PURE SUMMER

Kaupallinen yhteistyö: Puretreeni

Te tiedätte jo varmasti minun ja Kukka Laakson Puretreenin. Me ollaan vedetty kahta eri nettivalmennusryhmää: aloittelijat ja edistyneet, jotka kattavat 8 viikoksi niin treeni- kuin ruokaohjelmat naisille. Nyt kesäksi kuitenkin kehitimme kokonaan uuden konseptin:

PURE SUMMER.

PURE_SUMMER_nannajakukka

Me teimme uuden konseptin siitä syystä, että halusimme tarjota naisille kesäksi kivoja lyhyitä treenejä, joita voi tehdä missä tahansa; mökillä, kaverin kanssa, ulkona, sisällä, reissussa, missä vaan. Yleensä kesälomien aikaa unohdetaan urheilu juuri siitä syystä, ettei ole se kotisali vieressä tai ei oikein tiedetä mitä sillä omalla kehollaan voisi tehdä, että tulee hyvä treeni tehdyksi.

Yksi syy myös Pure Summerin kehittämiseen oli se, että haluan myös itse treenata kesällä lyhyitä ja tehokkaita treenejä pihalla. Uskon, että tälläiselle paketille on paljon kysyntää. Myöskin kun urheilee läpi kesän ja lomien, on arkeen paluu huomattavasti miellekkäämpää. Ruokavalio pidetään hyvin vapaana (tietysti kerromme millaisessa perusrungossa kannattaa pyrkiä pysymään) ja annamme erilaisia smoothie-reseptejä. Facebook ryhmä tulee taas olemaan timanttinen; siellä jaetaan kaiken maailman reseptejä grilliherkkuihin ja tietysti varmasti myös lukuisia smoothiereseptejä.

PURE_SUMMER_kukka

Pure Summer alkaa 1.6. Mukaan voi lähteä kuitenkin missä vaiheessa kesää tahansa. Ryhmään pääsee valmennuksen oston jälkeen ja siellä saa pysyä koko kesän ajan. Treenit on jaettu 4 viikolle (5 treeniä/viikko), mutta tämänkin voi jakaa esimerkiksi 8 viikolle ja tehdä vaikka 2-3 treeniä viikossa! Hinta koko paketille on 49€.

Millaiset treenit ovat?

  • Kerran viikossa juostaan. Me juostaan joko vetoja (matkaa, sekunteja yms.) mäkeä tai portaita.
  • Kerran viikossa loikitaan. Hyppytreeni on lyhyt ja kova treeni jaloille ja pakaroille. Lisänä kyykkyjä yms.
  • Kerran viikossa tehdään koko kropan treeni oman kehon painolla. Koko kropan treenissä tehdään kuntopiirimäisesti aikaa vastaan, jolloin jokainen pystyy tekemään omaan tahtiin.
  • Kerran viikossa keskitytään keskivartaloon. Core-treeni on rauhallisempi temmoltaan. Kiva tehdä aamulla vielä muiden nukkuessa auringon noustessa. Keskivartalo joutuu kuitenkin erittäin koville.
  • Kerran viikossa käytetään lisäpainoa-kahvakuulaa. Kahvakuulatreenissä on tuttuja perusliikkeitä.

puresummer_nelio

Millaisia reseptit ovat?

Smoothieresepteistä löytyy aamulle, päivälle, treenin jälkeen ja iltapalalle sopivia smoothieita. Reseptit ovat laatineet Foodin. Smoothiet ovat hyvin ravinnerikkaita, maukkaita ja terveellisiä, joten kerran päivässä voi jonkun aterian korvata smoothiella. Näin ruokavaliossa pysyy tietty keveys ja kesän kuumina päivinä on hyvä pitää ravinteista ja nesteistä hyvää huolta.

smoothiekirja

Miksi juuri minun kannattaisi lähteä mukaan?

Jos treenailet muutenkin ja haluat ottaa kesällä vähän rennommin ruokavalion kanssa on Pure Summer loistava vaihtoehto. Ryhmä motivoi tekemään treenejä ja nopeasti niihin jääkin koukkuun. Treenit vaihtuvat joka kerta. Kesäpuren treeniohjelmien avulla saa myös neljässä viikossa loistavia tuloksia!

Olisiko tämä se kesä, kun palaat lomalta todella hyvinvoivana? Anna mun ja Kukan motivoida sinua tänä kesänä! Ps. miehesi pystyy hyvin tekemään nämä sama ohjelmat kanssasi.

Osta Pure Summer neljän viikon treenipaketti täältä, treenaa, syö hyvin ja ole ryhmän mukana koko kesä! 🙂

fit-fitnes-quote-summer-Favim.com-2366873

Kommentit (2)
  1. Kesän valmennukset, Uusi Alku & Pure Summer - Kauneus & Terveys -blogit
    13.5.2016, 16:18

    […] Olemme molemmat kirjoittaneet tästä blogeihimme, Nanna tähän. […]

  2. Kesän raikkaat valmennukset, Uusi Alku ja Pure Summer! - Kauneus & Terveys -blogit
    13.5.2016, 16:21

    […] Olemme molemmat kirjoittaneet tästä blogeihimme, Nanna tähän. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *