Sairaalamuistelua

Kaupallinen yhteistyö: Nursicare

Synnytyksestä jäi erittäin hyvä kuva. Synnytys oli kuitenkin erilaista (lue: paljon kovempaa!) kuin olin ajatellut. Lähdin synnyttämään niin sanotusti “rotsi auki”, mutta kyllä se nöyryys löytyi 18 tunnin supistusten jälkeen, jonka jälkeen pääsin vasta synnytyssaliin. Loppujen lopuksi kuitenkin koen, että synnytys oli erittäin voimaannuttava kokemus ja selvisin siitä kunnialla. Niinkuin kaikki äidit selviävät. Kun ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen olin ihmispaljouden keskellä, ajattelin, että kyllä me naiset olemme joutuneet kärsimään melkoisen paljon, että me kaikki olemme täällä 🙂

Photo 049Sairaalassa saimme perhehuoneen. Makasimme vain isolla sängyllä ja välillä nousimme vaihtamaan vaipan sängyn edessä olevalle hoitopöydälle. Emme poistuneet huoneesta muutamaan päivään. Ihmettelimme uutta elämää, joka vain söi ja nukkui. Itkua ei päässyt juuri lainkaan. Imetys lähti sujumaan saman tien todella hyvin ja imetysotteessakaan ei huomattu olevan mitään vikaa, päinvastoin sitä kehuttiin paljon.

Ystäväni sanoi babyshowereillani siitä, että imetys sitten sattuu alkuun! Näinhän siinä kävi myös minun kohdalla. Tuli rupia ja jouduin puremaan hammasta aina imettäessä. Laitoin nännirasvaa kyllä, mutten kokenut siitä saavan erityisen hyvää apua. En ollut silloin vielä kuullut Nursicaresta. Olisin ehdottomasti ottanut ne käyttöön jo sairaalassa!

IMG_4579_Fotor

Mikä on Nursicare?

“Nursicare on kipeille tai rikkonaisille rinnanpäille suunniteltu, aktiivisesti hoitava rintasidos. Nursicare-sidoksella on tutkitusti osoitettu olevan kipua lievittävä vaikutus ja se auttaa haavaa paranemaan nopeammin. Nursicaren ainesosat yhdessä tehostavat haavan paranemista, lievittävät kipua ja ylläpitävät haavalle sopivan kosteustasapainon. Nursicare ei sisällä lääkeaineita ja se on myrkytön.

• Vähentää kipua
• Miellyttävä ihoa vasten, ei haudo
• Imukykyinen
• Ei lääkeaineita tai allergisoivia ainesosia
• Ei tartu kiinni haavaan”

Tämä tuote olisi ehdottomasti kuulunut olla sairaalakassissa mukana. Suosittelen kaikille imettäville äideille. Jos edelleen rintani ärtyvät imetyksestä, käytän silloin viimeistään Nursicarea. Tietysti se toimii myös ennalta ehkäisevästi ja imee maitoa, joten sen käyttö voi olla kokoaikaista. Täältä voit lukea lisää: www.bit.ly/nursicareshop . Kaupasta saat myös 20% alennuksen koodilla nursicarekesä16.

Saan myös arpoa teille Nursicarea; hoitolaukun, ihopyyhkeitä ja hoitosuojia (arvo 135€). Kommentoi viestikenttään sinun suhtautumisesta imettämiseen ja arvon paketin voittajan viikon päästä keskiviikkona eli 27.7.

Tsemppiä kaikille, joilla synnytys on edessä päin ja onnea kaikille, jotka elävät ihanan erikoista ja upeaa vauva-arkea!

-Nanna

Kommentit (166)
  1. Esikoista odotan vasta, ja imetys jännittää. Tästä palkinnosta olisi varmasti hyötyä tulevaisuudessa 🙂

  2. Mulla ei ole kokemusta imettämisestä, mutta haluaisin voittaa tämän paketin rakkaalle siskolleni, joka odottaa vauvaa. En malta odottaa, että saan joskus omia lapsia ja koen äitiyden ihmeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *