Puretreeni aloittelijat- palautteita

Kaupallinen yhteistyö: Puretreeni

  • PURE ALOITTELIJAT ryhmässä treenataan kolmesti viikossa lihaskuntoa ja sen lisäksi aerobisia treenejä. Treenit pystyy tekemään kotona/pihalla. Painoja tarvitaan vasta ensimmäisen neljän viikon jälkeen.
  • Näiden lisäksi pakettiin kuuluu ruokavalio, joka on ollut purelaisten mieleen monipuolisuuden vuoksi. 
  • Treeniohjelmat vaihtuvat puolessa välissä kahdeksan viikon matkaa. 
  • Meillä on Facebook ryhmä, joka on ollut erittäin tärkeässä (ei kuitenkaan pakollisessa) roolissa läpi valmennuksen. Olemme Kukan kanssa läsnä ryhmässä koko ajan.
  • Nyt myös uutuutena kasvisvaihtoehdot proteiinin lähteille.

Tässä osa mielettömistä palautteista, mitä olemme saaneet asiakkailtamme viime keväänä, edellisen pure aloittelijat-paketin läpikäyneiltä.

Nita:

“Musta tuntui, että mä tarvitsin apua. Jonkun, joka kertoo kuinka paljon mun pitää syödä, että kroppa saa ravintoa ja kehitystä tapahtuu. Jonkun, joka myös opettaa uusia treenijuttuja, opettaa haastamaan yli oman mukavuusalueen. Sain heitä kaksi, Nannan ja Kukan, sekä meidän huikeen ryhmän, jonka antama vertaistuki on ollut mulle todella tärkeää. 8 viikon aikana mä opin kuinka paljon mun pitää syödä (=paljon) ja kuinka usein (=koko ajan). Ravitsevaa, hyvää ja puhdasta ruokaa. Aina ei saanut kaikkia viittä ateriaa syötyä, mutta neljäkin on ihan hyvä. Treeneissä oli haastetta, mutta niitä hieman soveltamalla nekin sai hyvin tehtyä.

Kuudes viikko meni flunssassa ja ilman treenejä. Onneksi viikon totaalilepo ei vaikuttanut negatiivisesti, vaan PUREn alussa kunnolla käyntiin saatu aineenvaihdunta ei ollut siitä moksiskaan.

Ulkoista muutosta on vaikea nähdä, mutta väitän sen johtuvan siitä, että itselleen tietyllä tavalla sokeutuu. Omia muutoksia on vaikeampi huomata. Mutta onhan sitä muutostakin tapahtunut! Painoa on lähtenyt melkein -6kg ja voin myös itse huomata kiinteytymistä. Vaikka matka on edelleen pitkä, on hyvä fiilis jatkaa tästä eteenpäin. On kiva, kun tietää, että matka jatkuu PURE SUMMER -paketin kanssa läpi kesän. Meidän ryhmästä jatkaa PURE SUMMERiin jonkin verran porukkaa, ja tietty Nanna ja Kukka on edelleen matkassa mukana. On siis kiva, että tähän projektiin tulee tietynlaista jatkuvuutta vielä PURE Aloittelijat -paketin jälkeenkin.

PUREsta jäi käteen säännöllinen ruokarytmi, riittävän isot annoskoot ja hyvä fiilis siitä, että muutosta tapahtuu, kun vaan alkaa tekemään. Pitää uskoo itteensä. Kyllä, välillä voi kirota kaiken pimeimpään maanrakoon tai epäonnistua, saa olla huono fiilis, mutta mitä sitten. Pian on päivä uus. Yks pulla tai pari irtokarkkia tai viikon totaalilepo ei kaada mitään, jos kokonaisuus on kunnossa. Tasapaino, niin syömisessä kuin treenissäkin, on kaiken A ja O.

Kiitollinen olen siitä, että lähdin tähän mukaan. Siitä, että olen nyt 8 viikon jälkeen taas askeleen lähempänä omia tavoitteita. Siitä, että Nanna ja Kukka on kehittänyt tälläisen paketin – yksinkertainen on tehokasta. Siitä, että meidän ryhmä oli paikka, jonne jokainen sai jakaa reseptejä, hyviä ja huonoja fiiliksiä ja kysyä, jos oli kysymyksiä mielessä. Siitä, että matka jatkuu PURE SUMMERin parissa läpi kesän kohti syksyä.

KIITOS! Se on pieni sana, johon sisältyy niin paljon. Kiitos, kiitos, kiitos! ❤”

Niina:

“Tämä on ollut juuri sitä mitä mä olen tarvinut! Eli ohjeet ruokavalioon ja treeneihin, joita on helppo noudattaa, mutta joita on myös sovellettu ja välillä menty jopa ihan metsään!! Mutta mikä tärkeintä, aina on palattu niihin ohjeisiin ja siihen ruotuun, mitä ei pitäisi edes olla 😉

Itselle suurin muutos on tapahtunut liikkumisen puolella, eli treenikärpänen on iskenyt muhun ja voin nyt sanoa, että oikein odotan aina seuraavaa treeniä! Vaikka niitäkin päiviä on, kun ensin on tehnyt työpäivän, sitten kaupassakäynti, ruuanlaitto, lasten kanssa touhuamiset ja iltapuuhat ja nukuttamiset, jonka jälkeen olisi sit äidin vuoro treenata, niin joskus on kyllä ensimmäinen ajatus että sohvallekin voisi mennä.. Mutta kun on se selkeä treeniohjelma, niin kyllä sen vaan sitten haluaa tehdä sen treenin ja voi sitä fiilistä sen jälkeen: AIVAN MAHTAVA!!! 💪 Ja tosiaan niinkuin Nitakin sanoi, kohta alkaa kesäPure, jota odotan todella kovin, koska taas on valmiit treenit ja mun täytyy vaan tehdä ne, so simple! 😄

Ryhmän tuki on myös se, jonka olen huomannu itselle tosi tärkeäksi! Tavallaan mulla olis hanskassa se mitä pitäisi tehdä ja miten syödä, jotta pääsee niihin omiin tavoitteisiin, mutta tiedän myös sen, että yksin se olis varmaankin mahdotonta. Ryhmästä ja teistä valmentajista saa älyttömästi tukea, vaikka teitä ei edes näe ja tavallaan yksin täällä ahertaakin, mutta kun tietää että te ootte siellä niin se jo riittää! Parasta toki olisi, jos pääsisi ihan face to face treenaamaan ja käymään näitä asioita läpi, niin tiedän itsestäni, että meno olis ihan eri. Niinkuin eilen huomasin siellä Eevin heimotapaamisessa, että onhan se vaan erimeininki painaa menemään, ku toinen karjuu tsemppiä korvan juuressa 😉 Joskus mä vielä semmosenki henkilökohtasen pt:n haluan ottaa ja katsoa mihin tuloksiin se veis…

Eli olen siis 100% tyytyväinen Pureen, ohjeet ovat selkeät ja treenit ihan mahtavia! Vielä kun saisi tälle 8 vkon jaksolle vaikka kaksi livetapaamista yhteistreenien merkeissä niin olisi vielä mahtavampaa  Toki semmosen paketin järjestäminen olisi taas jo vaativampaa..

Omiin tavoitteisiin olen matkalla pikkuhiljaa, uskon että kun kesäPuren vielä vedän täysillä niin alkaa ulkoiset tavoitteet olla aika lähellä. Puresta sain kuitenkin tärkeät eväät joilla pääsen tavoitteisiini, ja siitä olen erittäin kiitollinen teille Nanna ja Kukka! 😘”

Eija:

“Kiitos näistä viikoista. Itse olen saanut hyvän kipinän uuteen terveellisempään elämään. Minulla harjoittelu on ollut vähän heikompaa koska olen ollut toipilaana jalkaleikkauksesta mutta jotain on voinut tehdä ja pyöräily onnistuu lenkkien sijaan. Se mistä pidän niin sinulla Nanna on niin hyvät ja terveet ajatukset tästä ohjelmasta ei liikaa prässiä vaan että tajutaan kokonaisvaltainen hyvinvointi niin mielen kuin kehon suhteen. Minä jatkan tällä polulla tunnen taas vuosien jälkeen saaneeni omaa itseäni takaisin olen nimittäin ennen panostanut paljon liikuntaan ja myös ravinto on ollut yksi osa alue,työ vain välillä otti yliotteen ja moni asia jäi mutta nyt olen iloa ja tarmoa täynnä. Kiitos vielä kovasti.😍😄”

Henna:

aloittelijat 1

“Mistä aloittais.. 😉 Juuri tätä oon tarvinnu. Tietoa syömisestä. Kuinka paljon saa/pitää oikeesti syödä että tapahtuu mitään. 🙂 Nyt Puren myötä löytäny tavan syödä oikein, pitää olo keveänä ja virkeänä. Paino on pudonnut ja senttejä on lähtenyt yli odotusten. Toissaviikolla tuli käytyä myös työterveystarkastuksessa missä otettiin labroja, ja oli kyllä mukava nähdä ihan “mustaa valkoisella” että ne näytti ihan priimaa. Että kyllä sillä terveellisellä ruualla on vaan paljon positiivisia vaikutuksia. Tällä tiellä jatketaan- se on varma! <3Kiitos Kukka ja Nanna!”

Riikka:

“Viikot hurahtaneet vauhdilla ja tämä viimeinen viikko on osoittanut sen että rentous on todellakin tullut syömiseen. Tämän 8 vkon aikana olen saanut kuriin napostelun, sokerit pois ja makeaa ei tee edes mieli. Liikkuminen on ollut jo aiemmin osa minua, mutta tässä on ollut kiva tehdä erilaisia treenejä ihan kotona jotka ovat olleet tosi tehokkaita. Pari viikkoa vaivannut lonkankoukistajan kivut, ottivat itteensä jostakin ja päätin sitten alkuviikosta ottaa rauhallisesti loppuviikon. Paljon olen miettinyt miten jatkan tämän jälkeen ja palaanko maito/vilja tuotteisiin, raejuustoa ja piimää olen kaivannut. Lähdin hakemaan nivelkipujen takia tätä ruokavaliota ja olen saanut kivut pois näinä viikkoina joten kokonaan en ota maitoa/viljaa takaisin, kokeilen olla kuitenkin pääsääntöisesti ilman. Tämä on ollut niin kivaa, että jatkettavahan tätä on jollain tapaa. Kiitos Kukka ja Nanna! PureSummer harkinnassa vielä! :)”

Miia:

aloittelijat 3“Lähdin pureen kun halusin itselleni säännölliset ruokailut. Söin mitä mieli teki ja mitä milloin ehdin.. Kuitenkin suht terveellisesti aina , mutta max 3x päivässä jotain.
Aamupala yleensä koostui kupista kahvia .
Nyt puren myötä olen päässyt säännölliseen rytmin, jaksan paljon paremmin, mieliteot on poissa, olo aivan huikea! Isoin muutos minulle on se että olen päässyt eroon vuosia vaivanneesta migreenistä . Sain jo ensimmäisen lapsen jälkeen estolääkityksen, ja myöhemmin myös verenpainelääkkeet( juu 27v aloitin ne) silti migreeniä esiintyi välillä.
Puren aikana päätäni on särkenyt ehkä kerran nii. Että jouduin lääkkeen ottamaan  ja nyt olen jo ollut 2vko ilman lääkettä ja migreeniä ei ole tullut! Ja minulle se on tässä ehkä suurin ja paras asia 🙏💗 kroppa kiristyi ja energia tasot nousi !
Suosittelen tätä todellakin kaikille, aion jatkaa samalla linjalla pääpiirteittäin, toki välillä itselle sallin mitä mieli tekee 👍🏼 kiitos Nanna ja Kukka! 👊🏼”

Johanna:

“Ensimmäisenä suuri Kiitos Nannalle ja Kukalle Puresta! 🙂Lähdin mukaan tähän, koska halusin vihdoin ja viimein saada oikean mallin ruokailuun. Ennen purea tuli syötyä mitä sattuu ja miten sattuu vaikka liikuttaa tuli ei paino liikkunut suuntaan, eikä toiseen. Aluksi mietitytti onkohan tämä sellainen ohjelma, missä syödään vähän ja treenataan kovia treenejä? Onneksi Pure ei ole tällainen mitä olin miettinyt… Hyvää ja terveellistä ruokaa on tullut syötyä ja ruokatottumukset ovat muuttuneet täysin. Vaikka välillä tulisi pieni repsahdus en tunne siitä enää huonoa omaatuntoa! Treenit ovat olleet aivan kaikkein parasta 🙂 monipuolisia ja tehokkaita! Pure on loppuelämän projekti! 8 viikon jälkeen paino on tippunut -6 kg, lantiolta ja vyötäröltä on lähtenyt -7 cm. 😀 Paljon on vielä matkaa tavoitteeseen mutta tämä on ollut erinomainen alku sille! Tästä on hyvä jatkaa Pure Summeria.”

Miia:

“Kiitos myös omasta puolestani nannalle ja Kukalle ja ehdottomasti terkkuja takaisinpäin ihanalle pikku prinssille 💙
Itselleni tuli mutkia matkaan toisen lapsen vakavamman sairastumisen vuoksi ja tähän pisteenä vielä I päälle koko perheen vatsatauti epidemia. Treeniin tuli paussia, mutta olen silti todella onnellinen, että lähdin mukaan, sillä Nanna ja Kukka teidän upeilla ohjeilla pystyn jatkamaan treeniä siitä mihin jäin ennen tätä sairastelua.

Turvonneesta vatsasta olen päässyt eroon tämän puren myötä ja ruokarytmi ja ruokavalio on kohdillaan. Uutta on myös janon tunne, jota mulla ei ole ollut koskaan aiemmin, mutta nykyään vettä on saatava säännöllisesti.

Olen ilmoittautunut myös mukaan kesä pureen. Kiitos myös vielä teille kaikille ihanille ryhmäläisille, ootte parhautta! Toivottavasti mahdollisimman moni on mukana myös jatkossa kesäpuressa tai ehkä jopa syksyllä edistyneiden ryhmässä ;-)”

Henna:

“Pure on ollut tosi hyvä potku liikkelle siitä omasta sitkumutku-elämäntavasta ja toisaalta älyttömästä joko-tai-ajattelusta, jossa joko treenasin täysillä jonkun ajanjakson tai sitten en ollenkaan, mitään välimuotoa ei ollut, sama ruokailussa. Nyt olen saanut kiinni rentoudesta ja siitä, että treenit ei lopu siihen, jos yksi kerta jää väliin ja ruokavalio ei kaadu herkutteluun, vaan jatkuu normaalina siitä eteenpäin. Oon mennyt nämä kahdeksan viikko tooosi rennolla otteella, käyttänyt edelleen kahvissa maitoa ja syönyt hedelmiä yli suositusten ja herkutellut tankkausaterioita yms. monta kertaa useammin (hyvällä omallatunnolla, huom!) ja silti tulokset on olleet loistavia. Alkupainoa tai nykypainoa en ole voinut mitata ilman vaakaa, mutta mitat kertonee, että muutosta on tullut – ja tärkeintä itselle on hyvä fiilis ja olo ja jatkuva tunne siitä, että menee eteenpäin!

Vyötärö: 94 cm –> 85 cm
Lantio: 92 cm –> 88 cm
Alavatsapömppö: 96 cm –> 90 cm
Rinta: 96 cm –> 93 cm
Hauis: 29 cm –> 28 cm

Jatkossa aion pitää 80/20-mallin ja treenit ehdottomasti mukana, kotitreenit ei aiemmin ole olleet mitenkään motivoivia, mutta nyt ne menee sujuvasti vaikka täällä tropiikissa hiki virtaakin tavallista enemmän.”

Karoliina:

“Kiitos Nanna ja Kukka! Ja tietty Jussikin!Tämä pure oli juurikin se mitä tarvitsin!❤️ -3kg ja 4. vkon jälkeen otin mitat ja senttejä oli lähtenyt yhteensä n.21..vielä en lopullisia mittoja ole ehtinyt ottamaan,otan ne kuitenkin vielä ihan mielenkiinnosta. Tällä viimeisellä viikolla kävin kehonkoostumusmittauksessa ja vuoden takaiseen verrattuna oli “tulokset” parantuneet,suorastaan priimaa😊 Mieli on ollut virkeämpi, en enään etsi ongelmakohtia kropastani, vaatteet näyttävät päällä paremmilta ja lihaskunto on kasvanut huomattavasti💪🏼Mutta sairaintahan tässä on se,että mieleni väittää mun jatkavan (melkein tällaisella) ruokavaliolla ja näillä treeneillä jatkossakin!😳 Mitä mun päälle on tehty?! Jatkossa aion siis liikkua säännöllisesti ja syödä riittävästi terveellistä ruokaa. En kuitenkaan aio enää punnita ruokia (vaikkakin se sopiikin mun luonteeseen🙈), enkä kirjoittaa kalenteriin joka viikolle ja päivälle treenejä (vaikka sekin olisi hyvin minun tyylistä, kukaan kaveri ei varmaan ihmettelisi näitä tarkkuuksia kohdallani😂).
Pure Summer kutsuu minua mukaan, taidan siis sen laittaa tilaukseen😊

Purea voisin suositella kaikille,uskon että jokainen saa tästä jotain itselleen😊”

Sonja:

“Epäonnistuminen! Toisaalta voisin sanoa näin, toisaalta en. Tiesin jo Puren alkaessa, että tästä voi tulla haastavaa (poika alle vuoden ikäinen, mies viikot töissä 200km päässä, paluu työelämään). Ensimmäiset 3 viikkoa vedettiin täysillä, hyvä olo näkyi ja tuntui. Sen jälkeen alkoi vastustaa 😩 Tuntui ettei aika riitä millään ruokien tekemiseen ja voimat treenien tekemiseen. Töihin paluu vei aluksi voimia, kun vuoden päivät olin ollut pois ja taas sai lyödä herätyskellon soimaan 0435 😞 Työni on fyysisesti raskasta ja jokaisen työvuoron jälkeen oli vain väsynyt olo. Yritin kuitenkin parhaani vaikka en täysillä jaksanut olla mukana. Ilo liikkumiseen on kuitenkin taas löytynyt ja olo on mahtava jokaisen treenin jälkeen! Se fiilis, kun jaksat vetää täysillä läpi. Pystyn tähän, jaksan vielä! 💪 Aivan huippua, kuinka olinkaan sitä tietämättäni kaivannut. Ateriat eivät ole aina olleet ohjeistuksen mukaisia, mutta nyt on opittu syömään pienempiä aterioita useamman kerran päivässä. Ja se on jo iso saavutus, kun ruokailurytmi on jo pitkään ollut linjalla aamupala-lämmin ruoka-illalla naposteltavaa. En siis koe epäonnistuneeni vaikka täydelliseen suoritukseen en tällä kertaa pystynytkään. Ehkä sitten myöhemmin ☺️ Kiloja on paljon tiputettavana, mutta tiesin, että prosessi tulee olemaan pitkä enkä halunnut olla itselleni liian ankara syömisien ja treenien suhteen. Pelkäsin sen muuten vievän viimeisenkin motivaation koko hommasta 😕 Hakusessa kun ei koskaan ollut pikainen laihduttaminen, vaan mielummin tuloksia hitaasti pysyvällä elämäntapa muutoksella. Nyt jatketaan PureSummerilla, tänään on ensimmäiset treenit vedetty paahtavasta auringonpaisteesta huolimatta ja olipahan vaan taas lystiä! 😍 Miehen työmatka on lyhentynyt 200km > 10km ja pienen totuttelun jälkeen töihin paluu on vihdoinkin tuonut kaivattua rytmiä arkeen. Fiilis on siis kerrassaan mahtava! Nyt on taas motivaatio korkealla ja helpompi jatkaa PureSummerin parissa! 😎”

Viivi:

“Mulle Pure on ollut silmiä avaava kokemus ja ihan huippujuttu. Palasin eilen vanhan harrastukseni Crossfitin pariin, kahden vuoden tauon jälkeen. Tuohon kahteen vuoteen mahtuu paljon, mm. yksi vauva ja vaikeahko synnytys. Olin muodostanut päässäni ison kynnyksen salille palaamisesta, ajattelin ettei mun nykyinen kroppa selviä siitä. Mutta 8 viikon Pure-treenaamisen jälkeen ymmärsin ja tiesin, että kyllä se selviää.
Muutos arjessa on huima. Ennen Purea olin väsynyt ja vähän hukassa itseni kanssa, kuljin kotona edelleen äitiyslegginssit jalassa (“vauva” täytti jo 1v) ja söin kilokaupalla herkkuja. Oli kaikin puolin huono olla omassa kropassa, kun se ei voinut hyvin. Nyt ruokavalio on Puren myötä muokkautunut juuri itselle sopivaksi ja energiaa on nykyään paljon enemmän! Vieläkin syön herkkuja ja ihan hyvällä omallatunnolla, koska syön paljon muutakin 🙂 Äitiysvaatteet on kuitenkin pakattu syvälle laatikkoon ja vanhat omat vaatteet menee pitkästä aikaa hulahtamalla päälle.
Senttejä en mitannut ja kuvia ei ole, mutta juoksu kulkee, rauta nousee ja hymy on leveämpi. Kiitos Kukka ja Nanna ja tietty Jussi, ihanaa kesää ja Nannalle paljon onnea vielä uudesta pienestä ihmisestä <3″
Anne-Mari:

“Vähän samoilla linjoilla kuin Viivi edellisessä postauksessa.

Mulla myös jo vuoden täyttänyt taapero ja äiti kulki edelleen pieruverkkareissa. Tuli tunne, että olen antanut tuolle ihanalle pienelle pojalle itseni niin kokonaisvaltaisesti että unohdin mitä äidin hyvinvointi on. Alussa tietysti vauva kulkee tiukasti äidin kainalossa ja tississä, mutta hups, mulla meni vähän kauemmin😉

En kadu päivääkään sitä lauantai-iltaa kun bongasin PUREn instasta Nannan kuvasta. Sunnuntaina marssin kauppaan ja maanantaina alkoi uusi elämä. Eka viikko oli vaikea, mutta siittä se sitten lähti! Nyt elämään on tullut takaisin liikunta, treenimotivaatio ja puhtaampi maukas ruokavalio. Lähdin hakemaan jaksamista arkeen ja sen todellaki saavutin. Huimaa oli myös huomata, että kyllä niitä centtejä vaan lähti vaikka 100% en loppuajasta ruokavaliota noudattanu. Treenit meni kyllä, sen verran koukuttavia!

Kiitos Nanna ja Kukka, kaikki ryhmäläiset! 🌻Tämä oli huippu reissu👊 joka jatkuu”

Täällä lisää palautteita: http://blogit.terve.fi/nannakaralahti/pure-aloittelijoiden-palautteet/

MUKAAN 15.8 alkavaan PURETREENI ALOITTELIJAT-valmennukseen pääsee täältä
 
Voit lukea lisätietoa Puretreenistä aikaisemmasta kirjoituksestani: http://blogit.terve.fi/nannakaralahti/anna-toisen-auttaa/ 
 
 
TERVETULOA VIETTÄMÄÄN IKIMUISTOINEN SYKSY KANSSAMME!
-Nanna
Nanna ja Kukka
Kommentit (11)
  1. Ei liity postaukseen mitenkään mutta halusin tulla kertomaan, että näytät uusimmassa K&T -lehdessä aivan uskomattoman kauniilta ja hyvinvoivalta 🙂 ihan jäin suu auki tuijottamaan 😀

    1. nannakaralahti
      9.8.2016, 09:29

      Voi kiitos Noora <3

  2. Onko tässä tässä Puren ruokavaliossa jotain proteiinijauheita sun muita ravintolisiä, vai pärjääkö ihan tavallisella markettiruoalla?

    1. nannakaralahti
      9.8.2016, 09:29

      Pärjää ihan tavallisella markettiruoalla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *