Miksi lähdin mukaan Fitnesspäiväkirjoihin?

Tänään ilta yhdeksältä alkaa taas vihdoin ja viimein Fitnesspäiväkirjat. Kerron vähän taustaa ohjelmasta. Viime vuoden syys-lokakuussa olimme yhteyksissä tuotantoyhtiö Moskiton henkilökunnan kanssa. Kävimme läpi tämän vuoden ohjelman runkoa ja sopisinko siihen. Minua myös kiinnosti ketkä muut kolme/neljä naista esiintyy ohjelmassa.

fittarit-ryhmakuva-ylapalkki-1-dataEevi oli valittu ensimmäisenä. Eevi oli todella hyvä “hahmo” ensimmäisessä osassa ja mielestäni todella hyvä valinta tähän toiseen. Eevin elämässä tapahtuu paljon ja toisaalta kisaprojektin lähtemispäätös tuli viime vuonna, joten siltä osin myös sopi hyvin tähän kauteen edellisen jatkumoksi. Janni ja Oona tuli sitten vähän myöhemmin ja mielestäni aivan nappivalinnat! Jannia itse toivoin kovasti ohjelmaan, koska tiedän Jannin omaavan samanlaisia arvoja kuin itse. Oona oli täysin uusi tuttavuus ja tiedän, että tulette nauttimaan paljon Oonan ihanasta ja hauskasta persoonasta! Myös Oonan urheilullisuus ja urheilussa saavutetut asiat ovat sitä ammattiurheilua täysin, joten hänen materiaaleistaan näkee hyvin sen, mitä menestys vaatii. Nettijaksoissa taas pääsee seuraamaan Johannan elämää. Vielä en ole nähnyt näitä jaksoja ollenkaan, mutta varmasti aion katsoa.

Oma päätös oli samantien selkeä- lähden tietysti mukaan! Sen jälkeen hetken oikeasti pohdittuani minulle tuli tunne, että apua! En tiedä mitään raskaudesta, en tiedä miten tulen voimaan, en tiedä onko minulla mitään annettavaa sarjalle. Syyt, miksi lähdin ensimmäiselle kaudelle olivat seuraavat:

  • Muiden ihmisten motivoiminen. Työni on ollut niin ryhmäliikuntaohjaajana kuin personal trainerinä saada muut ihmiset liikkumaan ja elämään jollain tavalla terveellisempää elämää. Ajattelin, että pystyisin antaa omalla esimerkilläni muille potkua treeneihin. Uskon, että tämä onnistui jollain tasolla ainakin.
  • Aidon minän näyttäminen. Ajattelin, että koska kuvaamme itse kaiken materiaalin, tulee lopputuloksesta täysin rehellinen. Ystävät monet antoivat palautetta, että olin kyllä oma itseni. Kuitenkin ensimmäistä kertaa julkisuudessa esiintyminen painoi takaraivossa, jonka vuoksi se varmasti jollain tavalla näkyi kun olin kameran kanssa. Myös Puretreenaajalta sain palautteen, ettei ohjelman perusteella saanut kuvaa olenko lintu vai kala, mutta ryhmän kautta on tullut täysin toisenlainen, välittävä kuva. Uskon, että kuitenkin lopulta kuva oli suht lähellä sitä mitä oikeasti olen. Tänä vuonna se tulee olemaan vielä enemmän.

Tälle kaudelle mietin, että mitä pystyn antamaan katsojille- enhän koskaan elämässäni ole urheillut näin vähän. Sitten tajusin, että parastahan tässä on juuri se, että jokainen näkee, että aina ei tarvitse. Välillä “meille terveyden esikuville” tulee jaksoja, kun ei jaksa lähteä salille ja treenata. Mikä olisi terveempää, kuin näyttää tämä puoli? Tietysti myös raskausajan liikunta kiinnostaa monia ja siihen mulla on varmasti myös annettavaa. Henkinen puoli raskaana on myös mielenkiintoista ja tästä tulen puhumaan kameralle. Toissa postauksessa kirjoitin mun ruokailufilosofiasta, joka tulee myös näkymään sarjassa. Muutamia jaksoja nähneenä ehkä vähän korostuu jopa liikaa se mun herkuttelu, heh 🙂

nanna

Kokonaisuudessaan sarja vaikuttaa paljon monipuolisemmalta kuin ensimmäinen kausi. Varmasti siihen vaikuttaa se, että me kaikki neljä ollaan niin eri tilanteissa ja näytetään sitä hyvinvointia monesta eri näkökulmasta. Uskon, että kokonaisuudessaan sarja on vielä paljon aidompi, motivoivampi, mutta myös lempeämpi ja hauskempi kuin ensimmäinen kausi. Tänäänhän se alkaa! Katsokaa siis ihmeessä Tänään AVALTA 21.00 Fitnesspäiväkirjojen ensimmäinen jakso. Tulen kommentoimaan jaksoja aina jälkikäteen ja niistä saa kysellä mitä vaan.

nanna-karalahtiAurinkoista torstaita kaikille!

<3:Nanna

 

Kommentit (26)
  1. Ihanaa Nanna että olet taas mukana!! Kun aloin katsomaan fitnesspäiväkirjojen 1. kautta mietin aluksi että oletko tosissasi kun lähdit nykissä treenaamaan – maailma oli itselle niin vieras että lomillakin treenataan jne! 😀 mitä pidemmälle katsoin, selvisi että olet lämmin ja sisäisestikin kaunis ihminen jonka arvot ovat kohdallaan! Odotan innolla että pääsen näkemään sinun odotusajan treenejä ja ruokavaliota ym! Iloista kevättä sinulle <3

    1. nannakaralahti
      27.4.2016, 13:49

      Voi kiitos ihanasta palautteesta <3 <3 Kaikkea hyvää sinne!

  2. Päivi / Äiti treenaa nyt
    14.4.2016, 14:44

    Innolla odottelen jo ekaa jaksoa, vihdoin se alkaa taas! Viime kaudesta sai niin ihanan motivaation omaan hommaan, ettei tosikaan. Sillä tiellä edelleen ollaan, kohti parempaa hyvinvointia. 🙂 Ootte varmasti ihania!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *