Lapsen nimi ja vauva-arki

pojan jalatMeillä on listat valmiina ihanista lasten nimistä, mutta vieläkin tuntuu, että se oikea puuttuu. Siksi haluaisinkin teiltä vähän apua. Minunhan oikea nimeni on Johanna, joten nimikirjaimeni ovat aina olleet JK (Onneksi Jeren sukunimi alkoi samalla kirjaimella ;)) Ja Jeren samoin. Tästä ehkä itselleni on jäänyt pieni haave antaa myös lapsilleni J-kirjaimella alkava etunimi. Toinen nimi ollaan päätetty ja se tuli minulta kyllä suoraan sydämestä. Se on tuntunut täysin oikealta alusta asti, että minun kuuluu antaa se omalle pojalleni. Hänen toiseksi nimekseen tulee edesmenneen veljeni nimi, joka kuoli minun ollessa äidin vatsassa -Sebastian.

Ristiäisiä vietetään kesäkuun puolen välin tienoilla kotonamme, johon juuri pyysin Harjun Mikon laulamaan kitaran kanssa. Kuuntelin raskaana jo paljon biisiä Mä olen tässä (vaikka onkin rakkauslaulu, niin sopii mielestäni erittäin erittäin hyvin myös äidin/isän ja lapsen väliseen rakkauteen) ja se on yksi tärkeä kappale jo nyt meidän pojalle. Kerran hän on saanut älyttömät raivarit, ettei itkusta tullut loppua vaikka kokeiltiin mitä. Sitten minulla välähti ja laitoin Mikon biisin soimaan ja hän hiljeni mun syliin kuin sormia napsauttamalla ja nukahti. Käykää kuuntelemassa biisi täältä, jos ette tiedä mistä puhun.

Synnytyskertomuksen perään on tullut muutamia kyselyitä. Sen verran voin sanoa, että kaikki meni todella hienosti ja koko synnytyksestä minulla ei oikeastaan ole mitään huonoa kokemusta, päin vastoin. Synnytys oli normaali alatiesynnytys ja jouduin suuren ponnistamistarpeen takia ottamaan puudutuksen, koska silloin ei vielä saanut ponnistaa ja minä ja vauva oltiin eri mieltä 🙂 Onneksi puudutus auttoi siihen. En tiedä olisinko muuten ottanut sitä tai missä vaiheessa olisin sen halunnut, mutta tässä kävi näin. En myöskään halunnut synnyttää yleisimmässä asennossa, koska koin saavani lisää tilaa ja painovoiman apuun ponnistusvaiheessa.

Palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin itselläni, ei minulla ollut paikat kipeänä kuin muutaman päivän oikeastaan. Jostain syystä huonosta rasvauksesta huolimatta en saanut yhtään raskausarpea, joten vatsakin alkaa olemaan suhteellisen normaalin näköinen. Kuitenkin nämä ulkoiset asiat ovat mielestäni täysin toissijaisia asioita. Tärkeämpää on se oma vointi ja jaksaminen ja siitä on pidettävä huolta. Siihen auttaa tietenkin terveellinen hyvä ravinto, veden juonti ja ennen kaikkea uni. Nukun vähintään kerran päivällä ja yöt vauvan mukaan. Jere on ihan älyttömän hyvin mukana kaikessa, joka auttaa tietenkin paljon. Olen todella kiitollinen, että lapsellani on tuollainen isä ja minulla aviomies. Taas nousee todella suuri kunnioitus kaikkia äitejä kohtaan, jotka hoitavat vauvaa yksin.

Vauvasta haluatte varmaan myös tietää vähän. Hän oli täysin keskikäyrällä pituudessa ja painossa. Nyt hän on saanut kaksi viikkoisen neuvolapunnituksen mukaan painoa lisää syntymäpainoon nähden 646g (sairaalasta lähtöpainoon 804g) mikä on ilmeisesti erittäin hyvin. Mun maito siis näyttää riittävän.

Arki on muuttunut täysin täällä huushollissa. Ennen kun halusin mennä saunaan niin sinne sain mennä milloin tahansa. Pienet puolen tunnin päikkärit oli kiva ottaa kun pieni väsymys iski. Kahvi oli kiva juoda kuumana. 😉 Sain tehdä juuri sitä asiaa mitä milloinkin itse halusin. Nyt mun itsekkyys on riisuttu täysin ja mulla on ihana poika, jonka vuoksi voisin tehdä ihan mitä tahansa. Itseäni en unohda, mutta on upeeta, että mulla on uusi opettaja. nanna ja poika

Ehdotelkaa nimiä, eikä tarvitse alkaa J-kirjaimella. Uskon, että teistä voi olla suuri apu. Sen tietää sitten kun se oikea nimi tulee kohdalle 🙂

Nanna

Kommentit (676)
  1. Itse tykkään kovasti nimestä Jooa. 🙂 Myös Julius kuulostaa omaan korvaan ihanalta.

    1. JUNIOR ROMA ROMEO SEBASTIAN ?

      1. Aaron
        Aamos
        Aatos

      2. Jyrki Leppänen
        30.5.2016, 20:09

        Jyrki olisi hyvä nimi

    2. Jonathan olis komia ja Joniksikin vois silloin kutsua kans !

    3. jörö on pop

    4. Anni Suvisalo
      30.5.2016, 12:18

      Jarre Sebastian Karalahti <3

      1. Jeremy, Jesse, Joel, Jamiel, Jusu

    5. Meillä on kolme poikaa J teemalla: Jimi, Jofiel ja Joose ❤ Jofiel nimi kannattaa googlettaa… Viisauden enkeli ❤

    6. Jesper tai Jasper on ihana nimi

    7. Jarome on itsestä aivan ihana nimi. Myös Jooa on todella ihana nimi.

    8. Onnea teille kaikille!
      Ensinnäiseksi mieleen tuli nimi Jeremias. Siinä on kaksi r-kirjainta niin kuin sukunimessäkin. Tänään iltapäivälehdessä luki, että vaarin nimi on Arto. Mitä jos vaarista muistuttaisi Atro, pieni muunnos Artosta? Sebastian on Nannan ehdoton valinta. Niinpä tässä ehdotuksia:

      Jeremias Atro Sebastian
      Jesper Atro Sebastian
      Jasper Atro Sebastian
      Jalmari Atro Sebastian
      Joras Atro Sebastian

    9. Jasper 🙂 nimi on kehittynyt alunperin Kasper nimestä (caspar/ casper), caspar oli perimätiedon mukaan yksi kolmesta itämaantietäjästä, jotka toivat Jeesus lapselle lahjoja betlehemiin. Persialaisen nimen tulkinnaksi onkin esitetty ’aarteenvartija’. Sebastian taasen on alkujaan kreikkalais-latinalainen miehen etunimi. Nimi merkitsee Sebasten asukasta. Vanhalla ajalla Sebaste oli Vähässä-Aasiassa sijainnut kaupunki, jonka nimi tuli ’kunnoitettavaa’ tarkoittavasta kreikan kielen sanasta sebastos. 🙂

    10. Janko, Jans tai Janny. Iloa teille ihanaan vauva-arkeen!

    11. Jooa tai Joan

    12. Julius Sebastian
      Johan Sebastian
      Justus Sebastian
      Jan Sebastian
      Jens Sebastin
      Jacob Sebastian
      Jim/Jimmy Sebastian
      Jerry Sebastian
      Joakim Sebastian

    13. Ehdottomasti Jaime, nimi on hyvin yleinen mm. espanjankielisillä alueilla, ja sointuu kauniisti. Hyvää jatkoa!

    14. Jamel
      Jaan
      Johan

    15. Jr. Sakari Sebastian

    16. Urban and Anonymous
      8.6.2016, 14:12

      Johan tietenkin, se on kaunis nimi.

    17. Jermu Kaaleppi Karalahti

    1. synonyymi sanoo
      29.5.2016, 23:42

      Jusa
      Ei törmäisi ihan heti

    2. mullekkin tuli heti mieleen jare sebastian

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *