Kaikkea saa syödä!

Mitä minun tulisi syödä?

Jos vastaisin tähän kysymykseen neljä vuotta takaperin, vastaus olisi kaikkea ilman minkäänlaista perustelua. Ja periaatteessa olen edelleen sitä mieltä, että kaikkea saa syödä. Se on eri asia miten haluan ravinnolla vaikuttaa elämänlaatuuni ja vireystasoihini.

Tässä muutama esimerkki tekemistäni valinnoista ruokatunnilla:

1. Haen ruokatunnilla kaupasta valmiin einesruoan, johon lisään juustoraastetta sekä syön sämpylän.
—> Ei nouse vireustasot, päin vastoin. Tekisi mieli nukkua päiväunet. Ei tee mieli ruokaa seuraavaan viiteen tuntiin.

2. Käyn ruokatunnilla hakemassa salaatin, jonka saan itse kokoa. Valitsen salaattipohjan lisäksi joko lihaa, kanaa tai kalaa ja siemeniä. Päälle laitan oliiviöljyä ja juoksevaa balsamicoa.
—> Ei tule ähkyä ja saan virtaa jatkaa töitäni. Syön seuraavan kerran vähintään kolmen tunnin sisällä esimerkiksi smoothien, joka sisältää proteiinia.

3. Syön täyttävämmän hiilihydraattipitoisen lounaan, sillä aamupalani oli proteiinipitoinen. Olen ottanut eväät mukaan. Syön riisiä, jauhelihaa ja kasviksia. Olen maustanut ruoat suolalla ja laittanut päälle myös oliiviöljyä.
—> Saan nälän nujerrettua ja viereystasot nousevat niukan aamupalan jälkeen. Seuraavan kerran syön taas muutaman tunnin sisään hedelmän ja pähkinöitä.
Tässä näitte, että säätelen itse omaa olotilaani ravinnolla. Tunnen kehoni ja tiedän mitä milloinkin tarvitsen. Pyrin syömään päivän aikana tarpeeksi hiilihydraattia ja proteiinia puhtaista lähteistä. Se ei siis ole sama, syönkö kasviksia, hedelmiä, kaurapuuroa tai riisiä kuin vaaleaa leipää, hampurilaisia tai pasta-annoksia. Muistakaa kuitenkin, että niinkuin alussa kirjoitin, ei pizza, vaalea leipä tai muut ”heikot” ravintoaineet vaikuta suuresti, jos niitä syö kohtuudella.

nannakoivisto

Tässä ihan muutamia esimerkkejä hyvistä hiilareista, proteiineista ja rasvoista! Rasvaa käytän itse jokaisella aterialla, hiilihydraattia ja proteiinia pyrin käyttämään jokaisella aterialla tasaisesti. Voi kuitenkin olla, että syön aamulla paljon hiilihydraattia, jolloin lounaaksi riittää pelkkä salaatti.

Hiilihydraatin lähteet: kaurapuuro, hedelmät, marjat, kasvikset riisi, bataatti…
Proteiinin lähteet: kana, liha, kala, kananmuna, puhdas proteiinijauhe..
Rasvan lähteet: Kookosöljy, oliiviöljy, pähkinät, mantelit, siemenet…

Sitten vielä esimerkkipäivä, jonka nyt heitän ihan hatusta 🙂
Ateria 1. Kaurapuuro kookosöljyllä, banaania ja marjoja
Ateria 2. Lohisalaatti, jossa myös parsakaalia ja siemeniä
Ateria 3. Riisiä, jauhelihaa, pakastevihanneksia ja oliiviöljyä
Ateria 4. Smoothie, jossa omenaa, cashewpähkinää, marjoja, puhdasta proteiinijauhetta
Ateria 5. Bataattiranskalaisia kanan ja porkkanan kanssa
Ateria 6. Herkkumunakas

lohi herkkumunakas

smoothie

Tämä blogiteksti oli hyvin kärjistetty esimerkki siitä, miten pienillä valinnoilla pystyy vaikuttamaan olotilaan. Tottakai vireystasoon vaikuttaa monet muutkin asiat, kuten uni, suoliston toiminta, vitamiinit ja hivenaineet, mutta niitä en tässä tekstissä ottanut huomioon. Se on varmaa, että monilla valinnoilla ravinnon suhteen pystyy vaikuttamaan suolistoon sekä unen laatuun.

Toivottavasti saitte tekstistäni vinkkejä omiin valintoihin. Paras neuvo, mitä voin antaa on, että kuunnelkaa mitä keho haluaa. Älkää syöttäkö sinne mitä mieli tekee. Paitsi välillä 😉

Ihanaa viikonloppua!

jäätelö

 

Kommentit (45)
  1. Esimerkkiaterioissa ei ollut maitotuotteita lainkaan. Jos suosii maidotonta ruokavaliota, niin mistä saa kalsiumia?

    1. nannakoivisto
      1.6.2015, 14:59

      Moikka Kaisa,
      Vilma Peltonen on kirjoittanut hyvin tästä blogissaan ja olen hänen kanssaan samaa mieltä: https://mycosmo.fi/article/vilmap/maito-kalsium-ja-mielipiteeni-niista
      – No suomalaiset ovat osteoporoositilastojen kärjessä, ja eikö juuri täällä juoda paljon enemmän maitoa, kuin monissa muissa maissa?! Myös kalsiumin saanti on verrattain suurta ja yli suositusten. Eikö tässä ole ristiriita! Sen sijaan, että maidon tärkeydestä hypetetään, pitäisi mielestäni keskittyä riittävään D-vitamiinitasoon, joka on isolla osalla ongelma ja vaikuttaa mm. juuri kalsiumin imeytymiseen. Ongelmana voi olla myös huono vatsahapon eritys tai magneesiumin puute. Monen ruuansulatus ei pysty käsittelemään prosessoitua maitoa, joten imeytyykö siitä edes tarvittavat aineet? Luuston kuntoon vaikuttavat siis monet muutkin tekijät kuin kalsium, kuten juuri riittävä D3-vitamiinin taso. Jos luustoaan miettii, niin itse olisin myös enemmän huolissani riittävän kuormittavasta liikunnasta, jos sitä ei tule harrastettua säännöllisesti – See more at: https://mycosmo.fi/article/vilmap/maito-kalsium-ja-mielipiteeni-niista#sthash.1vBKxPFC.dpuf

  2. Moikka! Osaisitko neuvoa millä maitorahkan voisi korvata kun tuntuu ettei maito sovi mulle enkä kyllä haluaisi käyttää 10 valkuaistakaan per smoothie? 😀 teetkö muuten itse ruokavalioita ja jos niin mitä niistä pyydät? Sun ajatusmaailma ruuan suhteen tuntuu olevan niin fiksua 🙂

    1. nannakoivisto
      1.6.2015, 14:45

      Moi!
      Mä käytän ite smoothiessa ihan proteiinijauhoa, mahdollisimman laktoositonta. 🙂 Se toimii mulle ainakin hyvin! Teen ruokavalioita, pyydän niistä 80€, mutta seuraan myös niiden toimivuutta ja päivitän ohjelmaa tarvittaessa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *