Miten saada sokerin syöntiä vähemmälle?

Ollaan Jeren kanssa molemmat aika super kovia herkkujen syömisessä. Onneksi ollaan kuitenkin ”huononnuttu” siinä ja alettu molemmat löytämään tiettyä järkeä sokerin syöntiin. Välillä tulee vedettyä övereitä, mutta sille nyt ei mahda vielä mitään 🙂 Tarkoitus on kuitenkin sisäistää sokerin haitat ja pyrkiä vähentämään koko ajan enemmän ja enemmän. Kokonaan kieltäytymistä ollaan kokeiltu useasti ja kerta toisensa jälkeen huomattu, että ei me nyt tälläkään kertaa onnistuttu. Tästä pään hakkaamisesta seinään ollaan viisastuttu ja ymmärretty, että kieltäminen ei auta. Vaihtoehdot auttaa. Ymmärrys auttaa. Tässä postauksessa kerron tiivistetysti sokerin haitoista, joista olen lukenut Ann Fernholmin Sokerimyrkytys-kirjasta. Annan myös vaihtoehtoja terveellisempään herkutteluun.

1. Syy olla syömättä sokeria= Puhtaat ja terveet hampaat

Ruotsissa 1940-luvulla tehty ”hammaskoe” todisti, että makeiset aiheuttavat karieksen eli hammasmädän. Tulosten jälkeen Lääkintöhallitus oli sitä mieltä, että makeisvero olisi kaksinkertaistettava ja makeisten myynti koulujen ja elokuvateattereiden lähistöllä tulisi kieltää siiinä kuitenkaan onnistumatta.

2. Syy olla syömättä suuria määriä sokeria= Terveydelliset syyt

Liika sokeri voi päätyä rasvaksi maksaan. Maksan rasvantuotanto käynnistyy toden teolla kun keho saa liikaa fruktoosia ja silloin loppuu rasvanpoltto kehossa. Valkoinen sokerihan koostuu glukoosista ja fruktoosista. Hedelmissä toki on fruktoosia, mutta makeiset ovat paljon merkkittävämpi hedelmäsokerin lähde. Kun syödään hedelmiä tai marjoja, saadaan myös samalla vitamiineja, antioksidantteja ja kuituja.

3. Syy olla syömättä vähärasvaisia tuotteita= Sisältävät useasti lisättyä sokeria

Ylipaino-ongelmat lisääntyvät siitä huolimatta, että täysmaito vaihdetaan vähärasvaiseen maitoon ja voi kevytmargariiniin. Vähärasvaisten ruokien suosiminen on johtanut taas siihen, että tuotteet tai nälkä tyydytetään rasvan sijaan sokerilla tai muilla hiilihydraateilla. Hurja fakta: Viidestä Yhdysvalloissa myytävästä elintarvikkeesta neljään lisätään sokeria!

4. Syy tarkkailla pakettien tuoteselosteita= ”piilosokerien” löytäminen omista/puolison tai lasten käyttämistä tuotteista

Esimerkiksi lasten värikkäät aamiaismurot saattavat sisältää yli 30g sokeria 100g nähden. Tämä melkein vastaa samaa, kun söisi kakkua aamiaiseksi.

Koska sokerin syöminen vapauttaa mielihyvää tuottavia aineita, kuten endorfiinia, enkefaliinia ja dopamiinia, aivot oppivat nopeasti mikä saa aikaan niin ihanan tunteen. Teollisuuden näkökulmasta voidaan ajatellaa asiaa näin: mitä enemmän sokeria tuotteeseen onnistutaan sisällyttämään, sitä suurempi himo herää kaikenikäisissä kuluttajissa.

5. Syy pitää verensokeri tasaisena = Vältät fyysiset  kuin henkisetkin oireet mm. huonotuulisuuden, tiuskimisen ja väsymyksen

Kehon altistuessa voimakkaalle verensokerin nousulle haima erittää suuren annoksen insuliinia saadakseen sokerin määrän laskemaan veressä. Tästä seuraa verensokerin lasku, joka saattaa jatkua jopa liian matalalle tasolle jolloin keho stressaantuu. —> Keho alkaa vapista ja tulee nälkäiseksi.

Korkea glykeemiset hiilihydraatit aiheuttavat verensokeripiikkejä ja näin ollen herättävät makeanhimon ja nälän. Tavallisen sokerin glykeeminen indeksi on hyvin korkea (GI 70) ja se nostaa veren sokeripitoisuutta hyvin nopeasti ja hyvin korkealle.

6. Syy olla syömättä sokeria= Haluamme hyvän ihon

Hammaskarieksen tapaan myös finnit ilmaantuvat teollisuuden myötä.

Tästä on hyviä todisteita, kun on tutkittu alkuperäiskansojen nuorisoa. Papua-Uusi-Guineassa ei löydetty tuhannelta 15-25 vuotiaillta ainuttakaan aknetapausta. Alkuperäiskansat syövät vain harvoin sokeria ja viljaa.

Vuonna 2007 julkaistussa australialaistutkimuksessa ryhmä miehiä laitettiin GI-dietille, joka ei sisältänyt lainkaan sokeria tai nopeita hiilareita. Kahdentoista viikon kuluttua keskimäärin puolet finneistä oli kadonnut.

Miksi kannattaa valita esimerkiksi raakasuklaata normaalin kaupan suklaan sijaan?

IMG_2613_Fotor

Normaalissa kaupan suklaassa on ainoastaan valkoista sokeria, joka siis sisältää ainoastaan sitä itseään. Kuvan Foodinin Chai raakasuklaassa käytetään taas kookossokeria, luonnon omaa sokeria jossa on ravinteita, mineraaleja ja hivenaineita. Kookossokeri on myös matalaglykeeminen.

IMG_2497_Fotor

Raakakakku, jossa makeuttajana toimii taateli, on hyvä vaihtoehto herkuttelulle. Itse tein Foodinin raakakakun suoraan ohjeen mukaan ja se oli erittäin hyvää.

IMG_2516_Fotor IMG_2508_Fotor

Foodinin nettikaupassa on myynnissä paljon herkuttelulle hyviä vaihtoehtoja. Voitte tilata 10 % alennettuna mitä vaan tuotteita koodilla NANNA.

IMG_2578_Fotor

Kommentit (5)
  1. Mutta mitäs sitten tehdään kun syödäänkin liikaa ja övereitä terveellisillä herkuilla? Raaka suklaata, kakkuja, fudge ja, kaikkea pähkinöistä, manteleista, taateleista jne valmistetuista jutuista käyttäen hunajaa kookossokeria, intiaanisokeria, siirappia…. ?

    1. nannakaralahti
      8.3.2016, 09:53

      Joo se ei tietenkään ole hyvä myöskään. Terveellisillä herkuilla yleensä kiintiö tulee vaan nopeammin täyteen eikä ns. övereitä helposti pysty vetämään.

  2. Itse oon ollut nyt koko alkuvuoden täysin ilman limukkaa. Viime vuonna jo vähensin ja esimerkiksi viime kesänä ja syksynä join yhteismäärältään vähemmän limuja kuin keväällä 2015. Päätin lopettaa myös karkkien syömisen, tosin oon pari kertaa syönyt jäätelöä missä on ollut suklaata ja pari kertaa leivonnaisia kyläpaikoissa ja ystävänpäivänä tehtiin miehen kanssa pätkis-mokkapaloja. Enkä tuota jäätelöäkään aio juurikaan syödä vaikka se ei sinänsä mun “lakko” -listalla olekaan.

    Mä en juurikaan itse välitä edes leivonnaisista enkä mistään ällömakeista jutuista. En juurikaan ole viime vuosina itse ostanut karkkia, mutta kyllä sitä huomaa että kun mies ostelee, eksyy se omakin käsi sinne karkkipussiin. Ei tosin tänä vuonna vielä onneksi. Muutaman kerran on tehnyt mieli karkkia, mutta en ole ostanut ja hyvin pystyy esimerkiksi karkkihyllyjen ohi kulkemaan. Limuja ei ole tehnyt mieli oikeastaan ollenkaan, joskus ehkä vähän jaffaa.

    Viime kesänä kun en ollut pitkään aikaan limuja juonut, menin käymään ruokaravintolassa ja jotenkin vahingossa tuli tilattua limu siellä. Tuli jopa hieman huono olo sen jälkeen ja ei se enää niin hyvältä maistunut.

    1. nannakaralahti
      29.3.2016, 12:33

      Moikka,

      Koneessani oli jokin virus, enkä saanut vastattua blogikommentteihin ollenkaan, siksi tämä piiiitkä vastausaika, pahoittelut siitä 🙂

      Tuo vierottuminen pois kaikesta makeasta tekee varmasti juuri sen reaktion, ettei se olekaan enää niin hyvää kun aiemmin. Samahan se on varmasti kaikissa koukuttavissa aineissa. Hienoa, että sinulla makean syönti on noin vähäistä 🙂

      1. Ajattelin vähän päivittää tähän postaukseen, kun kirjoittelin maaliskuussa etten oo karkkia syönyt. Nyt oon syönyt ehkä pari kertaa suklaata, mutta karkkia ei muuten ole tullut syötyä ollenkaan. Tietysti jos olisin vetänyt suklaata mielinmäärin, sanoisin sitäkin karkiksi mutta tullut syötyä ehkä pari kertaa ja vuotta on kuitenkin kulunut jo yli puolet. Jäätelöäkään en hirveitä määriä ole kesän aikana syönyt, mutta pari kertaa kuitenkin.

        Muutenkin tykkään syödä ennemmin vaikka marjoja, niitä on tullut ostettua kaupasta jonkun verran ja omasta pihasta löytyy mm. vadelmia ja metsämansikkaa. Tavallisia mansikoita tuli aika vähän tänä vuonna. Mustikoita pitäisi vielä poimia, kun omassa pihassa on luonnonmustikkaa muutama litra :).

        Limukoita en oo edelleenkään juonut ollenkaan eikä ole tehnyt mielikään. Muutenkin nyt kesällä oon taas tykännyt juoda vettä aika paljon, kun vaan muistaisi juoda muulloinkin tarpeeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *