Elämä, jossa on äksöniä

IMG_4711_FotorRakastan tavoitteita ja haasteita. Ne pistävät minut olemaan parempi joka päivä. Ne pistävät minun  tekemään myös virheitä, joista opin. Tylsistyn, jos ei tapahdu mitään. Mielummin paljon itkua, iloa, naurua, aitoa kunnon elämää! Meillä on Kukan kanssa alkamassa nyt tulevana maanantaina Puretreenin valmennukset ja haluan olla suurin esimerkki ja motivaattori kaikille, ketkä mukaan lähtevät. Kuka uskoo valmennukseen, jos valmentaja ei itse sitä ole vetänyt ja näyttänyt mitä kahdeksassa viikossa voi saada aikaan?

Puressa on kyse uusien tapojen oppimisesta ja treeneissä itsensä haastamisesta ja ylittämisestä. Puressa koetaan onnistumisen tunteita! Onnistumisen tunteet potkivat meitä kaikkia eteenpäin. Negatiivisuus ja itsensä mollaaminen ruokkii taas liukkaammaksi alamäkeä, mitä me ei kukaan haluta laskea. Me halutaan Puressa ylläpitää hyvää energiaa, siksi siellä ei tunneta sanaa epäonnistuminen tai sortuminen. Meillä ei jää treenejä välistä, meillä lasketaan vaan tehdyt treenit. 

Photo 446Itse tulen soveltamaan Puren raameja paljonkin – niinkuin jokaisen on tarkoitus skaalata niitä omaan elämään sopiviksi. Kukaan ei tiedä toisten elämistä pintaa syvemmälle, joten kukaan ei myöskään ole oikea henkilö sanomaan minkä verran sitä parsakaalia tulee syödä ja minkä verran punnerruksia tehdä. Me halutaan Kukan kanssa olla niitä ihmisiä, jotka saavat naiset havahtumaan keskellä omaa arkea ja alkaa tekemään niitä parempia valintoja. Jollekkin sopii täysi kelkan kääntäminen ja ruokien punnitseminen grammalleen kun taas toiselle sopii pienet lisäykset omaan tekemiseen. Kaikki on yhtälailla onnistumista.

Itse kaipaan nyt treeniin lisäpotkua. Haluan taas päästä ylittämään itseäni ja oppia uusia asioita tästä ajasta. Haluan juuri sen potkun persuksille, joka vie minua eteenpäin. Ja sen potkun minulle antaa nyt puretreeni. Lähden ihan asiakkaan näkökulmasta mukaan ja tulen tänne blogiin kirjoittamaan ajatuksia tämän kahdeksan viikon aikan. Lähden mukaan edistyneiden ryhmään, jossa on kolme salitreeniä viikossa + 1 kahvakuulatreeni + aerobiset. Tavoitteeni on päästä salille kolmesti viikossa ja tehdä tuo kahvakuulatreeni kotona. Haluan myös panostaa ravintoon ja tulenkin laittamaan tänne terveellisiä reseptejä.

Photo 443Seuratkaa mun kahdeksan viikon matkaa! Otan aloituskuvat maanantaiaamuna ja sitten seuraavat kahdeksan viikon jälkeen. Ja hei, vielä pääsee mukaan!

-Nanna, joka rakastaa haasteita

Kommentit (15)
  1. Ihan huikeeta ja ihanaa, että lähdet tähä mukaan vedät kaikkien näiden muiden naisten näkökulmasta tämän! 🙂

    Tulen varmasti seuraamaan matkaasi seuraavat kahdeksan viikkoa ja nappailen reseptivinkkejä. 😉

    1. nannakaralahti
      13.8.2016, 11:40

      🙂 Kiva kuulla!

  2. Hei! Lähden huomenna ulkomaille ja haluaisin aloittaa, aion käydä siellä salilla mutta mietin tuota kahvakuulatreeniä että minkä kokoinen kuula olisi hyvä ottaa mukaan? Mulla on 6,12 ,16 ja 20kg painot??? 🙂

    1. nannakaralahti
      17.10.2016, 11:26

      Moikka!
      Sori nyt vasta näin tämän, minkä kokoisen kuulan otit mukaan ? 🙂 Saitko treenattua hyvin?
      Mukavaa syksyn jatkoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *