Naisten juttuja

Minulle koskaan yltiöpäinen peilistä tuijottelu ei ole kuulunut elämään. Saatan ihan hyvin kulkea rikkinäisessä vaatteessa yleisillä paikoilla tai hien valuttamat meikit poskella. Tottakai yleinen huolenpito ja kauneudenhoito kertoo siitä, että välittää itsestään. Onhan se hienon näköistä, kun nainen on huolitellun ja siistin näköinen. Tälläiseen minusta vaan ei ole päivittäin. Ensi viikolla alkavassa Fitnesspäiväkirjat-ohjelmassa tulee näkymään sitä hyvinkin ränsistynyttä minää sekä myös huoliteltua. Tykkään laittautua silloin tällöin ja se tekee myös mielelle hyvää. Arkilookiini kuuluu kuitenkin verkkahousut ja tukka on aina ponnarilla. Tämän vuoksi olen tykännyt käydä laittamassa ripset ja kynnet kuntoon.

IMG_3819_Fotor
Ripsien ja kynsien laittopaikkani Salon Milagro
IMG_3843_Fotor
Myös raskaana ollessa ripsien laitto sujuu hyvin lisätyynyillä. Ripsistäni on vastannut monet vuodet jo ihana Nata <3 Suosittelen!
IMG_3824_Fotor
Kynsien fiksailua ala Manna

IMG_3820_Fotor  Ripset ja kynnet ovat helpot arjessa. Jos minulla ei ole ollut kynsiä, olen niitä lakkailut. Lakat eivät kuitenkaan pysy, jonka vuoksi koen siistien kynsien olevan kauhean työn takana. Helpommalla pääsee, kun laittaa geelit päälle ja ne pysyvät kuukauden kauniina.

IMG_3855_Fotor IMG_3858_FotorRipset ja kynnet saavat luvan riittää ulkoisesti. Sisäiseen kauneuteen kannattaa käyttää kuitenkin enemmän aikaa ja panostaa siihen. Ulkoiset asiat ovat pientä sen rinnalla.

Olette kauniita!

<3:Nanna

 

Kommentit (6)
  1. Itse käyn myös laitattamassa ripsiä koska silloin ei ehkä näytä niin möröltä kun lähtee kahden pienen lapsen kanssa vauhdilla ovesta ulos ☺

    1. nannakaralahti
      8.4.2016, 15:20

      🙂

  2. Hei Nanna ja kiitos kivasta blogista, jota silloin tällöin lueskelen. Nyt on vaan pakko kommentoida: ethän vahingossa satuta vauvan herkkää ihoa noin pitkillä, terävillä kynsillä! Ja eikö ne ole aika epähygieenisetkin..? Naisellisen kauniit toki, mutta vauvan kanssa vähän epäsopivat.

    Ihanaa pian koittavaa äitiyttä sinulle!

    t. yksi täti-ihminen 🙂

    1. nannakaralahti
      10.4.2016, 09:11

      Moikka Eva, Tarkoitus on käydä vielä kerran kynsihuollossa ennen kuin lapsi syntyy ja ottaa siihen tarkoitukseen käytännöllisemmät kynnet 🙂 Ajattelin vielä nautiskella viimeiset kerrat pitkistä kynsistä vielä kun voin 🙂 Kiitos ihanasta viestistä! Kaikkea hyvää sinne myös 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *