15 min…seconds in fame?

Jei, suuri hetkeni julkisuudessa koitti vähän aikaa sitten ja kiitos erään lukijani myös minä sain tietää siitä.

Laiskana ja saamattomana ihmisenä sain aikaiseksi kipittää kauas, 200 metrin päässä kotoani sijaitsevalle kirjastolle vasta viikko lehden ilmestymisen jälkeen ihan vaan nähdäkseni, että juttu tosiaan piti paikkansa. Savon sanomat oli lainannut tekstiäni kokonaisen yhden lauseen verran:

(Okei, kuka noita yläreunan lauseita lukee ja kuka niistä harvoista niiden lukijoista ei olisi miettinyt, että ”Kuka hemmetin Golden Girl??” Mutta hei, sainpahan hetkeni!)

Olen harkinnut ihan vakavasti, että ryhtyisin pitämään blogiani omalla nimelläni, sillä Golden Girl on itseasiassa melko hassu nimimerkki. Varsinkin, jos sitä ihan oikeasti joku keksii jossakin käyttää.

(Ja jos jotakuta mietityttää, niin nimimerkki tulee Color Clubin upeasta samannimisestä kynsilakkasävystä, josta voit käydä katsomassa kuvan esimerkiksi täällä.)

Syy, miksi olen halunnut pysyä anonyyminä on se, että kosmetiikkablogia kirjoittavalle kasautuu helposti paineita olla ylitsetietävä myös siviilissä ja omalla varsinaisella työpaikallaan. Blogissa on nimittäin paljon helpompaa olla fiksu ja sujuvasanainen, kun asioita voi pohtia hetken ja tietojaan voi tarkistaa ennen niiden julkaisemista -tosielämässä kun valmis vastaus pitäisi olla samantien asiakkaan edessä. Muutenkaan kemiat ihmisten välillä eivät välttämättä livetilanteissa vaan aina kohtaa. Blogissani pystyn myös suosittelemaan ihan mitä tuotteita tahansa, mutta työssäni minun taas on puhuttava myymieni tuotteiden puolesta, sillä siitähän minulle maksetaan.

Toinen syy anonyyminä pysymiseen on ollut se, että anonyyminä saa usein vähemmän asiaankuulumatonta kritiikkiä niskaansa. Se, että ihmiset seuraavat aktiivisesti jonkun blogia saa heidät ilmeisesti jotenkin tuntemaan, että bloggaaja on heidän vanha uskottu tuttunsa, jolle voi ihan hyvin aukoa päätään, jos jokin asia hänessä ei sillä hetkellä miellytä.

Kyllä minäkin kuljen sen yhden tytön kanssa niin usein samalla bussilla, että melkein jo tervehdin häntä bussiin noustessani ja huomaan aina, jos hän on käynyt kampaajalla, mutta ei minulle tulisi silti mieleenikään todeta hänelle jonain aamuna, että oletpas tehnyt kamalan silmämeikin! Samaa kohteliaisuutta peräänkuuluttaisin myös blogeja lukevilta ihmisiltä. Mielestäni on ok antaa palautetta blogiin liittyvistä asioista, mutta hieman outoa esimerkiksi kommentoida ratsastusta käsittelevän blogin pitäjälle, että sinulla on tyylittömät ratsastussaappaat. Toisin sanoen anonyyminä on ollut mukavaa pysyä, sillä kommenttinne ovat (lähes poikkeuksetta) aina koskeneet vain tuotteitani ja blogiani eivätkä millään lailla minua henkilökohtaisesti.

Onnekseni olen kuitenkin saanut huomata, että minun blogiani lukevat pääsääntöisesti vain varsin fiksut ja kypsät ihmiset. Kommenttien valvontaa tulee harrastettua lähinnä vain siksi, että pysyisin paremmin kärryillä uusista kommenteista. Viimeisen vajaan vuoden aikana olen jättänyt julkaisematta varmaankin yhden käden sormilla luettavissa olevat kommentit (sekä erikseen sitä pyytäneiden). Iso kiitos teille siitä, että osaatte pysyä asialinjalla!

Olen pohtinut jo pitkään siirtymistä pois anonyyminä kirjoittelusta omalla nimellä ja kasvoilla kirjoitteluun. Toisaalta anonyyminä on niin mukavan turvallista kirjoitella, mutta toisaalta esimerkiksi kuvien leikkely ja sopivien kuvakulmien hakeminen on välillä hankalaa, jos tahtoo pysyä tuntemattomana. Ja kun ottaa vielä huomioon, että muutamat lukijani ovat uskoutuneet työkavereilleni ja pomollenikin lukevansa blogiani (joilla ei ole ollut hajuakaan blogistani eikä onneksi vieläkään sen sisällöstä) ja välillä joku kysyy minulta itseltänikin töissä, että kirjoitanko tätä blogia, niin ei tämä nyt enää ihan niin suuri salaisuus ole. Ja miksi pitäisi ollakaan, sillä te olette saaneet minut tajuamaan, että minun pitäisi itseasiassa olla ihan pirun ylpeä tästä! Ja sitä paitsi hyvin suuri osa bloggaajista bloggaa omalla nimellään ja kasvoillaan.

Tästä lähtien tämän tuotekeskeisen kosmetiikkablogin blogitekstejä kirjoittelee teille siis kosmetiikkakomerostaan ulos tullut 23-vuotias (okei, oikeasti vasta ylihuomenna 23-vuotas) Virve, joka on ammatiltaan kosmetiikkamyyjä (huom. kosmetiikkamyyjä, ei maskeeraaja, meikkaaja, kosmetologi, kampaaja tai mikään muukaan).

(Ei nyt vilauteta vielä liikaa kerralla!)

Ehkäpä tulen vielä jossakin vaiheessa kaapista ulos myös tutuilleni… Ja terveisiä muuten heistä niille, jotka tätä blogia ovat seuranneet! Muutama onkin jo kuluneen vajaan vuoden aikana yllättynyt tajuttuaan yhtäkkiä, että blogia kirjoittaakin vanha tuttu.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Anonyymi: Parastahan on toki, että voin ottaa ne 99 hirveää kuvaa ja jättää ne julkaisematta ja julkaista vaan sen yhden, hieman paremmin onnistuneen. 😉

  2. 3

    Jenni sanoo

    Voi kun olet nätti! 🙂 Ja onnea kaapista tulemisen johdosta!

    Tuli mieleen (jälleen) eräs kysymys jota olen pitkään pohtinut: Miten kastanjavesi toimii ja miten sitä käytetään? 😮 Olen ymmärtänyt sen olevan jotakin itseruskettavaa mutta siihen se ymmärrys onkin jäänyt. Blogisi on muuten ihan suosikkini, päivystän joka päivä puolen yön tietämillä odottaen että uusi postaus ilmestyy (ja nytkin olen menossa klo 7 töihin..). 🙂

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Hui kun oot ihanan näkönen paljastuskuvassa 🙂 Talvinen ja raikas. Ja onneks olkoon komerosta ulos tulosta :DD (jos niin voi sanoo?) Tulee oleen outoo kun nimimerkki vaihtuu, mutta kaikkeen onneks tottuu. Hyvä, että sinulla on fiksuja lukijoita 🙂

    -tintti

  4. 5

    sanoo

    Jenni: Kastanjavesi on kasvoveden oloista nestettä, joka värjää ihon kevyesti, kun sitä levittää iholle vanulapulla pyyhkien. Itsruskettavasta se eroaa siten, että sen sävy ei ole mitenkään oranssinen vaan hitusen kylmempi/neutraalimpi ja että se lähtee pesemällä pois iholta. 🙂
    Ihanaa kuulla, että kyttäät uudet postaukset heti! 🙂

  5. 6

    sanoo

    Tervetuloa "ulos kosmetiikkakomerosta" 🙂

    Ja hei, suurta julkisuutta nuo lainaukset ovat – mä ainakin luen ne aina ensimmäisenä ja aina varsin huolella 😉

  6. 7

    sanoo

    Mukavaa, että löysit tiesi komerosta ihmisten ilmoille!

    Minunkin on tunnustettava, että kyttäilen aina postaukset heti tuoreeltaan. Nyt, kun komerosta tulit, olisikin kysymys jos sallit. Missäpäin Suomea asut, pääkaupunkiseudulla et puheidesi mukaan ainakaan?

    -Verililjapuu

  7. 8

    sanoo

    tipitii: No joo, itsekin kyllä luen noita sellaisena helppona selailtavana. 😉

    Verililjapuu: Niin kaukana en komerostani vielä ole, että paljastaisin tuota. 😉

  8. 10

    Anonyymi sanoo

    Jotenkin tuli sellainen mielikuva, että lukijat istuu ringissä ympärilläsi ja sinä esittäydyt "Hei, olen Virve, kosmetiikkafriikki!" Ja me lukijat sitten kuorossa "Hei Virve!" Heh hee…

    Onkohan olemassa täsmätuotetta kynnen viereen/reunaan tuleviin tikkuihin? Muuten kynsien kunto on ihan ok ja kädet muutenkin kosteutetut, mutta nuo ärsyttävät tikut! Joka päivä saa olla leikkelemässä. Ja sepä vasta mielenlujuutta vaatiikin, kun huomaa tikun eikä leikkuria ole lähettyvillä…

    -tiina

  9. 11

    sanoo

    Täällä ilmoittautuu myös yksi uusien postausten kyttääjä. Onnea paljastautumisen johdosta, Virve! 🙂 Toivottavasti blogia kommentoidaan jatkossakin asiallisesti!

  10. 12

    Anonyymi sanoo

    Voi kun sulla on kauniit hampaat! Hymystä puhumattakaan!
    Mulla olis kysymyskin; Voitko kertoa sun mielestä parhaimman ja kestävimmän värittömän päällyslakan kynsille, semmosen että se "sitoo" sen alemman väri lakan hyvin siihen kynnen pintaan? Kiitos vastauksestasi etukäteen! 🙂

  11. 13

    sanoo

    Verililjapuu: Saahan sitä aina yrittää onkia tietoa. 😉

    tiina: Hahaa, juurikin noin! 🙂
    Kynsitikut voivat liittyä b-vitamiinin puutteeseen, mutta muuten niihin toki auttaa ahkera kynsinauhojen kosteutus yleensä.

    Pööpö: Ihanaa, että odotatte innolla uusia postauksia. 🙂

  12. 14

    sanoo

    Anonyymi: Opin Top Coat on paras koskaan kokeilemani. Lakkaukset pysyvät paremmin kuin millään muulla kokeilemallani päällyslakalla! 🙂

  13. 16

    sanoo

    Tervetuloa ulos kaapista 😉

    Kaikki lukijasi lienevät jo huomanneet, että tittelillä ei ole mitään väliä jos tietää tuotteista yhtä paljon kuin sinä ja on aina valmis vastaamaan kysymyksiin ja kokeilemaan lisää! Uskoisin että moni muukin minun lisäkseni on hyötynyt useammankin kerran "friikkeydestäsi" ja tiedoistasi, kiitos siitä 🙂

  14. 18

    sanoo

    Emo: Kiitos. 🙂

    viceversa: Ehkä kasvot tosiaan on helpompaa paljastaa nyt, kun on jo saanut vakuutettua, että tietää, mistä puhuu. 🙂

    Beatamarie: Hah, olipas hyvin valikoitu kuva siinä tapauksessa. Todellisuudessa meillä ei taida olla piirteissämme mitään muuta samaa kuin nenänpää (se on ihan oikeasti näköjään aika samanlainen, vaikkei nenäni muuten samanlainen olekaan). Kiitos kuitenkin kohteliaisuudesta! 🙂

  15. 19

    sanoo

    Ole hyvä vain 😀
    Mutta tervetuloa kaapin tälle puolen 🙂 Itse olen alusta asti kirjoittanut omalla nimelläni, koska esimerkiksi lapsista on hankala kirjoittaa nimettömänä. Itsekin meinasin jossain vaiheessa lisätä kosmetiikka-aiheisia postauksia, joskus toivottavasti opiskeluun liittyen, mutta tällä hetkellä selluliittiä poistavat ja ym kiinteyttävät vartalovoiteet ovat niin kovassa käytössä joten ehkäpä kirjoittelen joskus jonkinsortin arvioita niistä 🙂

  16. 20

    Marjukka sanoo

    Upeaaa! Ihanaa että tämä ei ole enää salaisuus! Pidän sinun blogistasi ja erityisesti myös sinusta oikeassa työssäsi (minä onnellinen, joka tiedän yhden salaisuuksistasi) 😉 Haluaisin kittää sinua monista hyvistä neuvoista, vinkeistä sekä ystävällisestä palvelusta jota olen sinulta saanut. En ole aikoihin sinua työssäsi nähnyt, joten toivotan tätä kautta myös iloista alkua ja jatkoa vuodelle 2010!

    T. Marjukka
    … joka tunnisti sinut aikoinaan kynsilakan perusteella ja joka välitti sinulle EDM:in kabukit

  17. 23

    sanoo

    Tervetuloa ulos kaapista! 😀
    Olet nätti, iloinen ja pirtsakka tuossa kuvassa. Tämä oli yllättävä, mutta tervetullut käänne, että olet vastedes täällä ihan Sinä Itse.

  18. 24

    Anonyymi sanoo

    Täälläkin uskollinen lukijasi; joka aamu ensimmäisenä luen blogisi. Olen paaaaljon vanhempi kuin sinä Virve, mutta niin se vain kosmetiikka yhdistää eri ikäisiä ihmisiä!
    t. Helen

  19. 25

    sanoo

    Olet kyllä tosi nätti, tai siis kaunis 😀 Ja sinulla on ihana nimi mielestäni. Ja olen kyllä samaa mieltä seuraavassakin asiassa monien muiden kanssa, sillä olet mieelstäni todella ammattitaitoinen kosmetiikan/ihonhoidon/yms saralla, ja täälläkin on monesta sinun antamastasi meikki- ja ihonhoitovinkistä ollut oikeasti paljon hyötyä ja iloa.

    Kiitos, kun jaksat pitää blogia 😀

  20. 26

    sanoo

    Hei, ihanaa, että päätit esittäytyä! Kovin on onnistunut kuva, olemuksesi toimii varmasti hyvänä käyntikorttina työmaailmassa 🙂
    Mitä tehdä kun iho on pakkassään, kuivan huoneilman ja roaccutan-kuurin takia ihan Sahara? Huoneilmaa olen yrittänyt kosteuttaa, suihkugeelin vaihtanut suihkuöljyyn ja kolmea eri kuivan ihon kosteusvoidetta olen käyttänyt mutta mikään ei auta. Eli osaisitko suositella jotain ihan superkosteuttavaa vartalovoidetta? Se Lumenen Spa-vartalovoi oli ihan kuraa mielestäni, hirveä lemu! Yleensä käytän Body Shopin mangovoita mutta sekään ei oikein riitä… Enkä jaksa levittää Eight Hour creamiä koko vartalolle (on toiminut kasvojen iholle). AI NIIN, poikaystävä pelittää nykyään Renin silmänympärysvoiteella, Dermalogican kosteusvoiteella, Garnierin mustapäitä tappavalla pesuaineella, Cliniquen finnitökötillä ja hätätapauksissa Estée Lauderin peiteaineella 🙂 Eli käännytys onnistui! 😉

  21. 27

    Minttu sanoo

    Olet kamalan söpön ja iloisen näköinen!Toivottavasti kuviasi tullaan näkemään enemmänkin 🙂

    Osaisitko muuten neuvoa mitään ihanaa (helmen)harmaata/hopeista luomiväriä soloa tai duoa? Oon etsinyt semmoista ikuisuuden mutten ole löytänyt.

  22. 28

    sanoo

    ihanaa että tulit kaapista ulos! 😉

    minä itseasiassa sattuman kautta tiedänkin että missä asut, mutta jos et sitä halua julkisesti paljastaa niin se on oma valintasi.

    kiitos muuten arvontaan osallistumisesta 🙂

  23. 29

    sanoo

    Hei Virve, hauska tutustua. 🙂 En usko, että lukijoiden suhtautuminen sinuun tai blogiisi muutuu kovinkaan paljon, vaikka et enää olekaan anonyymi. Jatka vain samaan mainioon malliin!

  24. 30

    Annika sanoo

    Yhdyn edellisiin, että olet tosi nätti! Vaikka olet välillä julkaissut kuvia puolesta kasvosta, niin silti kuva koko kasvoista oli eri näköinen kuin olin kuvitellut.

  25. 31

    Anonyymi sanoo

    Kaapista tulos innosti minutkin kommentoimaan, vaikka en sitä usein harrastakaan. Mukavaa nähdä sinustakin enemmän kuin puolet kasvoista:) Onnea ja menestystä kaapin ulkopuolella! Vaikka menestystähän sinulla oli jo kaapissa ollessasikin. Itse ainakin luen blogiasi kuin pyhää kirjaa, ja täältä saa aina parhaat ideat uusien tuotteiden kokeiluun. Mielestäni parasta blogissasi on – hyvän ja kirjoitustaitosi ja hauskan tyylisi lisäksi – realistinen asenteesi. Et sano mitään faktana, jos et ole siitä ihan oikeasti varma, etkä koskaan hehkuta mitään tuotteita tyyliin "tää on tosi ihana" ilman, että kerrot sille hyvät ja tarkat syyt heti perään. Arvostan!

  26. 33

    sanoo

    Hauska tavata, Virve! 🙂 Sulla on paljon hyviä pointteja tuon anonyymina kirjoittelun suhteen. Mä päätin alusta asti näyttää naamani (olen miettinyt että joskohan mä joskus kirjottasin vielä omalla nimelläni), eikä ainakaan vielä ole osunut yhtään ilkeää anonyymia kohdalle, toivottavasti niin ei käy sullekaan. Mukava nähdä kasvosikin viimein, veikeä ilme tuossa. 😀

  27. 34

    Anonyymi sanoo

    Aloitin blogisi lukemisen silloin kun et vielä julkaissut kuvaasi, ja nimimerkkisi perusteella kuvittelin sinut blondiksi 😉

  28. 35

    sanoo

    Luulin osanneeni arvata, miltä näytät "kokonaan" niiden puolikkaiden kasvokuvien perusteella, mutta olitkin ihan erinäköinen 🙂 Mutta silti tosi kaunis!

  29. 36

    sanoo

    Tervetuloa kaapista ulos. On se muuten jännä, miten ihmisen kasvot ovat ihan eri näköiset, kun niistä näkee vain osia (esim. toisen puolen kasvoista tai pelkän alaosan, tai pelkät silmät) ja sitten kun näkee kokonaisuuden. 🙂

  30. 37

    Anonyymi sanoo

    Hei Virve. Tykkään blogistasi ihan hirveästi. Uskon, että "kaapistaulostulo" voi avata sinulle uusia työmahdollisuuksia tulevaisuudessa!

  31. 38

    sanoo

    Kiva nähdä sinut "kokonaisena" julkisesti. Uskon, että hyvää palautetta saat jatkossakin, jos blogisi luonne ei muutu.

    Kiitos sinun, olen innostunut kokeilemaan paljon uusia tuotteita (mm. Lumenen Natural Code-huulikiiltoja yms.), jotka olisivat varmasti jääneet muuten ostamatta.

    Seuraan blogiasi (lähes poikkeuksetta) päivittäin. Eli koukussa ollaan…

  32. 39

    Anonyymi sanoo

    Aika ylläripylläri oli kyllä tämä postaus! Mieluinen sellainen tietenkin! Tuntuu varmaankin jotenkin vapautuneelta?! Tai niin ainakin olettaisin 🙂

    Lukijana lähti tietenkin heti ajatus juoksemaan…mitä kaikkiea tulevaisuudessa voitkaan ihan konkreettisesti näyttää niin halutessasi. Esimerkiksi vaikkapa juuri tuon kastanjaveden käyttö tms. Ihan jännittää 🙂

    Minulle tuli myös aiemmin kirjoittaneen anonyymin tavoin mieleen, että eihän sitä koskaan tiedä mitä tämä uusi linja voi poikia "ammatillisessakin" mielessä.

    Mukavaa loppuviikkoa Virve!
    Hippiäinen

  33. 40

    minikaktus sanoo

    Tästä blogista Sinun on syytäkin olla ylpeä. 🙂 (Ja minä en voi olla ainoa, jota olet inspiroinut vähentämään putelien määrää…)

    Muuten, olisi aivan mahtavaa, jos joskus analysoisit jonkun Lushin tuotteen incin. Minun maalaisjärkeni ja hyvin vajaavainen ymmärtämykseni sanovat, että huonompiakin tuotteita on olemassa, mutta haluaisin tietää, ovatko ne niin hyviä kuin haluaisin uskoa…

    Anyway, jatka samaan malliin. 🙂

  34. 42

    Anonyymi sanoo

    Jes, ei enää salailua! Näytät muuten paljon paremmalta kokonaisella naamalla. Puolikkaissa naamakuvissa posket näyttää jotenkin pyöreämmiltä, olen huomannut! Kaunis nainen. 🙂
    Joku tuossa ylempänä sanoikin, että luuli osaavansa kuvitella miltä näytät oikeasti, mutta totuus olikin toinen. Mulle kävi ihan samalla tavalla! Hyvä blogi sinulla, toivottavasti et saa mitään lisäkuraa niskaan nyt kun olet omana itsenäsi ja avoimesti täällä…

  35. 45

    Anonyymi sanoo

    tervetuloa päivänvaloon, virve :)!
    tämäpä yllätys, mukava sellainen!
    minäkin väijyn aina postauksesi töissä heti puolenyön jälkeen, mutta oman työkoneeni selain ei enää tue kommentointia joten tuoreeltaan en aina pääse sabotoimaan kommenttilaatikkoasi 😀

    /nanna

  36. 46

    Marisa sanoo

    Hienoa, että uskaltauduit tulla ulos sieltä kosmetiikkakomerostasi 🙂 Itse kyllä tämän salaisuutesi tiesinkin jo, kun kerran sattumalta työpaikallasi sinut tunnistin – kynsistä 🙂 Olit paria päivää aiemmin postannut kuvan lakkauksestasi ja sitten jotain ostaessani huomasin, että näyttääpäs tutulta nuo… 🙂

    Kiitos muuten aikoja sitten postaamastasi LCN kynsinauhaöljy -vinkistä. Viime viikolla sen metsästin käsiini ja olen kyllä ollut supertyytyväinen tuohon ainakin ekan viikon perusteella. Luottotuotteeksi jää ehdottomasti, samoin kuin jäi Sensain Sponge Chiefkin 🙂

  37. 47

    Tiunamiuna sanoo

    Täälläkin yksi kyttääjä =) Laitoin sulle noin kuukausi sitten mailia koskien Nail Envy lakan käyttöä. Vastausta en saanut sinulta enkä myöskään erään ison kosmetiikkaosaston myyjältä =( mutta ilokseni voin kertoa, että todella Nail envyn ansiosta kynsieni liuskottuminen on hallinnassa ja kynnet kasvaneet aivan hurjasti! Näin ainakin haluan uskoa, koska mikään muu ei ole muuttunut kuin nail envy tullut käyttööni.

    Nyt kun tulit ulos kaapista, onnea =) niin koin ahaa elämyksen. Ehkäpä olen nähnyt sinut eräässä keskuksessa töissä viime kesänä, vaikka itse olenkin Oulusta… Mukavaa talven jatkoa!

  38. 48

    sanoo

    Onneksi olkoon komerosta ulos tulemisen johdosta! Ja kiitos jokapäiväisestä ilostani eli tästä blogista.

  39. 49

    sanoo

    Onnea kaapista ulostautumisen johdosta, olet vähän eri näköinen kuin kuvittelin, mutta nätti yhtä kaikki! 🙂

    Ja nyt sitten kosmetiikkajutttuihin, tutkiskelin tuossa yksi päivä kylpyhuoneesta löytyviä purkkeja ja törmäsin iskän (lahjaksi saamaan, en usko että se itse tällaista ostaisi :D) suihkugeeliin jonka tuoteselosteessa mainitaan: Vain aikuisten käyttöön. The Body Shopin Kistna Hair & Body Wash kyseessä, voin laittaa INCInkin jos on tarpeen. Jäin miettimään, että onko monissakin kosmetiikkatuotteissa tuollainen merkintä, tämä on ensimmäinen mihin itse törmään. Omaan käyttöön en kyllä ottaisi, ihastuttavan miehekäs haju 😀 (se tuskin yksinään voi olla syy tällaiselle suositukselle?)

    – Nanna

  40. 50

    Anonyymi sanoo

    Jännä huomata, että oletkin "vain" 23-vuotias. Olen jotenkin kirjoitustesi perusteella kuvitellut sinut ehkä jonnekin 27-29 ikävuosille, koska kirjoitat, että olet jo elämää nähnyt ihan aikuinen :D. Itse olen kanssasi saman ikäinen, ja tunnen itseni hyvinhyvin nuoreksi vielä :D. Heh.

    Mut onnea hei kaapista tulosta ;)!

  41. 51

    sanoo

    oot tosi kaunis, mutta et näytä yhtään virveltä ! 😀 oon aina ollu ihan varma että sun nimi on sanna !!

  42. 52

    Siny sanoo

    Mä muuten uskon nyt, kun sä teet tässä muutaman seuraavan postauksen Virvenä eli omana itsenäsi, nii ainakin mä koen sut sitten tutummaksi. 🙂 Sehän se aina siinä on kun bloggaaja toimii anonyyminä, niin se jää jotenkin kaukaiseksi. Siis en mä sano, että mä nyt niin tunnen sut ja että oot niin tuttu, mutta tutumpi.. en kyl tiiä tajusitko tuosta yhtään mitään 😀

  43. 53

    sanoo

    Olet toso kaunis:) olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa, mutta olen lukenut lähes kaikki tekstit läpi ja olet todella ammattimainen! Törmäisimpä sinuun vielä joskus;)

  44. 54

    Sofia sanoo

    Tää paljastus oli kyllä päivän yllätys! Oon aina yrittänyt arvata sun nimeä, mutta ei osunut oikeaan…oot ihanan pirteän näköne! Luulin et osasin noitten puolikkaiden kuvien perusteella arvata sun ulkonäkös, mutta ei ihan osunut oikeaan. Mua ei ois kyllä haitannu vaikka olisit ollut Golden Girl, mutta eihän se sua muuta! Vaikutat muutenkin niin ihanalta ihmiseltä, blogisi on aina päivän piristys!

  45. 55

    sanoo

    On pakko sanoa, että ootpa nätti! Olin kyllä katsonut sitä jo vähän aiemminkin noissa kuvissa, missä on näkynyt vain puoli naamaa.

    Eikä minusta tuo, että kertoo nimen ja näyttää naaman, ole vielä kauhean julki tulemista. Siis kun et ole kertonut täällä esim. kotipaikkakuntaasi, niin ehkä vältyt isommalta kyyläilyltä 😉 Tosin oompa iteki reagoinu kuin julkkiksen näkisi, kun oon sattumalta bongannut bloggarin jossain 😀

  46. 56

    maria sanoo

    Hei!!

    Olen jo muutaman kuukauden seuraillut blogiasi, ja joululomalla aikaa (ja intoa) riitti selailemaan koko kirjoitushistoriasi muutamassa viikossa läpi. Sen jälkeen olenkin ollut kyttäämässä lähes päivittäin uusia postauksia, ja ihaninta on se, kun muutaman välipäivän jälkeen on monta postausta lukemista odottavana. 😀
    Olet inspiroinut tätä yhtä kosmetiikkamyyjää (en tosin ammatiltani), joka kerää kosmetiikkaa kaapit, laatikot, korit ja hyllyt pullolleen, karsimaan pullojen lukumäärää. Kiitos (myös avomieheni kiittää vapautuneesta tilasta :D).

    Haluaisin tietää tuosta kastanjavedestä, miten se toimii. Itse olen allerginen DHA'lle, joten en voi itseruskettavia käyttää (olen kokeillut noin kaikki markkinoilla olevat). Kastanjavesi kuulostaa siltä, että se voisi olla luomu-tuote jopa? Ilman DHA'ta? 🙂 Mistä sellaista voisi löytää?

    Kiitos inspiroivasta ja asiantuntevasta blogista!! 🙂

  47. 57

    Sissi sanoo

    Olipas yllättävä juttu, ja kiva 🙂

    Vaan miten yhtäkkiä tottuu sun nimeen kun siitä ei ole ollut yhtään aavistusta, ja on niin tottunut GG-nimeen? Älä heti tuota huulikuvaa muuta, kun muuten pitää aina kahlata koko kommenttiboxi läpi jos etsii sun vastauksia kommentteihin ;D

  48. 58

    Anonyymi sanoo

    Jotenkin mukavaa saada kirjoittajalle kasvot ja ihan oikea nimikin! 🙂 Se on aina rohkea veto nettimaailmassa, mutta tietyllä tapaa kunnioitettavaa.

    -Tiina

  49. 60

    Anonyymi sanoo

    Hienoa että vihdoin uskaltauduit "paljastamaan" itsesi:D Ja hassua miten olin kuvitellut sinut erinäköiseksi..!

  50. 61

    Smiley sanoo

    Moi, mietin tässä, että miten olet saanut blogitekstiesi alle tuon "You Might Also Like" osion, missä esitellään aiempia postauksiasi?
    Kiitos!

  51. 62

    Anonyymi sanoo

    Heh, on niin jotenkin hauskan oloista et oon tavannus sut melkeinpä vahingossa viime kesän puolella. Tapasin sut kerran ihan sattumalta liikkeessä missä työskentelet. Kattelin kauan et onkohan se sinä vai kuka mut sitä näin katoin kynsiä ja samanlaisen lakkauksen koristeineen seuraavana päivänä sun blogissa ja sit tiesin varmaksi et se olit sinä. 🙂 Onnea kosmetiikkakaapista ulos tulosta. 😀

  52. 63

    Kajsa sanoo

    Olet aivan erinäköinen, mitä olin kuvitellut leikattujen ym. kuvien takia!
    Nätti tyttöhän siellä kirjoittelee 🙂 ja kerrankin joku kenen nimi ei ole ihan sieltä tavallisimmiasta päästä! (tyyliin laura, anna tai maria)

  53. 64

    cerp sanoo

    Ihanaa, oon lukenu sun blogia ihanihan alusta asti (eksyin tänne kun olit kirjoitellut kuukauden päivät ja luin sitten ne "rästiin jääneet" yheltä istumalta…) Hienoa, että vihdoinkin koko naama näkyy! 😀

  54. 65

    Sipuli sanoo

    Yleensä en kamalasti kommaile, mutta pakko sanoa, että olet todella söötti. 🙂

    Hyvä päätös aloittaa bloggaaminen omalla nimellä.

  55. 66

    Anonyymi sanoo

    … niin, ja unohtui sanoa, että sinulla on nätti nimi – dynaaminen ja kaunis, sopii hyvin tuolle kuvan nuorelle naiselle :).
    golden girlissäkään ei ollut mitään vikaa, mutta minulla tuli välillä mielleyhtymä legendaariseen sarjaan tyttökullat = the golden girls, missä mummukat pööpöilivät kalifornian kimppakämpässään… siis ei millään pahalla, ne olivat söpöjä mummukoita mutta kovin kaukana blogistasi ;D

    /nanna

  56. 67

    loreal sanoo

    Kiva että "paljastit" itsesi 🙂
    Ja tämä on nyt aivan tyhmä kommentti,
    mutta mieleeni ei kyllä ikinä olisi tullut että nimesi on Virve =D Nimessä ei ole siis mitään vikaa eikä tämä ole haukkumaviesti vaan yllättyin todella paljon. En kyllä edes tiedä minkä nimiseksi luulin sinua, mutta silti hämmästyin 🙂 Mutta toivotaan että vältyt pahoilta kommenteilta 🙂

  57. 68

    Anonyymi sanoo

    Virve on kaunis ja nätti nimi ja sulla on tosi kauniit kasvot. 🙂

    Mitä keksisin tähän, kun deororanttia olen levittänyt ja hetken kuluttua nakkaan paidan päälle niin se ei oo kuivunu vielä ja sitten se imeytyy paitaa ja myöhemmin haisee hielle. Olen viisi minuttia ollut ilman paitaa ja antanut dödön kuivaa, mutta se ei ole vieläkään kuivanut ja paitaan se imeytyy sitten heti. Tietäisitkö mitään nopeasti kuivavaa deororanttia tai antiperspiranttia?

    Kuinka paljon suunnilleen se Lorealin tai tavallaan Biothermin Deo Pure Natural Protect ''eko dödö'' maksaa? Olen sen kuullut olevan aika hintava? Voisi ostaa jos raaskisi tai no tällä hetkellä olisi varaa.

  58. 69

    Anonyymi sanoo

    Etsinä mikään pulloposki ole. 😀 Nätti tyttö. 🙂

    Oletko kokeillut Mavalan kynsinauhavoidetta? Mitä mieltä olit tuotteesta jos olet kokeillut? Olen saanut uuden käsivoidetuttavan Rainbowin oliivi käsivoiteen, –> kosteuttaa hyvin.

  59. 70

    sanoo

    Onnea, Virve! 🙂 Mulla onkin etuoikeus tuntea sua vähän enemmän.. =) Muuten tilasin just Bare Minerals aloituspaketin ja sorruin samaan tilaukseen laittamaan vähän Dermalogican tuotteita ja sit vielä yhden kynsilakan (joka onkin tosi ihana vaalean helmiäisen harmaa!).

    (PS. Mäkin vaihdoin nimeä Stellinasta, vaikka en nyt omaani..)

  60. 72

    sanoo

    Kommenttivyöry sekoitti minut ja kommenttien vastailujärjestyksen, joten postaan vastaukset uudelleen oikeassa järjestyksessä. 🙂

    Beatamarie: Niistä olisi mielenkiintoista lukea omia kokemuksiasi! 🙂

    Marjukka: Kiitos ihanasta kommentista! 🙂

    HooCee: 🙂

    Skirty: Jännää olla ihan "omana itsenään". 🙂

    Helen: Minusta on ihanaa, että kosmetiikka voi yhdistää kaiken ikäisiä. 🙂

    Nekku: Kiitos kivasta kommentistasi. 🙂

    Flicka: Oi, kokeile ehdottomasti uusi suosikkini Garnierin Hydralock vartalovoide, kosteuttaa todella tehokkaasti! Ei ole ihan yhtä paksua kuin TBS:n vartalovoit, mutta kosteuttaa kyllä hyvin. 🙂

    Minttu. Make Up Storen Cypershadow (niissä pienemmissä napeissa) sävyssä Silver on ainakin upea. 🙂

    aleika: Pidetään ainakin toistaiseksi vielä salassa. 😉

    .Nekku.: Samalla tyylillä jatketaan. 🙂

    Annika: No, ehkä myöhemmin julkaistuista kuvista saa sitten vielä enemmän selvää ja osaa yhdistää ne paremmin puolikkaisiin. Tuossa kun olen talviromppeiden peitossa kovasti. 🙂

    Anonyymi: Kiitos kivasta kommentista! 🙂

    Piina: Jännää tulla kaapista. 🙂

    Sagu: Aika moni bloggaaja saa onneksi lähinnä vain hyvää ja kannustavaa kommenttia. Pitää varmasti itsekin vain vetää linja siihen, että mitä lähtee julkaisemaan, niin linja pysyykin siistinä. 🙂

    Anonyymi: No, blodi olen ihan oikeasti. 🙂

    Gloss: Ehkä myöhemmin julkaistavista kuvista löytää paremmin sen kasvojenpuolikkaan, joka ennen on täällä vilahdellut. 🙂

    Caitia: Ja ilme vaikuttaa kovasti aina. Toiset ilmeet näyttävät typeriltä leikattuina, mutta veikeiltä kokonaisuutena. 🙂

    Anonyymi: No, katsotaan nyt. Ainakin tämä helpottaa paljon sitä, mistä kaikesta voinkaan tulevaisuudessa bloggailla tuotteisiin liittyen. 🙂

    N: Samalla, omalla linjalla pysytään. 🙂

    Hippiäinen: Juu, kastanjaveden demoan ehdottomasti nyt! 🙂

    minikaktus: Minulla on paljon suunnitelmia Lushin tuotteisiin tutustumisen varalle. Vielä pari putiloa hillitsee minua, mutta ehkä tässä pian… 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Anonyymi: Voi, sellainen palloposki minä kyllä olen, mitä aiemmissa kuvissa on vilahtanut. Talviromppeet ja hymy vaan mukavasti kätkevät. 🙂

    Veeera: Jei! 🙂

  61. 74

    sanoo

    Marisa: Kiva, että tuote on ollut mieleen! Ja ihanaa, kuinka moni löysi tuon Sponge Chiefin. 🙂

    Tiunamiuna: Voih, pahoittelen, että viesiisi vastaaminen on jäänyt. Sähköpostiin tulee välillä niin paljon viestejä, että ne hautautuvat helposti. Yritän usein vastata, mutta viime kuukausina on ollut kiirettä. Täältä saa siis varmimman vastauksen. 🙂
    Ihanaa, että Nail Envy on kuitenkin toiminut sinulla! 🙂

    Hanna: Kiitos, että luet blogia. 🙂

    nanna: Mielenkiintoinen merkintä. Muistan itse lukeneeni jostakin vahvemmin hajustetusta kylpytutteesta joskus saman. Lienekö sitten perustunut juuri tuohon tuoksuun tuo kehoitus tai jotain…jännä teksti, kyllä. 🙂

    Anonyymi: En minä varmaan elämää nähneeksi ole itseäni kutsunut (mitäköhän on tullut höpöteltyä), mutta ihan työssäkäyväksi aikuiseksi ihmiseksi kuitenkin. 🙂 Kakarahan täällä vielä ollaan, mutta periaatteessa ainakin viidettä vuotta aikuinen työelämässä. 😉

    5onja: Tuo on kyllä hauskaa, kuinka jotut ihmiset vaan näyttävät jonkun nimisiltä. 🙂

    Siny: Voi tosiaan olla noin. 🙂

    bunn: Kiva kuulla, että olet jaksanut kahlata läpi! 🙂

    Sofia: No, ehkä myöhemmin tulevat kuvat ovat sitten helpommin yhdistettävissä niihin puolikkaisiin. 🙂

    norppa: Ei ole tosiaan vielä mitään totaalista julkitulemista, mutta ihan riittävän rajua minulle. 😉

    maria: Oi, ihana kuulla! Ja tosiaan tuo kastanjavesi ei sisällä DHA:ta eli ei itserusketa, vaan lähtee pesussa pois. Sitä siis vanulappuun, jolla pyyhitään kasvot ja meikki päälle. Kastanjavesiä myydään nykyään todella harvassa ja omani ainakin on Kicksistä. Ei nyt ihan luomua ole sisältönsä puolesta, mutta ei mitään pahaakaan mielestäni ehdottomastikaan. Yritän kyhätä tuosta kuvallisen postauksen kun nyt kerran nassua voi hyödyntää. 😉

    Sissi: Saa sitä vanhaakin nimimerkkiä käyttää. 🙂 Kuva pysyy ainakin toistaiseksi samana, tykkään tuosta itse. 🙂

    Tiina: Hurjaa ja jännää ainakin minulle. 🙂

    Inkivääri: Kiitos. 🙂

    Anonyymi: On hauskaa, kun ihmisitä saa tekstin perusteella niin vahvan mielikuvan, että livenä nähdessään voi totaalisesti yllättyä. 🙂

    Smiley: Laatikoiden yhteydessä on pieni linkki, josta pääsee tuolle sivustolle. 🙂

    Anonyymi: Hauskaa, kuinka moni onkaan kertonut tunnistaneensa kynsistä. 🙂

    Kajsa: Hah, muistan vielä kymmenen vuoden takaa, kuinka uuteen kouluun mentyäni luokkakaveri totesi, että meidän luokalla on ihan ihme nimisiä ihmisiä, niin kun esimerkiksi ”Virve”. 😉

    cerp: Ihana kuulla, että olet seurannut niin kauan! 🙂
    Sipuli: Niin minustakin oli hyvä päätös, helpotti jotenkin kovasti. 🙂

    nanna: Hah, jos olisit kertonut tuon mielleyhtymän aiemmin, olisin ehdottomasti vaihtanut profiilikuvakseni Betty Whiten! 🙂

    loreal: Virve on siitä hauska nimi, ettei kukaan ikinä muista sitä. Olen aina Virpi, Virva tai joku muu läheltä liippaava… 🙂

    Anonyymi: Biothermin dödö on muistaakseni 21 euroa, mutta ainakin Kickseissä tällä hetkellä tarjouksessa n. 15 euroa.
    Nyt minun on kyllä sanottava, etten keksi mitään erityisen nopeasti kuivuvaa dödöä, sillä erilaisista dödöistä minulla on muutenkin huonosti omia kokemuksia. Ehkä joku lukija osaisi auttaa?

    Anonyymi: Olen kokeillut ja kosteutti kyllä muistaakseni hyvin. 🙂 Täytyykin ehkä joskus kokeilla tuo käsivoide! 🙂

    Mia: Muista sitten kertoa bM kokemuksia! 🙂

    Anonyymi: En ole oikein lämmennyt WWW:n tuotteille, melko vähän hyviä sisältöjä mielestäni. :/

  62. 75

    Anonyymi sanoo

    Hehee, mä tunnistin sut jo tosi kauan aika sitten, vaikka olit näyttäny sillon ittestäs pelkän silmän tyyliin ku näin sut sun työpaikalla ja kattelin että onkohan toi se kosmetiikkabloggari… ja laitoinki sulle kommenttii et ootko siel töis 😀 mutta et vastannu niin aattelin että varmaa oot ku et haluu paljastaa 😀 ja nyt viimeistään selvis asia, kun oon aina välillä epäilly itteeni että olitko se sittenkää sä ! heh =)

    – jelly

  63. 76

    sanoo

    Täytyy sanoa, että hetki meni yhdistää nimi ja kasvot 🙂 Ihan sattumalta osuin siis juuri sinun työpaikkaasi ja näin "salanimen" jälkeen virallinen nimikyltti vielä varmisti tilanteen. Diorin kevät 2010 lookia odotellessa ja violettia testaillen 🙂

  64. 77

    sanoo

    jelly: 🙂

    Eiko: No olipas hauska sattuma. Toivottavasti innostut violeteista! Ja trust me, lupaan kyllä hehkuttaa täällä avoimesti, kun luukki ilmestyy. 😉

  65. 78

    sanoo

    Täälläkin ihaillaan kauniita hampaitasi, ihanaa hymyäsi ja raikasta yleisilmettäsi! Hauskaa alkuvuotta, terveisin aktiivinen lukijasi 🙂

  66. 80

    Anonyymi sanoo

    Moi!
    Hauska nähdä sut, vaikka et minunkaan mielestä näytä yhtään Virveltä! 😉

    Kyselin tuossa aikaisemmassa postauksessa ratkaisua mun ongelmaan, ehkä jäänyt sulta huomaamatta, mutta kovin olisin onnellinen jos osaisit sanoa jotain tähän asiaan. Copy-pastaan mun aiemman kommentin tähän, jos sopii….

    Osaisitkos antaa vinkkiä tällaiseen:
    Mulla on todella tummat/punertavat silmän aluset ja kulmaluulla (ohuen?) ihon läpi kuultelee hölmön näköisesti verisuoni. Ennen olen peitellyt nämä Make Up Storen Cover All-Blue:lla.
    Nyttemmin olen yhden blogin (=tämän tietenkin!) innoittamana hankkinut Bare Minerals starter Kitin, Bisquen sekä Well Rested for Eyes:n. Käytän sitä Fairy Light-foundationia starter paketista.
    Näillä en saa mielestäni tarpeeksi peittävää lopputulosta silmien ympärille.
    Laitan eka Fairy Lightia kabukilla muutamia kerroksia koko naamaan ja silmien ympärille. Sitten sillä pienemmällä, peittävällä sudilla vielä Fairy Lightia, Bisqueta ja Well Restsediä päälle silmien ympäristöön. Ja lopuksi sillä toisella isommalla sudilla Mineral Veilia koko nassulle.
    Lopputulos on aika ok ja luonnollinen tietenkin, mutta jotenkin haluisin vielä tehokkaamman peittävyyden ja ehkä jos sen sais vähemmällä vaivalla/nopeemmin?
    Onko joku aine mikä tämän ratkaisee vaiko kenties toisen tyyppinen suti/pensseli? Vai olisiko mahdollista käyttää alle tota Make Up Storen coveria ja siihen päälle mineraalimeikkiä? Vai saako niitä edes käyttää samaan aikaan?

    Buhiko-pandasilmä!

  67. 81

    sanoo

    Anonyymi: No moi vaan! 🙂

    Buhiko-pandasilmä: Hööh, muistan kommenttisi hyvin ja muistan jopa vastauksenkin, jonka siihen sitten ilmeisesti vaan aioin kirjoittaa ja jota en sitten näköjään koskaan muistanut kirjoittaa jostain syystä. Hyvä, että kysyit uudestaan!
    Itselläni tuo bM:n peittävyys on ollut ihan ok, mutta tummat silmänaluset omistava työkaverini on sanonut, ettei hänellä peittävyys vaan riitä, vaan että hän käyttää aina bM:n pohjan alla silmänalusilla peiteainetta. Sinulla on kuitenkin jo bM:n puolelta paras mahdollinen yhdistelmä, joten avuksi on siis vaan otettava muut sarjat. MUS:in Cover All on aika tömäkkää tavaraa, mutta jos lopputulos ei näytä bM:n alla pahalta, niin antaa mennä vaan. Itse olen työkaverini suosituksesta kokeillut bM:n ja Estee Lauderin Double Wear peiteianeen komboa ja olivat loistavat yhdessä. 🙂

  68. 82

    Anonyymi sanoo

    Hei Virve!
    Kasvojes iho näyttää kovin näpyttömältä verrattuna parin kuukauden takaiseen? Onko se ihotautilääkärillä käynti ja mömmöt auttaneet? Voitko suositella jotain keinoa päästä näistä kiusallisista muutamista finneistä sielä täällä eroon?

  69. 83

    sanoo

    Anonyymi: Ovat auttaneet! Moneen viikkoon ei ole ollut näpyn näppyä enää. Hyvä täsmähoito on hyvä keino yksittäisten finnien hoitamiseen. Itse tykkään kovasti Cliniquen Anti-Blemish Solutions Spot Treatment Gelistä sekä Natural Coden täsmähoidosta. 🙂

  70. 84

    sanoo

    Ah, taisin tunnistaa! Olen monta kertaa ollut sun asiakkaana, ollaan etitty kaiken maailman tsydeemejä kynsilakoista naamarasvan kautta kaverin lahjahuulikiiltoon. Silloin kun blogissa julkaisit puolikkaan naamakuvasi, meinasin kysäistä että etkai sä vaan ole, mutta hillitsin kieleni. Kiitos sulle loistavasta asiakaspalvelusta!

  71. 85

    Anonyymi sanoo

    Hei Virve! Minä olen Mirkku 🙂 Oletpa kaunis!

    Kiitos loistavasta blogista. Minäkin puoliltaöin aina kyttään uutta postausta. Koko blogin olen lukenut läpi, saanut paljon vinkkejä ja ostanut monia, monia tuotteita juttujesi innoittamana.

  72. 86

    sanoo

    Ide: Piti oikein heti alkaa pohtimaan, että kuka kuka kuka… 🙂

    Anonyymi: No hei, Mirkku! 😉 Ihana kuulla aktiivisesta lukijasta! 🙂

  73. 87

    sanoo

    Moi Virve!

    Törmäsin blogiisi jokin aika sitten ja osasin aavistaa, että se olet sinä ja nyt sain siihen vahvistuksen 🙂 Oon jäänyt blogiis ihan koukkuun, hyödyllisiä vinkkejä on tullut vastaan paljon! Jos asut viel täällä missä mäkin, niin voitais mennä joku päivä kahville!:)

    T. Annika, kämppis Torquaysta 🙂

  74. 88

    sanoo

    Annika: No heippa! Sinäkin luet! Viime päivinä on ollut ihan huippuhauskaa kuulla monilta tutuilta ja "tutuilta", että lukevat blogiani. 🙂
    Samoilla nurkilla asun edelleen, eli ehdottomasti kahvittelun paikka. 🙂

  75. 89

    Anonyymi sanoo

    Pakko kommentoida, vaikka vähän vanha postaus jo onkin. Tykkään hirveästi sun blogista ja olen lukenut sitä nyt muutaman kuukauden, en kuitenkaan vielä tammikuussa. Tässä arkistoa selaillessa pomppasi tuo tuttu ja turvallinen Savon Sanomat esiin. Kyllä noita yläreunan tekstejä luetaan! <– Halusinpa vain korjata luulosi ettei sua ole huomattu! (:

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *