Treenausta kellon ympäri

Kaupallinen yhteistyö: Fitness24Seven

IMG_0171_FotorOlen ohjannut ryhmäliikuntatunteja lähes 10 vuotta, mutta nyt ensimmäistä kertaa en ottanut keväälle vakkaritunteja. Aloitin synnytyksen jälkeen ohjaamaan spinningtunteja vauvan ollessa puolitoista kuukautta ja jo sillä hetkellä tajunneena ymmärsin lähteväni liian aikaisin aikataulutettuun ohjelmaan. Nyt kun elämässä on jokin mikä määrittelee täysin minun aikatauluni, on elettävä hänen mukaansa.

Sain ilon päästä tekemään yhteistyötä mielenkiintoisen salikonseptin kanssa. Yhteistyöhön kuuluu salin ja ryhmäliikunnan testaaminen ja siitä kolmen blogipostauksen verran kirjoittaminen. Kyseessä on Fitness24Seven. Olen aikaisemmin käyttänyt salitreeneissäni sitä salia, missä kulloinkin olen ohjannut ryhmäliikuntaa. Sen vuoksi en ole aikaisemmin kokeillut paljon kuultua Fitness24Seveniä. Konseptin ajatushan on todella hyvä: Aina auki ja vielä todella edullinen kuukausi hinta! Kuinka moni teistä käyttää kyseisen konseptin saleja?

IMG_0087_FotorKävin tutustumassa Käpylän saliin. Heti ensimmäisenä silmiin pisti porraskoneet, joita oli kaksi vierekkäin. Tämä kertoo mielestäni siitä, että varustetaso on monipuolinen! Kuntosalitilaa oli kahdessa kerroksessa: ylhäällä kaikille yhteinen ja alakerrassa naisille oma. Laitteiden puolesta voin tehdä minkä tahansa treenin ja kaikki painot ja muut ovat erinomaisessa järjestyksessä ja uusia! Siisteydestä muutenkin paikka saa erinomaisen arvosanan 🙂

IMG_0151_Fotor IMG_0123_Fotor

Itse olen miettinyt, että nautinko enää salilla käymisestä niin paljon kun olen joskus tehnyt. Mietin myös, että pitäisikö lähteä kokeilemaan täysin uusia lajeja ja katsoa, jos jokin veisi mennessään niinkuin salitreenaaminen vuonna 2010. Kuitenkin nyt kun olen päässyt testaamaan uutta salia, syntyy taas se kipinä salilla käymiseen! Fitness24Seven on siitä minulle erinomainen, että se on auki mihin kellonaikaan tahansa. Välillä on hyvä vaihtaa maisemaa ja treeniympäristöä!

Kalasatamaan vielä kun saataisiin oma…Silloin en enää koskaan pystyisi käyttämään tekosyitä.

IMG_0262_Fotor

Käy katsomassa salien sijainnit täältä.

Treenirikasta loppuviikkoa kaikille!

<3:Nanna

 

 

Kommentit (16)
  1. Minä olen myös Fitness24Sevenin puolesta puhuja! Olen kokeillut suurimman osan Suomessa olevista ketjuista läpi ja täällä arvostan eniten juurikin aukioloaikoja + naisten omaa salia + hintaa + useita sijainteja. Minulta myös varustelu saa kiitosta vaikka kaikki koneet ja kaikki salit eivät ehkä olekaan aivan priima kunnossa (mm. Sörnäinen), mutta esim. Lassila jossa itse käyn pääsääntöisesti niin siellä myös naisten salilta löytyy melkein kaikki tarvittavat laitteet ja myöhäisiin ilta-aikoihin on hyvin tilaa treenata. Toinen mikä on minusta kivaa on, että siellä on kaikenlaisia ja kokoisia kuntoilijoita eikä pelkästään uusimmissa trendivaatteissa heiluvia salipirkkoja 😀 Jos teet vielä postauksen ryhmäliikuntatunneista niin se olisi kiva, koska niitä en ole vielä itse ehtinyt kokeilemaan!

    1. nannakaralahti
      31.1.2017, 19:28

      Moi!
      Kiitos kommentista, joo on kyllä erittäin toimiva konsepti.
      Voisin tehdä kyllä joo postauksen siitäkin:)
      Mukavaa viikkoa!’

      -Nanna

  2. Ite oon käyttänyt f24/7 ensin oulunkylän salia ja sittemmin malmin. Suuri ero noissa kahdessa, koska oulunkylän sali oli silloin 2013 uusi ja hieno (tosin melko kapea laitevarustelu ja pienenpieni naistensali) ja malmi taas todella kulunut ja kovassa käytössä sijainnista johtuen. Toi käpylä on kyllä todella poikkeus f24/7 saleihin tilan suuruuden ja laite valikoiman puolesta kun on plus-sali. Suosittelen kokeilemaan muitakin saleja. Kalasatamastahan ei ole matkaa kurvin ”piritorin” salille juurikaan.

    1. nannakaralahti
      31.1.2017, 19:10

      Moikka!
      Kiva kuulla eroavaisuuksia noiden välillä, täytyy ehdottomasti käydä muutkin kurkkaamassa 🙂

      -Nanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *