Even miracles take a little time

Odottavan aika on pitkä. Nyt voin allekirjoittaa tämän vanhan sanonnan. Pari ensimmäistä kuukautta istuin sohvalla ja luin netistä miten moni raskaus päätyy keskenmenoon ensimmäisen kolmanneksen aikana. Enemmän ja vähemmän väsynyt ja krapulaa muistuttava olo ei ainakaan helpottanut asiaa.

Seuraavaksi aloin jännittämään rakenneultraa. Sitä onko tuolla pienellä ihmeellä kaikki hyvin ja vähän sitäkin kumpaa sukupuolta hän mahtaa olla. Vaikka kaikki oli kunnossa, niin seuraavana päivänä teki mieli mennä taas lääkäriin varmistamaan, että onhan kaikki tänäänkin hyvin.

Päästiin niin sanotuille turvallisille viikoille ja silloin uskaltauduin urheilemaan jatkuvasti sykemittaria kytäten, ettei syke vaan karkaisi liian korkealle ja vaikuttaisi vauvan sykkeeseen. Onneksi uskaltauduin. Taas tuli todistettua miten urheilu vaikuttaa positiivisesti niin kehoon kuin mieleenkin. Urheilun aikaansaama endorfiinihumala helpotti myös sitä jatkuvaa miettimistä onko vauvalla kaikki hyvin.

Tästä alkoi se seesteinen raskausaika. Nautin siitä, että pystyin urheilemaan eikä ollut kipuja eikä särkyjä. Näin onneksi jatkui synnytykseen asti. Olo oli hyvä ja pystyin treenaamaan vielä päivää ennen synnytystä. Toki viimeisten viikkojen aikana odottavan aika tuntui taas pitkältä kun toivoi, että olispa se pieni jo tossa kainalossa.

Kuva: Anu Laitila

Kuva: Anu Laitila

En vääntänyt syväkyykkyä synnytykseen asti vaikka olo olikin hyvä. Kävin reippailla kävelylenkeillä ja pyöräilin paljon. Sain sopivasti sykettä ylös ja hyvän hien pintaan. Salin puolella harjoitin kehon syviä lihaksia. Kun kehon syvät lihakset ovat kunnossa, ryhti pysyy hyvänä ja se auttaa raskauden aikaisiin selkäkipuihin tai jopa pitää ne kokonaan poissa. Syvät lihakset tuo potkua myös siihen ponnistukseen ja nopeuttaa palautumista.

Raskaudenaikaisesta liikunnasta on mielipiteitä laidasta laitaan ja äidit ovat kovia neuvomaan toisiaan. Ei kuitenkaan kannata tehdä niinkuin naapuri tai paras kaveri vaan omaa kehoaan kuunnellen ja kunnioittaen.

Urheileminen piti mielen ja kehon virkeänä ja turhia kilojakaan ei juuri kertynyt. Uskon vahvasti siihen, että jos äiti voi hyvin, lapsikin voi hyvin. Hyvä fyysinen kunto auttaa myös jaksamaan synnytyksen rasitukset ja varsinkin palautumaan synnytyksestä nopeammin.

Raskausaika ei ollut minulle sitä elämän parasta aikaa alun pelkojen, matelevan ajan ja muuttuneen kropan kanssa. Jos olen tässä tilassa joskus tulevaisuudessa uudestaan, en ainakaan jännitä urheilemista ihan sieltä alkuraskaudesta alkaen. En voi kun liputtaa liikkumisen puolesta, oli siunatussa tilassa tai ei.

Kuva: Anu Laitila

Kuva: Anu Laitila

 

Kommentit
  1. 1

    Dori sanoo

    Voi, Minttu!
    Ensinnäkin kiitos siitä kuvasta, jossa on teidän kädet, ja voi nähdä kokonaan, että Kimi pitää Robinia. Se on maailman täydellisin, ikimuistoisin, suloisin kuva! Ollaan tosi kiitollisia sulle/teille!! ❤️ ❤️

  2. 2

    Dori sanoo

    Toiseksi olen odottanut paljon tällaista pidempää postausta. Oli tosi kiva lukea muutamia ajatuksiasi ja tunteitasi sun raskausajasta. Oli vähän koskettavaa lukea, kuinka paljon sua pelotti, että voi tapahtua joitain vauvallenne.

  3. 3

    Markus sanoo

    Onneksi olkoon vielä kerran, vihdoinkin Jäämiehenkin suupielessä on näkynyt hymykin.

    Sinä ja se uus tulokas, te olette parasta mitä Kimille on tapahtunut, JA SE NÄKYY MYÖS.

  4. 5

    kristiina sanoo

    Todella liikunta pitää mielen virkeän ja fysiikan kunnossa. Ja tosiaan raskaushan ei ole mikään sairaus. Myös sanoit että äitiys on sinulle maailman tärkein asia ja niin se on. Mikä ihanita se ei lopu koskaan. ♡

  5. 6

    toora sanoo

    Vaikka raskaus ei ole sairaus, onneksi nyky-yhteiskunnassa ei tarvitse tehdä peltotöitä keskenmenoa peläten, vaan saa liikkua juuri sen verran kuin oma olo antaa myöten. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Loistava sivusto aitiysliikuttaa.blogspot.fi