisista lopulta vähemmän viehättäviä.

Kesti kauan tajuta, että kyse on nimenomaan itsetunnosta eikä siitä, että toiset vaan satsaavat enemmän tukkaansa, kynsiinsä, meikkiinsä ja ulkoiseen olemukseensa. Ja kun tajusin, ettei paremman näköiseksi tullakseen tarvitse suinkaan tuhlata enemmän rahaa kosmetiikkaan ja vaatteisiin, vaan että pieni naksahdus korvien välissä riittäisi, tajusin keksineeni ihan mielettömän mahtavan jutun.

Minulla oli esimerkiksi kerran työkaveri, joka oli mielestäni todella upean näköinen. Pitkä ja tumma upea tukka ja muutenkin kauniisti meikkaava nainen, joka kävi salilla aktiivisesti ja urheili paljon. Kaunis ja sporttinen, siis. Kun tutustuimme hieman paremmin, jouduinkin useaan otteeseen kuulemaan häneltä, kuinka hänen tukkansa näytti tänäänkin taas aivan kamalalta ja kuinka läski hän kuulemma tänäänkin taas oli. Kun olin kuunnellut tätä jonkun aikaa, ei hän enää näyttänyt minusta ollenkaan niin kauniilta. No joo, olisihan se tukka voinnut tietysti nätimminkin olla. Ja kun nyt sanoit, niin onhan sulla joo jenkkakahvat (näitä ääneen tietenkään sanomatta). Mutta jos hän ei olisi itse aina valittanut asioista, en olisi todellakaan kiinnittänyt niihin huomiota ja hän olisi ollut upeimpia tapaamiani naisia.

Sama päti erääseen vanhaan kollegaani, joka oli minusta todella kaunis hieman pyörempine muotoineen. Hän oli jotenkin niin sinut itsensä kanssa ja vaikutti niin onnelliselta, että se ihan näkyi. Hän oli niitä kavereita, joiden seurassa saattoi hyvällä omalla tunnolla mennä itsekin vetämään pizzat ja jäätelöt nassuun ja nauttia ilman, että oli välttämätöntä valehdella, että tulinpas mä täyteen ja voi, en voi kyllä syödä tätä kaikkea kun en ole tottunut syömään näin paljon. Kun hän sitten kuitenkin kerran humalapäissään avautui ja lähti ruikuttamaan, kuinka läski ja ruma hän on ja kuinka kukaan ei tykkää hänestä, katosi ihailuni häntä kohtaan jotenkin vaan täysin.

Näitä ja vastaavia tilanteita pohdittuani tajusin, että ihmisiä voi tavallaan huijata uskottelemalla itsensä kauniimmaksi, kuin miltä itsestään tuntuu ihan vaan olemalla hyvällä itsetunnolla varustettu. Ja kun hommaan jaksaa vaan lähteä kunnolla mukaan, niin jossakin vaiheessa itsestäänkin alkaa jo tuntua kauniimmalta ja paremmalta huomatessaan, että näinkin yksinkertainen juttu toimii. Tästä syntyy siis ketjureaktio. Eräänlainen silmänkääntötemppu, siis!

Tottakai välillä tulee tilanteita ja lauseita eteen, jotka osuvat ja uppoavat, mutta salaisuus onkin lienee siinä, ettei tätä näytä ja kerro muille. So what, vaikka viikonloppuna tuli mässättyä ja tuntuu, että vatsa on kasvanut kymmenen senttiä. Hymyile ja näytä onnelliselta, niin kukaan ei taatusti edes huomaa asiaa! Ei ole väliä, vaikka sinulla olisi isot kädet, liian pieni nenä, liian iso peppu tai olemattomat rinnat. Jos et itse mainitse asiasta kellekään, ei kukaan muu taatusti laske asiaa mielessään viaksesi heti sinua ajatellessaan.

Hyvä itsetunto on myös sitä, että hyväksyy välillä senkin, ettei aina tarvitse olla kauneimmillaan ja että joskus riittää vähempikin.

Hyvä itsetunto ei myöskään tarkoita, että sinun tarvitsee olla jatkuvasti pönkittämällä sitä kehumalla itseäsi muille ääneen. Riittää, että tiedät mielessäsi olevasi itseasiassa ihan hemmetin kuuma kissa, jolla on mahtava huumorintaju ja hyvä asenne. Kyllä se näkyy sanomattakin, kun vain itse uskot siihen ja elät sen mukaan.

Hyvän itsetunnon ja itserakkauden sekä liiallisen ylpeyden välillä kulkee kuitenkin raja, joka on hyvä pitää mielessä. Tuon rajan ylittäminen nimittäin tekee monesta kauniistakin ihmisestä vähemmän kauniin…

Päivän kysymys kuuluukin, kuinka hyvä itsetunto teillä on?