Raskausajan lisäravinteet ja superfoodit OSA 1.

IMG_2568_FotorRaskaana moni ajattelee, että ruokavaliota täytyy rajusti rajoittaa ja olla varovainen melkeinpä kaiken kanssa. On totta, että raskaana on monia raaka-aineita, joita ei suositella  ja osa näistä perustuu siihen, ettei asiaa ole voitu tutkia ja parempi niin- ei tietenkään kukaan halua olla koekaniini omaa lasta odottaessa. Terve maalaisjärki on kuitenkin sallittua ja monia asioita kannattaakin suhteuttaa itseensä. Tietysti itsekkin olen näitä asioita pohtinut enkä halua sanoa, mikä on oikein tai väärin.

Raskausaikana ei suositella aloitettavan mitään uutta, mikä on hyvä juttu. Miksi kuitenkaan lopettaisin esimerkiksi pinaattijauheen käytön, jota olen käyttänyt ennen raskauttakin ja todennut erittäin hyväksi. Pinaattijauhe on puhdasta pinaattia konsentroidussa muodossa ja siinä on paljon itselleni sekä lapselle tärkeitä ravintoaineita kehitystä ja hyvinvointia ajatellen.  Viherjauheet ylipäätään suositellaan jätettäväksi raskausaikana, mutta kerron niistä tarkemmin alempana.

Ystäväni, joka odottaa myös esikoistaan hämmästeli ensimmäisellä neuvolakäynnillään sitä, että hänelle kerrottiin aspartaamin ja valkoisen sokerin olevan hyviä ja turvallisia makeutusaineita. Ystäväni mainitessa neuvolatädille aspartaamista tehdyistä tutkimuksista myönsi neuvolatätikin ettei syöttäisi omalle lapselleen aspartaamia. Tämä esimerkki kertoo siitä, että ravintosuositukset jotka luodaan koko kansalle ei välttämättä ole yksilötasolla hyviä- aspartaami nyt ei ole kyllä kenellekään millään tavoin järkevä vaihtoehto 🙂

VIHERJAUHEET:

Raskauasaikana ei suositella yleisesti käyttämään erityisen puhdistavia tuotteita. Jos on aiemmin käyttänyt esimerkiksi spirulinaa tai vehnänorasta, voi niitä käyttää turvallisesti myös raskausaikana. Kannattaa muistaa, että ravinteiden tärkeys vain korostuu ja kasvaa lasta odottaessa.

Chlorella on hyvä tuote lasta odottaessa ja imettäessä, jos tätä on aikaisemmin käyttänyt. Se on makeanveden levä niin kuin spirulina, eivätkä kumpikaan sisällä jodia nimeksikään. Eräässä tutkimuksessa Chlorella vähentää dioksiinien määrää äidinmaidossa ja nosti lgA:ta eli Immonuglobuliini A:n määrää. (6g / pvä -annoksilla) Täältä voit lukea koko jutun.

IMG_2590_Fotor

 

Pinaattijauhe on erinomainen raudan ja foolihapon lähde. Pinaattijauhe sisältää foolihappoa 2328 IU/100g ja rautaa 15mg / 100g. Pinaatti on siis erinomainen raudan lähde rautaa kaipaaville alhaisesta hemoglobiinista kärsiville.

Nokkonen taas on todella hyvä kalsiumin lähde. Itselläni on käytössä Foodinin villinä kasvanut nokkosen lehtijauhe, joka sisältää kalsiumia 4,4g / 100g. Nokkosta voi toki kerätä omalta takapihaltaankin ( paitsi nyt talvella 😀 ), mutta konsentroituna jauheena sitä on mielestäni helpompi käyttää. Yksi ruokalusikallinen on jo puolet päivittäisestä- raskaana tämänkin merkitys korostuu.

Itse teen viherjauhesekoituksen ohranoraasta, pinaatista, lehtikaalista, nokkosesta ja vehnänoraasta. Chlorellan kanssa olen ollut maltillisempi, mutta uskon myös tutkimuksiin niiden hyödyistä. En kuitenkaan suosittele sitä kenellekkään, joka ei ole aikaisemmin käyttänyt. Jokainen raskaana oleva äiti tekee niinkuin itse parhaaksi näkee viherjauheiden kanssa.

IMG_2596_Fotor

Teen muutenkin paljon vihermehuja. Ne onnistuu parhaiten hyvällä mehustimella. Itselläni on Wilfan JuiceMaster. Sekaan usein heitän vielä viherjauheita. Näin saan mehusta varmasti ravinteikkaan.

IMG_2549_Fotor

Foodinilta saatte kaikista tuotteista -10% alennusta, kun tilaatte koodilla NANNA. 

Täältä voitte käydä lukemassa muiden Foodin urheilijatiimin kirjoituksia viherjauheista:

Eveltä spirulinasta

Nanalta viherjauhesekoituksesta

Moonalta chlorellasta

Hauskaa viikonloppua!

-Nanna

Kommentit (10)
  1. Kiitos tästä kirjoityksesta. Hyvä neuvo tuo olla aloittamatta uutta. Tiedätkö MSM-jauheen käytöstä raskaana? Suomenkielisillä sivuilla ei suositella just tuon takia ettei ole tutkittu,mutta englanniksi löysin lähteitä joissa sitä ei noin jyrkästi torpattu.

    1. nannakaralahti
      23.2.2016, 16:43

      Laitoin Anna siitä tuohon uuteen lisäravinnepostaukseen 🙂

  2. Ootko ollu tyytyväinen sun mehulinkoon? Mun pitäis ite ostaa oma, mutten tiedä mihin kallistua. Oon kuullut hyvää Juice Masteristä, onko se sun mielestä yhtä hyvä kun mitä kehutaan? Kestääkö inkiväärin, muun kovan ainesosan mehustuksen?

    1. nannakaralahti
      30.1.2016, 09:40

      Oon kyllä ollu tosi tyytyväinen. Oon testannu muutamaa eri, niin toi on tosi helppohoitoinen. Inkivääriä en oo vielä kerinnyt testaamaan. En itse ole niin hyvin tutustunut muihin mutta omasta mielestä toi on helppo peruskäyttöinen kotiin ja tulee todella hyvät mehut 🙂 Tälläin olen lukenut itse Juice masterista: Juicemaster on yliveto, koska se puristaa mehun vihanneksista linkoamisen sijaan. Tämä tapa säilyttää maksimaalisen määrän ravinteita ja vaikuttaa lisäksi makuun, mehu ei hapetu kuten lingotessa, eikä prässi muodosta samalla tavalla vaahtoa kuin mehulinko. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *