Hetki aikaa itselleni

Tätä päivää olen odottanut! Puolen vuoden tauon jälkeen ensimmäistä juoksulenkkiä. Juokseminen ei tuntunut hyvältä raskauden aikana, joten vaihdoin sen suosiolla pyöräilyyn ja reippaaseen kävelyyn. Nyt kolme viikkoa synnytyksen jälkeen se tuntui fyysisesti samalta kuin ennen raskautta, mutta henkisesti paremmalta kuin koskaan.

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa menee pitkälti neljän seinän sisällä, mutta minulle on tärkeää saada se hetki aikaa itselle. Onneksi mun miehet pärjää todella hienosti hetken kahdestaankin. En kiellä, ettenkö nauttisi urheilun positiivisista vaikutuksista ulkonäköön, mutta se kokonaisvaltainen hyvänolon tunne on minulle se motivoiva tekijä.

Musiikki on myös tärkeässä osassa kun lähden urheilemaan. Se motivoi ja jaksan harjoitella tehokkaammin ja pidemmän aikaa. Synnytys on keholle rankka tapahtuma ja liikunta on hyvä aloittaa rauhallisesti ja kehoa kuunnellen. Ensimmäisen lenkin menin melko hissukseen, mutta se tuntui niin hyvältä, että seuraavalla kerralla uskallan lisätä jo vauhtia.

 

Muutamia suosikkibiisejä juoksutreeneihin!
Muutamia suosikkibiisejä juoksutreeneihin!
Kommentit (7)
  1. Hienoa, että pääsit lenkille ja miehet sai kahdenkeskistä aikaa 🙂 Minä synnytin vajaa kuukausi sitten ja olen käynyt yksin lenkillä muutamia kertoja. Ensimmäisellä kerralla oli mahtava tunne lenkkeillä auringonpaisteessa, kun olin ollut vauvan kanssa sisällä melkein kaksi viikkoa. Minulle oma lenkkitunti on tärkeä, huomasin sen jo esikoisen syntymän jälkeen.

    Kiitos kivasta blogista!

  2. Mahtavaa, että ihmisiltä löytyy enemmissä määrin nykyään itsekuria. Niin paljon näkee nykyisin suklaapatukoihin sortuneita äitejä, jotka antavat itselleen luvan raskauteen ja äiteyteen vedoten kaksinkertaistaa painonsa, mitkä sitten jäävät loppuelämäksi. Siinä on kunnostaan huolta pitävällä miehellä ihmettelemistä mihin seksihalut katosivat.

Kommentointi suljettu.